(Oikeastaan jo enemmän, mutta määrittelykysymys tämä. Kohta 7 kk pois muutosta siis.)
Mitäs sitä syvempiä analyysejä. Jotkut kymmenvuotisbileet varmaan vois järjestää, vaikkei kymmentä vuotta täyteen saatukaan, vaan 9,25-9,33 tulkintatavasta riippuen. Ehdotin jo pukukoodiksi mustia vaatteita ja tarjoiluksi S-kirjaimen muotoisia ns. hautajaiskeksejä. Huumorilleni ei erityisemmin lämmetty, mutta toimi sentään keskustelunaloituksena! :)
Hermo meinaa edelleen mennä muihin ihmisiin, niin dramaattisiin. Sokerisia ”vain ystäviä” -ilmauksia kieltäydyn käyttämästä, suosin faktaperusteisempaa muotoa ”kiinteistöyhtymä”. Vai olisiko ”vain kiinteistöyhtymä” muille kelpaavampi muoto. Taikka hieman lempeämpi ”vain osakkaita”.
Kyllä, nyt tykästyin tuohon oikein urakalla! (Siis ilmaisuun, en tuohon toiseen kiinteistöyhtymän osakkaaseen, siihen tykästyin jo aiemmin, joskus kun ei ollut vielä ’vain ystävä’ eikä ’vain yhtymän osakas’.) ”Olemme ’vain kiinteistöyhtymän osakkaita’!” Kuinka ihanan kiinteistöä vähättelevää!
Silti jotenkin öklöttää tämä kaikki luokittelun määrä. Olen miettinyt kerran jos toisenkin, kannattiko koskaan tunnustautua toistensa tyttö- ja poikaystäviksi tai avopuolisoiksi, kun termitönnä on sen verran hankalaa tehdä oloaan ja asemaansa ymmärretyiksi.
Oltaisiin vaikka oltu salarakkaita. Salaystäviä. Salakiinteistöyhtymä. Salapuoliso. Piilopirtissä salainen puutarha. Oltaisiin päästy sanomaan että erosimme, mutta meillä on edelleen piilopirtti ja salainen puutarha!
Ollaan oltu kuin metrossa joka näytti ulos junalta. Hetki pinnalla, sitten painuttiin maan alle. Ei tietääkseni ikinä väitetty että oltaisiin mikään muunlaisen junan kyydissä, niin vaan ympäristön ihmiset ajattelivat että jatkamme sillä radalla joka maan päällä näkyy. Tarvitseeko sitä nyt miettiä päänsä puhki että kuka jää ja millä asemalla siellä maan alla katseilta piilossa. Kai ne mahdolliset uudet kyydissäolijatkin selviää arvon yleisölle, jos metro taas nousee pintaan. Tai sitten ei selviä, mutta onko sillä niin väliä. Kunhan koitan ymmärtää kun tuntuu niin typerältä kun en tajua ihmisten ajatusmaailmaa.
Toisaalta taas termit ovat käsittämistä, ajattelua ja puhumista varten. Minun on vaikea ymmärtää, miksi kukaan haluaa jotenkin erityisesti analysoida minun asioitani niin että tarvitsisi olla mitään termiä minulle ja hänelle. Miksi ex-avokki on yhtäkkiä enemmän leimaava ja merkityksellisempi termi kuin muut roolit? Niitäkin kuitenkin riittää, kiinteistöyhtymän lisäksi muitakin, niin vakavia kuin rentoja.
Tarkemmin ajatellen tämä koko avautuminen taitaa olla kritiikkiä ihan kaikkia termejä kohtaan. Vai miksi muuten sana ”ystävä” on sellainen, että sitä vastustan. Erityisesti ”vain” ystävä. Kuulostaa masentavalta suorastaan!
Unohtui, että on meille omia brangelinatyyppisiä lempinimiäkin joku aikanaan kehitellyt. Vois vaan sanoa jatkavansa erillään mutta edelleen Brangelinana.
Eipä tässä varmaan mitään oikeaa ongelmaa ole, kunhan tuttavat tottuvat ettei nyt muuttunut kauheasti mikään erityisen olennainen asia. Toki seurustelu oli olennaista, mutta eihän seurustelun tuttavien näkökulmasta olennaista pitäisi olla, sehän on kahdenkeskinen asia, ainakin meillä.
Loppukevennyksenä kunniamaininta erinomaisesta ex-avokkiudesta entiselle naapurilleni, joka hengailee sujuvasti 25 vuoden takaisen exänsä ja tämän 14-vuotiaan jälkikasvun kanssa. (Juuri taas tapasimme naapurin koiran muistotilaisuudessa. Ja tämä on muuten sitten eri koira kuin se joka on rakastunut exääni, olenkohan joskus maininnut... Eikun ”osakaspuolisooni”, ei kun mikä se sana olikaan mitä piti käyttää...) Enkä muista koskaan kuulleeni heidän olevan ”vain ystäviä”, rehellisesti ja reilusti edelleen käytössä sana ex-poikaystävä eikä asiassa ole mitään ongelmaa.
Sori jos tipuitte kärryiltä, kuitenkin aamuviiden/kuuden kieppeillä kirjoitettua tekstiä.
Terveisin,
Uneton Opiskelija-asunnossa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit
torstai 24. tammikuuta 2019
lauantai 28. heinäkuuta 2018
Ero
Terve!
Ei ole oikein runosuoni kukkinut, ja kiirettäkin on pitänyt!
Päällimmäisenä kuulumisena mielessä on ero, joka meille koitti yli 9 vuoden seurustelun jälkeen, josta 8 avokkeina.
Yksityiselämää ei ole reilua avata julkisessa blogissa sen tarkemmin. Lyhyen kuvauksen kai kuitenkin olen velkaa. Tämä on lopullista emmekä me ole keikahtamassa vahingossa takaisin. Välit ovat niin hyvät, että tuttavapiirikin oikein hämmästelee! Ihmettelyä on myös riittänyt, mutta niinhän se aina on, että asianosaiset itse tuntevat tilanteensa, itsensä ja toisensa parhaiten. Ihmisten kohteliaisuudesta olen yllättynyt. Hyvin hienotunteisesti tieto yleensä otetaan vastaan.
Talo
Koska kuitenkin kysytte! En ymmärrä, mikä siinä ihmisiä niin kiehtoo, mitä talolle tapahtuu. Itsehän vaan meen ja teen ja kyllä ne asiat siitä suttaantuu. Paremmin on aina suttaantuneet kuin tarkalla suunitelmalla.
Tällä hetkellä avokki asuu entisessä yhteisessä kodissamme, mökissä hehtaarin maaläntillä. Lunastushinnaksi on sovittu alkuperäinen ostohinta remontteja, arvonnousua ja inflaatiota huomioimatta. Eli hyvin selkeää. Kumpikaan ei suhtaudu paikkaan sellaisella tunteella, että kiistaa syntyisi. Ken haluaa lunastaa, maksaa 32500 € ja sillä sipuli. Voin lunastaa, voin myydä. Kaikki käy. Suunnitelmia on molempien tilanteiden varalle.
Muiden ihmisten mielestä tuntuu kummalliselta ja sopimattomalta omistaa yhdessä eksänsä kanssa mökkerö sulassa sovussa. Heille ei tunnu aukeavan, että tilanteen mukaan on menty tähänkin asti. Ilman juoksevaa vettä, koska ei ole mitään mihin sitä olisi tarvittu (esim. jälkikasvun perseen pesu). Saahan liittymän myöhemminkin hankittua, eikö? Sama tässä.
Eikä oikein sovi adhd-luonteelle tehdä asioita silloin kun oikeasti ei ole "nyt". Miksi käyttäisin elinaikaani tuohon, kun asian voi vaan antaa olla?
Uutta kämppää en ole ostamassa kuitenkaan niin sama lyhennellä tuota itselleen. Toki vuokrakaluston laajentaminen samalla rahalla olisi tuottavampaa.
Suunnitelmani tällä hetkellä on:
1) Pyytää laina-ajan pidennystä 25 vuoteen, josta aiemmin sain tarjouksen 123,90 €, stressitestattu kk-erä alle satasen enemmän. Nykyinen erä on 306,08 € ja aikaa noin 9,5 vuotta. -> Jää enemmän rahaa sijoittaa vuokrakalustoon.
2) Saada opiskelija-asunto ja siihen asumistuki.
3a) Jatkaa yhteisomistusta, avokki asunee mökissä toistaiseksi kulujen kustantamista vastaan. Minulle ei ole väliä kuinka monta vuotta.
b) Hankkia vuokralainen hippisukulaisten ja -tuttujen joukosta, mikäli avokki muuttaa (tämä nimenomainen talo voi olla myös kylmillään mikäli avokki vie kylmälle herkän irtaimiston turvaan).
c) Ostaa lisää vuokrakalustoa, mikäli avokki lunastaisi paikan.
Niin joo ja on meillä remppa kesken, mutta sekin etenee vähän tällä samalla asenteella, että en niin välitä, kunhan valmistuu joskus. Eli muutaman alahirren vaihto ja lattian sekä eristeiden uusiminen yhteen huoneeseen.
Muu
Kaikki se muu, mistä kukaan ei koskaan kysy. Mikä määrä tietotaitoa meillä päätyykään erilleen! Mikä määrä opetusta, apua ja neuvontaa! Mikä määrä erilaista työvälineistöä! Joka tietää soittotuntien hinnat, ymmärtää kyllä tämän. Kenellä on ikinä olleet kaikki keittiön veitset aina terässä, kaikki toisen verstaan työkalut aina myös omassa käytössä, kaikki toisen soittimet! Puolin ja toisin. Jännää on, että me kuitenkin molemmat ollaan useinkin oltu sitä mieltä, että elämä ilman toista osapuolta olisi edullisempaa, kun saa pihistellä juuri siinä omassa pihistelyn kohteessaan eikä tarvitse yhteishengen nimissä laittaa ropoakaan siihen, missä toinen ei pihistele.
Lopuksi
Mutta juu, eipä tämä oikeastaan tunnu elämänmuutokselta. Tällä hetkellä asustelen vanhemmillani, missä olen muutenkin paljon hengaillut. Mun tavarat mahtuu yhteen huoneeseen, ja opiskelija-asuntoahan olin jo viime syksynäkin hakemassa.
Kummempia ei ole tarvinnut miettiä, kun asiat ja tilanne on samalla tavoin selviä molemmille. Erossa ollaan oltu ehkä kuukauden päivät, joten voihan tässä vielä jotain myräkkää ilmetä, mutta mitään kummempia pilviä ei kyllä taivaalla näy. Kitkaa aiheutti ainoastaan eron aikataulu, tässä kun on kaikenlaisia käytännön asioita kesken, joita on vähän erikoista hoitaa loppuun erotilanteessa kuten remontti. Mutta tilanne ei kestänyt kauaa ja ratkesi lopulta eroamiseen heti eikä myöhemmin, myös asumisen osalta.
Näin, siinä yksipuolinen kertomus subjektiivisesta näkökulmastani. Katsotaanpa, milloin seuraavan kerran tulee asiaa!
Ei ole oikein runosuoni kukkinut, ja kiirettäkin on pitänyt!
Päällimmäisenä kuulumisena mielessä on ero, joka meille koitti yli 9 vuoden seurustelun jälkeen, josta 8 avokkeina.
Yksityiselämää ei ole reilua avata julkisessa blogissa sen tarkemmin. Lyhyen kuvauksen kai kuitenkin olen velkaa. Tämä on lopullista emmekä me ole keikahtamassa vahingossa takaisin. Välit ovat niin hyvät, että tuttavapiirikin oikein hämmästelee! Ihmettelyä on myös riittänyt, mutta niinhän se aina on, että asianosaiset itse tuntevat tilanteensa, itsensä ja toisensa parhaiten. Ihmisten kohteliaisuudesta olen yllättynyt. Hyvin hienotunteisesti tieto yleensä otetaan vastaan.
Talo
Koska kuitenkin kysytte! En ymmärrä, mikä siinä ihmisiä niin kiehtoo, mitä talolle tapahtuu. Itsehän vaan meen ja teen ja kyllä ne asiat siitä suttaantuu. Paremmin on aina suttaantuneet kuin tarkalla suunitelmalla.
Tällä hetkellä avokki asuu entisessä yhteisessä kodissamme, mökissä hehtaarin maaläntillä. Lunastushinnaksi on sovittu alkuperäinen ostohinta remontteja, arvonnousua ja inflaatiota huomioimatta. Eli hyvin selkeää. Kumpikaan ei suhtaudu paikkaan sellaisella tunteella, että kiistaa syntyisi. Ken haluaa lunastaa, maksaa 32500 € ja sillä sipuli. Voin lunastaa, voin myydä. Kaikki käy. Suunnitelmia on molempien tilanteiden varalle.
Muiden ihmisten mielestä tuntuu kummalliselta ja sopimattomalta omistaa yhdessä eksänsä kanssa mökkerö sulassa sovussa. Heille ei tunnu aukeavan, että tilanteen mukaan on menty tähänkin asti. Ilman juoksevaa vettä, koska ei ole mitään mihin sitä olisi tarvittu (esim. jälkikasvun perseen pesu). Saahan liittymän myöhemminkin hankittua, eikö? Sama tässä.
Eikä oikein sovi adhd-luonteelle tehdä asioita silloin kun oikeasti ei ole "nyt". Miksi käyttäisin elinaikaani tuohon, kun asian voi vaan antaa olla?
Uutta kämppää en ole ostamassa kuitenkaan niin sama lyhennellä tuota itselleen. Toki vuokrakaluston laajentaminen samalla rahalla olisi tuottavampaa.
Suunnitelmani tällä hetkellä on:
1) Pyytää laina-ajan pidennystä 25 vuoteen, josta aiemmin sain tarjouksen 123,90 €, stressitestattu kk-erä alle satasen enemmän. Nykyinen erä on 306,08 € ja aikaa noin 9,5 vuotta. -> Jää enemmän rahaa sijoittaa vuokrakalustoon.
2) Saada opiskelija-asunto ja siihen asumistuki.
3a) Jatkaa yhteisomistusta, avokki asunee mökissä toistaiseksi kulujen kustantamista vastaan. Minulle ei ole väliä kuinka monta vuotta.
b) Hankkia vuokralainen hippisukulaisten ja -tuttujen joukosta, mikäli avokki muuttaa (tämä nimenomainen talo voi olla myös kylmillään mikäli avokki vie kylmälle herkän irtaimiston turvaan).
c) Ostaa lisää vuokrakalustoa, mikäli avokki lunastaisi paikan.
Niin joo ja on meillä remppa kesken, mutta sekin etenee vähän tällä samalla asenteella, että en niin välitä, kunhan valmistuu joskus. Eli muutaman alahirren vaihto ja lattian sekä eristeiden uusiminen yhteen huoneeseen.
Muu
Kaikki se muu, mistä kukaan ei koskaan kysy. Mikä määrä tietotaitoa meillä päätyykään erilleen! Mikä määrä opetusta, apua ja neuvontaa! Mikä määrä erilaista työvälineistöä! Joka tietää soittotuntien hinnat, ymmärtää kyllä tämän. Kenellä on ikinä olleet kaikki keittiön veitset aina terässä, kaikki toisen verstaan työkalut aina myös omassa käytössä, kaikki toisen soittimet! Puolin ja toisin. Jännää on, että me kuitenkin molemmat ollaan useinkin oltu sitä mieltä, että elämä ilman toista osapuolta olisi edullisempaa, kun saa pihistellä juuri siinä omassa pihistelyn kohteessaan eikä tarvitse yhteishengen nimissä laittaa ropoakaan siihen, missä toinen ei pihistele.
Lopuksi
Mutta juu, eipä tämä oikeastaan tunnu elämänmuutokselta. Tällä hetkellä asustelen vanhemmillani, missä olen muutenkin paljon hengaillut. Mun tavarat mahtuu yhteen huoneeseen, ja opiskelija-asuntoahan olin jo viime syksynäkin hakemassa.
Kummempia ei ole tarvinnut miettiä, kun asiat ja tilanne on samalla tavoin selviä molemmille. Erossa ollaan oltu ehkä kuukauden päivät, joten voihan tässä vielä jotain myräkkää ilmetä, mutta mitään kummempia pilviä ei kyllä taivaalla näy. Kitkaa aiheutti ainoastaan eron aikataulu, tässä kun on kaikenlaisia käytännön asioita kesken, joita on vähän erikoista hoitaa loppuun erotilanteessa kuten remontti. Mutta tilanne ei kestänyt kauaa ja ratkesi lopulta eroamiseen heti eikä myöhemmin, myös asumisen osalta.
Näin, siinä yksipuolinen kertomus subjektiivisesta näkökulmastani. Katsotaanpa, milloin seuraavan kerran tulee asiaa!
sunnuntai 23. heinäkuuta 2017
Olen muutakin kuin työni
"Onko sieltä löytynyt töitä?" kysyy moni, kun tulee puhe muutosta.
Jaksaa hämmästyttää. Enhän minä itse ole koko vuoden aikana murehtinut puolta sekuntia, löytyykö täältä töitä! Tietysti löytyy, koko ajan joudun niitä pakenemaan. Sekin työ, josta minua syksyllä onniteltiin, peruuntui onneksi. Opettajaa tarvitsevia oppilaita löytyy joka nurkalta, parasta olla mainostamatta ettei liian moni huomaa... Eitä on niin hankala sanoa, on niin vaikea tietää milloin oma raja tulee vastaan.
Sitä olen tietysti miettinyt, pitäisikö ottaa enemmän oppilaita ja sijaisuuksia, mutta en kyllä ymmärrä miten niitä voisi olla löytämättä.
Onko tässä nyt joku herätyksen paikka? Olenko jotenkin vastuuton, kun en murehdi työtä?
Väittäisin, että kyse on muusta.
Ensinnäkin kaluston vuokraus rullaa sen verran mukavasti, että minun ei todellakaan tarvitse murehtia. Ilman työtä pärjää, vähäkin työ pitää nykyisen elintason yllä. Olen turvannut selustani, mikä sen vastuullisempaa. Tällä hetkellä tämä pieni sijoitustoimintani tuo käteen keskimäärin 875 € kuussa, sesonkina enemmän ja muulloin vähemmän. Relevantimpaa olisikin kysyä, olenko pysynyt työkykyisenä ja jaksanut pyörittää vuokrausta.
Toisekseen opetan edelleen myös paikkakunnalla, josta muutin pois. Satoja kilometrejä sinne saa matkustaa, mutta bussiliput on halpoja ja käyn vain päivän pari joka toinen viikko. Koska huvittaa. Kukaan ei pakottanut. Kalkkiutunutta, kaavoihin kangistunutta ajattelua, että työn ja asuinpaikan tarvitsisi aina olla sidoksissa toisiinsa.
Kolmanneksi olen opiskelija. Jos verotettavat tulot (entisen paikkakunnan opetukset + vuokraus + uudet opetukset) jää pieniksi, voi nostaa opintotukea. Jäähän ne, sillä ostan tuloilla lähinnä firmalle kalustoa eli rahasta menee iso osa yrityksen kuluihin eikä tule minulle palkkana, kun niin valitsen. Korkoa korolle...
Neljänneksi kokemukseni työstä on ollut, että tilanteen pelastajia tarvitaan aina. Työtehtäviäni on aikojen saatossa ollut olla kiireapulainen eräällä varastolla, äitiyslomasijainen opetushommissa, muu sijaisuus, opettaminen syrjäkylällä, minne ei muita opettajia saada suostuteltua. Minulla on auto, pääsee täältä vilkkaammilta seuduiltakin syrjäkylille, jos tarve vaatii.
Viidenneksi, kun minulta kysytään työstä, en osaa edes ajatella 5 pv/vko -työtä, koska muu elämäni hajoaa palasiksi, jos sellaista yritän. Työtä siis löytyy, koska olen tarpeen vaatiessa valmis vastaanottamaan muiden jämät, ne 2-3 pv/vko -työt lyhyttä päivää.
Kuudenneksi olen kauppamies. Enimmäkseen tosin sisälläni... Mulla on sokea usko, että keksin tuotteita ja saan niitä myytyä tarvittaessa. Saan 50 bisnesideaa päivässä, mutta olen päättänyt, etten toteuta niitä, keskityn nykyiseen työhöni toistaiseksi. Katsotaan, mitä käy kun on joulusesonki... jotenkin tuntuu, että joulutuotteita saattaisi tulla tehtyä ja myytyä... Ei kai työtä kannata kaipailla, jos voi tehdä huvikseen jotain ja sitten myydä sen.
Seitsemänneksi on sitten pienet menot ja koko tämä elintapa ja ajatusmaailma. En vain osaa mennä työ edellä! Ei minun kerta kaikkiaan tarvitse murehtia, kun varojen loppuessa voisin vain luopua jostakin ja hengähtää sen aikaa, että varoja taas on. Autosta voi luopua hetkeksi. Yliopistolta voi lintsata, jos ei ole varaa lippuihin. Yrityksensä voi pistää jäähylle, jolloin pääsee eläkemaksusta tms. Meidän tilanteessa täysin välttämättömiä kuluja on vain asuntolainan lyhennys ja minimaaliset ruokakulut, sekä hieman varalle lääkärikäyntejä tai vastaavia varten, ja ehkä sähkölasku, jos nyt sen haluaa laskea välttämättömyydeksi, mutta se nyt sitten onkin jo toinen tarina.
Ai niin, kahdeksanneksi, meinasi unohtua... Säästöt ne varmasti eniten mieltä rauhoittaakin. Voin aina myydä yritykseni kalustoa rahapulan iskiessä, ja sitä kalustoahan riittää isolla rahalla.
Kai on ihan hyvä, että on olemassa joku tavallinen standardi, jonka pohjalta ihmisten kanssa keskustella. Tuttaviltaan ehkä kuitenkin toivoisi, että tuntisivat minua edes vähän. Että enkö jo ole tehnyt selväksi, millaisen kuluerän aiheuttaisin yhteiskunnalle, jos polttaisin itseni piippuun normaaleissa töissä.
Tai ehkä tilanne onkin toisinpäin. Jos oppisin ajattelemaan työ edellä, voisin olla samanlainen ja kuulua joukkoon. Voisin myös paremmin osoittaa kiinnostukseni toisia kohtaan, jos joskus tajuaisin kysyä töistä ja paremmin muistaisin, millainen on muiden tavanomainen tilanne ja ajattelutapa. Minulle vain ihmisissä itsessään, siis ihan muissa asioissa kuin työssä, on se olennainen, josta kysyn kun joskus harvoin nähdään.
Ehkä otan nämä jatkuvat työkysymykset muisti- ja itsehillintäharjoituksena. Ensi kerralla, kun kohtaan ihmisen ja innoissani mietin, mistä hauskasta nyt juttelemmekaan ja kuinka kivaa, jee, koitan muistaa hillitä hämmennykseni työkysymysten edessä, ehkä pettymyksenkin. Samalla voin opetella repliikkejä noihin tilanteisiin (ei nimittäin ole mitenkään yksinkertaista selittää mun työkuvioita), miten niistä pääsisi nopeammin muihin aiheisiin.
Työkysymysten jälkeen muuten yleensä tiedustellaan, missä mun avokki on. Ihan kuin se olisi joku vauva, jonka olen hetkeksi hylännyt viettääkseni villiä minä-päivää. Niin erikoista, etenkin kun se on yleensä tuo avokki, joka joutuu joka asiassa katsomaan minun hommien perään... Ei siinä mitään sinänsä, saahan toisen kuulumisista kysellä, mutta jotenkin on alkanut pistää korvaan tuo "missä **** on", aina sama muoto. Kai me sitten ollaan liikuttu niin paljon kaksistaan, ettei mua olla totuttu tapaamaan yksin tietyissä piireissä.
Niin että mites sulla, ootko löytänyt työtä sieltä, missä asut? Entä mihinkäs olet avokkisi jättänyt?
Jaksaa hämmästyttää. Enhän minä itse ole koko vuoden aikana murehtinut puolta sekuntia, löytyykö täältä töitä! Tietysti löytyy, koko ajan joudun niitä pakenemaan. Sekin työ, josta minua syksyllä onniteltiin, peruuntui onneksi. Opettajaa tarvitsevia oppilaita löytyy joka nurkalta, parasta olla mainostamatta ettei liian moni huomaa... Eitä on niin hankala sanoa, on niin vaikea tietää milloin oma raja tulee vastaan.
Sitä olen tietysti miettinyt, pitäisikö ottaa enemmän oppilaita ja sijaisuuksia, mutta en kyllä ymmärrä miten niitä voisi olla löytämättä.
Onko tässä nyt joku herätyksen paikka? Olenko jotenkin vastuuton, kun en murehdi työtä?
Väittäisin, että kyse on muusta.
Ensinnäkin kaluston vuokraus rullaa sen verran mukavasti, että minun ei todellakaan tarvitse murehtia. Ilman työtä pärjää, vähäkin työ pitää nykyisen elintason yllä. Olen turvannut selustani, mikä sen vastuullisempaa. Tällä hetkellä tämä pieni sijoitustoimintani tuo käteen keskimäärin 875 € kuussa, sesonkina enemmän ja muulloin vähemmän. Relevantimpaa olisikin kysyä, olenko pysynyt työkykyisenä ja jaksanut pyörittää vuokrausta.
Toisekseen opetan edelleen myös paikkakunnalla, josta muutin pois. Satoja kilometrejä sinne saa matkustaa, mutta bussiliput on halpoja ja käyn vain päivän pari joka toinen viikko. Koska huvittaa. Kukaan ei pakottanut. Kalkkiutunutta, kaavoihin kangistunutta ajattelua, että työn ja asuinpaikan tarvitsisi aina olla sidoksissa toisiinsa.
Kolmanneksi olen opiskelija. Jos verotettavat tulot (entisen paikkakunnan opetukset + vuokraus + uudet opetukset) jää pieniksi, voi nostaa opintotukea. Jäähän ne, sillä ostan tuloilla lähinnä firmalle kalustoa eli rahasta menee iso osa yrityksen kuluihin eikä tule minulle palkkana, kun niin valitsen. Korkoa korolle...
Neljänneksi kokemukseni työstä on ollut, että tilanteen pelastajia tarvitaan aina. Työtehtäviäni on aikojen saatossa ollut olla kiireapulainen eräällä varastolla, äitiyslomasijainen opetushommissa, muu sijaisuus, opettaminen syrjäkylällä, minne ei muita opettajia saada suostuteltua. Minulla on auto, pääsee täältä vilkkaammilta seuduiltakin syrjäkylille, jos tarve vaatii.
Viidenneksi, kun minulta kysytään työstä, en osaa edes ajatella 5 pv/vko -työtä, koska muu elämäni hajoaa palasiksi, jos sellaista yritän. Työtä siis löytyy, koska olen tarpeen vaatiessa valmis vastaanottamaan muiden jämät, ne 2-3 pv/vko -työt lyhyttä päivää.
Kuudenneksi olen kauppamies. Enimmäkseen tosin sisälläni... Mulla on sokea usko, että keksin tuotteita ja saan niitä myytyä tarvittaessa. Saan 50 bisnesideaa päivässä, mutta olen päättänyt, etten toteuta niitä, keskityn nykyiseen työhöni toistaiseksi. Katsotaan, mitä käy kun on joulusesonki... jotenkin tuntuu, että joulutuotteita saattaisi tulla tehtyä ja myytyä... Ei kai työtä kannata kaipailla, jos voi tehdä huvikseen jotain ja sitten myydä sen.
Seitsemänneksi on sitten pienet menot ja koko tämä elintapa ja ajatusmaailma. En vain osaa mennä työ edellä! Ei minun kerta kaikkiaan tarvitse murehtia, kun varojen loppuessa voisin vain luopua jostakin ja hengähtää sen aikaa, että varoja taas on. Autosta voi luopua hetkeksi. Yliopistolta voi lintsata, jos ei ole varaa lippuihin. Yrityksensä voi pistää jäähylle, jolloin pääsee eläkemaksusta tms. Meidän tilanteessa täysin välttämättömiä kuluja on vain asuntolainan lyhennys ja minimaaliset ruokakulut, sekä hieman varalle lääkärikäyntejä tai vastaavia varten, ja ehkä sähkölasku, jos nyt sen haluaa laskea välttämättömyydeksi, mutta se nyt sitten onkin jo toinen tarina.
Ai niin, kahdeksanneksi, meinasi unohtua... Säästöt ne varmasti eniten mieltä rauhoittaakin. Voin aina myydä yritykseni kalustoa rahapulan iskiessä, ja sitä kalustoahan riittää isolla rahalla.
Kai on ihan hyvä, että on olemassa joku tavallinen standardi, jonka pohjalta ihmisten kanssa keskustella. Tuttaviltaan ehkä kuitenkin toivoisi, että tuntisivat minua edes vähän. Että enkö jo ole tehnyt selväksi, millaisen kuluerän aiheuttaisin yhteiskunnalle, jos polttaisin itseni piippuun normaaleissa töissä.
Tai ehkä tilanne onkin toisinpäin. Jos oppisin ajattelemaan työ edellä, voisin olla samanlainen ja kuulua joukkoon. Voisin myös paremmin osoittaa kiinnostukseni toisia kohtaan, jos joskus tajuaisin kysyä töistä ja paremmin muistaisin, millainen on muiden tavanomainen tilanne ja ajattelutapa. Minulle vain ihmisissä itsessään, siis ihan muissa asioissa kuin työssä, on se olennainen, josta kysyn kun joskus harvoin nähdään.
Ehkä otan nämä jatkuvat työkysymykset muisti- ja itsehillintäharjoituksena. Ensi kerralla, kun kohtaan ihmisen ja innoissani mietin, mistä hauskasta nyt juttelemmekaan ja kuinka kivaa, jee, koitan muistaa hillitä hämmennykseni työkysymysten edessä, ehkä pettymyksenkin. Samalla voin opetella repliikkejä noihin tilanteisiin (ei nimittäin ole mitenkään yksinkertaista selittää mun työkuvioita), miten niistä pääsisi nopeammin muihin aiheisiin.
Työkysymysten jälkeen muuten yleensä tiedustellaan, missä mun avokki on. Ihan kuin se olisi joku vauva, jonka olen hetkeksi hylännyt viettääkseni villiä minä-päivää. Niin erikoista, etenkin kun se on yleensä tuo avokki, joka joutuu joka asiassa katsomaan minun hommien perään... Ei siinä mitään sinänsä, saahan toisen kuulumisista kysellä, mutta jotenkin on alkanut pistää korvaan tuo "missä **** on", aina sama muoto. Kai me sitten ollaan liikuttu niin paljon kaksistaan, ettei mua olla totuttu tapaamaan yksin tietyissä piireissä.
Niin että mites sulla, ootko löytänyt työtä sieltä, missä asut? Entä mihinkäs olet avokkisi jättänyt?
tiistai 2. elokuuta 2016
Talokaupoilla
Tilanne:
Muutamme, sillä mieheni on halunnut pitkään etelään paremmille kasvuvyöhykkeille, ja minun opintojeni alkaessa oli hyvä syy valita paikaksi vähän kalliimpi seutu sopivalla etäisyydellä yliopistosta. Näihin molempiin vaatimuksiin lisäsin vielä kolmannen: haluan vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni läheisyyteen, seudulle, jolla muutenkin on kavereita ja tuttavia. (Toinen siskoistani on kylläkin tällä hetkellä Etelä-Amerikassa, mutta se ei kuulu nyt tähän.)
Piti pikaisesti miettiä, mikä on merkityksellistä. Tämän seurauksena ostimme talon ja reilun hehtaarin maata. Kauppakirja on vielä allekirjoittamatta, mutta pidän asian sujumista loppuun melko varmana, kun tarjouskin jo hyväksyttiin lainaehdolla ja sillä ehdolla, että talon saa muutettua loma-asunnosta asuinkiinteistöksi.
Vettä sinne(kään) ei tule, mutta kaivo on keksitty, ja pohjavesialueella asian suhteen ei pitäisi tulla mitään ongelmia. Viranomaiset tuskin keksivät sanomista jäteveden käsittelystä kantovesitaloudessa, jossa putkea ei tule sisälle taloon. Sähköt on, niitä tarvitsee avomiehen verstaan toimintaan.
Minun pitää ottaa asuntolainaa. Opintolainaakin kai olisi haettava, sekä opintotukea tietysti. Yrityksen kirjanpito pitäisi saattaa ajan tasalle. Ottaa yliopistoon yhteyttä erityisjärjestelyistä. Ja ties mitä! Lainan tarve (puolikas talosta, rahaa remonttiin yms.) on noin 35 000 euroa. Tukikuukausia on sen verran jäljellä, että opintotuella saan maksettua jo paljon lainaa pois. Asumislisää en tietystikään tule saamaan. Yritykseni tuottanee tasaiseen tahtiin, mutta verotettava tulo pysyy pienenä, koska ohjaan tuotot toiminnan laajentamiseen uusilla hankinnoilla.
Suurkiitos asioiden vähittäisestä etenemisestä kuuluu tuolle poikaystävälleni, joka sentään sai aiempien vuosien kirjanpitoni ja ison joukon tämän vuoden tositteita ulos hajonneelta tietokoneeltani. Kaikki on nyt niin hirvittävän hankalaa, olen pitänyt välipäiviä lääkkeestäkin. Sen vaan sanon, että talokauppoja tuskin olisi saatu vietyä näinkään pitkälle ilman lääkitystäni. Lääkityksestä haluan myös huomauttaa, että mitään vieroitusoireita ei ole välipäivinä ollut. Sokerista tai kahvista pidättäytyminen on tuhat kertaa kamalampaa! Alkoholikin aiheuttaa krapulaa, mutta tämä lääke ei mitään. Niin kuin moni on sanonut: jos sokeri keksittäisiin tänä päivänä, se olisi apteekkitavaraa. No, ovathan nämä annostukset toisaalta tosi pieniä, joten ei pitäisi vertailla.
Masentaa, että juuri nyt minun oli tarkoitus olla mökillä nauttimassa perheeni kanssa ihanista kesäpäivistäni. Sen sijaan olen kotona satojen kilometrien päässä nakuttamassa kirjanpitoa, joka ei tule valmiiksi sitten millään. Lainan saamisella olisi jo kiire, mutta arvatkaa vaan, olenko ottanut yhteyttä moneenkaan pankkiin! Argh, sanon minä!
Vähän lohduttaa, että täällä sentään on järvi, jossa uittaa varpaitaan aina tauoilla. Ja vattupuska, josta voi käydä syömässä aamupalansa ilman sen kummempia leivänvoiteluita ja muita hankaluuksia.
Menen jatkamaan katumusharjoituksia rästiin jääneen kirjanpidon pariin.
Muutamme, sillä mieheni on halunnut pitkään etelään paremmille kasvuvyöhykkeille, ja minun opintojeni alkaessa oli hyvä syy valita paikaksi vähän kalliimpi seutu sopivalla etäisyydellä yliopistosta. Näihin molempiin vaatimuksiin lisäsin vielä kolmannen: haluan vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni läheisyyteen, seudulle, jolla muutenkin on kavereita ja tuttavia. (Toinen siskoistani on kylläkin tällä hetkellä Etelä-Amerikassa, mutta se ei kuulu nyt tähän.)
Piti pikaisesti miettiä, mikä on merkityksellistä. Tämän seurauksena ostimme talon ja reilun hehtaarin maata. Kauppakirja on vielä allekirjoittamatta, mutta pidän asian sujumista loppuun melko varmana, kun tarjouskin jo hyväksyttiin lainaehdolla ja sillä ehdolla, että talon saa muutettua loma-asunnosta asuinkiinteistöksi.
Vettä sinne(kään) ei tule, mutta kaivo on keksitty, ja pohjavesialueella asian suhteen ei pitäisi tulla mitään ongelmia. Viranomaiset tuskin keksivät sanomista jäteveden käsittelystä kantovesitaloudessa, jossa putkea ei tule sisälle taloon. Sähköt on, niitä tarvitsee avomiehen verstaan toimintaan.
Minun pitää ottaa asuntolainaa. Opintolainaakin kai olisi haettava, sekä opintotukea tietysti. Yrityksen kirjanpito pitäisi saattaa ajan tasalle. Ottaa yliopistoon yhteyttä erityisjärjestelyistä. Ja ties mitä! Lainan tarve (puolikas talosta, rahaa remonttiin yms.) on noin 35 000 euroa. Tukikuukausia on sen verran jäljellä, että opintotuella saan maksettua jo paljon lainaa pois. Asumislisää en tietystikään tule saamaan. Yritykseni tuottanee tasaiseen tahtiin, mutta verotettava tulo pysyy pienenä, koska ohjaan tuotot toiminnan laajentamiseen uusilla hankinnoilla.
Suurkiitos asioiden vähittäisestä etenemisestä kuuluu tuolle poikaystävälleni, joka sentään sai aiempien vuosien kirjanpitoni ja ison joukon tämän vuoden tositteita ulos hajonneelta tietokoneeltani. Kaikki on nyt niin hirvittävän hankalaa, olen pitänyt välipäiviä lääkkeestäkin. Sen vaan sanon, että talokauppoja tuskin olisi saatu vietyä näinkään pitkälle ilman lääkitystäni. Lääkityksestä haluan myös huomauttaa, että mitään vieroitusoireita ei ole välipäivinä ollut. Sokerista tai kahvista pidättäytyminen on tuhat kertaa kamalampaa! Alkoholikin aiheuttaa krapulaa, mutta tämä lääke ei mitään. Niin kuin moni on sanonut: jos sokeri keksittäisiin tänä päivänä, se olisi apteekkitavaraa. No, ovathan nämä annostukset toisaalta tosi pieniä, joten ei pitäisi vertailla.
Masentaa, että juuri nyt minun oli tarkoitus olla mökillä nauttimassa perheeni kanssa ihanista kesäpäivistäni. Sen sijaan olen kotona satojen kilometrien päässä nakuttamassa kirjanpitoa, joka ei tule valmiiksi sitten millään. Lainan saamisella olisi jo kiire, mutta arvatkaa vaan, olenko ottanut yhteyttä moneenkaan pankkiin! Argh, sanon minä!
Vähän lohduttaa, että täällä sentään on järvi, jossa uittaa varpaitaan aina tauoilla. Ja vattupuska, josta voi käydä syömässä aamupalansa ilman sen kummempia leivänvoiteluita ja muita hankaluuksia.
Menen jatkamaan katumusharjoituksia rästiin jääneen kirjanpidon pariin.
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
20 asiaa, jotka muistaa ADD-läheisen kanssa
Pyynnöstä käännän ja tiivistän artikkelin "20 Things to Remember If You Love a Person with ADD".
En ole ammattikääntäjä, pahoittelut ajoittaisesta Iltalehti-tunnelmasta.
(Englannissa termi ADD pitää kai sisällään myös ADHD:n. Jätin termit sellaisiksi kuin ne alkutekstissä olivat. Jätin tekstin myös yhtä siirappiseksi kuin se olikin...)
Lisäys: Unohdin, etten osaa tiivistää, joten tässä koko juttu käännettynä. Lisäksi haluan huomauttaa, että itseeni nämä kaikki asiat eivät täysin päde. ADD ja ADHD esiintyvät erilaisina yhdistelminä, eivätkä kaikki ole yhtä impulsiivisia.
...
20 ASIAA, JOTKA MUISTAA ADD-LÄHEISEN KANSSA
Henkilöä, jolla on ADD, on vaikea rakastaa. Et voi koskaan tietää, mitä on turvallista sanoa. On kuin kävelisit miinakentän halki. Hiivit varpaillasi epävarmana siitä, mikä askel (tai sana) laukaisee räjähdyksen tai tunteen tällä kertaa. Haluat välttää räjähdystä.
ADD/ADHD-henkilöt kärsivät. Elämä on heille vaikeampaa kuin muille ihmisille. Kaikki on voimakkaampaa ja suurempaa. Heidän älykkäät mielensä luovat, suunnittelevat, ajattelevat eivätkä koskaan lepää. Kuvittele, miltä tuntuisi, jos päässäsi pyörisi pysähtymätön karuselli!
Heidän mielensä liikkuu tunteenpurkauksista täysin toisiin ääripäihin: ADD käsittää useita käyttäytymismalleja, jotka voivat olla haitallisia parisuhteelle. ADD on salaperäinen yhdistelmä vastakohtia ja ääripäitä. Esimerkiksi mitä tulee keskittymiseen, ADD-henkilöt eivät voi keskittyä ollessaan tunteen vallassa tai jos heidän ajatuksensa häiriintyvät. Kuitenkin kiinnostuessaan tietystä aiheesta he usein sukeltavat niin syvälle siihen, ettei heitä tahdo saada vedetyksi pois keskittyneestä tilasta. Projektin aloittaminen on haaste, mutta sen keskeyttäminen on vielä suurempi haaste.
Tosirakkaus on ehdotonta, mutta ADD tuo eteen tilanteita, jotka koettelevat rakkauden rajoja. ADD koettelee ihmissuhdetta oli kyseessä lapsesi, poikaystäväsi, tyttöystäväsi, puolisosi tai kihlattusi. Paras tapa tuoda rauha elämiinne on opetella uusi ajatusmalli, jolla käsitellä sitä tunteiden vuoristorataa, jonka ADD tuo mukanaan jokaiseen päivään.
Kun ymmärrät, miltä ADD-henkilöstä tuntuu, voit olla helpommin kärsivällinen, suvaitseva, myötätuntoinen ja rakastava. Suhteenne muuttuu nautittavammaksi ja rauhallisemmaksi. Tällainen on ADD/ADHD-henkilön mieli:
1. Heillä on aktiivinen mieli.
ADD-aivot eivät pysähdy. On/Off-nappulaa ei ole. Ei ole jarruja, jotka pysäyttäisivät. Tämän taakan kanssa pitää vain oppia selviämään.
2. He kuuntelevat, mutta eivät sisäistä sanottua.
ADD-henkilö katsoo, kuulee sanasi ja näkee huultesi liikkuvan, mutta ensimmäisen viiden sanan jälkeen heidän ajatuksensa ovat jo lähteneet vaeltamaan. He kuulevat yhä sanasi, mutta heidän ajatuksensa ovat muissa maailmoissa. He ajattelevat, miten liikkuvia huuliasi ja sojottavaa tukkaasi, eivät sitä, mitä sinä sanot.
3. Heillä on vaikeuksia pysyä tehtävissä.
ADD-henkilöt eivät pidä tarkkaavuutta käsillään olevassa asiassa vaan vaikkapa tuijottavat seinän värejä. He vaihtelevat suuntaa ja yrittävät löytää ulos kuin labyrintissä.
4. He ahdistuvat helposti.
Syvällisinä ajattelijoina he ovat herkkiä kaikelle ympärillään. Äänekkäässä ravintolassa voi kuulostaa samalta kuin Metallican konsertissa eturivistä kuultuna. Masentava pikku-uutinen voi syöstä heidät maailmanlopun tunnelmiin.
5. He eivät voi keskittyä ollessaan tunteen vallassa.
Jos jotain huolestuttavaa on meneillään tai jos ADD-henkilö on poissa tolaltaan, hän ei voi ajatella mitään muuta. Keskittyminen työskentelyyn, keskusteluun ja sosiaalisiin tilanteisiin muuttuu lähes mahdottomaksi.
6. He keskittyvät liian intensiivisesti.
Kun ovet mieleen avautuvat, hyppää ADD-henkilö sinne kuin sukeltaja valtamereen.
7. Heillä on vaikeuksia keskeyttää tehtävä ollessaan "tiloissa"
Ja syvän valtameren alla he pysyvät tunteja. Vaikka happi olisi vähissä, he nauttivat näkymistä eivätkä nouse pintaan ennen kuin happi melkein loppuu.
8. He ovat kykenemättömiä säätelemään tunteitaan.
ADD-henkilön tunteet ravaavat villeinä ja väärissä mittasuhteissa eikä niitä voi hillitä. Sotkeutuneet piuhat heidän loisteliaissa aivoissaan tekevät ajatusten ja tunteiden käsittelyn vaikeaksi. He tarvitsevat lisäaikaa saadakseen systeeminsä toimimaan kunnolla.
9. Heillä on sanallisia purkauksia.
Heidän intensiivisiä tunteitaan on vaikea säädellä. Koska he sanovat impulsiivisesti, mitä ajattelevat, he usein sanovat asioita, joita myöhemmin katuvat. Heille on lähes mahdotonta editoida sanomisiaan ennen lausumista.
10. He jännittävät sosiaalisia tilanteita.
ADD-henkilöt tuntevat olonsa usein epämukavaksi sosiaalisissa tilanteissa, sillä he tietävät olevansa erilaisia. He pelkäävät sanovansa jotain typerää tai reagoivansa sopimattomasti. Vetäytyminen tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta.
11. He ovat hyvin intuitiivisia.
ADD-henkilöt näkevät pintaa syvemmälle, mikä onkin ADD:n nautittavimpia puolia. Tämä inspiroiva piirre saa aikaan luovia neroja: keksijöitä, taiteilijoita, muusikoita, kirjailijoita.
12. He ajattelevat näkökulmista, jotka eivät tule muille mieleen.
ADD aiheuttaa erilaista ajattelua, minkä seurauksena ADD-henkilöiden abstraktit mielet keksivät sellaisia ratkaisuja ongelmiin, joita konkreettiset ajattelijat eivät keksi.
13. He ovat kärsimättömiä ja levottomia.
Ärsyyntyy helposti, haluaa asioiden tapahtuvan välittömästi, räplää alituisesti puhelintaan, pyörittää tukkaansa, heiluttaa jalkaansa: ADD-henkilö tarvitsee jatkuvaa liikettä, sillä se on hänelle rauhoittavaa toimintaa.
14. He ovat fyysisesti herkkiä.
Lyijykynä tuntuu raskaalta heidän kädessään. Kankaan kuidut kutittavat, vaikka tavanomainen ihminen ei niitä huomaisikaan.. Sängyt tuntuvat möykkyisiltä. Eri ruokalajeilla on koostumuksia, joita et voisi kuvitellakaan. He varmaan voisivat tuntea herneen kahdenkymmenen patjan alla, kuin se yksi satuprinsessa.
15. He ovat epäjärjestelmällisiä.
Pinot ovat heidän lempijärjestelymetodinsa. Kun tehtävä on saatu päätökseen, siihen liittyvät paperit laitetaan pinoon, missä niitä säilytetään siihen saakka kunnes pino on liian korkea. Vasta siinä vaiheessa pino on ADD-henkilölle liikaa, jolloin hän turhautuu ja siivoaa. ADD-henkilöiden on varottava, ettei heistä tule tavarahamstereita. ADD-henkilöille on vaikeaa pitää paikat järjestyksessä, sillä heidän aivonsa eivät toimi järjestäytyneesti.
16. He tarvitsevat tilaa liikkua.
Puhuessaan puhelimessa tai osallistuessaan keskusteluun ADD-henkilö ajattelee paremmin, kun on liikkeessä. Liike on rauhoittavaa ja tuo ajatuksiin selkeyttä.
17. He välttelevät tehtäviä.
Päätöksenteko ja tehtävien saattaminen loppuun ajallaan on kamppailua. He eivät ole laiskoja tai vastuuttomia, heidän mielensä vain ovat täynnä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Vain yhden valitseminen niistä kaikista voi olla ongelmallista. On helppoa välttää päätöksentekoa, sillä he ajattelevat liikaa. He vellovat pakonomaisesti omien ajatustensa syvyyksissä.
18. He eivät muista yksinkertaisia tehtäviä.
Eräs ristiriitainen ADD:n oire on muisti. ADD-henkilöt eivät muista hakea vaatteitaan pesulasta, maitoa ruokakaupasta tai muista tapaamisia. Toisaalta he muistavat jokaisen kommentin, sitaatin ja puhelinnumeron, jonka kuulivat päivän aikana. Riippumatta muistilappujen ja muistutusten määrästä heidän ajatuksensa ovat jossain muualla. Visuaaliset asiat on helpompi muistaa - siksi heillä onkin usein sen seitsemän ikkunaa ja välilehteä auki tietokoneen työpöydällä.
19. Heillä on monta asiaa meneillään yhtaikaa.
Mielensä jatkuvasta aktiivisuudesta johtuen seuraavaan tehtävään tulee tartuttua ennen kuin edellinen on kunnolla viimeistelty. Mitä enemmän meneillään kerralla, sen parempi. Multitaskaus on heidän lempiharrastuksiaan.
20. He suhtautuvat intohimoisesti kaikkeen, mitä tekevät.
ADD-henkilön tunteet, ajatukset, sanat ja kosketus ovat voimakkaita. Kaikki on suurempaa, mikä on siunaus oikein kanavoituna. Kun ADD-henkilö tekee, hän tekee sydämellään ja sielullaan. He antavat kaikkensa. He ovat intensiivisiä, tarkkanäköisiä ja syvällisiä, mikä tekee heistä erityisen rakastettavia.
ADD/ADHD-henkilöllä on ongelmia inpulssikontrollin kanssa. Heillä myös on monia mahtavia ominaisuuksia, joista voit nauttia, kunhan ymmärrät, miten he ajattelevat ja tuntevat. Myötätunto, empatia ja kärsivällisyys kantavat sinut vaikeimpien aikojen läpi. On tärkeää pitää hyvää huolta itsestäsi: vietä säännöllisesti aikaa yksin, tee mistä nautit, etsi vertaistukiryhmä, terapeutti tai viisas ystävä, lomaile säännöllisesti, meditoi, etsi harrastuksia ja oma intohimosi. Ennen kaikkea opettele hengittämään.
Monilla suurista keksijöistä, taiteilijoista, muusikoista, yrittäjistä ja kirjailijoista oli ADD/ADHD. He menestyivät, sillä heillä oli rakastettu kuin sinä tukemassa heitä päivittäisten kamppailujensa läpi. Korvaa suuttumuksesi myötätunnolla. Tajua, kuinka paljon he kamppailevat niiden asioiden parissa, jotka ovat sinulle aivan helppoja. Ajattele ADD-aivojen olevan kuin väärin kytkettyjä virtapiirejä. Seuraavan kerran kun ajattelet heidän olevan laiskoja, vastuuttomia, epäjärjestelmällisiä ja vastuunpakoilijoita, yritä muistaa, miten kovasti heidän on työskenneltävä suoriutuakseen yksinkertaisista tehtävistä.
Kyllä, ADD/ADHD-henkilöitä on vaikea rakastaa, mutta kunhan ymmärrät heidän kantamaansa taakkaa, avautuu sydämesi heille. Rakkaus ja myötätunto ottavat vihaisuudelta tilaa. Näet heidän miellyttäviin ja hyviin sieluihinsa.
En ole ammattikääntäjä, pahoittelut ajoittaisesta Iltalehti-tunnelmasta.
(Englannissa termi ADD pitää kai sisällään myös ADHD:n. Jätin termit sellaisiksi kuin ne alkutekstissä olivat. Jätin tekstin myös yhtä siirappiseksi kuin se olikin...)
Lisäys: Unohdin, etten osaa tiivistää, joten tässä koko juttu käännettynä. Lisäksi haluan huomauttaa, että itseeni nämä kaikki asiat eivät täysin päde. ADD ja ADHD esiintyvät erilaisina yhdistelminä, eivätkä kaikki ole yhtä impulsiivisia.
...
20 ASIAA, JOTKA MUISTAA ADD-LÄHEISEN KANSSA
Henkilöä, jolla on ADD, on vaikea rakastaa. Et voi koskaan tietää, mitä on turvallista sanoa. On kuin kävelisit miinakentän halki. Hiivit varpaillasi epävarmana siitä, mikä askel (tai sana) laukaisee räjähdyksen tai tunteen tällä kertaa. Haluat välttää räjähdystä.
ADD/ADHD-henkilöt kärsivät. Elämä on heille vaikeampaa kuin muille ihmisille. Kaikki on voimakkaampaa ja suurempaa. Heidän älykkäät mielensä luovat, suunnittelevat, ajattelevat eivätkä koskaan lepää. Kuvittele, miltä tuntuisi, jos päässäsi pyörisi pysähtymätön karuselli!
Heidän mielensä liikkuu tunteenpurkauksista täysin toisiin ääripäihin: ADD käsittää useita käyttäytymismalleja, jotka voivat olla haitallisia parisuhteelle. ADD on salaperäinen yhdistelmä vastakohtia ja ääripäitä. Esimerkiksi mitä tulee keskittymiseen, ADD-henkilöt eivät voi keskittyä ollessaan tunteen vallassa tai jos heidän ajatuksensa häiriintyvät. Kuitenkin kiinnostuessaan tietystä aiheesta he usein sukeltavat niin syvälle siihen, ettei heitä tahdo saada vedetyksi pois keskittyneestä tilasta. Projektin aloittaminen on haaste, mutta sen keskeyttäminen on vielä suurempi haaste.
Tosirakkaus on ehdotonta, mutta ADD tuo eteen tilanteita, jotka koettelevat rakkauden rajoja. ADD koettelee ihmissuhdetta oli kyseessä lapsesi, poikaystäväsi, tyttöystäväsi, puolisosi tai kihlattusi. Paras tapa tuoda rauha elämiinne on opetella uusi ajatusmalli, jolla käsitellä sitä tunteiden vuoristorataa, jonka ADD tuo mukanaan jokaiseen päivään.
Kun ymmärrät, miltä ADD-henkilöstä tuntuu, voit olla helpommin kärsivällinen, suvaitseva, myötätuntoinen ja rakastava. Suhteenne muuttuu nautittavammaksi ja rauhallisemmaksi. Tällainen on ADD/ADHD-henkilön mieli:
1. Heillä on aktiivinen mieli.
ADD-aivot eivät pysähdy. On/Off-nappulaa ei ole. Ei ole jarruja, jotka pysäyttäisivät. Tämän taakan kanssa pitää vain oppia selviämään.
2. He kuuntelevat, mutta eivät sisäistä sanottua.
ADD-henkilö katsoo, kuulee sanasi ja näkee huultesi liikkuvan, mutta ensimmäisen viiden sanan jälkeen heidän ajatuksensa ovat jo lähteneet vaeltamaan. He kuulevat yhä sanasi, mutta heidän ajatuksensa ovat muissa maailmoissa. He ajattelevat, miten liikkuvia huuliasi ja sojottavaa tukkaasi, eivät sitä, mitä sinä sanot.
3. Heillä on vaikeuksia pysyä tehtävissä.
ADD-henkilöt eivät pidä tarkkaavuutta käsillään olevassa asiassa vaan vaikkapa tuijottavat seinän värejä. He vaihtelevat suuntaa ja yrittävät löytää ulos kuin labyrintissä.
4. He ahdistuvat helposti.
Syvällisinä ajattelijoina he ovat herkkiä kaikelle ympärillään. Äänekkäässä ravintolassa voi kuulostaa samalta kuin Metallican konsertissa eturivistä kuultuna. Masentava pikku-uutinen voi syöstä heidät maailmanlopun tunnelmiin.
5. He eivät voi keskittyä ollessaan tunteen vallassa.
Jos jotain huolestuttavaa on meneillään tai jos ADD-henkilö on poissa tolaltaan, hän ei voi ajatella mitään muuta. Keskittyminen työskentelyyn, keskusteluun ja sosiaalisiin tilanteisiin muuttuu lähes mahdottomaksi.
6. He keskittyvät liian intensiivisesti.
Kun ovet mieleen avautuvat, hyppää ADD-henkilö sinne kuin sukeltaja valtamereen.
7. Heillä on vaikeuksia keskeyttää tehtävä ollessaan "tiloissa"
Ja syvän valtameren alla he pysyvät tunteja. Vaikka happi olisi vähissä, he nauttivat näkymistä eivätkä nouse pintaan ennen kuin happi melkein loppuu.
8. He ovat kykenemättömiä säätelemään tunteitaan.
ADD-henkilön tunteet ravaavat villeinä ja väärissä mittasuhteissa eikä niitä voi hillitä. Sotkeutuneet piuhat heidän loisteliaissa aivoissaan tekevät ajatusten ja tunteiden käsittelyn vaikeaksi. He tarvitsevat lisäaikaa saadakseen systeeminsä toimimaan kunnolla.
9. Heillä on sanallisia purkauksia.
Heidän intensiivisiä tunteitaan on vaikea säädellä. Koska he sanovat impulsiivisesti, mitä ajattelevat, he usein sanovat asioita, joita myöhemmin katuvat. Heille on lähes mahdotonta editoida sanomisiaan ennen lausumista.
10. He jännittävät sosiaalisia tilanteita.
ADD-henkilöt tuntevat olonsa usein epämukavaksi sosiaalisissa tilanteissa, sillä he tietävät olevansa erilaisia. He pelkäävät sanovansa jotain typerää tai reagoivansa sopimattomasti. Vetäytyminen tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta.
11. He ovat hyvin intuitiivisia.
ADD-henkilöt näkevät pintaa syvemmälle, mikä onkin ADD:n nautittavimpia puolia. Tämä inspiroiva piirre saa aikaan luovia neroja: keksijöitä, taiteilijoita, muusikoita, kirjailijoita.
12. He ajattelevat näkökulmista, jotka eivät tule muille mieleen.
ADD aiheuttaa erilaista ajattelua, minkä seurauksena ADD-henkilöiden abstraktit mielet keksivät sellaisia ratkaisuja ongelmiin, joita konkreettiset ajattelijat eivät keksi.
13. He ovat kärsimättömiä ja levottomia.
Ärsyyntyy helposti, haluaa asioiden tapahtuvan välittömästi, räplää alituisesti puhelintaan, pyörittää tukkaansa, heiluttaa jalkaansa: ADD-henkilö tarvitsee jatkuvaa liikettä, sillä se on hänelle rauhoittavaa toimintaa.
14. He ovat fyysisesti herkkiä.
Lyijykynä tuntuu raskaalta heidän kädessään. Kankaan kuidut kutittavat, vaikka tavanomainen ihminen ei niitä huomaisikaan.. Sängyt tuntuvat möykkyisiltä. Eri ruokalajeilla on koostumuksia, joita et voisi kuvitellakaan. He varmaan voisivat tuntea herneen kahdenkymmenen patjan alla, kuin se yksi satuprinsessa.
15. He ovat epäjärjestelmällisiä.
Pinot ovat heidän lempijärjestelymetodinsa. Kun tehtävä on saatu päätökseen, siihen liittyvät paperit laitetaan pinoon, missä niitä säilytetään siihen saakka kunnes pino on liian korkea. Vasta siinä vaiheessa pino on ADD-henkilölle liikaa, jolloin hän turhautuu ja siivoaa. ADD-henkilöiden on varottava, ettei heistä tule tavarahamstereita. ADD-henkilöille on vaikeaa pitää paikat järjestyksessä, sillä heidän aivonsa eivät toimi järjestäytyneesti.
16. He tarvitsevat tilaa liikkua.
Puhuessaan puhelimessa tai osallistuessaan keskusteluun ADD-henkilö ajattelee paremmin, kun on liikkeessä. Liike on rauhoittavaa ja tuo ajatuksiin selkeyttä.
17. He välttelevät tehtäviä.
Päätöksenteko ja tehtävien saattaminen loppuun ajallaan on kamppailua. He eivät ole laiskoja tai vastuuttomia, heidän mielensä vain ovat täynnä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Vain yhden valitseminen niistä kaikista voi olla ongelmallista. On helppoa välttää päätöksentekoa, sillä he ajattelevat liikaa. He vellovat pakonomaisesti omien ajatustensa syvyyksissä.
18. He eivät muista yksinkertaisia tehtäviä.
Eräs ristiriitainen ADD:n oire on muisti. ADD-henkilöt eivät muista hakea vaatteitaan pesulasta, maitoa ruokakaupasta tai muista tapaamisia. Toisaalta he muistavat jokaisen kommentin, sitaatin ja puhelinnumeron, jonka kuulivat päivän aikana. Riippumatta muistilappujen ja muistutusten määrästä heidän ajatuksensa ovat jossain muualla. Visuaaliset asiat on helpompi muistaa - siksi heillä onkin usein sen seitsemän ikkunaa ja välilehteä auki tietokoneen työpöydällä.
19. Heillä on monta asiaa meneillään yhtaikaa.
Mielensä jatkuvasta aktiivisuudesta johtuen seuraavaan tehtävään tulee tartuttua ennen kuin edellinen on kunnolla viimeistelty. Mitä enemmän meneillään kerralla, sen parempi. Multitaskaus on heidän lempiharrastuksiaan.
20. He suhtautuvat intohimoisesti kaikkeen, mitä tekevät.
ADD-henkilön tunteet, ajatukset, sanat ja kosketus ovat voimakkaita. Kaikki on suurempaa, mikä on siunaus oikein kanavoituna. Kun ADD-henkilö tekee, hän tekee sydämellään ja sielullaan. He antavat kaikkensa. He ovat intensiivisiä, tarkkanäköisiä ja syvällisiä, mikä tekee heistä erityisen rakastettavia.
ADD/ADHD-henkilöllä on ongelmia inpulssikontrollin kanssa. Heillä myös on monia mahtavia ominaisuuksia, joista voit nauttia, kunhan ymmärrät, miten he ajattelevat ja tuntevat. Myötätunto, empatia ja kärsivällisyys kantavat sinut vaikeimpien aikojen läpi. On tärkeää pitää hyvää huolta itsestäsi: vietä säännöllisesti aikaa yksin, tee mistä nautit, etsi vertaistukiryhmä, terapeutti tai viisas ystävä, lomaile säännöllisesti, meditoi, etsi harrastuksia ja oma intohimosi. Ennen kaikkea opettele hengittämään.
Monilla suurista keksijöistä, taiteilijoista, muusikoista, yrittäjistä ja kirjailijoista oli ADD/ADHD. He menestyivät, sillä heillä oli rakastettu kuin sinä tukemassa heitä päivittäisten kamppailujensa läpi. Korvaa suuttumuksesi myötätunnolla. Tajua, kuinka paljon he kamppailevat niiden asioiden parissa, jotka ovat sinulle aivan helppoja. Ajattele ADD-aivojen olevan kuin väärin kytkettyjä virtapiirejä. Seuraavan kerran kun ajattelet heidän olevan laiskoja, vastuuttomia, epäjärjestelmällisiä ja vastuunpakoilijoita, yritä muistaa, miten kovasti heidän on työskenneltävä suoriutuakseen yksinkertaisista tehtävistä.
Kyllä, ADD/ADHD-henkilöitä on vaikea rakastaa, mutta kunhan ymmärrät heidän kantamaansa taakkaa, avautuu sydämesi heille. Rakkaus ja myötätunto ottavat vihaisuudelta tilaa. Näet heidän miellyttäviin ja hyviin sieluihinsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)