Viime aikoina olen joutunut urakalla miettimään, mikä elämässä on tärkeää - oikeastaan minussa itsessäni. Otetaanpa siis asiaa älykkyydestä ja keskittymishäiriöstä, tällä kertaa uudella näkökulmalla.
Tajusin, että epäilykseni pitää paikkansa - lääke tyhmentää minua!
Viisas en väitä olevani. Tarkoitan ajatuskulkujen hidastumista. Tyhmähän voi olla nopeastikin. :)
Aika kulkee eri tahtiin. Sen huomaa siitä, miltä aika ”tuntuu” ja käytännöstä. Pohdintaan, johon olen tottunut kuluttamaan 5 min meneekin 25 min. Toisaalta taas oma kuolema lähenee nopeammin, tämän hetken ja menehtymisen välillä ehtii olemaan pienempi määrä ajatuksia.
Siis, älykkyyteni ilmeisesti perustuu asiasta toiseen poukkoiluun, liiankin voimakkaaseen assosiaatioon, mitä näitä nyt on. Että sisäinen puhe, mielessä soiva musiikki, kaikki, tapahtuu niin paljon nopeammin kuin muilla.
Ylitunteellisuuteenkin, oletan, sillä muistijärjestelmä on kytköksissä tunteisiin hyvin vahvasti.
Lisäksi oletan, että huonon keskittymisen vuoksi intuitio ohjaa ajatteluani vahvemmin kuin muilla. Intuitiohan on tunnetusti tietoista järkeilyä moninkertaisesti nopeampi tapa ajatella, mutta molemmilla päädytään aikalailla samoihin lopputulemiin. On monia asioita, joita vain ”tiedän”.
Ajattelen hypernopeasti. Motorinen prosessointi on suorastaan poikkeuksellisella tasolla. Lääkkeet keskittymishäiriöön ovat stimulantteja, eli ne rauhoittavat ADHD-aivoja, jotka ovat normaalisti kuin yliväsyneellä ihmisellä. Ajattelu hidastuu, hypernopea on enää nopeaa.
Mikä olisi opiskelua edistävää jollakin toisella, on minulla opiskelua haittaavaa.
Hidastuminen tarkoittaa, että normaalista tasostani vähentyy keskihajonnan verran, tai parin. Minun tapauksessa sitä ei vielä hirveästi huomaa. Ei ole kovin montaa ihmistä, joiden ajatus kulkisi sillä tasolla kuin minulla, että voisivat huomata eron. Perhepiirissä on, mutta tuntuu etteivät silti huomaa. Turbovaihde kun tuottaa näkyvää tulosta lähinnä poikkeustilanteissa kuten vaikkapa tentin viime minuuteilla.
Huomaan ison eron hoksaamisessa nyt kun en käytä lääkettä kuin harvoin työpäivinä. En välillä vaan voi käsittää, miksen ymmärtänyt jo ensivilkaisulla kaikkea kyseisestä aihepiiristä, se kun vaikuttaa suorastaan itsestään selvältä. Aukkoihin arvaan oikean ratkaisun ennen kuin kerkiän tarkistaa asiaa.
Vertaistukea ei löydy. Välillä luulen löytyneen, mutta sitten taas huomaan eron itseni ja muiden erittäin fiksujen mutta keskittymishäiriöisten välillä. Sanotaan se nyt suoraan. Tällaista ei saisi kirjoittaa, luultavasti poistan tekstin joskus.
Muutaman muunkin jutun tajusin.
Ymmärsin, näin ihmisenä, joka ajattelee itsellään olevan kymmenittäin läheisiä ystäviä, että sehän perustuu lähes täysin minun menemisestäni heidän aallonpituudelleen. Minun aallonpituudelleni ei nimittäin pääse. Ulkopuolisuus on väistämätöntä, ellei kikkaile. (Poikkeus löytyy tähänkin sääntöön.)
Hauskuus, jännitys ja turvallisuuskin sekä se, että on mukavaa, ovat ajavia voimia. On paljon muutakin mitä ihmissuhteista saan. Harvoin kuitenkaan kukaan sanoo tai kirjoittaa mitään, mikä varsinaisesti antaisi minulle mitään uusia oivalluksia. Muiden ratkaisuja on vaikeaa käsittää, arvomaailmatkin poikkeavat. Tuntuu kuin eivät ymmärtäisi syvällisesti, että elämme vain kerran.
Mitä sinä tekisit, jos eläisit vain kerran?
Niinpä.
Sosiaalisesta älystä hoksasin myös jotain ratkaisevaa. Hitto, kaikki nämä vuodet, kun luulin etten tajua ihmisiä, olen suorastaan osannut lukea ajatuksia! (Tietyissä rajoissa, tietysti.) En vain ole osannut tulkata tuota kieltä omalle kielelleni. Nyt osaan, kun vain muistan pysähtyä tekemään niin. Mutta se on jo toinen tarina.
Täten tunnustan, että joudun ehkä syömään sanani siitä että tekisin mitä vain ollakseni normaali ja että keskittymishäiriö olisi kohdallani negatiivinen seikka. Noin vain voi muuttua, mitä arvostaa! Joukkoon kuulumisen kaipuu vaan sattuu olemaan vahva tunne, yhteyden saaminen toisiin ihmisiin. Se on keskittymishäiriöiselle todella vaikeaa. Luulee kuuluvansa, mutta huomaa kerta toisensa jälkeen, ettei niin ollutkaan.
Vakavamielinen teksti, loppuun ehkä tarpeen todeta että tällä hetkellä menee oikein hyvin siinä mielessä, että olen tyytyväinen elämääni. Muutoksia on ilmassa, mutta langat omissa käsissäni. Onnellinen olen ja aurinkokin paistaa! :) Tai no, jos tarkkoja ollaan niin paistaa toisella puolella maapalloa, mutta ehkä käsititte. :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste adhd/add. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste adhd/add. Näytä kaikki tekstit
maanantai 29. huhtikuuta 2019
perjantai 7. heinäkuuta 2017
Vakuutuskorvauksia!
Eilen haaveilin vakuutuskorvauksista. Puhelu tuli vasta tänään, mutta homma eteni sutjakkaasti. Asiakaspalvelija linjan toisessa päässä kertoi, ettei ole mitään ongelmaa saada korvauksia takautuvasti vuoden ajalta! Pari pankkipäivää vain, ja tililläni on 790 €. Huippu juttu! Kunhan löydän kuitit lopuiltakin parilta kuukaudelta, tulee loputkin. Sen ku käyn nettipalveluun nakuttelemassa. (Edit.: Vakuutuksessa on kyllä 10 % omavastuu, huomasin juuri papereista, mutta eipä tullut esille puhelimessa. Edit.2: Ilmeisesti vakuutusmaksuihin tulee 5 % korotus tästä hyvästä. Noh, katsotaan...)
Hyvältähän tuntuu saada rahat näin jälkikäteen. Kuin saisi rahaa ilmaiseksi, jonkin yllättävän stipendin tai palkankorotuksen. Mieltä jopa lämmittää enemmän tuo könttäsumma kuin se tieto, että jatkossa voin käyttää lääkkeitä tarvittaessa ilman, että se on rahasta kiinni. Huojentava tieto, ja hyvin tärkeä, taloudellisesti tärkeämpi kuin takautuvasti saatu raha. Kiinnittää vain huomion, kuinka jännästi ihmismieli toimii. Veronpalautukset ja muut "yllätykset" ilahduttavat vahvemmalla tunteella kuin jos olisi alun alkaen mennyt kaikki nappiin, ollut siis raha omassa käytössä ja tuottamassa.
Kuinka ollakaan, sain myös Teostoon liityttyä. Jatkuu se fiilis, että asiat voivat kääntyä parempaan päin. Vaikka olenkin nyt flunssassa, ja näitä pieniä arjen vastoinkäymisiä ja isoja ajan- ja elämänhallinnan ongelmiakin edelleen on
Tänään puhuin työ-, raha- ja sijoitusjutuista toisen siskoni kanssa. Koitin suositella rahan kasvattamista korkoa korolle -menetelmällä, mutta vielä en tainnut saada häntä vakuuttuneeksi. Mullahan korkoa korolle tulee kaluston vuokrauksen ansiosta, hyvin on toiminut tähän asti. Mitä nyt tulee välillä näitä suu säkkiä myöhen -hetkiä, kun ostan enemmän kalustoa tai eri aikaan vuodesta kuin piti... Meikäläisen talous on vähän keikkuillut sinne tänne alkuvuoden hankintasuman vuoksi. No, jospa ensi vuonna sitten viisaammin hankinnat pitkin vuotta eikä yhdellä kertaa...
Mukavaa viikonloppua! :)
Hyvältähän tuntuu saada rahat näin jälkikäteen. Kuin saisi rahaa ilmaiseksi, jonkin yllättävän stipendin tai palkankorotuksen. Mieltä jopa lämmittää enemmän tuo könttäsumma kuin se tieto, että jatkossa voin käyttää lääkkeitä tarvittaessa ilman, että se on rahasta kiinni. Huojentava tieto, ja hyvin tärkeä, taloudellisesti tärkeämpi kuin takautuvasti saatu raha. Kiinnittää vain huomion, kuinka jännästi ihmismieli toimii. Veronpalautukset ja muut "yllätykset" ilahduttavat vahvemmalla tunteella kuin jos olisi alun alkaen mennyt kaikki nappiin, ollut siis raha omassa käytössä ja tuottamassa.
Kuinka ollakaan, sain myös Teostoon liityttyä. Jatkuu se fiilis, että asiat voivat kääntyä parempaan päin. Vaikka olenkin nyt flunssassa, ja näitä pieniä arjen vastoinkäymisiä ja isoja ajan- ja elämänhallinnan ongelmiakin edelleen on
Tänään puhuin työ-, raha- ja sijoitusjutuista toisen siskoni kanssa. Koitin suositella rahan kasvattamista korkoa korolle -menetelmällä, mutta vielä en tainnut saada häntä vakuuttuneeksi. Mullahan korkoa korolle tulee kaluston vuokrauksen ansiosta, hyvin on toiminut tähän asti. Mitä nyt tulee välillä näitä suu säkkiä myöhen -hetkiä, kun ostan enemmän kalustoa tai eri aikaan vuodesta kuin piti... Meikäläisen talous on vähän keikkuillut sinne tänne alkuvuoden hankintasuman vuoksi. No, jospa ensi vuonna sitten viisaammin hankinnat pitkin vuotta eikä yhdellä kertaa...
Mukavaa viikonloppua! :)
torstai 6. heinäkuuta 2017
Haaveilua vakuutuskorvauksista
Vakuutusyhtiöstä soitetaan mulle tänään. Toivon kovasti, että suostuisivat korvaamaan keskittymislääkkeet. Harva asia lämmittäisi mieltä näin heinäkuun palkkasuvannossa yhtä paljon kuin tonnia hipova takautuvasti saatu korvaus.
Huipuista huipuinta olisi, jos apulaisen palkkioitakin voisi saada vakuutukseen. Mutta se ei ole ollut lääkärin määräämää apua, joten tuskin.
Tulevaisuuttakin olisi helpompi suunnitella, kun tietäisi pitääkö budjetoida lääkkeeseen vai voiko rahan laittaa muuhun. Aika iso kuukausittainen erä tuo 150 € kuitenkin, vai oliko peräti kalliimpikin. En muista, kun edellisen erän ostamisesta on jo aikaa. Kaikenlaisista lisäravinteistakin tulee kustannuksia, saisinpa niistäkin jonain päivänä korvauksia. Kuukausitasolla keskittymishommiin menee satasia.
Ja jos saisin vakuutuskorvauksia, tuntuisi, että on jotain järkeä ollut maksaa vakuutuksia kaikki nämä vuodet. Nyt lähinnää **tuttaa kaikki se raha, mitä olen yhtiölle syytänyt.
Kela muuten korvaisi käyttämäni lääkkeen, jos olisin saanut diagnoosin lapsena, ja jos kyseinen lääke olisi todettu minulle sopivaksi ennen tiettyä ikää. Laki siis turvaa, että sopivaa hoitoa voidaan jatkaa, vaikka lapsi aikuistuu. Minusta kyseessä on selvä ikäsyrjintä. Laki ei tue hoitoa, jos on sinnitellyt ongelmiensa kanssa itsekseen aikuisikään asti. Erittäin epäreilua! Ihan kuin olisi minun vikani, ihan kuin minulla olisi alaikäisenä kuulunut olla lääkärin osaaminen. Valitin tietysti Kelan päätöksestä, eipä hyödyttänyt.
Mun pitäis lisäks saada aikaiseksi kirjoittaa vammaistukihakemus. Tuntuu vaan niin kierolta. Vammainen, minäkö? Ehkä en lain silmissä, en tiedä, mutta vammaistuki on sen tuen nimi, jota voi saada vaivasta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi, valmennusten ym., jos tuuri käy. Jos sitä saisin, voisin pystyä maksamaan avusta, voisin oppia parempaa arjenhallintaa ammattilaisen opastuksessa.
Pieni iloinen yllätys oli Gramexilta tullut kirje. Reilu 14 € korvauksia kokoonpanojeni levyttämän musiikin käytöstä eri yhteyksissä. Eipä tässä vielä mitään superjulkkiksia olla... En edes muista, miten nuo korvauksen koostuvat, montako senttiä per soittokerta, jos kappale soi radiossa tai joku muu esittää sitä lavalla. Gramex maksaa siis korvauksia muusikoille, jotka levyllä soittavat, Teosto maksaa levyn säveltäjille, sovittajille ja tuottajille. Teostoon mun pitäis liittyä, jäänyt rästiin jostain syystä.
Sellaista. Kaikenlaiseen muuhun mun budjetti sanoo että rahaa tarvittais, mutta ehkä se ois Teoston jäsenmaksu sitten seuraavaks.
Huipuista huipuinta olisi, jos apulaisen palkkioitakin voisi saada vakuutukseen. Mutta se ei ole ollut lääkärin määräämää apua, joten tuskin.
Tulevaisuuttakin olisi helpompi suunnitella, kun tietäisi pitääkö budjetoida lääkkeeseen vai voiko rahan laittaa muuhun. Aika iso kuukausittainen erä tuo 150 € kuitenkin, vai oliko peräti kalliimpikin. En muista, kun edellisen erän ostamisesta on jo aikaa. Kaikenlaisista lisäravinteistakin tulee kustannuksia, saisinpa niistäkin jonain päivänä korvauksia. Kuukausitasolla keskittymishommiin menee satasia.
Ja jos saisin vakuutuskorvauksia, tuntuisi, että on jotain järkeä ollut maksaa vakuutuksia kaikki nämä vuodet. Nyt lähinnää **tuttaa kaikki se raha, mitä olen yhtiölle syytänyt.
Kela muuten korvaisi käyttämäni lääkkeen, jos olisin saanut diagnoosin lapsena, ja jos kyseinen lääke olisi todettu minulle sopivaksi ennen tiettyä ikää. Laki siis turvaa, että sopivaa hoitoa voidaan jatkaa, vaikka lapsi aikuistuu. Minusta kyseessä on selvä ikäsyrjintä. Laki ei tue hoitoa, jos on sinnitellyt ongelmiensa kanssa itsekseen aikuisikään asti. Erittäin epäreilua! Ihan kuin olisi minun vikani, ihan kuin minulla olisi alaikäisenä kuulunut olla lääkärin osaaminen. Valitin tietysti Kelan päätöksestä, eipä hyödyttänyt.
Mun pitäis lisäks saada aikaiseksi kirjoittaa vammaistukihakemus. Tuntuu vaan niin kierolta. Vammainen, minäkö? Ehkä en lain silmissä, en tiedä, mutta vammaistuki on sen tuen nimi, jota voi saada vaivasta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi, valmennusten ym., jos tuuri käy. Jos sitä saisin, voisin pystyä maksamaan avusta, voisin oppia parempaa arjenhallintaa ammattilaisen opastuksessa.
Pieni iloinen yllätys oli Gramexilta tullut kirje. Reilu 14 € korvauksia kokoonpanojeni levyttämän musiikin käytöstä eri yhteyksissä. Eipä tässä vielä mitään superjulkkiksia olla... En edes muista, miten nuo korvauksen koostuvat, montako senttiä per soittokerta, jos kappale soi radiossa tai joku muu esittää sitä lavalla. Gramex maksaa siis korvauksia muusikoille, jotka levyllä soittavat, Teosto maksaa levyn säveltäjille, sovittajille ja tuottajille. Teostoon mun pitäis liittyä, jäänyt rästiin jostain syystä.
Sellaista. Kaikenlaiseen muuhun mun budjetti sanoo että rahaa tarvittais, mutta ehkä se ois Teoston jäsenmaksu sitten seuraavaks.
perjantai 16. kesäkuuta 2017
ADHD sittenkään? No tietysti on!
Näitä keskittymishommia mielessä pyöritellessä toistuu mulla usein sama ajatus:
Entä jos kaikki onkin vain yhtä suurta erehdystä? Mitä jos testeissä kävi virhe? Jospa kaikki epäilijät ovat sittenkin oikeassa eikä minua sittenkään vaivaisi keskittymishäiriö?
ADHD-oireiden kaltaisia oireita voivat käsittääkseni aiheuttaa kilpirauhasvaivat, diabetes, univelka, masennus, alkoholinkäyttö, liika sokeri. Ties vaikka mitä syitä voi löytyä.
Useimmat pahimmista ns. isoista ADHD-sattumuksista (häsläys niin että tulee jokin pieni vamma, unohdukset, harkitsemattomat sanomiset) ovat minulle sattuneet kiireessä, väsyneenä tai verensokerin ollessa alhaalla.
Epäilyksen hetkellä muistan yleensä joitakin asioita näistä kuudesta:
1) Tutkimukset tehnyt neuropsykologi oli varma asiastaan ja sanoi minun olevan päivänselvä tapaus. Ei mitään reunaehtoja, ei lisämääreitä, ei jossitteluja. Nähnyt paljon ihmisiä, tietää mistä puhuu.
2) Herkkyydet kuuluvat tähän hommaan. Mitä sitten, jos yhden tunnin univaje yhdeltä yöltä sotkee koko elämisen, ei se nyt ole normaalia.
3) Ideoiden pulppuaminen on "meikäläisillä" kontrolloimatonta. Näkökulmia tulee toisensa perään, ja jo kertaalleen selvitetyt asiat tulee kyseenalaistettua aina uudelleen ja uudelleen. Tämä taas näyttäytyy ulospäin murehtimisena ja ylianalysointina. Kun ei se muistikaan toimi niin hyvin, että heti muistaisi perustelleensa tämän asian itselleen jo. Kolmesti. Kymmenesti.
4) Ne muut oireet. Että siellä päässä ei koskaan ole hiljaista univelattomana hyvinravittuna täydellisena päivänäkään. Että juna-asemalla on niitä muita univelkaisia, monella varmasti ADHD, ja silti minä, joka mukamas olen enemmän ADD- kuin hyperpiirteinen, olen ainoa, joka kävelee ajatuksissaan laituria ees taas ympyrää tai hytkyy paikallaan! (No, mahdollisuus näplätä älypuhelinta ajaa ehkä nyky-hypereillä muun hytkyilyn yli.) Enkä voi kieltää ettenkö olis ihan kauhea herkkis ja etenkin ennen mulla oli tapana ylireagoida helposti.
5) Geenit. Kuinka monella "normaalilla" on isoäiti, joka puhui niin paljon, että asia jatkui uloshengityksen jälkeen sisäänhengityksellä, ja oli aina myöhässä vaalitilaisuuksistaan eikä varmaankaan siksi päässyt eduskuntaan. Puhumattakaan toisen puolen suvusta, joka on täynnään temperamenttisia, herkkiä ja/tai taiteellisia setiä/tätejä/serkkuja, joilla tunteet kuumenee herkästi, keskustelu yltyy kovaääniseksi ja kärkkääksi alta aikayksikön ja kaikesta innostutaan nollasta sataan kahdessa sekunnissa.
6) Älli. A) Että kyllähän tutkimusten mukaan mulla päättelykyvyt on tasoittaneet tilannetta. Väsyneenä ja kiireessä oireita ei välttämättä pahenna yksin se, että tiedostamattomat ajatukset ja koordinaatio ja huomiokyky toimivat huonommin. Silloin myös muut oireet näkyvät paremmin, kun järjenkäyttö on heikompaa, hitaampaa kuin mulla yleensä. Silloin en minäkään onnistu paikkaamaan ja peittelemään kovin paljoa.
B) Mun vaikeudet elämän- ja tehtävänhallinnassa ja työssäjaksamisessa ja koulunkäynnissä ei vaan selity millään muulla kuin ADHD:lla. Mun muistilla ja päättelytaidoilla kuuluisi pärjätä. Lukiotaso oli vielä helppoa, ja tuo humpuukiammattikorkeakoulu missä vähän piti jotakin käydä välillä soittelemassa. Viime vuonna tenttimistäni lukion fysiikoistakin sai kyllä yhden illan lukemisella kympit olikohan kolmestakin kurssista. Yliopistossa pitäisi olla paikalla, sen lisäksi ajoissa, palauttaa laskareita aikataulussa ja osata vaihtaa ajatukset aiheesta toiseen kesken päivän, kun on ensin kaksi tuntia uppoutunut edellisen luennon aiheeseen. Illalla ei kuuluisi olla ylikierroksilla kaikesta uudesta oppimastaan ja tapaamistaan ihmisistä. Kuuluisi rauhoittua unille, jotta jaksaa saman rumban seuraavana päivänä. Olisi kyettävä meditointiin ja mindfulnessiin, osattava taltuttaa jatkuva ideoiden virta. Tiedän kymmeniä ellen satoja harjoituksia niiden opettelemiseksi, mutta ehei, ei onnistu. Niin, tuntuu mahdottomalta jo ilman, että mainitsen mitään terveellisistä elintavoista ja ihmissuhteista.
Kyllä se vaan niin on, että mulla on ihan hyvä pää, mutta sillä ei vaan ole mahdollista sopia toiselaisille päille tehtyyn systeemiin. En jaksa enää kuunnella vihjauksia siitä, etten vain olisi oppinut hyviä opiskelutapoja tai että ehkä minulle ei vain ole tullut mieleen lähteä kotoa 10 minuuttia aikaisemmin, mennä nukkumaan ajoissa ja hengittää rauhallisesti. Silloin 14 vuotta sitten, kun sain yläasteen päättötodistuksen erinomaisilla arvosanoilla ei mun aivokapasiteetti joutunut olemaan näin lujilla. Asia oli helppoa, kaiken sen vielä pystyin vastaanottamaan sillisalaattina pitkin päivää. Yliopistossa uusi asia on niin paljon isompaa ja raskaampaa, etten kerta kaikkiaan toivu edellisestä päivästä yhden yön aikana. Eikä se sinänsä ole asian vika, en minä yhtään huonommin oppiva ole kuin ennenkään, vaan sen, etten voi noin vain suunnata mun ajatuksia toisaalle sieltä edellisen asian pohtimisen syvistä pohjamudista. Ideoita edellisen luennon aiheista pulppuaa mun päähän seuraavalla luennolla enkä voi sille mitään. Sitten jotenkin siinä välissä pitäisi seurata kelloa, ettei ole tauoilla liian kauan, läikytä maitoa ruokalassa, tiputtele puhelintaan yhtenään ja tallaa toisten varpaille, kun on niin ajatuksissaan. Asioita joille en mitään voi, vaikka yritän, ja yrittämisestä väsähdän vielä enemmän. Että tee siinä illalla sitten vielä läksyt, ja ruokaa.
No niin, eiköhän asia tullut jo selväksi. Taitaa tämän kijoituksen proge-rakenteestakin aikalailla paistaa läpi, että ADHD-karvat ne on tällä koiralla.
Sanotaan nyt vielä lopuksi, kun aihe kerran yliopistoon rönsysi, että kyllä olen ihmeissäni tästä koko kuviosta. Eikö siellä nimenomaan kuuluisi olla henkilöstöä etsimässä meitä erilailla ajattelevia tyyppejä, joilla on lisäksi huimat oppimiskyvyt ja vielä kauppamiehen taitoja, tukea meitä ja valjastaa meidät käyttöön mahdollisimman varhain?
Entä jos kaikki onkin vain yhtä suurta erehdystä? Mitä jos testeissä kävi virhe? Jospa kaikki epäilijät ovat sittenkin oikeassa eikä minua sittenkään vaivaisi keskittymishäiriö?
ADHD-oireiden kaltaisia oireita voivat käsittääkseni aiheuttaa kilpirauhasvaivat, diabetes, univelka, masennus, alkoholinkäyttö, liika sokeri. Ties vaikka mitä syitä voi löytyä.
Useimmat pahimmista ns. isoista ADHD-sattumuksista (häsläys niin että tulee jokin pieni vamma, unohdukset, harkitsemattomat sanomiset) ovat minulle sattuneet kiireessä, väsyneenä tai verensokerin ollessa alhaalla.
Epäilyksen hetkellä muistan yleensä joitakin asioita näistä kuudesta:
1) Tutkimukset tehnyt neuropsykologi oli varma asiastaan ja sanoi minun olevan päivänselvä tapaus. Ei mitään reunaehtoja, ei lisämääreitä, ei jossitteluja. Nähnyt paljon ihmisiä, tietää mistä puhuu.
2) Herkkyydet kuuluvat tähän hommaan. Mitä sitten, jos yhden tunnin univaje yhdeltä yöltä sotkee koko elämisen, ei se nyt ole normaalia.
3) Ideoiden pulppuaminen on "meikäläisillä" kontrolloimatonta. Näkökulmia tulee toisensa perään, ja jo kertaalleen selvitetyt asiat tulee kyseenalaistettua aina uudelleen ja uudelleen. Tämä taas näyttäytyy ulospäin murehtimisena ja ylianalysointina. Kun ei se muistikaan toimi niin hyvin, että heti muistaisi perustelleensa tämän asian itselleen jo. Kolmesti. Kymmenesti.
4) Ne muut oireet. Että siellä päässä ei koskaan ole hiljaista univelattomana hyvinravittuna täydellisena päivänäkään. Että juna-asemalla on niitä muita univelkaisia, monella varmasti ADHD, ja silti minä, joka mukamas olen enemmän ADD- kuin hyperpiirteinen, olen ainoa, joka kävelee ajatuksissaan laituria ees taas ympyrää tai hytkyy paikallaan! (No, mahdollisuus näplätä älypuhelinta ajaa ehkä nyky-hypereillä muun hytkyilyn yli.) Enkä voi kieltää ettenkö olis ihan kauhea herkkis ja etenkin ennen mulla oli tapana ylireagoida helposti.
5) Geenit. Kuinka monella "normaalilla" on isoäiti, joka puhui niin paljon, että asia jatkui uloshengityksen jälkeen sisäänhengityksellä, ja oli aina myöhässä vaalitilaisuuksistaan eikä varmaankaan siksi päässyt eduskuntaan. Puhumattakaan toisen puolen suvusta, joka on täynnään temperamenttisia, herkkiä ja/tai taiteellisia setiä/tätejä/serkkuja, joilla tunteet kuumenee herkästi, keskustelu yltyy kovaääniseksi ja kärkkääksi alta aikayksikön ja kaikesta innostutaan nollasta sataan kahdessa sekunnissa.
6) Älli. A) Että kyllähän tutkimusten mukaan mulla päättelykyvyt on tasoittaneet tilannetta. Väsyneenä ja kiireessä oireita ei välttämättä pahenna yksin se, että tiedostamattomat ajatukset ja koordinaatio ja huomiokyky toimivat huonommin. Silloin myös muut oireet näkyvät paremmin, kun järjenkäyttö on heikompaa, hitaampaa kuin mulla yleensä. Silloin en minäkään onnistu paikkaamaan ja peittelemään kovin paljoa.
B) Mun vaikeudet elämän- ja tehtävänhallinnassa ja työssäjaksamisessa ja koulunkäynnissä ei vaan selity millään muulla kuin ADHD:lla. Mun muistilla ja päättelytaidoilla kuuluisi pärjätä. Lukiotaso oli vielä helppoa, ja tuo humpuukiammattikorkeakoulu missä vähän piti jotakin käydä välillä soittelemassa. Viime vuonna tenttimistäni lukion fysiikoistakin sai kyllä yhden illan lukemisella kympit olikohan kolmestakin kurssista. Yliopistossa pitäisi olla paikalla, sen lisäksi ajoissa, palauttaa laskareita aikataulussa ja osata vaihtaa ajatukset aiheesta toiseen kesken päivän, kun on ensin kaksi tuntia uppoutunut edellisen luennon aiheeseen. Illalla ei kuuluisi olla ylikierroksilla kaikesta uudesta oppimastaan ja tapaamistaan ihmisistä. Kuuluisi rauhoittua unille, jotta jaksaa saman rumban seuraavana päivänä. Olisi kyettävä meditointiin ja mindfulnessiin, osattava taltuttaa jatkuva ideoiden virta. Tiedän kymmeniä ellen satoja harjoituksia niiden opettelemiseksi, mutta ehei, ei onnistu. Niin, tuntuu mahdottomalta jo ilman, että mainitsen mitään terveellisistä elintavoista ja ihmissuhteista.
Kyllä se vaan niin on, että mulla on ihan hyvä pää, mutta sillä ei vaan ole mahdollista sopia toiselaisille päille tehtyyn systeemiin. En jaksa enää kuunnella vihjauksia siitä, etten vain olisi oppinut hyviä opiskelutapoja tai että ehkä minulle ei vain ole tullut mieleen lähteä kotoa 10 minuuttia aikaisemmin, mennä nukkumaan ajoissa ja hengittää rauhallisesti. Silloin 14 vuotta sitten, kun sain yläasteen päättötodistuksen erinomaisilla arvosanoilla ei mun aivokapasiteetti joutunut olemaan näin lujilla. Asia oli helppoa, kaiken sen vielä pystyin vastaanottamaan sillisalaattina pitkin päivää. Yliopistossa uusi asia on niin paljon isompaa ja raskaampaa, etten kerta kaikkiaan toivu edellisestä päivästä yhden yön aikana. Eikä se sinänsä ole asian vika, en minä yhtään huonommin oppiva ole kuin ennenkään, vaan sen, etten voi noin vain suunnata mun ajatuksia toisaalle sieltä edellisen asian pohtimisen syvistä pohjamudista. Ideoita edellisen luennon aiheista pulppuaa mun päähän seuraavalla luennolla enkä voi sille mitään. Sitten jotenkin siinä välissä pitäisi seurata kelloa, ettei ole tauoilla liian kauan, läikytä maitoa ruokalassa, tiputtele puhelintaan yhtenään ja tallaa toisten varpaille, kun on niin ajatuksissaan. Asioita joille en mitään voi, vaikka yritän, ja yrittämisestä väsähdän vielä enemmän. Että tee siinä illalla sitten vielä läksyt, ja ruokaa.
No niin, eiköhän asia tullut jo selväksi. Taitaa tämän kijoituksen proge-rakenteestakin aikalailla paistaa läpi, että ADHD-karvat ne on tällä koiralla.
Sanotaan nyt vielä lopuksi, kun aihe kerran yliopistoon rönsysi, että kyllä olen ihmeissäni tästä koko kuviosta. Eikö siellä nimenomaan kuuluisi olla henkilöstöä etsimässä meitä erilailla ajattelevia tyyppejä, joilla on lisäksi huimat oppimiskyvyt ja vielä kauppamiehen taitoja, tukea meitä ja valjastaa meidät käyttöön mahdollisimman varhain?
lauantai 3. kesäkuuta 2017
Aavan meren tuolla puolen jossakin on Strömsö
...sano Aku Ankka, kun reissuun lähti. Tai yritti lähteä.
Arvatkaa, oltiinko muuten liikkeellä klo 6. No ei oltu. Pisteet kuitenkin itselleni siitä, että jaksoin vielä illalla pakata ja valmistella lähtöä blogiin valitettuani.
Kun lopulta klo 8 päästiin matkaan, kuumeni jarrut. Oltiin jo edetty hyvän matkaa kotoa ennen kuin tajuttiin. Epätoivo meinas iskeä, missä nyt muka ois viikonloppuna mikään paikka auki! Itsehän tyhmänrohkeana, kiitos univelan väsyttämien adhd-aivojeni, olisin vaan ajellut menemään vastoin parempaa tietoani. Mitäs sitä nyt, muutama sata kilometriä, onhan sitä ennenkin ajeltu puoli Suomea, vaikka vähän vikisee ja kuumottaa! (Kyllä, siis mä olen oikeasti juurikin näin typerä. Eli en oikeasti ole, mutta mun pää nyt vaan usein ei toimi hoksottimien "oikean" tason mukaan.) Onneksi oli viisaampaa seuraa, joka puhui järkeä ja googlaili pikakorjaamoja.
Uskomatonta, löytyi paikka joka oli lauantaisin auki! Kurvattiin pihaan, jätettiin avaimet tiskiin ja mentiin aamupalalle. Sitten kierreltiinkin 2 h ympäri kauppoja, kun odoteltiin automme vuoroa. Minun mielestäni tämä oli mukavaa leppoisaa parisuhdeaikaa. Avokin mielestä kyseessä oli ahdistava shoppailu. Mitään ei ostettu paitsi aamupuurot, yht. 3 €. Kateltiin sentään mulle pihtejä ja kaikkea sellasta hyödyllistä.
Tuomiokin koitti viimein. Se oli, että pitkän matkan ajoa ei missään nimessä suositella, jarrut kuumeni jo huoltamon pihassa pienellä testiajelulla. Nyt tiedetään, mikä osa pitää vaihtaa, ja jos jotain olen eläessä oppinut niin sen, etten enää ikinä aja paloja puhki, sillä siitä tämä kaikki alun perin lähti. Sanoi joku joskus, itsehän en näistä paljoa ymmärrä kun en ole asiasta lukenut tai mitään siihen liittyvää tehnyt. Palat silloin vaihdettiin, mutta vahinko oli jo tapahtunut ja nyt sitten kävi näin. Meikäläinen tosiaan on yleensä niin ylikeskittyneessä kuplassa etten vaan tajua jotain pikku merkkivikinöitä, huomaan ne mutta ei mene tajuntaan, että NYT pitäs tehä asialle jotain eikä vasta kohta. Kiitos-adhd, tästäkin!
Vaan autotonna en voi ajaa, joten en voi ainakaan saada pahempaa tuhoa aikaan lähipäivinä.
Sit piti uskaltaa ajella hissuksiin kotiin se tunnin matka, mikä oli ehditty edetä. Jäi tuntikausien matka lusimatta, yo-lahjaksi aamulla klo 7 kaivetut pienet vaahterat antamatta. Koko ajan vilkuilin, joko jo savu nousee ja palaa koko auto. Kiva, kiva. Kotimatkalla ajoinkin epähuomiossa punaisia päin (nuolivalo, suoraan vaihtui vihreäksi mutta ei mulle). Kotiin saavuttuamme naapuri vihjaisi, että kannattaa ehkä ohitella nuo kuopat tässä hiekkatiellä hitaammin ja paremmin, kun nämä auton osat on nimittäin kuluvia osia ja omalla ajolla voi niihin paljonkin vaikuttaa. Jeepjep. Enpä vissiin tiennykkään.
Toiseksi ja kolmanneksi olen oppinut (monesti, koska aina kun opin, unohdan) että väsyneenä ja/tai nälkäisenä ei ajeta autoa.
Ajotaito muuten kuuluu niihin harvoihin osaamisalueisiini, joista olen avokilta joskus saanut kehuja. Vissiin sitten olen useammin järkevä ja ylifokusoitunut ja tajunnut ajaa lähinnä syöneenä ja nukkuneena.
Huoh.
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois. Kyllä se Strömsökin kävisi. Pääsisköhän sinne peukalokyydillä?
Arvatkaa, oltiinko muuten liikkeellä klo 6. No ei oltu. Pisteet kuitenkin itselleni siitä, että jaksoin vielä illalla pakata ja valmistella lähtöä blogiin valitettuani.
Kun lopulta klo 8 päästiin matkaan, kuumeni jarrut. Oltiin jo edetty hyvän matkaa kotoa ennen kuin tajuttiin. Epätoivo meinas iskeä, missä nyt muka ois viikonloppuna mikään paikka auki! Itsehän tyhmänrohkeana, kiitos univelan väsyttämien adhd-aivojeni, olisin vaan ajellut menemään vastoin parempaa tietoani. Mitäs sitä nyt, muutama sata kilometriä, onhan sitä ennenkin ajeltu puoli Suomea, vaikka vähän vikisee ja kuumottaa! (Kyllä, siis mä olen oikeasti juurikin näin typerä. Eli en oikeasti ole, mutta mun pää nyt vaan usein ei toimi hoksottimien "oikean" tason mukaan.) Onneksi oli viisaampaa seuraa, joka puhui järkeä ja googlaili pikakorjaamoja.
Uskomatonta, löytyi paikka joka oli lauantaisin auki! Kurvattiin pihaan, jätettiin avaimet tiskiin ja mentiin aamupalalle. Sitten kierreltiinkin 2 h ympäri kauppoja, kun odoteltiin automme vuoroa. Minun mielestäni tämä oli mukavaa leppoisaa parisuhdeaikaa. Avokin mielestä kyseessä oli ahdistava shoppailu. Mitään ei ostettu paitsi aamupuurot, yht. 3 €. Kateltiin sentään mulle pihtejä ja kaikkea sellasta hyödyllistä.
Tuomiokin koitti viimein. Se oli, että pitkän matkan ajoa ei missään nimessä suositella, jarrut kuumeni jo huoltamon pihassa pienellä testiajelulla. Nyt tiedetään, mikä osa pitää vaihtaa, ja jos jotain olen eläessä oppinut niin sen, etten enää ikinä aja paloja puhki, sillä siitä tämä kaikki alun perin lähti. Sanoi joku joskus, itsehän en näistä paljoa ymmärrä kun en ole asiasta lukenut tai mitään siihen liittyvää tehnyt. Palat silloin vaihdettiin, mutta vahinko oli jo tapahtunut ja nyt sitten kävi näin. Meikäläinen tosiaan on yleensä niin ylikeskittyneessä kuplassa etten vaan tajua jotain pikku merkkivikinöitä, huomaan ne mutta ei mene tajuntaan, että NYT pitäs tehä asialle jotain eikä vasta kohta. Kiitos-adhd, tästäkin!
Vaan autotonna en voi ajaa, joten en voi ainakaan saada pahempaa tuhoa aikaan lähipäivinä.
Sit piti uskaltaa ajella hissuksiin kotiin se tunnin matka, mikä oli ehditty edetä. Jäi tuntikausien matka lusimatta, yo-lahjaksi aamulla klo 7 kaivetut pienet vaahterat antamatta. Koko ajan vilkuilin, joko jo savu nousee ja palaa koko auto. Kiva, kiva. Kotimatkalla ajoinkin epähuomiossa punaisia päin (nuolivalo, suoraan vaihtui vihreäksi mutta ei mulle). Kotiin saavuttuamme naapuri vihjaisi, että kannattaa ehkä ohitella nuo kuopat tässä hiekkatiellä hitaammin ja paremmin, kun nämä auton osat on nimittäin kuluvia osia ja omalla ajolla voi niihin paljonkin vaikuttaa. Jeepjep. Enpä vissiin tiennykkään.
Toiseksi ja kolmanneksi olen oppinut (monesti, koska aina kun opin, unohdan) että väsyneenä ja/tai nälkäisenä ei ajeta autoa.
Ajotaito muuten kuuluu niihin harvoihin osaamisalueisiini, joista olen avokilta joskus saanut kehuja. Vissiin sitten olen useammin järkevä ja ylifokusoitunut ja tajunnut ajaa lähinnä syöneenä ja nukkuneena.
Huoh.
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois. Kyllä se Strömsökin kävisi. Pääsisköhän sinne peukalokyydillä?
perjantai 2. kesäkuuta 2017
...ja kun jotain teen, on siitä syyllinen olo!
Niin! Miettikää sitä!
Saamattomuutta taitaakin aiheuttaa yllättävän usein syyllisyys. Yleensä saan aikaiseksi kirjoittaa rästissä kuukausia olleita työviestejä tai työblogikirjoituksia juuri silloin, kun pitäisi olla panostamassa yhteishenkeen jonkin kotihomman parissa. Nytkin minun pitäisi olla pakkaamassa, että päästäisiin aamulla kuudelta lähtemään reissuun suunnitellusti. Pakkaamiselle hyviä yhteishenkisiä vaihtoehtoja olisivat myös kodin tai pihan siivous. Niin tässä sitten kävi, että syyllisyys vei voiton ja jätin työkirjoitukseni kesken. Tulin blogiin, eikä minulla tästä ole yhtään syyllinen olo, vaikka tämäkin on reissuun valmistautumisesta pois. Kumma homma! Harmittelen tietysti hieman, että tässä yksin vain koneella nyhvään kun toinenkin olisi huoneessa ja sille voisi jutella, mutta ei, niin vaikeaa jaksaa muuttaa omaa toimintaansa ja olla läsnä.
Ehkä tämä tästä vielä joskus. Mutta miten?
Saamattomuutta taitaakin aiheuttaa yllättävän usein syyllisyys. Yleensä saan aikaiseksi kirjoittaa rästissä kuukausia olleita työviestejä tai työblogikirjoituksia juuri silloin, kun pitäisi olla panostamassa yhteishenkeen jonkin kotihomman parissa. Nytkin minun pitäisi olla pakkaamassa, että päästäisiin aamulla kuudelta lähtemään reissuun suunnitellusti. Pakkaamiselle hyviä yhteishenkisiä vaihtoehtoja olisivat myös kodin tai pihan siivous. Niin tässä sitten kävi, että syyllisyys vei voiton ja jätin työkirjoitukseni kesken. Tulin blogiin, eikä minulla tästä ole yhtään syyllinen olo, vaikka tämäkin on reissuun valmistautumisesta pois. Kumma homma! Harmittelen tietysti hieman, että tässä yksin vain koneella nyhvään kun toinenkin olisi huoneessa ja sille voisi jutella, mutta ei, niin vaikeaa jaksaa muuttaa omaa toimintaansa ja olla läsnä.
Ehkä tämä tästä vielä joskus. Mutta miten?
sunnuntai 28. toukokuuta 2017
Tekemättömien tehtävien jaottelusta
Eilen kirjoitin tehtävänhallinnan kompastuskivistä.
Kohtana 7) mulla luki, että usein vaan ei raksuta enkä vaan tajua. Kohta 6) oli tunteet, jonka alla mainitsin priorisoinnin vaikeudet.
Priorisointia ja tuota raksuttamistakin tukevat rakenteet. Niin elämää ja ajanhallintaa muutenkin. Rakenteita en oikein rutiineista ja suunnittelusta saa, mutta tehtävien jaottelusta eri otsikoiden alle saan edes vähän rakennetta.
Näihin ongelmiin vaan niin vahvasti linkittyy se, etten osaa jaotella. Kun ei raksuta, ja kun tunteet sanovat että tämä asia tuntuu siltikin kuuluvan tuon toisen otsakkeen alle.
Otsakkeina, teemoina, mulla tällä hetkellä on yksinkertaisesti koti, opiskelu, minä ja työ. Aikoinaan jaottelin tehtäviä vaikka miten monin eri tavoin: oli kaverisuhteet, perhe, itsensä kehittäminen, terveys, arkirutiinit, kuukausittaiset tehtävät jne. Yksinkertaisuus on kuitenkin kaunista, ja noiden neljän otsakkeen alle olen pyrkinyt saamaan kaikki muut. Mikä tahansa omaan hyvinvointiini liittyvä asia on kategoriaa "minä", siis esimerkiksi piirtely, terveydenhuolto, peseytyminen, perheenjäsenteni luona vierailu. Myös kavereiden onnittelu heidän syntymäpäivinään on minä-kategoriaa, sillä linkitän senkin mielessäni minuun, omiin ihmissuhteisiini. Avomiehen auttelu ja muut yhteiset jutut sen sijaan kuuluvat kodin alle. Näiden neljän kategorian alla sitten saatan jaotella asioita eri tavoin ainakin mielessäni, systeemi on vasta kehittymässä.
Tähän väliin huomautan, että turha nyt urputtaa että miksen vaan tee. Että miksi pitää aina olla kehittämässä jotain systeemejä ja ylianalysoida kaikki. No siksi, että kaikki mahdolliset tehtävänhallintaohjeet ja esimerkiksi GTD-metodin parhaat vinkit perustuvat siihen, että osaa jotenkin jäsentää tietoa. Ilman niitä en voi tarkistaa järjestelmällisesti, olenko unohtanut jotain.
Kokeilen, ja yrityksen ja erehdyksen kautta vähitellen kehityn. Näin ainakin toivon. Aikaahan olen tähän kaikkeen kehittymiseen polttanut nelisen vuotta, vanhassa blogissa ja tässä uudessa, sietäis jo alkaa näkyä jossain!
Rakenteet minulla jatkuvasti muuttuvat ilman ulkopuolista apua, joten tuo "apuhenkilöni" on ollut avuksi siinä, että ainakin työasioita tulee hoidettua jonkin tiettyjen rakenteiden sisällä. Koti/opiskelu/minä/työ-jako on ollut siitä selkeä, että se toimii muistikirjassani ja kalenterissani, joihin voin vetää tehtäville sarakkeita tuon jaon mukaan.
Jako on siitä tärkeä asia, että se vaikuttaa ajatteluumme. Täytyisi siis paikantaa, miten itse asiassa näistä asioista ajattelen, jotta voisin jaotella kaikki tehtävät asiat ja muistaakin ne ehkä sitten paremmin, kun ajattelutapa olisi minulle luonteva. Muistiin kirjaamistakin se helpottaisi, kun ei tarvitse miettiä monimutkaisten systeemien kanssa, mihin mikäkin tekemätön tehtävä kuuluu, tai vastaavasti kaikki eivät pursuile samassa listassa.
Mua kiinnostaisi nyt kovasti tietää, jos siellä joku nyt tätä lukee, että miten te jaottelette mielessänne asiat? Onko kymmenen eri kategoriaa kuin suomalaisessa jätteen lajittelussa, vai kenties muutama isompi pääteema? Tipahtaako seulanne läpi joskus asioita systeemistä huolimatta?
Kohtana 7) mulla luki, että usein vaan ei raksuta enkä vaan tajua. Kohta 6) oli tunteet, jonka alla mainitsin priorisoinnin vaikeudet.
Priorisointia ja tuota raksuttamistakin tukevat rakenteet. Niin elämää ja ajanhallintaa muutenkin. Rakenteita en oikein rutiineista ja suunnittelusta saa, mutta tehtävien jaottelusta eri otsikoiden alle saan edes vähän rakennetta.
Näihin ongelmiin vaan niin vahvasti linkittyy se, etten osaa jaotella. Kun ei raksuta, ja kun tunteet sanovat että tämä asia tuntuu siltikin kuuluvan tuon toisen otsakkeen alle.
Otsakkeina, teemoina, mulla tällä hetkellä on yksinkertaisesti koti, opiskelu, minä ja työ. Aikoinaan jaottelin tehtäviä vaikka miten monin eri tavoin: oli kaverisuhteet, perhe, itsensä kehittäminen, terveys, arkirutiinit, kuukausittaiset tehtävät jne. Yksinkertaisuus on kuitenkin kaunista, ja noiden neljän otsakkeen alle olen pyrkinyt saamaan kaikki muut. Mikä tahansa omaan hyvinvointiini liittyvä asia on kategoriaa "minä", siis esimerkiksi piirtely, terveydenhuolto, peseytyminen, perheenjäsenteni luona vierailu. Myös kavereiden onnittelu heidän syntymäpäivinään on minä-kategoriaa, sillä linkitän senkin mielessäni minuun, omiin ihmissuhteisiini. Avomiehen auttelu ja muut yhteiset jutut sen sijaan kuuluvat kodin alle. Näiden neljän kategorian alla sitten saatan jaotella asioita eri tavoin ainakin mielessäni, systeemi on vasta kehittymässä.
Tähän väliin huomautan, että turha nyt urputtaa että miksen vaan tee. Että miksi pitää aina olla kehittämässä jotain systeemejä ja ylianalysoida kaikki. No siksi, että kaikki mahdolliset tehtävänhallintaohjeet ja esimerkiksi GTD-metodin parhaat vinkit perustuvat siihen, että osaa jotenkin jäsentää tietoa. Ilman niitä en voi tarkistaa järjestelmällisesti, olenko unohtanut jotain.
Kokeilen, ja yrityksen ja erehdyksen kautta vähitellen kehityn. Näin ainakin toivon. Aikaahan olen tähän kaikkeen kehittymiseen polttanut nelisen vuotta, vanhassa blogissa ja tässä uudessa, sietäis jo alkaa näkyä jossain!
Rakenteet minulla jatkuvasti muuttuvat ilman ulkopuolista apua, joten tuo "apuhenkilöni" on ollut avuksi siinä, että ainakin työasioita tulee hoidettua jonkin tiettyjen rakenteiden sisällä. Koti/opiskelu/minä/työ-jako on ollut siitä selkeä, että se toimii muistikirjassani ja kalenterissani, joihin voin vetää tehtäville sarakkeita tuon jaon mukaan.
Jako on siitä tärkeä asia, että se vaikuttaa ajatteluumme. Täytyisi siis paikantaa, miten itse asiassa näistä asioista ajattelen, jotta voisin jaotella kaikki tehtävät asiat ja muistaakin ne ehkä sitten paremmin, kun ajattelutapa olisi minulle luonteva. Muistiin kirjaamistakin se helpottaisi, kun ei tarvitse miettiä monimutkaisten systeemien kanssa, mihin mikäkin tekemätön tehtävä kuuluu, tai vastaavasti kaikki eivät pursuile samassa listassa.
Mua kiinnostaisi nyt kovasti tietää, jos siellä joku nyt tätä lukee, että miten te jaottelette mielessänne asiat? Onko kymmenen eri kategoriaa kuin suomalaisessa jätteen lajittelussa, vai kenties muutama isompi pääteema? Tipahtaako seulanne läpi joskus asioita systeemistä huolimatta?
lauantai 27. toukokuuta 2017
Tehtävänhallinnan kompastuskivet
Tehtävänhallinta pyörii mielessäni edelleen paljon. Katselen ties minkälaisia planner-, bullet journal- ja budjetointivideoita inspiraatioksi, välillä ihan päivät pitkät. Voimaa niistä saa, ja ideoita, ja alkaa oma kynäkin sauhuta. Tulee heti olo, että kyllä tämä tästä vielä jonain päivänä.
Tällä hetkellä mulla ihan oikeasti onkin aika hyvä tilanne järjestelmien suhteen. On kalenteri, on tehtävälistoja, joita jopa katsonkin, ja on henkilö, joka käy kotonani katsomassa, että kirjoitan asiakkaille laskut ja teen muut työtehtäväni. Tosin rahaa siihen menee, kun hänelle maksan, mutta onneksi vihdoin viimein on joku.
Varsinaisen aikaansaamisen kanssa taistelen edelleen. Ongelmakohdat aikalailla kiteytyy seuraaviin:
1) Muisti. Kerta kaikkiaan en vaan muista...
...että mulla oli jo tästä aiheesta muistilista
...mihin ihmeeseen viimeksi laitoin tämän aihepiirin ideoita muistiin
...että joka sunnuntai piti tehdä se seuraavan viikon suunnittelu
...että tänään on lauantai eikä sunnuntai
...että kolmen suuren laskun lisäksi tulossa on vielä ne toisetkin kolme (vaikka asia lukee muistilapuilla ja kalenterissakin)
...että juuri päätin tehdä asiaa a) enkä b)
...että ai oho, olinkin kirjoittanut tämän nuotin nuotinnosohjelmalla jo edelliselle oppilaalle, ja näköjään sitä edellisellekin.
Ja niin edelleen.
2) Positiivinen luonteenlaatu.
"Voihan tämän tehdä huomennakin!"
"Ei tämä nyt niin vakavaa ole!"
"Juu, tietysti voin auttaa, ei minulla tässä nyt mitään niin kiireellistä ollut kesken..."
"Ilman muuta onnistuu, ei minulla niin hirveästi vielä ollutkaan mitään huomisella..."
"No mikäpä ei, minä tässä juuri olinkin sellaista hankkimassa, rahaa kyllä piti säästää tuohon kaivon putsaukseen, mutta senhän ehtii ens kuussakin säästää..."
"Noh, näitä sattuu, elämä on. Mieluummin ajattelen sitä kultareunusta!"
Ja niin edelleen. Että ikinä en kyllä pahemmin kärsi ja harmittele, suutu itselleni tms. Mutta kuinka oppia välttämään ikäviä asioita, jos niistä ei koskaan tule todella paha mieli? Kaikki tasoitellaan ja pehmustetaan, joten mistään ei jää vahvaa tunnekokemusta eikä oppimista siten tapahdu. Toisaalta taas tuo jouston jouston jouston jousto aiheuttaa aivan älyttömän stressin. Etenkin, kun aivan mahdottomia tilanteita pääsee syntymään, kun tämän positiivisuuden ja jouston yhdistää noihin huonoon muistiin liittyviin asioihin.
3) Uni.
Minä. Vain. Kerta. Kaikkiaan. En. Herää. Päivän tunnit eivät riitä!
4) Vakuuttavuus.
Kun vihdoin onnistun saamaan apua, karistan sen helposti. Olen nimittäin hemmetin hyvä argumentoimaan, ja silloin kun itsekin uskon sanottavani, menee se helposti läpi. Etenkin kun olen tuolla kuuluisalla positiivisella tuulella, minkä lisäksi en muista, kuinka tärkeää oli sanoa "ei", ja että oikeasti olen jo täyttänyt aikatauluni. Miten monesti mun onkaan pitänyt sanoa läheisille, että mua ei saa uskoa! Ja tuolle apuhenkilölleni. Että älä nyt ihmeessä usko, että tänään teen tuon jutun 5 min sen jälkeen kun olet lähtenyt! Ei niin tule käymään, vaikka lupaushetkellä olisin siitä 100% varma!
5) Ajan hahmottamisen ongelmat, etenkin päällekkäisiin tehtäviin liittyen. Suomeksi sanottuna en tajua, että nyt ihan oikeasti on nyt. Jos en heti tee, niin en myöhemminkään, kun silloin on joku hätätilanne kuitenkin tehtävänä. Vaatii toisen henkilön viereen, että uskon tänään tähän kellonaikaan olevan juuri tämän homman aika. Yksin en onnistu, vaikka kaksin ollessa tekisinkin yksin ja vaikuttaisin itsenäiseltä. Tähän kun yhdistetään tuo positiivisuus ja vakuuttavuus, niin ollaankin jo ongelmissa...
6) Tunteet.
Menen vahvasti tunteella. Kun tuntuu siltä, että uusi muistilista/kalenteri/systeemi on innostava, hyppään siihen ja unohdan vanhan. Tai sompailen sen seitsemän systeemin välillä. Uutuudenviehätys, mikä ihana tunne!
Toisekseen ikävät tunteet eri tehtäviin liittyen ovat kyllä iso juttu. Vaikka olen ihan fiksu niin en kaikista keinoistani huolimatta ole esimerkiksi tänään onnistunut hoitamaan sitä päivän hankalinta hommaa, kun siihen ikävien tunteiden lisäksi liittyy vielä epäselvyyksiä toteutustavoissa. (Siis kyseessä niinkin vaikea asia kuin päättää oppilaalle uusi kappale, tehdä tai etsiä siihen nuotti, ja sitten lähettää se ohjeiden kera sähköpostilla. En vaan hahmota tätä tilannetta nyt yhtään, enkä keksi mikä mättää...)
Kolmanneksi tunteisiin liittyy priorisointi. Aikaansaaminen edellyttää priorisoinnin taitoa. Olen siinä alkeistasolla. Tätäkin on niin vaikea kuvata... Jos siis minulla on 250 lykkääntynyttä projektia, ne yleensä tuntuvat tunnetasolla kaikki yhtä tärkeiltä, mistä syystä en onnistu pysymään päätöksessäni siitä, mitä projekteja tänään / tällä viikolla / tässä kuussa edistän.
Niin, ja sitten tähän tunneasiaan vielä yhdistetään tuo välttelyä vahvistava positiivisuuden kierre, että kyllä lähempänä puoltayötä on ihan yhtä ok tehdä asia kuin nyt. Muistista puhumattakaan, en muista a) parhaita tunteentaklauskikkojani enkä b) mihin olen ne koonnut.
7) Ihan vaan se, ettei yksinkertaisesti raksuta. En pysähdy miettimään. Saati että osaisin miettiä! Täysi mindfulnessin puute. Saman asian voisin kuvata sadalla eri tavalla... Voi olla, että joku asia vain työntyy eteenpäin enkä ollenkaan tajua, että se on tipahtamassa koko päivän rajan yli seuraavan vuorokauden puolelle. En tunnista tilannetta ja hoksaa, että tähän juttuun niitä kuuluisia kikkoja voisi käyttää, että juuri nyt olisi hetkeni kehittyä tehtävieni hallitsijana.
8) Kaaoksen määrä. Tekemättömiä asioita on tässä 30 vuoden varrella kertynyt sellainen määrä, ettei niitä yhdellä "istu alas ja kirjoita muistiin tekemättömät asiat ja sen jälkeen kirjoita kalenteriisi niille aika" -sessiolla edes muisteta saati saada kaapattua.
Siinäpä niitä. Täydennän (4), kun muistan (1) lisää näitä kulmakiviä, joihin kompastelen. Ellen sitten ole niin positiivisella (2) tuulella, että ajattelen muistavani ne ilman kirjoittamistakin. Luultavasti kuitenkin nukun (3) sillä ajalla, jolla päivän hommat kuuluisi tehdä, joten en ehdi (5) missään välissä kirjoittamaan koko blogia. Voi myös olla, että ahdistun näiden eri näkökulmien määrästä (8) enkä osaa jäsentää (7) niitä, jäsentäminenhän on yksi priorisoinnin muoto ja liittyy siihen, mitkä yksityiskohdat meistä tuntuvat (6) kuuluvan yhden sanan alle.
Rentouttavaa viikonloppua! :)
Tällä hetkellä mulla ihan oikeasti onkin aika hyvä tilanne järjestelmien suhteen. On kalenteri, on tehtävälistoja, joita jopa katsonkin, ja on henkilö, joka käy kotonani katsomassa, että kirjoitan asiakkaille laskut ja teen muut työtehtäväni. Tosin rahaa siihen menee, kun hänelle maksan, mutta onneksi vihdoin viimein on joku.
Varsinaisen aikaansaamisen kanssa taistelen edelleen. Ongelmakohdat aikalailla kiteytyy seuraaviin:
1) Muisti. Kerta kaikkiaan en vaan muista...
...että mulla oli jo tästä aiheesta muistilista
...mihin ihmeeseen viimeksi laitoin tämän aihepiirin ideoita muistiin
...että joka sunnuntai piti tehdä se seuraavan viikon suunnittelu
...että tänään on lauantai eikä sunnuntai
...että kolmen suuren laskun lisäksi tulossa on vielä ne toisetkin kolme (vaikka asia lukee muistilapuilla ja kalenterissakin)
...että juuri päätin tehdä asiaa a) enkä b)
...että ai oho, olinkin kirjoittanut tämän nuotin nuotinnosohjelmalla jo edelliselle oppilaalle, ja näköjään sitä edellisellekin.
Ja niin edelleen.
2) Positiivinen luonteenlaatu.
"Voihan tämän tehdä huomennakin!"
"Ei tämä nyt niin vakavaa ole!"
"Juu, tietysti voin auttaa, ei minulla tässä nyt mitään niin kiireellistä ollut kesken..."
"Ilman muuta onnistuu, ei minulla niin hirveästi vielä ollutkaan mitään huomisella..."
"No mikäpä ei, minä tässä juuri olinkin sellaista hankkimassa, rahaa kyllä piti säästää tuohon kaivon putsaukseen, mutta senhän ehtii ens kuussakin säästää..."
"Noh, näitä sattuu, elämä on. Mieluummin ajattelen sitä kultareunusta!"
Ja niin edelleen. Että ikinä en kyllä pahemmin kärsi ja harmittele, suutu itselleni tms. Mutta kuinka oppia välttämään ikäviä asioita, jos niistä ei koskaan tule todella paha mieli? Kaikki tasoitellaan ja pehmustetaan, joten mistään ei jää vahvaa tunnekokemusta eikä oppimista siten tapahdu. Toisaalta taas tuo jouston jouston jouston jousto aiheuttaa aivan älyttömän stressin. Etenkin, kun aivan mahdottomia tilanteita pääsee syntymään, kun tämän positiivisuuden ja jouston yhdistää noihin huonoon muistiin liittyviin asioihin.
3) Uni.
Minä. Vain. Kerta. Kaikkiaan. En. Herää. Päivän tunnit eivät riitä!
4) Vakuuttavuus.
Kun vihdoin onnistun saamaan apua, karistan sen helposti. Olen nimittäin hemmetin hyvä argumentoimaan, ja silloin kun itsekin uskon sanottavani, menee se helposti läpi. Etenkin kun olen tuolla kuuluisalla positiivisella tuulella, minkä lisäksi en muista, kuinka tärkeää oli sanoa "ei", ja että oikeasti olen jo täyttänyt aikatauluni. Miten monesti mun onkaan pitänyt sanoa läheisille, että mua ei saa uskoa! Ja tuolle apuhenkilölleni. Että älä nyt ihmeessä usko, että tänään teen tuon jutun 5 min sen jälkeen kun olet lähtenyt! Ei niin tule käymään, vaikka lupaushetkellä olisin siitä 100% varma!
5) Ajan hahmottamisen ongelmat, etenkin päällekkäisiin tehtäviin liittyen. Suomeksi sanottuna en tajua, että nyt ihan oikeasti on nyt. Jos en heti tee, niin en myöhemminkään, kun silloin on joku hätätilanne kuitenkin tehtävänä. Vaatii toisen henkilön viereen, että uskon tänään tähän kellonaikaan olevan juuri tämän homman aika. Yksin en onnistu, vaikka kaksin ollessa tekisinkin yksin ja vaikuttaisin itsenäiseltä. Tähän kun yhdistetään tuo positiivisuus ja vakuuttavuus, niin ollaankin jo ongelmissa...
6) Tunteet.
Menen vahvasti tunteella. Kun tuntuu siltä, että uusi muistilista/kalenteri/systeemi on innostava, hyppään siihen ja unohdan vanhan. Tai sompailen sen seitsemän systeemin välillä. Uutuudenviehätys, mikä ihana tunne!
Toisekseen ikävät tunteet eri tehtäviin liittyen ovat kyllä iso juttu. Vaikka olen ihan fiksu niin en kaikista keinoistani huolimatta ole esimerkiksi tänään onnistunut hoitamaan sitä päivän hankalinta hommaa, kun siihen ikävien tunteiden lisäksi liittyy vielä epäselvyyksiä toteutustavoissa. (Siis kyseessä niinkin vaikea asia kuin päättää oppilaalle uusi kappale, tehdä tai etsiä siihen nuotti, ja sitten lähettää se ohjeiden kera sähköpostilla. En vaan hahmota tätä tilannetta nyt yhtään, enkä keksi mikä mättää...)
Kolmanneksi tunteisiin liittyy priorisointi. Aikaansaaminen edellyttää priorisoinnin taitoa. Olen siinä alkeistasolla. Tätäkin on niin vaikea kuvata... Jos siis minulla on 250 lykkääntynyttä projektia, ne yleensä tuntuvat tunnetasolla kaikki yhtä tärkeiltä, mistä syystä en onnistu pysymään päätöksessäni siitä, mitä projekteja tänään / tällä viikolla / tässä kuussa edistän.
Niin, ja sitten tähän tunneasiaan vielä yhdistetään tuo välttelyä vahvistava positiivisuuden kierre, että kyllä lähempänä puoltayötä on ihan yhtä ok tehdä asia kuin nyt. Muistista puhumattakaan, en muista a) parhaita tunteentaklauskikkojani enkä b) mihin olen ne koonnut.
7) Ihan vaan se, ettei yksinkertaisesti raksuta. En pysähdy miettimään. Saati että osaisin miettiä! Täysi mindfulnessin puute. Saman asian voisin kuvata sadalla eri tavalla... Voi olla, että joku asia vain työntyy eteenpäin enkä ollenkaan tajua, että se on tipahtamassa koko päivän rajan yli seuraavan vuorokauden puolelle. En tunnista tilannetta ja hoksaa, että tähän juttuun niitä kuuluisia kikkoja voisi käyttää, että juuri nyt olisi hetkeni kehittyä tehtävieni hallitsijana.
8) Kaaoksen määrä. Tekemättömiä asioita on tässä 30 vuoden varrella kertynyt sellainen määrä, ettei niitä yhdellä "istu alas ja kirjoita muistiin tekemättömät asiat ja sen jälkeen kirjoita kalenteriisi niille aika" -sessiolla edes muisteta saati saada kaapattua.
Siinäpä niitä. Täydennän (4), kun muistan (1) lisää näitä kulmakiviä, joihin kompastelen. Ellen sitten ole niin positiivisella (2) tuulella, että ajattelen muistavani ne ilman kirjoittamistakin. Luultavasti kuitenkin nukun (3) sillä ajalla, jolla päivän hommat kuuluisi tehdä, joten en ehdi (5) missään välissä kirjoittamaan koko blogia. Voi myös olla, että ahdistun näiden eri näkökulmien määrästä (8) enkä osaa jäsentää (7) niitä, jäsentäminenhän on yksi priorisoinnin muoto ja liittyy siihen, mitkä yksityiskohdat meistä tuntuvat (6) kuuluvan yhden sanan alle.
Rentouttavaa viikonloppua! :)
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
ADHD - pienemmät aivot
Törmäsin uuteen tutkimukseen, jonka mukaan ADHD-ihmisten aivot ovat pienemmät kuin muiden, minkä lisäksi tietyt aivoalueet ovat tavisten vastaavia alueita pienemmät. Alkuperäinen juttu löytyy Medical News Today -sivulta, mistä voit käydä etsimässä taustatiedot tutkimuksen tekijöistä ja rahoituksesta yms.
Vapaa tiivistelmä ja suomennos.
Tutkimus on suurin laatuaan. Tutkittavista ihmisistä 1713 oli ADHD-diagnosoituja ja 1529 neurologisesti normaaleja. Iältään tutkittavat olivat 4-63 vuotta.
Osa diagnosoiduista oli käyttänyt lääkkeitä, esim. Ritalinia, mutta sen ei havaittu vaikuttaneen aivojen kokoon ja siten tuloksiin. Tutkimuksessa aivoja mitattiin MRI-skannauksella.
Erot neurologisesti normaaleihin aivoihin ovat hyvin pieniä, mutta ne oli mahdollista havaita, koska tutkittavien joukko oli niin suuri.
Tiedetään, että ADHD vaikuttaa seitsemään aivoalueeseen, joista kahden (pallidum, talamus) kokoon ei lukemassani englanninkielisessä jutussa viitattu.
Viiden aivoalueen kerrottiin olevan pienempiä ADHD-aivoissa kuin muissa: 1) nucleus caudatus eli häntätumake, 2) putamen eli aivokuorukka, 3) nucleus accumbens, 4) amugdala ja 5) hippokampus.
Amygdala vaikuttaa tunteiden kontrollointiin, nucleus accumbens on osa aivojen palkitsemisjärjestelmää, ja hippokampus liittyy motivaatioon ja tunteisiin.
Havaittiin, että ADHD-ihmisten aivot ovat yleisestikin pienemmät kuin muiden.
Näiden tutkijoiden mukaan ADHD:ssa on kyse viivästyneestä kehityksestä tietyissä aivojen osissa. Koko-ero oli nimittäin suurempi lapsilla kuin aikuisilla. On tarvetta tutkimukselle, miten ADHD-aivot voivat muuttuvat iän myötä, sillä sitä ei tässä tutkimuksessa selvitetty.
Tutkimustulokset vahvistavat, että ADHD ei liity huonoon kasvatukseen vaan siinä on kyse aivojen häiriöstä.
...
Edit.: Näköjään tämä olikin jo ihan vanha juttu, Iltalehti ja MTV:kin jo kuukausi pari sitten aiheesta kirjoittivat.
Vapaa tiivistelmä ja suomennos.
Tutkimus on suurin laatuaan. Tutkittavista ihmisistä 1713 oli ADHD-diagnosoituja ja 1529 neurologisesti normaaleja. Iältään tutkittavat olivat 4-63 vuotta.
Osa diagnosoiduista oli käyttänyt lääkkeitä, esim. Ritalinia, mutta sen ei havaittu vaikuttaneen aivojen kokoon ja siten tuloksiin. Tutkimuksessa aivoja mitattiin MRI-skannauksella.
Erot neurologisesti normaaleihin aivoihin ovat hyvin pieniä, mutta ne oli mahdollista havaita, koska tutkittavien joukko oli niin suuri.
Tiedetään, että ADHD vaikuttaa seitsemään aivoalueeseen, joista kahden (pallidum, talamus) kokoon ei lukemassani englanninkielisessä jutussa viitattu.
Viiden aivoalueen kerrottiin olevan pienempiä ADHD-aivoissa kuin muissa: 1) nucleus caudatus eli häntätumake, 2) putamen eli aivokuorukka, 3) nucleus accumbens, 4) amugdala ja 5) hippokampus.
Amygdala vaikuttaa tunteiden kontrollointiin, nucleus accumbens on osa aivojen palkitsemisjärjestelmää, ja hippokampus liittyy motivaatioon ja tunteisiin.
Havaittiin, että ADHD-ihmisten aivot ovat yleisestikin pienemmät kuin muiden.
Näiden tutkijoiden mukaan ADHD:ssa on kyse viivästyneestä kehityksestä tietyissä aivojen osissa. Koko-ero oli nimittäin suurempi lapsilla kuin aikuisilla. On tarvetta tutkimukselle, miten ADHD-aivot voivat muuttuvat iän myötä, sillä sitä ei tässä tutkimuksessa selvitetty.
Tutkimustulokset vahvistavat, että ADHD ei liity huonoon kasvatukseen vaan siinä on kyse aivojen häiriöstä.
...
Edit.: Näköjään tämä olikin jo ihan vanha juttu, Iltalehti ja MTV:kin jo kuukausi pari sitten aiheesta kirjoittivat.
lauantai 18. maaliskuuta 2017
Keskittymisestä, lääkkeestä, ajallaan olemisesta, bloggauksesta
Aika paljon mun mielentilasta kertoo, pystynkö kirjottamaan blogitekstin vai en. Tarkemmin sanottuna keskittymisestä.
Jos on oikein vaikea keskittyä, en saa edes aihetta valittua vaihtoehtojen joukosta. Ajatukset pompahtaa seuraavaan heti, kun ensimmäisestä ideasta ei löydykään heti ensimmäisiä sanoja. Ei se mitään tyhjän paperin kammoa ole, se on vaan täydellistä ajatusten hajalleen lävähtämistä, mistään ei kerta kaikkiaan saa kiinni. Usein käy niin, että innoissani kirjaudun sisään aikeissa "kirjoittaa jotain", mutta mitä tuo jotain on, ei vain kiteydy. Ei, vaikka luonnoksissa olisi monta tekstiä aloitettuna eri aiheista. Tänäänkin oli vaikeuksia, mutta näin minä näköjään tässä kirjoitan kuitenkin, ja vieläpä edes jossain määrin rajatusta aiheesta, jes!
Usein tekstejä syntyy impulsiivisesti. Eli ilman keskittymislääkettä kirjoitan useammin, pidemmin, ehkä epäselvemminkin. Nauratti oikein, kun tajusin, että mulla oli ollut tahaton blogitauko. Syynä oli ollut keskittymislääke - en tullut harhautuneeksi kesken muiden hommien Bloggeriin enkä varmaankaan kaivannut elämään samanlaista piristystä vaikeuden hetkellä, kuin mitä blogiin kirjoittaminen minulle on. Toisaalta lääkkeen käyttö haittasi välillä joidenkin sellaisten hommien hoitumista, jotka tavallisesti ilman sitä osaan aloittaa impulsiivisuuden ansiosta, sillä se vähensi impulsiivisuutta. Kummallista. Kuitenkin aloitteettomuus on ongelma, jota lääke paransi silloin, kun on kyse asioista joita ei meinaa huvittaa tehdä tai joissa jaksaminen tuntuu tulevan vastaan jo heti kättelyssä.
Nyt siis olen ilman lääkettä, ja ollut ilman jostain tuolta tammikuulta asti. En muista ihan tarkkaan.
Kirjoitan lääkkeestä nyt, koska oon kärsinyt tavallista suuremmasta voimattomuudesta. Muistin, että tällaistahan se aina ennen oli. Samalla mietin, voiko lääkkeen täydellinen poistuminen kehosta kestää sen yli 2 kk, vai johtuuko tämä jostain muusta. Monesti oon valvonut liikaa tai nukkunut liikaa, kyllähän siitä ihminen rasittuu. Esimerkiksi toissa viikolla äänittelin yötä myöten musiikkeja yhtä projektia varten, ja tälläkin viikolla luin tenttiin yhden yön niin, että nukuin vain kaksi tuntia.
Mulla univelka tuntuu eniten vasta seuraavana päivänä, siis siinä vaiheessa, kun olen jo yhden yön hyvin nukkunut. Edellisten kolmen yön unet ovat menneet kutakuinkin näin: 2 h, 8,5 h ja nyt 12 h. Eilen olin aivan naatti, en meinannut sohvalta päästä ylös. Tänään on olo, että melkein ehkä pystyisinkin johonkin. Että onko syynä valvominen vai aivojen ylirasitus tenttiin lukemisesta, liikunnan puute, hieman epäsäännöllinen syöminen... On niin vaikea tietää! Enkä halua uppoutua ylianalysointiin! Yritän sentään parhaani mukaan liikkua, ja koitan laittaa syömisen ja levon kaiken edelle. En stressaa ruoan hinnasta paljoa, voi olla valmisruokaakin kunhan syön. Tarkoitus on sentään tänään lähteä kävelylle, eilen se jäi vain aikomukseksi. Fysioterapeutin antamia hengästyttäviä harjoituksia olen jo tehnyt tänään.
Vireystila on kyllä todella tärkeä asia. Tärkeimpiä ehkä. Toimintakyky laskee entisestään, jos ei ol voimia tehdä mitään toimia eikä ylläpitää hyvinvointiaan. Yritän jatkuvasti luoda uusia ajatusmalleja, jotta elämänlaatuni ei ainakaan laskisi, oppisin olemaan ajoissa jne.
Tällaisia mielikuvia mulla on tällä hetkellä käytössä, ja ne on hieman auttaneet:
"Saavu ja lähde ajoissa" -korttipeli. Optimisti-minä ajattelisi, että kyllähän minä nyt ehdin kun ajoaika on 45 min ja siihen, kun pitää olla tapaamisessa, on 45 min. No, enpä ehdi. Sillä "ajamisen korttipakasta" ei tule pelkkiä haluamiani pelikortteja, koska pakka sekoitetaan joka välissä ja sieltä tulee kortteja sattumalta. Ajomatkaa sekoittavat ainakin seuraavat ongelmiin liittyvät kortit, jos niitä pakasta tulee: a) keli b) parkkipaikka c) ratsia d) tankkaus e) työpuhelu f) roudaus ja kävely kummassakin päässä g) tuttavat/juttelu h) avomies/ei voi kiirehtiä niin kuin yleensä i) unohdus (jokin esine, syöminen tms.)
Tietysti minä nämä asiat aina olen tiennyt. Mutta kerta kaikkiaan en ole kyennyt ymmärtämään, miten paljon ajallaan olemiseen vaikuttavia asioita elämässä tosiaan on. Vain korttipakkaa ajattelemalla käsitän, kuinka paljon on sattuman varassa ja minun kontrollini ulkopuolella. Ja kuinka paljon on noita minun ominaisuuksieni aiheuttamia myöhästymistä edistäviä juttuja, kuten että täytyy tankata tai ostaa eväitä kesken matkan, koska kerta kaikkiaan en vain ole muistanut sellaisia asioita ennen lähtöä. Tunnepuolella jopa hieman suututtaa tajuta, etten voi selitellä itselleni ehtiväni ajoissa lähtemällä hieman myöhemmin. On vain hyväksyttävä ja tajuttava se, että korttipakasta lähes väistämättä tulee vedettyä joku noista em. asioista. Saatuma on yksi roolihahmo elämässäni, pieni kiusantekijä.
"Aika on musiikkia" -metodi. Kuuntelen autossa musiikkia, jos ajan yksin. Mulla on tällä hetkellä vain yksi levy autossa. Kuuntelen vain muutamaa lempparibiisiäni. Näin opin puoliksi vahingossa, että kotini ja vanhempieni talon välinen matka on 6 x raita kuus tai 3 x raita neljä.
Sama homma kuin edellä. Tietysti minä tiedän, että ajomatka on tietyllä vauhdilla tietyn kestoinen. Määrättömiä ei voi kaahata mutkaisilla teillä, joilla liikkuu lapsia. Turvallisuus ennen kaikkea. Vaikka nämä kylätiet olisivatkin joku rallirata, niin määrättömästi ei siltikään voi kaahata ajamatta tieltä ulos. En ajattele nykyään ollenkaan niin helposti voivani ehkä vielä olla ajoissa, jos lähden 3 min päästä, koska tajuan, että tuo ajomatka on sellainen kiinteä muutaman biisin mittainen palikka, johon ei kovin paljoa vaihtelua saa. Sovelsin samaa myös kaupunkiajossa ja hahmotan nyt paremmin vakioreitilläni, missä kohtaa matkaa on kulunut 1/3 ja missä 2/3 matka-ajasta.
Tällaisia lisää muillekin elämän osa-alueille. Ehkä pitäisi alkaa taas kuunnella musaa vaikka mp3-soittimelta niin kuin ennen vanhaan.
...
Edit. Vielä bloggauksesta: Niin, julkaisuun liittyy ristiriita. Samanaikaisesti tulee olo, että on saanut jotain aikaan ja kohta voi saada ehkä jotain tärkeääkin tehtyä. Toisaalta muistaa, miten paljon on muutaman vuoden aikana viettänyt aikaa netissä blogitekstiä kirjoittaen niin, että se on oikeastaan haitannut muuta elämää. Bloggaus, hyvä vai paha? Ei mitään hajua. Sen vain tiedän, että tarve minulla tähän on. Tai ainakin halu...
Jos on oikein vaikea keskittyä, en saa edes aihetta valittua vaihtoehtojen joukosta. Ajatukset pompahtaa seuraavaan heti, kun ensimmäisestä ideasta ei löydykään heti ensimmäisiä sanoja. Ei se mitään tyhjän paperin kammoa ole, se on vaan täydellistä ajatusten hajalleen lävähtämistä, mistään ei kerta kaikkiaan saa kiinni. Usein käy niin, että innoissani kirjaudun sisään aikeissa "kirjoittaa jotain", mutta mitä tuo jotain on, ei vain kiteydy. Ei, vaikka luonnoksissa olisi monta tekstiä aloitettuna eri aiheista. Tänäänkin oli vaikeuksia, mutta näin minä näköjään tässä kirjoitan kuitenkin, ja vieläpä edes jossain määrin rajatusta aiheesta, jes!
Usein tekstejä syntyy impulsiivisesti. Eli ilman keskittymislääkettä kirjoitan useammin, pidemmin, ehkä epäselvemminkin. Nauratti oikein, kun tajusin, että mulla oli ollut tahaton blogitauko. Syynä oli ollut keskittymislääke - en tullut harhautuneeksi kesken muiden hommien Bloggeriin enkä varmaankaan kaivannut elämään samanlaista piristystä vaikeuden hetkellä, kuin mitä blogiin kirjoittaminen minulle on. Toisaalta lääkkeen käyttö haittasi välillä joidenkin sellaisten hommien hoitumista, jotka tavallisesti ilman sitä osaan aloittaa impulsiivisuuden ansiosta, sillä se vähensi impulsiivisuutta. Kummallista. Kuitenkin aloitteettomuus on ongelma, jota lääke paransi silloin, kun on kyse asioista joita ei meinaa huvittaa tehdä tai joissa jaksaminen tuntuu tulevan vastaan jo heti kättelyssä.
Nyt siis olen ilman lääkettä, ja ollut ilman jostain tuolta tammikuulta asti. En muista ihan tarkkaan.
Kirjoitan lääkkeestä nyt, koska oon kärsinyt tavallista suuremmasta voimattomuudesta. Muistin, että tällaistahan se aina ennen oli. Samalla mietin, voiko lääkkeen täydellinen poistuminen kehosta kestää sen yli 2 kk, vai johtuuko tämä jostain muusta. Monesti oon valvonut liikaa tai nukkunut liikaa, kyllähän siitä ihminen rasittuu. Esimerkiksi toissa viikolla äänittelin yötä myöten musiikkeja yhtä projektia varten, ja tälläkin viikolla luin tenttiin yhden yön niin, että nukuin vain kaksi tuntia.
Mulla univelka tuntuu eniten vasta seuraavana päivänä, siis siinä vaiheessa, kun olen jo yhden yön hyvin nukkunut. Edellisten kolmen yön unet ovat menneet kutakuinkin näin: 2 h, 8,5 h ja nyt 12 h. Eilen olin aivan naatti, en meinannut sohvalta päästä ylös. Tänään on olo, että melkein ehkä pystyisinkin johonkin. Että onko syynä valvominen vai aivojen ylirasitus tenttiin lukemisesta, liikunnan puute, hieman epäsäännöllinen syöminen... On niin vaikea tietää! Enkä halua uppoutua ylianalysointiin! Yritän sentään parhaani mukaan liikkua, ja koitan laittaa syömisen ja levon kaiken edelle. En stressaa ruoan hinnasta paljoa, voi olla valmisruokaakin kunhan syön. Tarkoitus on sentään tänään lähteä kävelylle, eilen se jäi vain aikomukseksi. Fysioterapeutin antamia hengästyttäviä harjoituksia olen jo tehnyt tänään.
Vireystila on kyllä todella tärkeä asia. Tärkeimpiä ehkä. Toimintakyky laskee entisestään, jos ei ol voimia tehdä mitään toimia eikä ylläpitää hyvinvointiaan. Yritän jatkuvasti luoda uusia ajatusmalleja, jotta elämänlaatuni ei ainakaan laskisi, oppisin olemaan ajoissa jne.
Tällaisia mielikuvia mulla on tällä hetkellä käytössä, ja ne on hieman auttaneet:
"Saavu ja lähde ajoissa" -korttipeli. Optimisti-minä ajattelisi, että kyllähän minä nyt ehdin kun ajoaika on 45 min ja siihen, kun pitää olla tapaamisessa, on 45 min. No, enpä ehdi. Sillä "ajamisen korttipakasta" ei tule pelkkiä haluamiani pelikortteja, koska pakka sekoitetaan joka välissä ja sieltä tulee kortteja sattumalta. Ajomatkaa sekoittavat ainakin seuraavat ongelmiin liittyvät kortit, jos niitä pakasta tulee: a) keli b) parkkipaikka c) ratsia d) tankkaus e) työpuhelu f) roudaus ja kävely kummassakin päässä g) tuttavat/juttelu h) avomies/ei voi kiirehtiä niin kuin yleensä i) unohdus (jokin esine, syöminen tms.)
Tietysti minä nämä asiat aina olen tiennyt. Mutta kerta kaikkiaan en ole kyennyt ymmärtämään, miten paljon ajallaan olemiseen vaikuttavia asioita elämässä tosiaan on. Vain korttipakkaa ajattelemalla käsitän, kuinka paljon on sattuman varassa ja minun kontrollini ulkopuolella. Ja kuinka paljon on noita minun ominaisuuksieni aiheuttamia myöhästymistä edistäviä juttuja, kuten että täytyy tankata tai ostaa eväitä kesken matkan, koska kerta kaikkiaan en vain ole muistanut sellaisia asioita ennen lähtöä. Tunnepuolella jopa hieman suututtaa tajuta, etten voi selitellä itselleni ehtiväni ajoissa lähtemällä hieman myöhemmin. On vain hyväksyttävä ja tajuttava se, että korttipakasta lähes väistämättä tulee vedettyä joku noista em. asioista. Saatuma on yksi roolihahmo elämässäni, pieni kiusantekijä.
"Aika on musiikkia" -metodi. Kuuntelen autossa musiikkia, jos ajan yksin. Mulla on tällä hetkellä vain yksi levy autossa. Kuuntelen vain muutamaa lempparibiisiäni. Näin opin puoliksi vahingossa, että kotini ja vanhempieni talon välinen matka on 6 x raita kuus tai 3 x raita neljä.
Sama homma kuin edellä. Tietysti minä tiedän, että ajomatka on tietyllä vauhdilla tietyn kestoinen. Määrättömiä ei voi kaahata mutkaisilla teillä, joilla liikkuu lapsia. Turvallisuus ennen kaikkea. Vaikka nämä kylätiet olisivatkin joku rallirata, niin määrättömästi ei siltikään voi kaahata ajamatta tieltä ulos. En ajattele nykyään ollenkaan niin helposti voivani ehkä vielä olla ajoissa, jos lähden 3 min päästä, koska tajuan, että tuo ajomatka on sellainen kiinteä muutaman biisin mittainen palikka, johon ei kovin paljoa vaihtelua saa. Sovelsin samaa myös kaupunkiajossa ja hahmotan nyt paremmin vakioreitilläni, missä kohtaa matkaa on kulunut 1/3 ja missä 2/3 matka-ajasta.
Tällaisia lisää muillekin elämän osa-alueille. Ehkä pitäisi alkaa taas kuunnella musaa vaikka mp3-soittimelta niin kuin ennen vanhaan.
...
Edit. Vielä bloggauksesta: Niin, julkaisuun liittyy ristiriita. Samanaikaisesti tulee olo, että on saanut jotain aikaan ja kohta voi saada ehkä jotain tärkeääkin tehtyä. Toisaalta muistaa, miten paljon on muutaman vuoden aikana viettänyt aikaa netissä blogitekstiä kirjoittaen niin, että se on oikeastaan haitannut muuta elämää. Bloggaus, hyvä vai paha? Ei mitään hajua. Sen vain tiedän, että tarve minulla tähän on. Tai ainakin halu...
lauantai 4. maaliskuuta 2017
Fyssarin vinkit hyvään ryhtiin, osa 1
Mun mielestä keskittymishäiriöisen kuuluu koittaa pitää huolta aivojensa verenkierrosta niin hyvin kuin voi. Aivojen verenkierrolla on hyvin paljon merkitystä ajatteluun ja tunteisiin, eikä tarkkaavuusongelmaisella ole varaa antaa oireidensa pahentua jumien seurauksena.
Kauan tätä ajattelin ennen kuin ryhdyin kunnolla toimeen ja varasin ajan fysioterapeutille (mitä en ois saanut aikaiseksi, mutta opintopsykologin vastaanotolla selvitettiin numero ja soitin puhelun). Puheterapeutilla ja voice massagessa itse asiassa olen jo käynyt vuosi sitten. Kärsin kaameista yskänpuuskista, joiden selitys ilmeisesti oli leukajumi ja väärä puhetekniikka. Pidin siihen aikaan yhtä lauluryhmää, oli epäammattimaista kärsiä yskästä. Tätä lukuunottamatta en ole käynyt edes tavallisella hierojalla kuin kerran elämässäni.
Lisäkannustimena fyssariajan varaamiselle oli toive, että voisi vaikka saada jotain rahallista tukea hieronnoissa käymiseen, kun juuri nyt ei ole muuten varaa. Huomasin papereistani, että mulle oli merkitty sinne sairauskoodiksi tension neck, joten ehkä vois olla mahiksia.
Toisekseen alkoi viedä aika paljon energiaa tämä ylianalysointi, että mistä nyt tämäkin jumi johtuu, kuinka pitäisi seistä ja kuinka pitäisi istua jne. Kerta kaikkiaan hermo menee välillä kun ei osaa pistää stoppia asioiden miettimiselle. Googlailu ei mitään auta, tarvitsen jonkun tarkistamaan asentojani, sanomaan viimeisen sanan ja antamaan siunauksensa. Analysointia pahentaa, että epäilen osan jännityksistä voivan olla psyykkistä perua. Huomaan alkavani jännittää lihaksia täysin tarpeettomasti heti kun huomioni tietyn paikan rentouttamisesta herpaantuu.
Kävin siis tällä viikolla fysioterapeutilla. Menin paikalle 20 min myöhässä, koska a) ei lähdetty kotoa riittävän ajoissa hyvästä yrityksestä huolimatta, b) valitsin tästä huolimatta kaukaisen parkkipaikan, sillä se oli ilmainen. (Ja hyvä niin, sillä suunnitelmat muuttuivat ja olisin tullut maksaneeksi pidemmästä ajasta kuin parkissa olin. Eikä niitä läheisiä maksullisia parkkipaikkoja olisi välttämättä kovin nopeasti edes löytynyt.)
Onpas nyt tänään vaikea päästä pointtiin… Ensimmäinen pointti kai oli, että menkää nyt hyvät ihmiset hierontaan ja venytelkää ja jumpatkaa, että päänne toimii! Viis muusta terveydestä, se ei yleensä mulla riitä motivoimaan vaikka tietysti siinä vaiheessa motivoisi jos terveytensä menettäisi. Arvostus ja motivoituminen on ihan eri asiat! Mutta ajattelu ja toiminnanohjaus, ne on mulle nyt akuutteja teemoja. Ajattelua haluan kehittää kaikin keinoin.
Toinen pointti on fyssarin vinkit omilla tulkinnoillani höystettynä. Myöhästymisestäni huolimatta niitä käytiin läpi 40 min, ja ensi kerralla sitten lisää neuvoja ja testataan myös lihaskuntoa.
1) Istuinluut
Istu sopivan kovalle ja tukevalle penkille. Mielellään keskelle tai etureunalle. Anna koko jalkapohjasi levätä maassa. Tunnetko istuinluidesi osuvan alustaan? Etsi ääriasentoja kallistamalla lantiotasi eteen ja taakse. Asetu suunnilleen keskelle, siihen, missä tunnet istuinluidesi selvimmin ja suorimmin osuvan penkkiin.
2) Alaselkä
Alaselkäsi on pienellä kaarella. Alaselän kaari on ryhdissä hyvin olennainen juttu, joka oikeastaan hakkaa muun. Huomaat alaselän kaarta suoristamalla ja ylikorostamalla, miten joko niskasi joutuu kannattelemaan päätäsi tai toisessa ääriasennossa leukasi on hassussa asennossa ja hengittäminen vaikeutuu. Alaselkä laittaa pään paikalleen.
3) Pää
Sinun pääsi on ilmapallo, joka kohoaa. Istuit tai seisoit, ei pääsi muutu ilmapallosta miksikään. Kuitenkin kehosi on niin painava, että sen raskaus pysyy istuinluiden päällä eikä kohoa pään mukana! Pään kohoamisesta huolimatta jalkapohjasi ankkuroivat sinut rennosti maanpinnalle eikä sinun ole tarve kurkotella yhtään mihinkään. Siinä se pää vaan keikkuu!
Pään paikkaa voit kokeilla seistessä tai istuessa nyökkäyksen ja pyörityksen avulla. Kokeile nyökyttää ja pudistaa päätä siinä, missä sitä yleensä pidät. Tee liike hyvin pienesti, nenäsi liikuu vain muutaman sentin. Kokeile pää taaempana. Kokeile pää edempänä. Missä liike oli helpointa? Pääsi hyvä paikka on siinä, missä liike oli kevyttä ja helppoa.
Ennen tätä harjoitusta en tiennytkään, miten helppoa pään liikuttaminen voi olla! Maallikkotulkitani on myös, etten ole tottunut sihen pää voi vain olla rangan päällä ja heiluskella siinä. Jumieni syynä voi olla osaltaan niskojen, hartioiden ja kaulan pyrkimys pitää pää jämäkästi paikallaan. Samassa hötäkässä kylkeni jähmettyvät niin, että hengitys lukkiutuu hyvin pieneksi. Onko tämä tottumiskysymys vai pään tukilihasten heikkoutta, sitä en vielä tiedä.
4) Varpaat, kantapäät, jalkapohja
Jalkapohjat ovat tukeva perusta seistessä. Painostasi 50 % tulisi olla kantapäillä ja 50 % päkiöillä. Päkiöiden paino jakautuu isovarpaan ja pikkuvarpaan välille. Kokeile taas ääriasentojen avulla! Oma helmasyntini (hehe, "helma"…) on nostaa varpaitani ilmaan seistessäni ja kävellessäni, näköjään myös tässä sängyllä istuessani ja kirjoittaessani.
Varpaat ovat kuin juuret, jalkapohjistasi kaivautuu maahan juuret niin kantapäistä kuin varpaistakin. "Juurikuvitelma" on itse asiassa laulunopettajien keskuudessakin yleinen, mutten ollut koskaan aiemmin kuullut sitä esitettävän näin selkeästi varpaidenkin ajattelemisen kautta, ja siksi viesti meni vasta nyt perille. Huomaan, kuinka koko jalkani alkavat tässä istuessa rentoutua, kun annan varpaideni olla ihan rauhassa.
5) Kasvot
Kasvojen rentouttaminen rentouttaa koko kehoa. Tutkitusti. Sulje silmäsi ja kuvittele, kuinka vesi valuu kasvojasi alaspäin. Itselläni keskittyminen harhautui jo tässä, kuvittelin veden saman tien valuvan niskaani ja hartioitanikin pitkin… No joka tapauksessa, palautetaan huomio veteen. Sen mukana maata kohti valuvat kasvosi. Otsasi suoristuu, kaikki lihakset rentoutuvat. Kuvittele olevasi Diandra (oma lisäykseni), minusta hän näyttää laulaessaan kasvoiltaan hyvin hyvin rennolta, mikä tutkitusti rentouttaa muuhunkin kroppan ja vaikuttaa siten lauluääneen. Jos keskittymisesi harhautuu etkä ole varma, mitä ajatella, ajattele hengittämistä. Sisään, ulos, sisään, ulos. Rento, rento, rento. Olet kuin lapsi turvaistuimessaan, kohta nukahtamassa auton hurinaan ja pää melkein alas repsahtamassa, vaikka vielä tosi hyvässä paikassa rangan päällä, kuin saippuapalan pinnalle asetettuna. Hengitä.
6) Muita juttuja
Muista, että joitain toimia ei vaan kerta kaikkiaan saa ergonomisiksi. On soitto- ja työasentoja, joita ei ole mahdollista saada sellaisiksi, etteivät ne tuottaisi jotain vahinkoa kuitenkin. Siksi tauko ja vaihtelu on aina paikallaan.
…
Edit. 5.3.: Kysyin vielä fyssarilta, mitä voi tehdä jos elämään nyt vaan kuuluu löhöily ihan vaikka vaan siksi, että keskittymishäiriö vie voimat. Vinkkinä oli, että löhöillessäänkin voi ajatella alaselkäänsä, laittaa selän alle vaikka pienen tyynyn. Löhötäkin voi siis epäergonomisesti tai vähän vähemmän epäergonomisesti.
Kauan tätä ajattelin ennen kuin ryhdyin kunnolla toimeen ja varasin ajan fysioterapeutille (mitä en ois saanut aikaiseksi, mutta opintopsykologin vastaanotolla selvitettiin numero ja soitin puhelun). Puheterapeutilla ja voice massagessa itse asiassa olen jo käynyt vuosi sitten. Kärsin kaameista yskänpuuskista, joiden selitys ilmeisesti oli leukajumi ja väärä puhetekniikka. Pidin siihen aikaan yhtä lauluryhmää, oli epäammattimaista kärsiä yskästä. Tätä lukuunottamatta en ole käynyt edes tavallisella hierojalla kuin kerran elämässäni.
Lisäkannustimena fyssariajan varaamiselle oli toive, että voisi vaikka saada jotain rahallista tukea hieronnoissa käymiseen, kun juuri nyt ei ole muuten varaa. Huomasin papereistani, että mulle oli merkitty sinne sairauskoodiksi tension neck, joten ehkä vois olla mahiksia.
Toisekseen alkoi viedä aika paljon energiaa tämä ylianalysointi, että mistä nyt tämäkin jumi johtuu, kuinka pitäisi seistä ja kuinka pitäisi istua jne. Kerta kaikkiaan hermo menee välillä kun ei osaa pistää stoppia asioiden miettimiselle. Googlailu ei mitään auta, tarvitsen jonkun tarkistamaan asentojani, sanomaan viimeisen sanan ja antamaan siunauksensa. Analysointia pahentaa, että epäilen osan jännityksistä voivan olla psyykkistä perua. Huomaan alkavani jännittää lihaksia täysin tarpeettomasti heti kun huomioni tietyn paikan rentouttamisesta herpaantuu.
Kävin siis tällä viikolla fysioterapeutilla. Menin paikalle 20 min myöhässä, koska a) ei lähdetty kotoa riittävän ajoissa hyvästä yrityksestä huolimatta, b) valitsin tästä huolimatta kaukaisen parkkipaikan, sillä se oli ilmainen. (Ja hyvä niin, sillä suunnitelmat muuttuivat ja olisin tullut maksaneeksi pidemmästä ajasta kuin parkissa olin. Eikä niitä läheisiä maksullisia parkkipaikkoja olisi välttämättä kovin nopeasti edes löytynyt.)
Onpas nyt tänään vaikea päästä pointtiin… Ensimmäinen pointti kai oli, että menkää nyt hyvät ihmiset hierontaan ja venytelkää ja jumpatkaa, että päänne toimii! Viis muusta terveydestä, se ei yleensä mulla riitä motivoimaan vaikka tietysti siinä vaiheessa motivoisi jos terveytensä menettäisi. Arvostus ja motivoituminen on ihan eri asiat! Mutta ajattelu ja toiminnanohjaus, ne on mulle nyt akuutteja teemoja. Ajattelua haluan kehittää kaikin keinoin.
Toinen pointti on fyssarin vinkit omilla tulkinnoillani höystettynä. Myöhästymisestäni huolimatta niitä käytiin läpi 40 min, ja ensi kerralla sitten lisää neuvoja ja testataan myös lihaskuntoa.
1) Istuinluut
Istu sopivan kovalle ja tukevalle penkille. Mielellään keskelle tai etureunalle. Anna koko jalkapohjasi levätä maassa. Tunnetko istuinluidesi osuvan alustaan? Etsi ääriasentoja kallistamalla lantiotasi eteen ja taakse. Asetu suunnilleen keskelle, siihen, missä tunnet istuinluidesi selvimmin ja suorimmin osuvan penkkiin.
2) Alaselkä
Alaselkäsi on pienellä kaarella. Alaselän kaari on ryhdissä hyvin olennainen juttu, joka oikeastaan hakkaa muun. Huomaat alaselän kaarta suoristamalla ja ylikorostamalla, miten joko niskasi joutuu kannattelemaan päätäsi tai toisessa ääriasennossa leukasi on hassussa asennossa ja hengittäminen vaikeutuu. Alaselkä laittaa pään paikalleen.
3) Pää
Sinun pääsi on ilmapallo, joka kohoaa. Istuit tai seisoit, ei pääsi muutu ilmapallosta miksikään. Kuitenkin kehosi on niin painava, että sen raskaus pysyy istuinluiden päällä eikä kohoa pään mukana! Pään kohoamisesta huolimatta jalkapohjasi ankkuroivat sinut rennosti maanpinnalle eikä sinun ole tarve kurkotella yhtään mihinkään. Siinä se pää vaan keikkuu!
Pään paikkaa voit kokeilla seistessä tai istuessa nyökkäyksen ja pyörityksen avulla. Kokeile nyökyttää ja pudistaa päätä siinä, missä sitä yleensä pidät. Tee liike hyvin pienesti, nenäsi liikuu vain muutaman sentin. Kokeile pää taaempana. Kokeile pää edempänä. Missä liike oli helpointa? Pääsi hyvä paikka on siinä, missä liike oli kevyttä ja helppoa.
Ennen tätä harjoitusta en tiennytkään, miten helppoa pään liikuttaminen voi olla! Maallikkotulkitani on myös, etten ole tottunut sihen pää voi vain olla rangan päällä ja heiluskella siinä. Jumieni syynä voi olla osaltaan niskojen, hartioiden ja kaulan pyrkimys pitää pää jämäkästi paikallaan. Samassa hötäkässä kylkeni jähmettyvät niin, että hengitys lukkiutuu hyvin pieneksi. Onko tämä tottumiskysymys vai pään tukilihasten heikkoutta, sitä en vielä tiedä.
4) Varpaat, kantapäät, jalkapohja
Jalkapohjat ovat tukeva perusta seistessä. Painostasi 50 % tulisi olla kantapäillä ja 50 % päkiöillä. Päkiöiden paino jakautuu isovarpaan ja pikkuvarpaan välille. Kokeile taas ääriasentojen avulla! Oma helmasyntini (hehe, "helma"…) on nostaa varpaitani ilmaan seistessäni ja kävellessäni, näköjään myös tässä sängyllä istuessani ja kirjoittaessani.
Varpaat ovat kuin juuret, jalkapohjistasi kaivautuu maahan juuret niin kantapäistä kuin varpaistakin. "Juurikuvitelma" on itse asiassa laulunopettajien keskuudessakin yleinen, mutten ollut koskaan aiemmin kuullut sitä esitettävän näin selkeästi varpaidenkin ajattelemisen kautta, ja siksi viesti meni vasta nyt perille. Huomaan, kuinka koko jalkani alkavat tässä istuessa rentoutua, kun annan varpaideni olla ihan rauhassa.
5) Kasvot
Kasvojen rentouttaminen rentouttaa koko kehoa. Tutkitusti. Sulje silmäsi ja kuvittele, kuinka vesi valuu kasvojasi alaspäin. Itselläni keskittyminen harhautui jo tässä, kuvittelin veden saman tien valuvan niskaani ja hartioitanikin pitkin… No joka tapauksessa, palautetaan huomio veteen. Sen mukana maata kohti valuvat kasvosi. Otsasi suoristuu, kaikki lihakset rentoutuvat. Kuvittele olevasi Diandra (oma lisäykseni), minusta hän näyttää laulaessaan kasvoiltaan hyvin hyvin rennolta, mikä tutkitusti rentouttaa muuhunkin kroppan ja vaikuttaa siten lauluääneen. Jos keskittymisesi harhautuu etkä ole varma, mitä ajatella, ajattele hengittämistä. Sisään, ulos, sisään, ulos. Rento, rento, rento. Olet kuin lapsi turvaistuimessaan, kohta nukahtamassa auton hurinaan ja pää melkein alas repsahtamassa, vaikka vielä tosi hyvässä paikassa rangan päällä, kuin saippuapalan pinnalle asetettuna. Hengitä.
6) Muita juttuja
Muista, että joitain toimia ei vaan kerta kaikkiaan saa ergonomisiksi. On soitto- ja työasentoja, joita ei ole mahdollista saada sellaisiksi, etteivät ne tuottaisi jotain vahinkoa kuitenkin. Siksi tauko ja vaihtelu on aina paikallaan.
…
Edit. 5.3.: Kysyin vielä fyssarilta, mitä voi tehdä jos elämään nyt vaan kuuluu löhöily ihan vaikka vaan siksi, että keskittymishäiriö vie voimat. Vinkkinä oli, että löhöillessäänkin voi ajatella alaselkäänsä, laittaa selän alle vaikka pienen tyynyn. Löhötäkin voi siis epäergonomisesti tai vähän vähemmän epäergonomisesti.
tiistai 2. elokuuta 2016
Talokaupoilla
Tilanne:
Muutamme, sillä mieheni on halunnut pitkään etelään paremmille kasvuvyöhykkeille, ja minun opintojeni alkaessa oli hyvä syy valita paikaksi vähän kalliimpi seutu sopivalla etäisyydellä yliopistosta. Näihin molempiin vaatimuksiin lisäsin vielä kolmannen: haluan vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni läheisyyteen, seudulle, jolla muutenkin on kavereita ja tuttavia. (Toinen siskoistani on kylläkin tällä hetkellä Etelä-Amerikassa, mutta se ei kuulu nyt tähän.)
Piti pikaisesti miettiä, mikä on merkityksellistä. Tämän seurauksena ostimme talon ja reilun hehtaarin maata. Kauppakirja on vielä allekirjoittamatta, mutta pidän asian sujumista loppuun melko varmana, kun tarjouskin jo hyväksyttiin lainaehdolla ja sillä ehdolla, että talon saa muutettua loma-asunnosta asuinkiinteistöksi.
Vettä sinne(kään) ei tule, mutta kaivo on keksitty, ja pohjavesialueella asian suhteen ei pitäisi tulla mitään ongelmia. Viranomaiset tuskin keksivät sanomista jäteveden käsittelystä kantovesitaloudessa, jossa putkea ei tule sisälle taloon. Sähköt on, niitä tarvitsee avomiehen verstaan toimintaan.
Minun pitää ottaa asuntolainaa. Opintolainaakin kai olisi haettava, sekä opintotukea tietysti. Yrityksen kirjanpito pitäisi saattaa ajan tasalle. Ottaa yliopistoon yhteyttä erityisjärjestelyistä. Ja ties mitä! Lainan tarve (puolikas talosta, rahaa remonttiin yms.) on noin 35 000 euroa. Tukikuukausia on sen verran jäljellä, että opintotuella saan maksettua jo paljon lainaa pois. Asumislisää en tietystikään tule saamaan. Yritykseni tuottanee tasaiseen tahtiin, mutta verotettava tulo pysyy pienenä, koska ohjaan tuotot toiminnan laajentamiseen uusilla hankinnoilla.
Suurkiitos asioiden vähittäisestä etenemisestä kuuluu tuolle poikaystävälleni, joka sentään sai aiempien vuosien kirjanpitoni ja ison joukon tämän vuoden tositteita ulos hajonneelta tietokoneeltani. Kaikki on nyt niin hirvittävän hankalaa, olen pitänyt välipäiviä lääkkeestäkin. Sen vaan sanon, että talokauppoja tuskin olisi saatu vietyä näinkään pitkälle ilman lääkitystäni. Lääkityksestä haluan myös huomauttaa, että mitään vieroitusoireita ei ole välipäivinä ollut. Sokerista tai kahvista pidättäytyminen on tuhat kertaa kamalampaa! Alkoholikin aiheuttaa krapulaa, mutta tämä lääke ei mitään. Niin kuin moni on sanonut: jos sokeri keksittäisiin tänä päivänä, se olisi apteekkitavaraa. No, ovathan nämä annostukset toisaalta tosi pieniä, joten ei pitäisi vertailla.
Masentaa, että juuri nyt minun oli tarkoitus olla mökillä nauttimassa perheeni kanssa ihanista kesäpäivistäni. Sen sijaan olen kotona satojen kilometrien päässä nakuttamassa kirjanpitoa, joka ei tule valmiiksi sitten millään. Lainan saamisella olisi jo kiire, mutta arvatkaa vaan, olenko ottanut yhteyttä moneenkaan pankkiin! Argh, sanon minä!
Vähän lohduttaa, että täällä sentään on järvi, jossa uittaa varpaitaan aina tauoilla. Ja vattupuska, josta voi käydä syömässä aamupalansa ilman sen kummempia leivänvoiteluita ja muita hankaluuksia.
Menen jatkamaan katumusharjoituksia rästiin jääneen kirjanpidon pariin.
Muutamme, sillä mieheni on halunnut pitkään etelään paremmille kasvuvyöhykkeille, ja minun opintojeni alkaessa oli hyvä syy valita paikaksi vähän kalliimpi seutu sopivalla etäisyydellä yliopistosta. Näihin molempiin vaatimuksiin lisäsin vielä kolmannen: haluan vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni läheisyyteen, seudulle, jolla muutenkin on kavereita ja tuttavia. (Toinen siskoistani on kylläkin tällä hetkellä Etelä-Amerikassa, mutta se ei kuulu nyt tähän.)
Piti pikaisesti miettiä, mikä on merkityksellistä. Tämän seurauksena ostimme talon ja reilun hehtaarin maata. Kauppakirja on vielä allekirjoittamatta, mutta pidän asian sujumista loppuun melko varmana, kun tarjouskin jo hyväksyttiin lainaehdolla ja sillä ehdolla, että talon saa muutettua loma-asunnosta asuinkiinteistöksi.
Vettä sinne(kään) ei tule, mutta kaivo on keksitty, ja pohjavesialueella asian suhteen ei pitäisi tulla mitään ongelmia. Viranomaiset tuskin keksivät sanomista jäteveden käsittelystä kantovesitaloudessa, jossa putkea ei tule sisälle taloon. Sähköt on, niitä tarvitsee avomiehen verstaan toimintaan.
Minun pitää ottaa asuntolainaa. Opintolainaakin kai olisi haettava, sekä opintotukea tietysti. Yrityksen kirjanpito pitäisi saattaa ajan tasalle. Ottaa yliopistoon yhteyttä erityisjärjestelyistä. Ja ties mitä! Lainan tarve (puolikas talosta, rahaa remonttiin yms.) on noin 35 000 euroa. Tukikuukausia on sen verran jäljellä, että opintotuella saan maksettua jo paljon lainaa pois. Asumislisää en tietystikään tule saamaan. Yritykseni tuottanee tasaiseen tahtiin, mutta verotettava tulo pysyy pienenä, koska ohjaan tuotot toiminnan laajentamiseen uusilla hankinnoilla.
Suurkiitos asioiden vähittäisestä etenemisestä kuuluu tuolle poikaystävälleni, joka sentään sai aiempien vuosien kirjanpitoni ja ison joukon tämän vuoden tositteita ulos hajonneelta tietokoneeltani. Kaikki on nyt niin hirvittävän hankalaa, olen pitänyt välipäiviä lääkkeestäkin. Sen vaan sanon, että talokauppoja tuskin olisi saatu vietyä näinkään pitkälle ilman lääkitystäni. Lääkityksestä haluan myös huomauttaa, että mitään vieroitusoireita ei ole välipäivinä ollut. Sokerista tai kahvista pidättäytyminen on tuhat kertaa kamalampaa! Alkoholikin aiheuttaa krapulaa, mutta tämä lääke ei mitään. Niin kuin moni on sanonut: jos sokeri keksittäisiin tänä päivänä, se olisi apteekkitavaraa. No, ovathan nämä annostukset toisaalta tosi pieniä, joten ei pitäisi vertailla.
Masentaa, että juuri nyt minun oli tarkoitus olla mökillä nauttimassa perheeni kanssa ihanista kesäpäivistäni. Sen sijaan olen kotona satojen kilometrien päässä nakuttamassa kirjanpitoa, joka ei tule valmiiksi sitten millään. Lainan saamisella olisi jo kiire, mutta arvatkaa vaan, olenko ottanut yhteyttä moneenkaan pankkiin! Argh, sanon minä!
Vähän lohduttaa, että täällä sentään on järvi, jossa uittaa varpaitaan aina tauoilla. Ja vattupuska, josta voi käydä syömässä aamupalansa ilman sen kummempia leivänvoiteluita ja muita hankaluuksia.
Menen jatkamaan katumusharjoituksia rästiin jääneen kirjanpidon pariin.
lauantai 4. kesäkuuta 2016
Uudet tavat IX
Opin viikko sitten, ettei tarkkaavaisuushäiriöisellä opiskelijalla ole koetilanteessa mahdollisuuksia suoriutua paremmin ellei koetilannetta muuteta ja vaikkapa anneta kokonaan toisenlaista mahdollisuutta osaamisensa näyttämiseen. Itse ei asialle mitään voi, vaan muutos on haettava ympäristöstä.
Olen valinnut väärän lähestymistavan. Minun on muutettava ympäristöäni, jotta voin muuttaa toimintaani. Niin yksinkertaista, niin kaunista!
Vesikannurutiini toimii, koska kaikki siihen tarvittavat välineet ovat lähekkäin ja tekeminen helpompaa kuin että edes harkitsisi lykkäämistä.
Otan keskittymislääkkeet aamulla, koska sänkyni vieressä on vettä pullossa ja kapselit dosetissa.
Netin välttely onnistuu parhaiten, kun annan kännykkäni avomiehen piilotettavaksi.
Kahvinjuonnin välttely onnistuu, koska lipsahdusten sattuessa villisti pomppivan sydämen antama negatiivinen palaute on välitöntä.
Hampaat pesen, koska keskittymiseni rakoilee entistäkin pahemmin siitä, jos keho viestittää hampaiden tuntuvan olevan pesun tarpeessa.
Ja niin edelleen.
Aion vaatia enemmän ympäristöltäni. Tänään on edessä siivous- ja järjestelyurakka, jossa ykkösnäkökulmana on käytännöllisten ratkaisujen löytäminen.
Olen valinnut väärän lähestymistavan. Minun on muutettava ympäristöäni, jotta voin muuttaa toimintaani. Niin yksinkertaista, niin kaunista!
Vesikannurutiini toimii, koska kaikki siihen tarvittavat välineet ovat lähekkäin ja tekeminen helpompaa kuin että edes harkitsisi lykkäämistä.
Otan keskittymislääkkeet aamulla, koska sänkyni vieressä on vettä pullossa ja kapselit dosetissa.
Netin välttely onnistuu parhaiten, kun annan kännykkäni avomiehen piilotettavaksi.
Kahvinjuonnin välttely onnistuu, koska lipsahdusten sattuessa villisti pomppivan sydämen antama negatiivinen palaute on välitöntä.
Hampaat pesen, koska keskittymiseni rakoilee entistäkin pahemmin siitä, jos keho viestittää hampaiden tuntuvan olevan pesun tarpeessa.
Ja niin edelleen.
Aion vaatia enemmän ympäristöltäni. Tänään on edessä siivous- ja järjestelyurakka, jossa ykkösnäkökulmana on käytännöllisten ratkaisujen löytäminen.
lauantai 21. toukokuuta 2016
Rutiinit VIII: Hallintaa elämyksillä?
Pelastusvene vuotaa nyt pahasti.
Kirjoitin tänne viimeksi, että tarvitsen jotain uutta ja mullistavaa, jolla ravistella tilannettani ja saada kunnollinen muutos aikaan.
Julkaisun jälkeen en pysähtynyt mietimään asiaa hetkeksikään. En lukenut blogiani, en muistellut, mikä tavoite nyt on menossa.
Äsken kirjauduin sisään, katsoin vanhojen tekstien otsikoita ja ihmettelin, että jotain palkkioitako olen viimeksi ajatellut, jännittävää!
Olin jo alkanut krijoittaa tekstiä siitä, kuinka en ole päättänyt edes ensimmäistä palkintoa vielä, kunnes muistin. Niin, palkkionihan oli, että saan kirjoittaa blogiin vasta, kun olen "saavuttanut jotain".
Siis oikeasti, kaiken tämän vuosien mittaisen tehtävänhallinnan opiskelun jälkeen olen sitä mieltä, palkkio on sama asia kuin se, etten saa kirjoittaa blogiini sitä määrää kuin ennen ja samoin ehdoin. Täsmällinen, pieniin saavutettavissa oleviin osiin jaettu tavoite on mielestäni "saavuta jotain".
Hitto! Enkö sitten koskaan opi! Asiasisältö on hallussa, mutta toteutus vain kusee ihan joka kerta. Sanat tulevat naputelluiksi ennen kuin ajatus on valmis. Pitääkö nämä blogikirjoituksetkin alkaa kirjoittaa jollain leikkaa ja liimaa -menetelmällä, jotta tuon ominaisuuden saa pois?!
No, ainaki jätin itselleni porsaanreiän. "Saavuttaa jotain" voi periaatteessa tarkoittaa ihan mitä tahansa. Lasketaanko saavutukseksi, että useampikin keikka peräjälkeen on onnistunut paremmin kuin koskaan. Lasketaan, koska haluan kirjoittaa.
Jopa nämä minirutiinit ontuu! Kriittinen paikka on selvästi mikä tahansa tylsästä arjesta poikkeava, tällä kertaa kompastuskivenä oli keikkareissu ja siihen liittyvä kommunikointi sekä muutaman kaverin kanssa juttelu netissä, kun kerran olin sielläpäin liikkeellä. Joko pitää olla tiukempana, tai sitten reissun päälle pitää kehittää parempi säännöstö. Siis vielä selvennys: netin käytön rajoittaminen toimi 12 päivää. Mieletön putki, mutta uusi putki pitäs nyt saada, paremmaksi tuunattu.
Laskujen ja kuittien valokuvaaminen on myös rutiini, joka jo ehti kaatua. Älypuhelimesta ja sen kamerasta huolimatta.
Välillä tekis mieli lyödä ihan läskiksi ja tehdä vain ilahduttavia asioita. Hylätä kaikki velvoitteet, olla vain välittämättä.
Istuin pari tuntia sitten rautatieasemalla inspiksen vallassa ja kirjoitin kännykän muistiinpanoihin, mitä juuri nyt haluaisin olla tekemässä. Jotenkin siinä tajusi taas niin selvästi, kuinka harvoin koskaan missään onnistun toimimaan palon vallassa sellaisten asioiden parissa, joissa oikeasti olen hyvä. Keikkalavalla tietysti, mutta kotona en koskaan. Ilman tätä keskittymislääkettä se onkin kovin vaikeaa, mutta voisiko nyt jo viimein itsensä toteuttaminenkin onnistua? Säveltäminen, piirtäminen, mitä näitä nyt on.
Olisko sittenkin niin, että elämänhallintaa olisi haettava jännityksestä ja elämyksistä, kun niistä me addit kuulemma ammennetaan.
Ja näin, jälleen kerran, uhkaa kirjoitukseni päättyä pohdiskeluun ilman käytännöllisiä suunnitelmia. Jälleen kerran uhkaa myös harhautuminen aiemmin päätetyistä suunnitelmista. Jälleen kerran koen tämän, siis ajattelun, niin kovin raskaaksi ja vaikeaksi. Meinaan sortua ja luistaa ihan just nyt. Mutta ei, mun pitää saada tähän nakuteltua seuraavat toimenpiteet.
1. Vastaa kysymykseen, miten nettirutiinia voisi parantaa.
2. Palauta nettirutiini.
3. Alota kuittien valokuvaus.
4. Ota sähklpostin tehtävälistasta yksi asia päivässä ja hoida se.
5. Soita joka päivä pääinstrumenttia.
6. Kirjoita joka päivä sisaruksille äidille annettavaan lahjaan liittyvistä suunnitelmista.
7. Lopeta tekeminen ajoissa aina, kun huomaat meinaavasi jumittaa yhteen asiaan.
8. Opettele noudattamaan päivän tärkeimpien tehtävien listaa.
9. Noudata listaa, joka kertoo, mitä näennäisesti tärkeitä hommia tänään on ehdottomasti vältettävä.
10. Soita joka päivä siisteimmältä tuntuvaa sivuinstrumenttia.
11. Varmuuskopioi vanhan tietokoneen sisältö uudelle lainakoneelle.
12. Pidä lainakoneen sisältö järjestyksessä luomalla heti aluksi järkevä kansiorakenne.
Ja niin edelleen.
Tässä listassa ei ole mitään järkeä, mutta enpä sentään luovuttanut! Siinä konkreettisia toimenpiteitä, ystävät hyvät, ja huomenna lähtee heti aamulla kohdasta yksi!
Onneton toiminnanohjaus on kyllä asia, joka ansaitsisi ihan oman juhlapäivän ja miksei vaikka kansallisen teemaviikon, vai miksi niitä kutsutaan. Ehkä sitten löytyisi ratkaisukin. En vaan millään haluaisi uskoa, että tämä ihan oikeasti on näin vaikeaa!!!
Kirjoitin tänne viimeksi, että tarvitsen jotain uutta ja mullistavaa, jolla ravistella tilannettani ja saada kunnollinen muutos aikaan.
Julkaisun jälkeen en pysähtynyt mietimään asiaa hetkeksikään. En lukenut blogiani, en muistellut, mikä tavoite nyt on menossa.
Äsken kirjauduin sisään, katsoin vanhojen tekstien otsikoita ja ihmettelin, että jotain palkkioitako olen viimeksi ajatellut, jännittävää!
Olin jo alkanut krijoittaa tekstiä siitä, kuinka en ole päättänyt edes ensimmäistä palkintoa vielä, kunnes muistin. Niin, palkkionihan oli, että saan kirjoittaa blogiin vasta, kun olen "saavuttanut jotain".
Siis oikeasti, kaiken tämän vuosien mittaisen tehtävänhallinnan opiskelun jälkeen olen sitä mieltä, palkkio on sama asia kuin se, etten saa kirjoittaa blogiini sitä määrää kuin ennen ja samoin ehdoin. Täsmällinen, pieniin saavutettavissa oleviin osiin jaettu tavoite on mielestäni "saavuta jotain".
Hitto! Enkö sitten koskaan opi! Asiasisältö on hallussa, mutta toteutus vain kusee ihan joka kerta. Sanat tulevat naputelluiksi ennen kuin ajatus on valmis. Pitääkö nämä blogikirjoituksetkin alkaa kirjoittaa jollain leikkaa ja liimaa -menetelmällä, jotta tuon ominaisuuden saa pois?!
No, ainaki jätin itselleni porsaanreiän. "Saavuttaa jotain" voi periaatteessa tarkoittaa ihan mitä tahansa. Lasketaanko saavutukseksi, että useampikin keikka peräjälkeen on onnistunut paremmin kuin koskaan. Lasketaan, koska haluan kirjoittaa.
Jopa nämä minirutiinit ontuu! Kriittinen paikka on selvästi mikä tahansa tylsästä arjesta poikkeava, tällä kertaa kompastuskivenä oli keikkareissu ja siihen liittyvä kommunikointi sekä muutaman kaverin kanssa juttelu netissä, kun kerran olin sielläpäin liikkeellä. Joko pitää olla tiukempana, tai sitten reissun päälle pitää kehittää parempi säännöstö. Siis vielä selvennys: netin käytön rajoittaminen toimi 12 päivää. Mieletön putki, mutta uusi putki pitäs nyt saada, paremmaksi tuunattu.
Laskujen ja kuittien valokuvaaminen on myös rutiini, joka jo ehti kaatua. Älypuhelimesta ja sen kamerasta huolimatta.
Välillä tekis mieli lyödä ihan läskiksi ja tehdä vain ilahduttavia asioita. Hylätä kaikki velvoitteet, olla vain välittämättä.
Istuin pari tuntia sitten rautatieasemalla inspiksen vallassa ja kirjoitin kännykän muistiinpanoihin, mitä juuri nyt haluaisin olla tekemässä. Jotenkin siinä tajusi taas niin selvästi, kuinka harvoin koskaan missään onnistun toimimaan palon vallassa sellaisten asioiden parissa, joissa oikeasti olen hyvä. Keikkalavalla tietysti, mutta kotona en koskaan. Ilman tätä keskittymislääkettä se onkin kovin vaikeaa, mutta voisiko nyt jo viimein itsensä toteuttaminenkin onnistua? Säveltäminen, piirtäminen, mitä näitä nyt on.
Olisko sittenkin niin, että elämänhallintaa olisi haettava jännityksestä ja elämyksistä, kun niistä me addit kuulemma ammennetaan.
Ja näin, jälleen kerran, uhkaa kirjoitukseni päättyä pohdiskeluun ilman käytännöllisiä suunnitelmia. Jälleen kerran uhkaa myös harhautuminen aiemmin päätetyistä suunnitelmista. Jälleen kerran koen tämän, siis ajattelun, niin kovin raskaaksi ja vaikeaksi. Meinaan sortua ja luistaa ihan just nyt. Mutta ei, mun pitää saada tähän nakuteltua seuraavat toimenpiteet.
1. Vastaa kysymykseen, miten nettirutiinia voisi parantaa.
2. Palauta nettirutiini.
3. Alota kuittien valokuvaus.
4. Ota sähklpostin tehtävälistasta yksi asia päivässä ja hoida se.
5. Soita joka päivä pääinstrumenttia.
6. Kirjoita joka päivä sisaruksille äidille annettavaan lahjaan liittyvistä suunnitelmista.
7. Lopeta tekeminen ajoissa aina, kun huomaat meinaavasi jumittaa yhteen asiaan.
8. Opettele noudattamaan päivän tärkeimpien tehtävien listaa.
9. Noudata listaa, joka kertoo, mitä näennäisesti tärkeitä hommia tänään on ehdottomasti vältettävä.
10. Soita joka päivä siisteimmältä tuntuvaa sivuinstrumenttia.
11. Varmuuskopioi vanhan tietokoneen sisältö uudelle lainakoneelle.
12. Pidä lainakoneen sisältö järjestyksessä luomalla heti aluksi järkevä kansiorakenne.
Ja niin edelleen.
Tässä listassa ei ole mitään järkeä, mutta enpä sentään luovuttanut! Siinä konkreettisia toimenpiteitä, ystävät hyvät, ja huomenna lähtee heti aamulla kohdasta yksi!
Onneton toiminnanohjaus on kyllä asia, joka ansaitsisi ihan oman juhlapäivän ja miksei vaikka kansallisen teemaviikon, vai miksi niitä kutsutaan. Ehkä sitten löytyisi ratkaisukin. En vaan millään haluaisi uskoa, että tämä ihan oikeasti on näin vaikeaa!!!
perjantai 13. toukokuuta 2016
Rutiineista V
Muutamiin ongelmakohtiin kaipaan hyviä rutiineja erityisen kipeästi. Eilen mainitsemani kirjanpito tuottaa jatkuvasti päänvaivaa. Kokeilen siis aloittaa näin alv-ilmoituksen jälkeisenä päivänä uuden tavan: jos huomasin ilmoitusta tehdessäni kirjanpidoasani viilattavaa enkä ehdi asiaa hoitaa, palaan korjaamaan tilanteen heti seuraavana päivänä eli touko-, elo-, marras- ja helmikuun 13. päivänä. Mikäli tämä ei onnistu, on homma hoidettava ehsottomasti heti 14. päivän aamuna, ja asiasta tehtävä kalenterimerkintä sekä laitettava muistutus ja pyydettävä läheistä valvomaan, että hoidan asian.
Eilinen päivä oli muuten melko onnistunut monelta kantilta. Siivoilin vinttiäkin ja ties mitä, virtaa riitti, kiitos ADD-lääkkeen. Paras tekoni koko päivänä oli antaa älypuhelin avomiehelleni ja pyytää piilottamaan se. Kokeillaanpa rakentuisiko siitäkin uusi tapa! :)
Eilinen päivä oli muuten melko onnistunut monelta kantilta. Siivoilin vinttiäkin ja ties mitä, virtaa riitti, kiitos ADD-lääkkeen. Paras tekoni koko päivänä oli antaa älypuhelin avomiehelleni ja pyytää piilottamaan se. Kokeillaanpa rakentuisiko siitäkin uusi tapa! :)
perjantai 8. huhtikuuta 2016
Yhteiskunta on epäreilu ihmiselle, jolla on ADHD
ADHD:n myötä olen tajunnut, miten paljon yhteiskunta todella syrjii meitä tarkkaavuushäiriöisiä ja suosii muita. Me emme kerta kaikkiaan sovi tähän systeemiin sitten yhtään mitenkään.
Otetaan nyt vaikka kirjanpito. Eräs tuttuni sanoi, että hänen yrityksensä kirjanpitokulut ovat vuosittain 3000 €. Minä en voi maksaa tuollaisia summia, sillä minulla on ADHD enkä voi tehdä töitä niin paljoa kuin neurologisesti normaalit ihmiset. Minun kannattaa siis tehdä kirjanpitoni itse.
Kuinka on sujunut? Heikosti. Tällä ällillä saa kyllä hommansa hoidettua, mutta aikataulut venyvät ja vanuvat pahemman kerran. Tietyt hommat pitäisi kirjata muistiin kuukausittain, toiset jopa päivittäin. Arvatkaapa vaan onnistuuko! Kuitit ovat sekaisin läjässä, vaikka kuinka olen yrittänyt kerätä niitä yhteen kansioon ja rei'ittää kaiken heti. Turha tulla neuvomaan, miten pitäisi olla vain enemmän itsekuria, laittaa muistutuksia jne. Jos kuvittelee, että sellainen auttaa, ei ole syvällisesti ymmärtänyt, mistä ADHD:ssa on kyse. Toisekseen: silloin kun tuollainen kurinalainen toiminta onnistuu, sillä on ihan liian kova hinta. Henkinen kurinpito on rankkaa puuhaa. Ihminen itse voi uupua aivan täysin siitä, että pitää yrityksensä paperiasiat kunnossa.
Niin, kannattaisiko siitä kirjanpidosta kuitenkin maksaa? Ei, ainakaan minun tapauksessani. Kirjanpitäjän kustantaminen maksaa selvää rahaa, jota varten on tehtävä raakaa työtä, joka taas ajaa siihen samaan piippuun kuin kirjanpidon hoitaminen itse. Sillä erotuksella, että kirjanpitonsa hoitaa lyhyemmässä ajassa kuin tienaa 3000 €.
Mitä tilanteelle sitten voisi tehdä? En tosiaan tiedä. Jonkinlaista joustoa systeemiin olisi ainakin hyvä saada. Esimerkiksi arvonlisäveron ilmoittaminen vuosittain sen sijaan että se pitäisi ilmoittaa neljännesvuosittain tai kuukausittain. Valtio voisi myös kustantaa kirjanpitäjän kaikille yrittäjille. Moni uskaltaisi aloittaa yritystoiminnan, jos joku hoitaisi veloituksetta paperiasiat hänen puolestaan. Verot kulkisivat sutjakkaammin, mätkyiltä vältyttäisiin, stressi vähenisi, sairaslomat vähenisivät. Näin uskon.
Monessa asiassa tuntuu siltä, että meikäläiset vain ovat taakkana tälle yhteiskunnalle. Olemme niitä mattimyöhäisiä, jotka unohtelevat asioita, hukkaavat tavaroita, kolaroivat autoja, tiputtelevat lasiesineitä, puhuvat liikaa ja harkitsemattomasti, nukkuvat 13 h yössä eivätkä siivoa kotona saati tiskaa ja laita ruokaa. (Toki on huomautettava, että meistä on moneksi eivätkä nuo asiat aivan kaikkiin meistä päde.) Kaiken kukkuraksi iso osa vankiloissa istuvasta porukastakin on ADHD:sta kärsiviä, mikä minusta kertoo jostain jotain. Kuitenkin usein hoetaan, miten ADHD voi olla lyömätön etu, sillä se lisää luovuutta, ja lisäksi ADHD-henkilöt toimivat erinomaisesti kriisitilanteissa, sillä silloin heillä vasta alkaa raksuttaa. Monet meistä ovatkin hakeutuneet jännittäviin hommiin, vaikkapa ensihoitajiksi. Minusta tällainen positiivisten puolten hakeminen tuntuu naurettavalta. Omassa elämässäni on tällä hetkellä ADHD-piirteistä selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kaikesta ei voi syyttää vain lakipykäliä. Jopa merkittävämmässä osassa ovat muut ihmiset, jotka tavan takaa syyllistävät ADHD-läheisiään. ADHD:sta on aivan liian vähän tietoa saatavilla, ja hyvin monelta puuttuu diagnoosi kokonaan. Itselleni ei tulisi enää mieleenkään urputtaa kenellekään laiskuudesta tai muusta vastaavasta, kun tiedän toiminnanohjauksen ongelmien olevan niin olennainen osa ADHD:ta. Urputtamisesta ei seuraa se, että kotityöt yhtäkkiä mystisesti hoituvat. Siitä seuraa ainoastaan toisen ihmisen itsetunnon aleneminen, mikä taas voi johtaa epäasialliseen käytökseen ja esimerkiksi kostautua tarkkaavuushäiriöisen henkilön lapsille joskus tulevaisuudessa. Pahoinvointi voi tutkitusti välittyä sukupolvelta toiselle.
Rauhaa, rakkautta ja joustoa - niitä minä toivon lisää tähän maailmaan, vaikka poikkeuksellisen nipo tyyppi olenkin. :)
Otetaan nyt vaikka kirjanpito. Eräs tuttuni sanoi, että hänen yrityksensä kirjanpitokulut ovat vuosittain 3000 €. Minä en voi maksaa tuollaisia summia, sillä minulla on ADHD enkä voi tehdä töitä niin paljoa kuin neurologisesti normaalit ihmiset. Minun kannattaa siis tehdä kirjanpitoni itse.
Kuinka on sujunut? Heikosti. Tällä ällillä saa kyllä hommansa hoidettua, mutta aikataulut venyvät ja vanuvat pahemman kerran. Tietyt hommat pitäisi kirjata muistiin kuukausittain, toiset jopa päivittäin. Arvatkaapa vaan onnistuuko! Kuitit ovat sekaisin läjässä, vaikka kuinka olen yrittänyt kerätä niitä yhteen kansioon ja rei'ittää kaiken heti. Turha tulla neuvomaan, miten pitäisi olla vain enemmän itsekuria, laittaa muistutuksia jne. Jos kuvittelee, että sellainen auttaa, ei ole syvällisesti ymmärtänyt, mistä ADHD:ssa on kyse. Toisekseen: silloin kun tuollainen kurinalainen toiminta onnistuu, sillä on ihan liian kova hinta. Henkinen kurinpito on rankkaa puuhaa. Ihminen itse voi uupua aivan täysin siitä, että pitää yrityksensä paperiasiat kunnossa.
Niin, kannattaisiko siitä kirjanpidosta kuitenkin maksaa? Ei, ainakaan minun tapauksessani. Kirjanpitäjän kustantaminen maksaa selvää rahaa, jota varten on tehtävä raakaa työtä, joka taas ajaa siihen samaan piippuun kuin kirjanpidon hoitaminen itse. Sillä erotuksella, että kirjanpitonsa hoitaa lyhyemmässä ajassa kuin tienaa 3000 €.
Mitä tilanteelle sitten voisi tehdä? En tosiaan tiedä. Jonkinlaista joustoa systeemiin olisi ainakin hyvä saada. Esimerkiksi arvonlisäveron ilmoittaminen vuosittain sen sijaan että se pitäisi ilmoittaa neljännesvuosittain tai kuukausittain. Valtio voisi myös kustantaa kirjanpitäjän kaikille yrittäjille. Moni uskaltaisi aloittaa yritystoiminnan, jos joku hoitaisi veloituksetta paperiasiat hänen puolestaan. Verot kulkisivat sutjakkaammin, mätkyiltä vältyttäisiin, stressi vähenisi, sairaslomat vähenisivät. Näin uskon.
Monessa asiassa tuntuu siltä, että meikäläiset vain ovat taakkana tälle yhteiskunnalle. Olemme niitä mattimyöhäisiä, jotka unohtelevat asioita, hukkaavat tavaroita, kolaroivat autoja, tiputtelevat lasiesineitä, puhuvat liikaa ja harkitsemattomasti, nukkuvat 13 h yössä eivätkä siivoa kotona saati tiskaa ja laita ruokaa. (Toki on huomautettava, että meistä on moneksi eivätkä nuo asiat aivan kaikkiin meistä päde.) Kaiken kukkuraksi iso osa vankiloissa istuvasta porukastakin on ADHD:sta kärsiviä, mikä minusta kertoo jostain jotain. Kuitenkin usein hoetaan, miten ADHD voi olla lyömätön etu, sillä se lisää luovuutta, ja lisäksi ADHD-henkilöt toimivat erinomaisesti kriisitilanteissa, sillä silloin heillä vasta alkaa raksuttaa. Monet meistä ovatkin hakeutuneet jännittäviin hommiin, vaikkapa ensihoitajiksi. Minusta tällainen positiivisten puolten hakeminen tuntuu naurettavalta. Omassa elämässäni on tällä hetkellä ADHD-piirteistä selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kaikesta ei voi syyttää vain lakipykäliä. Jopa merkittävämmässä osassa ovat muut ihmiset, jotka tavan takaa syyllistävät ADHD-läheisiään. ADHD:sta on aivan liian vähän tietoa saatavilla, ja hyvin monelta puuttuu diagnoosi kokonaan. Itselleni ei tulisi enää mieleenkään urputtaa kenellekään laiskuudesta tai muusta vastaavasta, kun tiedän toiminnanohjauksen ongelmien olevan niin olennainen osa ADHD:ta. Urputtamisesta ei seuraa se, että kotityöt yhtäkkiä mystisesti hoituvat. Siitä seuraa ainoastaan toisen ihmisen itsetunnon aleneminen, mikä taas voi johtaa epäasialliseen käytökseen ja esimerkiksi kostautua tarkkaavuushäiriöisen henkilön lapsille joskus tulevaisuudessa. Pahoinvointi voi tutkitusti välittyä sukupolvelta toiselle.
Rauhaa, rakkautta ja joustoa - niitä minä toivon lisää tähän maailmaan, vaikka poikkeuksellisen nipo tyyppi olenkin. :)
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
ADHD:sta, yo-kirjoituksista ynnä muuta sekalaista
Tiedättekö, minusta tuntuu että tämä toinen kokeilemani ADHD-lääke on jopa sopinut minulle oikein hyvin! Annoskokoa ollaan nostamassa, katsotaan kuinka sitten käy. Monia asioita en edelleenkään saa aikaiseksi, niin kuin vaikkapa analyysin kirjoittamista noista vaikutuksista, mutta ehkäpä sitten suuremmalla annoksella.
Tällä hetkellä vietän välipäiviä, sillä lääke loppui eikä mulla ole vielä uutta satsia. Eron huomaa eniten siitä, että heräämisen jälkeen vietän suurimman osan ajasta sängyssä löhöillen. Päivä valuu ihan eri tavoin hukkaan kuin lääkettä käyttäessäni. Jumitus on myös aivan eri luokkaa. Unen määrä on suurempi eli herään yleensä kunnolla vasta nukuttuani 10 tuntia ja silloinkin siihen, että avomieheni tarjoilee minulle kahvia.
Yo-kokeet muuten ovat takana. Persiilleen meni. Pääsyy oli ADHD, osaamisesta ei jäänyt kiinni tällä kertaa. Olin ottanut aivokapasiteetistani kaiken hyödyn irti pääsiäisenä opettelemalla muutaman uuden aihepiirin. Täydellisesti en tietenkään ollut opiskellut, mutta koe oli helppo ja osaamiseni olisi kyllä helposti riittänyt L:n saamiseen. Ei auttanut erillistila, lisäaika tai lääkkeet. Minkäs teet. Jospas edes c:n saisin.
Tämän päivän oivalluksia on vain muutama:
- Opettajan puheen ymmärtäminen ja seuraaminen on helpompaa, kun mutisee samalla itse puoliääneen sen, mitä hän sanoo.
- Opiskeluaikataulun täytyy olla itse tehty. Toisten tekemien aikataulujen noudattaminen onnistuu vielä huonommin kuin omien.
- Texturi on taivaanlahja! Kirjoitan tällä Macillani kaikista uusista termeistä muistiinpanot Texturiin sitä mukaa kun uusia termejä tulee vastaan. Koneeni hakutoiminto toimii erinomaisesti, joten tiedostoja on helppo ja nopea availla ja täydennellä.
Mitäs muuta... Avomieheni on lähdössä noin kuukaudeksi ulkomaille. Saapa nähdä, mitä mun elämänhallinnalle käy sillä välin, kuoleeko kaikki tomaatintaimet jne.
Meille ei muuten vieläkään tule juoksevaa vettä. Vedet pistettiin kiinni edellisen reissun aikana vuodenvaihteessa, eikä niitä kerta kaikkiaan ole tarvittu niin palavasti, että olisi saatu nähtyä päälle kytkemisen vaivaa.
Sama tuttu valitusvirsi vielä tähän loppuun. Rästihommia on niskassa kasapäin enkä tiedä, miten tilanteen selättäisin.
Tällä hetkellä vietän välipäiviä, sillä lääke loppui eikä mulla ole vielä uutta satsia. Eron huomaa eniten siitä, että heräämisen jälkeen vietän suurimman osan ajasta sängyssä löhöillen. Päivä valuu ihan eri tavoin hukkaan kuin lääkettä käyttäessäni. Jumitus on myös aivan eri luokkaa. Unen määrä on suurempi eli herään yleensä kunnolla vasta nukuttuani 10 tuntia ja silloinkin siihen, että avomieheni tarjoilee minulle kahvia.
Yo-kokeet muuten ovat takana. Persiilleen meni. Pääsyy oli ADHD, osaamisesta ei jäänyt kiinni tällä kertaa. Olin ottanut aivokapasiteetistani kaiken hyödyn irti pääsiäisenä opettelemalla muutaman uuden aihepiirin. Täydellisesti en tietenkään ollut opiskellut, mutta koe oli helppo ja osaamiseni olisi kyllä helposti riittänyt L:n saamiseen. Ei auttanut erillistila, lisäaika tai lääkkeet. Minkäs teet. Jospas edes c:n saisin.
Tämän päivän oivalluksia on vain muutama:
- Opettajan puheen ymmärtäminen ja seuraaminen on helpompaa, kun mutisee samalla itse puoliääneen sen, mitä hän sanoo.
- Opiskeluaikataulun täytyy olla itse tehty. Toisten tekemien aikataulujen noudattaminen onnistuu vielä huonommin kuin omien.
- Texturi on taivaanlahja! Kirjoitan tällä Macillani kaikista uusista termeistä muistiinpanot Texturiin sitä mukaa kun uusia termejä tulee vastaan. Koneeni hakutoiminto toimii erinomaisesti, joten tiedostoja on helppo ja nopea availla ja täydennellä.
Mitäs muuta... Avomieheni on lähdössä noin kuukaudeksi ulkomaille. Saapa nähdä, mitä mun elämänhallinnalle käy sillä välin, kuoleeko kaikki tomaatintaimet jne.
Meille ei muuten vieläkään tule juoksevaa vettä. Vedet pistettiin kiinni edellisen reissun aikana vuodenvaihteessa, eikä niitä kerta kaikkiaan ole tarvittu niin palavasti, että olisi saatu nähtyä päälle kytkemisen vaivaa.
Sama tuttu valitusvirsi vielä tähän loppuun. Rästihommia on niskassa kasapäin enkä tiedä, miten tilanteen selättäisin.
lauantai 19. maaliskuuta 2016
Mitä saa ruokakaupasta 24 eurolla?
Jaaha, inspis kirjoittamiseen antoi odottaa itseään. Yllättäen se kuitenkin heräsi ruokakaupan kassalla.
Vaihtelun vuoksi siis käynyt Lidlissä. Tässä teille analyysi siitä, mitä ostin eilen Sittarista.
Hintaan 24 euroa sieltä sai
- 2 kg omenoita
- keräkaalin
- 1 sipulin
- 400 g ruusukaalia
- 365 g leipää
- 2 x 250 g meetvurstia
- 500 g voita
- 1 l täysmaitoa
- kokonaisen kirjolohen
- 300 g sipsejä
- lakritsia
- muovikassin.
Nykyinen linjani kaupassa on entistä rennompi. Katson pääasiassa kilohintaa enkä ajattele ekologisuutta ja eettisyyttä, koska jos ajattelisin, en ostaisi mitään. Luomukin on niin ristiriitainen asia - tekeekö sillä kuitenkin luonnolle enemmän pahaa kuin hyvää?
Paras ratkaisu olisi kasvattaa ruokansa itse. Toistaiseksi en vain valitettavasti pysty siihen, joten näillä mennään.
...
Muita kuulumisia: lääkekokeilussa vaihdettiin seuraavaan lääkkeeseen. Ensimmäinen aiheutti liikaa tykytyksiä ja muita outouksia enkä oikein kokenut olevani oma itseni. Välillä esim. tilannetaju katosi ihan kummallisesti. Mitenkään ihmeellisesti ei ole tilanne tämän uudenkaan lääkkeen myötä vielä muuttunut, mutta parempaan päin.
Vaihtelun vuoksi siis käynyt Lidlissä. Tässä teille analyysi siitä, mitä ostin eilen Sittarista.
Hintaan 24 euroa sieltä sai
- 2 kg omenoita
- keräkaalin
- 1 sipulin
- 400 g ruusukaalia
- 365 g leipää
- 2 x 250 g meetvurstia
- 500 g voita
- 1 l täysmaitoa
- kokonaisen kirjolohen
- 300 g sipsejä
- lakritsia
- muovikassin.
Nykyinen linjani kaupassa on entistä rennompi. Katson pääasiassa kilohintaa enkä ajattele ekologisuutta ja eettisyyttä, koska jos ajattelisin, en ostaisi mitään. Luomukin on niin ristiriitainen asia - tekeekö sillä kuitenkin luonnolle enemmän pahaa kuin hyvää?
Paras ratkaisu olisi kasvattaa ruokansa itse. Toistaiseksi en vain valitettavasti pysty siihen, joten näillä mennään.
...
Muita kuulumisia: lääkekokeilussa vaihdettiin seuraavaan lääkkeeseen. Ensimmäinen aiheutti liikaa tykytyksiä ja muita outouksia enkä oikein kokenut olevani oma itseni. Välillä esim. tilannetaju katosi ihan kummallisesti. Mitenkään ihmeellisesti ei ole tilanne tämän uudenkaan lääkkeen myötä vielä muuttunut, mutta parempaan päin.
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Sukkakuume ynnä muita opiskelua haittaavia asioita
Lähtihän se siitä! Sain katsottua opetusvideoita noin kolme tuntia. Kaupankäynti ei kuitenkaan sujunut ihanteellisesti. Ensin olin netissä ihan liikaa, mutta tilanne parani loppua kohden.
Opiskelun aikataulu ei ole pitänyt sitten yhtään. Lipsun vain pahemmin ja pahemmin. Urakka näyttää epätoivoiselta. Minulla on enää muutama päivä aikaa kertauskurssin kokeeseen. Sitä jo lykättiin kertaalleen. Ihan hulluahan sinne on mennä, kun en ole edes käynyt kaikkia kursseja. Pään yllä roikkuva häpeänuhka on kuitenkin parhaiten motivoiva asia, jonka tiedän. Sain aamulla katsottua pari videoklippiä, minkä jälkeen lähti menemään alamäkeen. Sen pidemmälle ei häpeänuhka ole tänään vielä riittänyt.
Muistini on todella lyhyt. Tänään en enää edes muistanut, että minulla oli joku kaupankäyntikikka ollut eilen. Tosielämän kaupankäynti sentään sujuu vähän paremmin: sain Huutiksessa myytyä pari tuotetta. Ekat myyntini ikinä!
Jouduin eilen sukkakuumeen valtaan, mikä osaltaan vaikeutti opiskelua. En voinut ajatella mitään muuta kuin villasukkamalleja, eikä sopivaa tuntunut millään löytyvän. Tänään sekin ratkesi ja sain viimein päätettyä mallin vaaleanpunaiselle sukkalangalle, jota loppuvuonna ostin! Muistini ei ihan tämänkään asian suhteen pelannut: huomasin nimittäin tallentaneeni FB:ssä ohjeen hienoon villasukan varteen jo aikaa sitten. Miksi muistini pitää olla niin toivottoman huono?! Miksi pyörä pitää keksiä aina uudelleen?!
Tällaista ajatuksenvirtaa. Yritän aloittaa opiskelun jälleen, kauppaa käyden.
Opiskelun aikataulu ei ole pitänyt sitten yhtään. Lipsun vain pahemmin ja pahemmin. Urakka näyttää epätoivoiselta. Minulla on enää muutama päivä aikaa kertauskurssin kokeeseen. Sitä jo lykättiin kertaalleen. Ihan hulluahan sinne on mennä, kun en ole edes käynyt kaikkia kursseja. Pään yllä roikkuva häpeänuhka on kuitenkin parhaiten motivoiva asia, jonka tiedän. Sain aamulla katsottua pari videoklippiä, minkä jälkeen lähti menemään alamäkeen. Sen pidemmälle ei häpeänuhka ole tänään vielä riittänyt.
Muistini on todella lyhyt. Tänään en enää edes muistanut, että minulla oli joku kaupankäyntikikka ollut eilen. Tosielämän kaupankäynti sentään sujuu vähän paremmin: sain Huutiksessa myytyä pari tuotetta. Ekat myyntini ikinä!
Jouduin eilen sukkakuumeen valtaan, mikä osaltaan vaikeutti opiskelua. En voinut ajatella mitään muuta kuin villasukkamalleja, eikä sopivaa tuntunut millään löytyvän. Tänään sekin ratkesi ja sain viimein päätettyä mallin vaaleanpunaiselle sukkalangalle, jota loppuvuonna ostin! Muistini ei ihan tämänkään asian suhteen pelannut: huomasin nimittäin tallentaneeni FB:ssä ohjeen hienoon villasukan varteen jo aikaa sitten. Miksi muistini pitää olla niin toivottoman huono?! Miksi pyörä pitää keksiä aina uudelleen?!
Tällaista ajatuksenvirtaa. Yritän aloittaa opiskelun jälleen, kauppaa käyden.
lauantai 20. helmikuuta 2016
Kaupankäyntiä
Olen ollut viime aikoina todella jumissa.
Viime kirjoituksessani linkkaamani ADHD-kyselyn sain tehtyä, mutta oikeastihan minun olisi pitänyt sekin aika opiskella. Nytkin minun pitäisi opiskella, ja ahkerasti pitäisikin! Sen sijaan olen vain selaillut netistä villasukkamalleja ja ties mitä muuta.
Aamulla kuitenkin sain ehkä puoli tuntia aherrettua. Otan sen merkkinä, että toivoa on. Loppuillan elämänhallintakikka onkin siis kokeilu nimeltään "kaupankäynti".
Vartin nettiaikaa saa kolmella vartilla opintoja. Useimpina päivinä tällainen ei toimisi, mutta tänään voisi toimiakin. Kerron sitten, kuinka kävi. Jos tämä onnistuu, voisin melkein teipata seinälle "hinnaston", jossa näkyy, mitä voi tienata milläkin aherruksella.
Onkohan siellä näyttöjen toisella puolella ketään muuta, joka olisi kokeillut vastaavaa?
Viime kirjoituksessani linkkaamani ADHD-kyselyn sain tehtyä, mutta oikeastihan minun olisi pitänyt sekin aika opiskella. Nytkin minun pitäisi opiskella, ja ahkerasti pitäisikin! Sen sijaan olen vain selaillut netistä villasukkamalleja ja ties mitä muuta.
Aamulla kuitenkin sain ehkä puoli tuntia aherrettua. Otan sen merkkinä, että toivoa on. Loppuillan elämänhallintakikka onkin siis kokeilu nimeltään "kaupankäynti".
Vartin nettiaikaa saa kolmella vartilla opintoja. Useimpina päivinä tällainen ei toimisi, mutta tänään voisi toimiakin. Kerron sitten, kuinka kävi. Jos tämä onnistuu, voisin melkein teipata seinälle "hinnaston", jossa näkyy, mitä voi tienata milläkin aherruksella.
Onkohan siellä näyttöjen toisella puolella ketään muuta, joka olisi kokeillut vastaavaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)