Olin taas aikeissa huudella täältä apua nimimerkkiongelmaan. Pähkäilin, millä ihmeellä keksin itselleni toimivan nimimerkin.
Oon yrittänyt tuijottaa tota blogini ensimmäistä kirjoitusta, kertoisiko se ratkaisun kun kerran kertoo minusta.
Hyvän nimimerkin tunnistaa vain ja ainoastaan tunteesta. Jos se tuntuu omalta, se on oikea.
Jos toisen ihmisen blogiin kommentointi jää kesken, koska tajuat ettet halua kommentoida juuri tällä nimimerkillä, on se silloin väärä.
Käyttämäni nimimerkin ongelma taitaa sittenkin olla sen henkilökohtaisuus - kyseessä on lempinimi lapsuudesta.
Aiemmin vitsailin, että voisin vaikka vaihtaa nimimerkkiä kerran kuussa niin kauan, että löydän sen oikean. No, siltä tämä nyt kovasti näyttää... Miellyin kovasti ajatukseen olla 'Punatukkainen tyttö', mutta toimisiko se kuitenkaan? Voisinko käyttää sitä vuosikymmeniä? Voiko viisikymppinen kirjoittaja olla Punatukkainen tyttö? Nelivitonen? Seiskavitonen? Kolmekymppinen? Minähän nimittäin olen kohta kolmekymppinen...
No, harkitsen vielä. Mielessäni pyörii myös yksi muu nimi, ihan oikea suomalainen naisen nimi, joka on yksi minun etunimistäni.
Tekee mieli pyytää apua tähän ongelmaan, mutta kuka muu tämän muka voisi ratkaista kuin minä itse?
Että ärsyttääkin, miten näin pienestä asiasta voikin kehittyä näin häiritsevä ongelma!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päättäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päättäminen. Näytä kaikki tekstit
lauantai 13. helmikuuta 2016
Miten saada ADHD-puoliso hoitamaan asiansa
Jälleen pikainen käännösartikkeli ADHD:sta.
Alkuperäinen englanninkielinen teksti on tämän linkin takana.
(En saanut selville, mitä on "filing taxes", joten käänsin sen veroilmoituksen tekemiseksi. Sanatarkastihan se on verojen arkistointia tai verojen jättämistä.)
Maaliskuun 25. pv 2015, kirjoittanut Jennie, joka on ADHD-valmentaja.
...
"Jos pähkäilet, miten saisit autettua ADHD-omaistasi pysymään raiteilla, voi tämä teksti auttaa.
On monia syitä sille, ettei ADHD-läheisesi tee asioita, joita hänen sinun mielestään pitäisi olla tekemässä tai ettei hän tee niitä sillä tapaa kuin sinun mielestäsi pitäisi.
Pienen lapsen vanhemman on ymmärrettävää olla huolissaan. Puolison tai ystävän voi olla syytä perääntyä ja tutkiskella, kuinka iso osa tästä "ongelmasta" on yritystä kontrolloida ja kuinka paljon on todella kiinni läheisestä. Jotkin syistä eivät välttämättä ole missään yhteydessä ADHD:hen. Loppujen lopuksi kukaan ei ole vain ADHD:nsa. On luonne, mieltymykset, vahvuudet ja heikkoudet, arvot ja paljon muita tekijöitä, joista henkilön yksilöllisyys koostuu. Unohdetaan ne hetkeksi, ja puhutaan vain ADHD:hen liittyvistä syistä.
Mitä ADHD:hen liittyvät syyt ovat? Se riippuu todella paljon tilanteesta. Esimerkiksi, jos miehelläsi on ADHD, ja hänen vastuullaan on veroilmoituksen tekeminen, mutta hän lykkää sitä viime minuuttiin tai mikä pahempaa, ei koskaan ilmoita niitä, on kyseessä tilanne, joka ensisijaisesti johtuu hänen ADHD:staan, ja joka vaikuttaa suoraan sinuun. Tarkastellaanpa asian eri kulmia. Ellei miehesi ole erityisen kiinnostunut koko valmistelusta ja verojen ilmoittamisesta, tämä on erittäin tyypillinen ADHD-"ongelma". Pääasiassa siksi, että verojen ilmoittaminen on monivaiheinen prosessi. Eli jos tietty "ongelmakohtasi" on samalla monivaiheinen prosessi, jatka lukemista.
AKTIVAATIO NEUROTYYPILLISISSÄ AIVOISSA
sisäinen ajantaju - aloittaminen - tärkeys - pilkkominen/järjestys - aktivaatio
AKTIVAATIO ADHD-AIVOISSA
'nyt' vastaan 'ei nyt' - kiireellisyys - haaste - kiinnostus, uteliaisuus - aktivaatio
Neurotyypillisen ei-ADHD-ihmisen alitajunta tekee automaattisesti paljon asioita hänen puolestaan. AKTIVAATIO on yksi toimeenpanevista toiminnoista, joiden tohtori Thomas Brown (ks. englannin kielinen linkki tästä) on tunnistanut olevan heikentynyt ADHD-oireisilla, ja se on vastuussa toiminnan aloittamisesta, suunnitelusta ja startegian valinnassa. Aivot prosessoivat jaksoa ja järjestystä alitajuisesti, "mitä pitäisi tehdä ensin, mitä seuraavaksi, mitä viimeiseksi vai pitäisikö asia laittaa aakkosjärjestykseen?” Samanaikaisesti ne ottaavat huomioon menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Ajan arviointi käyttää sisäistä ajantajua ja tärkeysjärjestys perustuu tärkeyteen. Huomaa, että aivot eivät toimi näin henkilöllä, jolla on ADHD. En ole täsmälleen samaa mieltä siitä, että kyseessä olisi "vajaatoiminta", mutta myönnän, että ADHD-aivoja ohjaavat alitajuiset prosessit näyttävät olevan kiinnostus, uteliaisuus, haaste ja kiireellisyys, ja ne vaistoavat ajan sen kulumisen sijaan muodossa 'nyt' tai 'ei nyt'.
Miten tämä liittyy aviomieheesi, joka ei tee veroilmoitusta? No, hän ei ole tyhmä, hän tietää verojen olevan tärkeitä. Siinä onkin ensimmäinen vihje... nimittäin, jos ei ole ADHD:ta, jo tärkeys yksistään voi saada sitoutumaan veroihin liittyvään paperityöhön. Jos on ADHD, no, näkeehän sen kaaviosta… tärkeyttä ei ole koko kaaviossa! Hän tietää verojen tärkeyden, mutta tärkeys ei aja häntä sitoutumaan. Itse asiassa se vaatisi kiinnostusta, uteliaisuutta, haastetta tai kiireellisyyttä, mistä syystä niin monet ADHD-ihmiset antavat huomionsa veroille vasta viime hetkellä jos silloinkaan. He ovat antaneet asian kehittyä kriisitilanteeksi, mistä syystä syntyy kiireellisyys. Muista, tämä on vain ja ainoastaan alitajuista! Puolisosi ei tietoisesti kieltäydy veroasioista. Hän vain ei voi automaattisesti paneutua niihin, sillä hän tarvitsee alitajuisten ajurien aktivoitumista.
Mietin tätä pitkään ja hartaasti, kun opiskelin ADHD:ta. Keksin tämän tarkoittavan, etten minä, neurotyypillinen henkilö, ole alitajuisesti uteliaisuuden ajama. Olen utelias eri asioita kohtaan, mutta uteliaisuuteni ei aja minua toimintaan. Esimerkiksi, olen utelias kaikkien muistiinpantujen tapahtumien aikajanasta. Joskus ajattelen, että asia selviäisi googletuksella, mutta välittömästi sen sanottuani ajattelen myös kuutta muuta asiaa, jotka minun pitäisi tehdä. Tärkeitä asioita, joita minun on tehtävä. Näen selvästi, etteivät uteliaisuuteni ja kiinnostukseni ole tärkeitä minulle. Niiden huomioiminen on parhaimmillaan luksusta ja pahimmillaan ajanhukkaa. No, ainakin minulle. Entä sinulle?
Palataanpa suloiseen puolisoosi, joka ei ole vieläkään hoitanut verojaan. Aika kuluu hitaasti mutta varmasti lähemmäs eräpäivää. Siinä toinen vihje... hänen ajantajunsa eroaa sinun ajantajustasi. Viikkoja aikaa on sama kuin 'ei nyt'. ADHD-elämässä on nyt ja ei nyt. Muista, aina on 'ei nyt', jos ei todella ole 'nyt'. En taaskaan tarkoita älyllisesti. Hän älyää, että hänellä on kaksi viikkoa aikaa, mikä minulle vaikuttaa vähältä ajalta ja hänelle vain ajalta, joka on 'ei nyt'. Alat ehkä tajuta, ettei ADHD-aivojen kaapelointi ole suunnitteluun johtavaa. Tuo kaapelointi on kyllä mahtava kriisinhallintaan, sillä siinä yhteydessä on aina 'nyt'!
Vielä yksi iso asia saa alkunsa sen seurauksena, ettei jakson ja järjestyksen huomioon ottaminen ole automaattista. Miten kaikki tulee tehdyksi? Ilman ADHD:ta aivot pilkkovat ja järjestävät asiat automaattisesti pienempiin palasiin ja eri alaotsikoiden alle sekä määrittelevät alun, keskikohdan ja lopun. On mahdollista tietää melkein vaistomaisesti, mitä tehdä ensiksi. Nämä asiat eivät ole itsestäänselviä henkilölle, jolla on ADHD. Tällöin aivot eivät ryhmittele kategorioita automaattisesti eikä ole helppoa ratkaista, minkä asian pitäisi tapahtua ensimmäisenä.
ADHD-henkilö käsittelee tehtävät kokonaisuuksina. Etkö usko? Pyydä läheistäsi kirjoittamaan tehtävälista ja vilkaise sitä. Ensinnäkin siinä on luultavasti miljoona asiaa muutaman sijaan. Jokainen tehtävä lukenee kokonaisuutena, ei vaiheina. Esimerkiksi, "hoida verot" on listalla sen sijaan, että siinä olisi "etsi kuitit", "järjestä kuitit, "järjestä tiliotteet". ADHD-mieli ajattelee kokonaisuutta mieluummin kuin sen palasia. Heille asiat ova usein mustavalkoisia: kaikki tai ei mitään.
Henkilön, jolla on ADHD, on toimittava manuaaliohjauksella, ei automaattivaihteella niin kuin neurotyypillisen ihmisen. Hänen on tietoisesti mietittävä, voiko tehtävän pilkkoa osiin ja mistä hänen kuuluisi aloittaa. Hän voi jopa aloittaa keskeltä, sillä hänelle se ei ole keskikohta vaan paikka muiden joukossa. Kaikkien näiden tietoisten päätösten tekeminen voi olla uuvuttavaa, kun ei ole edes kiinnostusta polttoaineeksi toiminnalle. Kun tähän päälle vielä joutuu rakkaan ihmisen (eli sinun) jatkuvan vinoilun kohteeksi, no... ei ole vaikeaa huomata, kuinka moni ADHD/ei-ADHD -suhde on kovan paineen alla verojen hoitamisen aikaan.
Lakkaa antamasta neurotyypillisiä ratkaisuja ADHD-ongelmiin. Se on paras neuvo, jonka voin antaa. Älä ojenna heille kansiota ja käske heidän ensimmäiseksi mennä etsimään kuittinsa. Kukaan ei pidä käskyttämisestä muutenkaan. Kestävien ratkaisujen luomiseksi ADHD-diagnosoidun on löydettävä oma tapansa, jossa on hänelle järkeä, ja joka sopii yhteen hänen aivojensa toiminnan kanssa. Sitä paitsi, jos he keksivät tavan itse, on sillä enemmän tarttumapintaa.
ADHD-valmentajana opetan kuinka nähdä toinen toisensa parhaiten ja miten keskustella niin, että voisi saada yhdessä aikaan ainutlaatuisia ratkaisuja, jotka toimisivat molemmille. Muistakaa, teidän molempien toimintatapojen sisällyttäminen tasoittaa pelikenttää. Se ei anna etua, se vain asettaa teidät samalle viivalle. Siinä pointti, joka ADHD:sta pitäisi nähdä! Oppikaa ja hyväksykää eroavaisuutenne. Jos haluatte suhteenne parantuvan, teidän on kommunikoitava paremmin, mikä tarkoittaa, että toistenne todellisen tuntemisen on oltava tehokkaammin osana keskustelua. Puhukaa toisillenne ja uskokaa toisianne. Mitä tahansa se vaatiikaan, on samalle viivalle pääseminen päämäärä, ei mikään muu."
...
Näin siis kirjoitti Jennie. Tarkkaavaisuushäiriöisenä minä allekirjoitan täysin nuo huomiot ADHD-aivojen toiminnasta. Kun ei ole 'nyt', ei todellakaan ole 'nyt'! Mitä ajatuksia teille tästä heräsi?
Alkuperäinen englanninkielinen teksti on tämän linkin takana.
(En saanut selville, mitä on "filing taxes", joten käänsin sen veroilmoituksen tekemiseksi. Sanatarkastihan se on verojen arkistointia tai verojen jättämistä.)
Maaliskuun 25. pv 2015, kirjoittanut Jennie, joka on ADHD-valmentaja.
...
"Jos pähkäilet, miten saisit autettua ADHD-omaistasi pysymään raiteilla, voi tämä teksti auttaa.
On monia syitä sille, ettei ADHD-läheisesi tee asioita, joita hänen sinun mielestään pitäisi olla tekemässä tai ettei hän tee niitä sillä tapaa kuin sinun mielestäsi pitäisi.
Pienen lapsen vanhemman on ymmärrettävää olla huolissaan. Puolison tai ystävän voi olla syytä perääntyä ja tutkiskella, kuinka iso osa tästä "ongelmasta" on yritystä kontrolloida ja kuinka paljon on todella kiinni läheisestä. Jotkin syistä eivät välttämättä ole missään yhteydessä ADHD:hen. Loppujen lopuksi kukaan ei ole vain ADHD:nsa. On luonne, mieltymykset, vahvuudet ja heikkoudet, arvot ja paljon muita tekijöitä, joista henkilön yksilöllisyys koostuu. Unohdetaan ne hetkeksi, ja puhutaan vain ADHD:hen liittyvistä syistä.
Mitä ADHD:hen liittyvät syyt ovat? Se riippuu todella paljon tilanteesta. Esimerkiksi, jos miehelläsi on ADHD, ja hänen vastuullaan on veroilmoituksen tekeminen, mutta hän lykkää sitä viime minuuttiin tai mikä pahempaa, ei koskaan ilmoita niitä, on kyseessä tilanne, joka ensisijaisesti johtuu hänen ADHD:staan, ja joka vaikuttaa suoraan sinuun. Tarkastellaanpa asian eri kulmia. Ellei miehesi ole erityisen kiinnostunut koko valmistelusta ja verojen ilmoittamisesta, tämä on erittäin tyypillinen ADHD-"ongelma". Pääasiassa siksi, että verojen ilmoittaminen on monivaiheinen prosessi. Eli jos tietty "ongelmakohtasi" on samalla monivaiheinen prosessi, jatka lukemista.
AKTIVAATIO NEUROTYYPILLISISSÄ AIVOISSA
sisäinen ajantaju - aloittaminen - tärkeys - pilkkominen/järjestys - aktivaatio
AKTIVAATIO ADHD-AIVOISSA
'nyt' vastaan 'ei nyt' - kiireellisyys - haaste - kiinnostus, uteliaisuus - aktivaatio
Neurotyypillisen ei-ADHD-ihmisen alitajunta tekee automaattisesti paljon asioita hänen puolestaan. AKTIVAATIO on yksi toimeenpanevista toiminnoista, joiden tohtori Thomas Brown (ks. englannin kielinen linkki tästä) on tunnistanut olevan heikentynyt ADHD-oireisilla, ja se on vastuussa toiminnan aloittamisesta, suunnitelusta ja startegian valinnassa. Aivot prosessoivat jaksoa ja järjestystä alitajuisesti, "mitä pitäisi tehdä ensin, mitä seuraavaksi, mitä viimeiseksi vai pitäisikö asia laittaa aakkosjärjestykseen?” Samanaikaisesti ne ottaavat huomioon menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Ajan arviointi käyttää sisäistä ajantajua ja tärkeysjärjestys perustuu tärkeyteen. Huomaa, että aivot eivät toimi näin henkilöllä, jolla on ADHD. En ole täsmälleen samaa mieltä siitä, että kyseessä olisi "vajaatoiminta", mutta myönnän, että ADHD-aivoja ohjaavat alitajuiset prosessit näyttävät olevan kiinnostus, uteliaisuus, haaste ja kiireellisyys, ja ne vaistoavat ajan sen kulumisen sijaan muodossa 'nyt' tai 'ei nyt'.
Miten tämä liittyy aviomieheesi, joka ei tee veroilmoitusta? No, hän ei ole tyhmä, hän tietää verojen olevan tärkeitä. Siinä onkin ensimmäinen vihje... nimittäin, jos ei ole ADHD:ta, jo tärkeys yksistään voi saada sitoutumaan veroihin liittyvään paperityöhön. Jos on ADHD, no, näkeehän sen kaaviosta… tärkeyttä ei ole koko kaaviossa! Hän tietää verojen tärkeyden, mutta tärkeys ei aja häntä sitoutumaan. Itse asiassa se vaatisi kiinnostusta, uteliaisuutta, haastetta tai kiireellisyyttä, mistä syystä niin monet ADHD-ihmiset antavat huomionsa veroille vasta viime hetkellä jos silloinkaan. He ovat antaneet asian kehittyä kriisitilanteeksi, mistä syystä syntyy kiireellisyys. Muista, tämä on vain ja ainoastaan alitajuista! Puolisosi ei tietoisesti kieltäydy veroasioista. Hän vain ei voi automaattisesti paneutua niihin, sillä hän tarvitsee alitajuisten ajurien aktivoitumista.
Mietin tätä pitkään ja hartaasti, kun opiskelin ADHD:ta. Keksin tämän tarkoittavan, etten minä, neurotyypillinen henkilö, ole alitajuisesti uteliaisuuden ajama. Olen utelias eri asioita kohtaan, mutta uteliaisuuteni ei aja minua toimintaan. Esimerkiksi, olen utelias kaikkien muistiinpantujen tapahtumien aikajanasta. Joskus ajattelen, että asia selviäisi googletuksella, mutta välittömästi sen sanottuani ajattelen myös kuutta muuta asiaa, jotka minun pitäisi tehdä. Tärkeitä asioita, joita minun on tehtävä. Näen selvästi, etteivät uteliaisuuteni ja kiinnostukseni ole tärkeitä minulle. Niiden huomioiminen on parhaimmillaan luksusta ja pahimmillaan ajanhukkaa. No, ainakin minulle. Entä sinulle?
Palataanpa suloiseen puolisoosi, joka ei ole vieläkään hoitanut verojaan. Aika kuluu hitaasti mutta varmasti lähemmäs eräpäivää. Siinä toinen vihje... hänen ajantajunsa eroaa sinun ajantajustasi. Viikkoja aikaa on sama kuin 'ei nyt'. ADHD-elämässä on nyt ja ei nyt. Muista, aina on 'ei nyt', jos ei todella ole 'nyt'. En taaskaan tarkoita älyllisesti. Hän älyää, että hänellä on kaksi viikkoa aikaa, mikä minulle vaikuttaa vähältä ajalta ja hänelle vain ajalta, joka on 'ei nyt'. Alat ehkä tajuta, ettei ADHD-aivojen kaapelointi ole suunnitteluun johtavaa. Tuo kaapelointi on kyllä mahtava kriisinhallintaan, sillä siinä yhteydessä on aina 'nyt'!
Vielä yksi iso asia saa alkunsa sen seurauksena, ettei jakson ja järjestyksen huomioon ottaminen ole automaattista. Miten kaikki tulee tehdyksi? Ilman ADHD:ta aivot pilkkovat ja järjestävät asiat automaattisesti pienempiin palasiin ja eri alaotsikoiden alle sekä määrittelevät alun, keskikohdan ja lopun. On mahdollista tietää melkein vaistomaisesti, mitä tehdä ensiksi. Nämä asiat eivät ole itsestäänselviä henkilölle, jolla on ADHD. Tällöin aivot eivät ryhmittele kategorioita automaattisesti eikä ole helppoa ratkaista, minkä asian pitäisi tapahtua ensimmäisenä.
ADHD-henkilö käsittelee tehtävät kokonaisuuksina. Etkö usko? Pyydä läheistäsi kirjoittamaan tehtävälista ja vilkaise sitä. Ensinnäkin siinä on luultavasti miljoona asiaa muutaman sijaan. Jokainen tehtävä lukenee kokonaisuutena, ei vaiheina. Esimerkiksi, "hoida verot" on listalla sen sijaan, että siinä olisi "etsi kuitit", "järjestä kuitit, "järjestä tiliotteet". ADHD-mieli ajattelee kokonaisuutta mieluummin kuin sen palasia. Heille asiat ova usein mustavalkoisia: kaikki tai ei mitään.
Henkilön, jolla on ADHD, on toimittava manuaaliohjauksella, ei automaattivaihteella niin kuin neurotyypillisen ihmisen. Hänen on tietoisesti mietittävä, voiko tehtävän pilkkoa osiin ja mistä hänen kuuluisi aloittaa. Hän voi jopa aloittaa keskeltä, sillä hänelle se ei ole keskikohta vaan paikka muiden joukossa. Kaikkien näiden tietoisten päätösten tekeminen voi olla uuvuttavaa, kun ei ole edes kiinnostusta polttoaineeksi toiminnalle. Kun tähän päälle vielä joutuu rakkaan ihmisen (eli sinun) jatkuvan vinoilun kohteeksi, no... ei ole vaikeaa huomata, kuinka moni ADHD/ei-ADHD -suhde on kovan paineen alla verojen hoitamisen aikaan.
Lakkaa antamasta neurotyypillisiä ratkaisuja ADHD-ongelmiin. Se on paras neuvo, jonka voin antaa. Älä ojenna heille kansiota ja käske heidän ensimmäiseksi mennä etsimään kuittinsa. Kukaan ei pidä käskyttämisestä muutenkaan. Kestävien ratkaisujen luomiseksi ADHD-diagnosoidun on löydettävä oma tapansa, jossa on hänelle järkeä, ja joka sopii yhteen hänen aivojensa toiminnan kanssa. Sitä paitsi, jos he keksivät tavan itse, on sillä enemmän tarttumapintaa.
ADHD-valmentajana opetan kuinka nähdä toinen toisensa parhaiten ja miten keskustella niin, että voisi saada yhdessä aikaan ainutlaatuisia ratkaisuja, jotka toimisivat molemmille. Muistakaa, teidän molempien toimintatapojen sisällyttäminen tasoittaa pelikenttää. Se ei anna etua, se vain asettaa teidät samalle viivalle. Siinä pointti, joka ADHD:sta pitäisi nähdä! Oppikaa ja hyväksykää eroavaisuutenne. Jos haluatte suhteenne parantuvan, teidän on kommunikoitava paremmin, mikä tarkoittaa, että toistenne todellisen tuntemisen on oltava tehokkaammin osana keskustelua. Puhukaa toisillenne ja uskokaa toisianne. Mitä tahansa se vaatiikaan, on samalle viivalle pääseminen päämäärä, ei mikään muu."
...
Näin siis kirjoitti Jennie. Tarkkaavaisuushäiriöisenä minä allekirjoitan täysin nuo huomiot ADHD-aivojen toiminnasta. Kun ei ole 'nyt', ei todellakaan ole 'nyt'! Mitä ajatuksia teille tästä heräsi?
torstai 4. helmikuuta 2016
Lykkääminen kuriin palastelulla
Kakku on liian iso purtavaksi, jos ei se mahdu suuhun. Tehtävä on liian iso tehtäväksi, jollei siitä saa ajatuksillaan kiinni.
Tästä aiheesta olen lukenut paljon, silti se kaikessa timanttisuudessaan kiteytyi minulle vasta nyt. Jos on joku asia, mikä ei millään tunnu hoituvan, sen ensimmäisessä työvaiheessa on jotain mätää. Yleensä vika on siinä, että ensimmäiseksi vaiheeksi onkin erehdyksessä nimetty kahden, kolmen tai jopa useamman vaiheen rypäs. Pahimmassa tapauksessa todellinen ensimmäinen vaihe saattaa puuttua kokonaan eli kaikki prosessiin kuuluvia vaiheita ei ole tullut hahmotettua.
Otetaanpa esimerkiksi puhelu. Kun tehtävälistalla lukee 1) ota puhelin käteen, 2) avaa näppäinlukko, 3) valitse numero ja 4) soita, luulisi tehtävän hoituvan keneltä tahansa vaiheesta toiseen etenemällä. Jos ei asia kuitenkaan hoidu, sisältää se selvästikin jonkun piilevän ongelman. Viime aikoina olen lykännyt puhelinsoittoja ainakin siksi, ettei oma mielipiteeni puhelun aiheesta ole ollut selkeä enkä siksi ole ollut varma, mitä puhelimessa sanoisin. Olen myös saattanut pelätä vastapuolen reaktiota johonkin sanomiseeni, minkä vuoksi soitto on jäänyt tekemättä.
Hankalan tehtävän paloittelussa olisikin syytä laittaa itselleen ensimmäiseksi kohdaksi pieni analysointitehtävä: Mikä tämän asian tekemisessä on ongelmana? Seuraava vaihe voisi olla pohdinnan kirjoittaminen paperille. Minua se auttaa suuresti, ja myös kirjoittaminen tänne blogiin. (Miksiköhän sekin pitää aina oivaltaa uudelleen ja uudelleen? Oi, muistini, miksi aina petät minut?)
Listoistani usein puuttuu myös selviytymissuunnitelma. Sellaisen voisi tehdä vaikka miellekarttana, tai ihan vain listaksi paperille. "Jos puhelimeen vastannut henkilö raivoistuu, sanon/teen..." "Jos hän torjuu ehdotukseni..."
Kaikki tämä analysointi on vaivan takana, mutta vielä suurempaa ajanhukkaa on roikuttaa tehtävää listalla stressiä lisäämässä.
Sähköpostin osalta olen huomannut hyödylliseksi ajatusmallin, jossa uskottelen itselleni ettei pelottavan tehtävän ensimmäisen työvaiheen tekeminen vielä oikeasti ole asian tekemistä. Maanittelen ajatuksiani viestin pariin lepertelemällä, että eihän kukaan edes saa tietää minun kirjoittaneen luonnoksen. Viestin voi aivan hyvin kirjoittaa valmiiksi asti sen vastaanottajan tietämättä. Lähetä-napin painaminen on asia erikseen eikä painikkeen näpäyttämisen pelko ole syy jättää viestiä kirjoittamatta. Sitä paitsi kirjoittaessa omat ajatukset selkeytyvät, ja saattaa käydä ilmi jotakin olennaista, mikä ehkä auttaa viestin lähettämisessä tai jopa lieventää pelkoa.
Samaa mallia voi soveltaa myös päätöksentekoon. Moniin päätöksiin sisältyy pienempiä osa-alueita, joiden suhteen pitää ensin muodostaa mielipide voidakseen olla jotakin mieltä isommasta kokonaisuudesta. Päättämisenkin voi ihan hyvin tehdä kynän ja paperin avulla, haastattelemalla itseään haluistaan, tarpeistaan ja arvoistaan. Aikeissani muuten on työstää uusi ultimaattinen päättämisapuri vanhasta päättämisen avuksi kehittelemästäni lomakkeesta, jota olen pariin otteeseen käyttänyt niin pienempiä kuin suurempiakin päätöksiä tehdessäni.
Mallin lisäksi kannattaa harjoitella tunnekestävyyttä. Yritän pitää mielessä, etten viimeksikään kuollut, kun häpesin huonosti hoitamaani puhelua tai tuli melkein paniikki autooni liittyviä asioita hoitaessani. Tunteet ovat vahvoja, mutta niitä ei kannata pelätä ja vältellä. Pilkkominen auttaa tietämään, mitä tehdä seuraavaksi, mutta se on lisäksi hyvä keino tunteen päihittämiseen näyttäessään, mihin osa-alueeseen ikävät tunteet tarkalleen liittyvät ja paljastaessaan ne. Tunteet kertovat meille suhteestamme yhteiskuntaan sekä omista ja yhteiskunnan hiljaisista kirjoittamattomista arvoista ja säännöistä. Kun tunnistamme, minkä säännön ja arvon rajoja koettelemme, voimme varsin hyvin koetella niitä tietoisesti ja selvittää itsellemme vahvat perusteet toimillemme.
Tästä aiheesta olen lukenut paljon, silti se kaikessa timanttisuudessaan kiteytyi minulle vasta nyt. Jos on joku asia, mikä ei millään tunnu hoituvan, sen ensimmäisessä työvaiheessa on jotain mätää. Yleensä vika on siinä, että ensimmäiseksi vaiheeksi onkin erehdyksessä nimetty kahden, kolmen tai jopa useamman vaiheen rypäs. Pahimmassa tapauksessa todellinen ensimmäinen vaihe saattaa puuttua kokonaan eli kaikki prosessiin kuuluvia vaiheita ei ole tullut hahmotettua.
Otetaanpa esimerkiksi puhelu. Kun tehtävälistalla lukee 1) ota puhelin käteen, 2) avaa näppäinlukko, 3) valitse numero ja 4) soita, luulisi tehtävän hoituvan keneltä tahansa vaiheesta toiseen etenemällä. Jos ei asia kuitenkaan hoidu, sisältää se selvästikin jonkun piilevän ongelman. Viime aikoina olen lykännyt puhelinsoittoja ainakin siksi, ettei oma mielipiteeni puhelun aiheesta ole ollut selkeä enkä siksi ole ollut varma, mitä puhelimessa sanoisin. Olen myös saattanut pelätä vastapuolen reaktiota johonkin sanomiseeni, minkä vuoksi soitto on jäänyt tekemättä.
Hankalan tehtävän paloittelussa olisikin syytä laittaa itselleen ensimmäiseksi kohdaksi pieni analysointitehtävä: Mikä tämän asian tekemisessä on ongelmana? Seuraava vaihe voisi olla pohdinnan kirjoittaminen paperille. Minua se auttaa suuresti, ja myös kirjoittaminen tänne blogiin. (Miksiköhän sekin pitää aina oivaltaa uudelleen ja uudelleen? Oi, muistini, miksi aina petät minut?)
Listoistani usein puuttuu myös selviytymissuunnitelma. Sellaisen voisi tehdä vaikka miellekarttana, tai ihan vain listaksi paperille. "Jos puhelimeen vastannut henkilö raivoistuu, sanon/teen..." "Jos hän torjuu ehdotukseni..."
Kaikki tämä analysointi on vaivan takana, mutta vielä suurempaa ajanhukkaa on roikuttaa tehtävää listalla stressiä lisäämässä.
Sähköpostin osalta olen huomannut hyödylliseksi ajatusmallin, jossa uskottelen itselleni ettei pelottavan tehtävän ensimmäisen työvaiheen tekeminen vielä oikeasti ole asian tekemistä. Maanittelen ajatuksiani viestin pariin lepertelemällä, että eihän kukaan edes saa tietää minun kirjoittaneen luonnoksen. Viestin voi aivan hyvin kirjoittaa valmiiksi asti sen vastaanottajan tietämättä. Lähetä-napin painaminen on asia erikseen eikä painikkeen näpäyttämisen pelko ole syy jättää viestiä kirjoittamatta. Sitä paitsi kirjoittaessa omat ajatukset selkeytyvät, ja saattaa käydä ilmi jotakin olennaista, mikä ehkä auttaa viestin lähettämisessä tai jopa lieventää pelkoa.
Samaa mallia voi soveltaa myös päätöksentekoon. Moniin päätöksiin sisältyy pienempiä osa-alueita, joiden suhteen pitää ensin muodostaa mielipide voidakseen olla jotakin mieltä isommasta kokonaisuudesta. Päättämisenkin voi ihan hyvin tehdä kynän ja paperin avulla, haastattelemalla itseään haluistaan, tarpeistaan ja arvoistaan. Aikeissani muuten on työstää uusi ultimaattinen päättämisapuri vanhasta päättämisen avuksi kehittelemästäni lomakkeesta, jota olen pariin otteeseen käyttänyt niin pienempiä kuin suurempiakin päätöksiä tehdessäni.
Mallin lisäksi kannattaa harjoitella tunnekestävyyttä. Yritän pitää mielessä, etten viimeksikään kuollut, kun häpesin huonosti hoitamaani puhelua tai tuli melkein paniikki autooni liittyviä asioita hoitaessani. Tunteet ovat vahvoja, mutta niitä ei kannata pelätä ja vältellä. Pilkkominen auttaa tietämään, mitä tehdä seuraavaksi, mutta se on lisäksi hyvä keino tunteen päihittämiseen näyttäessään, mihin osa-alueeseen ikävät tunteet tarkalleen liittyvät ja paljastaessaan ne. Tunteet kertovat meille suhteestamme yhteiskuntaan sekä omista ja yhteiskunnan hiljaisista kirjoittamattomista arvoista ja säännöistä. Kun tunnistamme, minkä säännön ja arvon rajoja koettelemme, voimme varsin hyvin koetella niitä tietoisesti ja selvittää itsellemme vahvat perusteet toimillemme.
maanantai 1. helmikuuta 2016
Totuttelua
Uuteen blogiin tottuminen käy vähän hitaasti... Olen jatkuvasti vähällä kirjoittaa sellaisia ilmaisuja kuin "kuten aiemmin sanoin" ja "niin kuin tiedätte", kunnes muistan etten ole enää vanhassa blogissani. Pahoittelut siis uusille lukijoille, varmaan tulen viitanneeksi vanhan blogini sisältöön vahingossa tai tahallaankin.
Kummalliseen blogin nimeeni olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Sain päätettyä sen sillä perusteella, miltä se näyttäisi monien bloginimen muodostamassa listassa, ja pidin siitä, miltä se näyttää. Elämäni on juuri nyt vähän e-mollissa, mutta toisaalta subjektiivinen mielipiteeni on, että luonnollinen molli jakaa doorisen asteikon kanssa ykkössijan maailman parhaiden moodien palkintopallilla. Ja onhan näitä Itä-Euroopan maita, joissa on runsain mitoin iloista musiikkia mollissa ihan hääsävelmiä myöten eikä se ole kenestäkään mitenkään omituista. Mollissa soittelu on siis ihan hyvä asia!
Nimimerkkini kanssa käyn vielä pientä taistelua. Huoh, olisi ollut niin mukava saada tämä blogiasia kaikin puolin valmiiksi... Näillä ADD-aivoilla kun käy helposti niin, että kaikki muu ajattelu häiriintyy tavallistakin pahemmin siksi pitkäksi aikaa että mieltä vaivaava epäkohta on saatu hoidettua, oli se epäkohta kuinka pieni tahansa. Helposti myös menee ylianalysoinniksi. Jos siellä näyttöjen toisella puolella joku palaa halusta auttaa minua jotenkin, niin keksi ihmeessä minulle joku hemmetin hyvä nimimerkki! Lyhyttä ja ytimekästä kaipaisin, mutta käy pidempikin, joku sopivan kuvaileva. Olisinko vain "punatukkainen tyttö"? Jospa ottaisinkin joka kuukausi tai vaikka joka viikko uuden nimimerkin, ja päätän sitten loppuvuodesta. Tehdäänpä niin! Hankaloittaa vaan vähän muihin blogeihin kommentointia. Ja tuo punatukkainen tyttö alkoi kyllä kuulostaa nyt niin omalta kuin vain voi. Sillä nimellä varmaan vaan kirjoittaa jo sata muutakin. Haittaako se? Entä liittyykö nimeen jotain mielikuvia kirjoista, musiikista tai elokuvista, mihin en haluaisi itseäni liitettävän?
Mulla on pahoja ongelmia minkäänlaisessa suunnitelmallisessa toiminnassa. Tällä viikolla ajattelin kuitenkin yrittää laittaa itselleni tehtäviä, joita suorittaa. Metodina on MIT (most important tasks) eli nimeän "tärkeimmät tehtävät". Oikeasti niitä saisi olla vain kolme, mutta tässä tulee neljä. Ne ovat tärkeysjärjestyksessä. Eihän sitä nyt muiden asettamissa säännöissä voi pysyä, on keksittävä omat systeemit ja sitten virheiden kautta opittava!
Maanantai. On 1) laitettava sähköpostia fysiikanopettajalle, 2) valittava ja pakattava pyykit, jotka pesen anoppilassa, kun meille ei nyt juuri satu tulemaan vettä, 3) otettava pari valokuvaa kunhan kameran akku on latautunut ja 4) kirjoitettava kirje, jonka raapustaminen on ollut todella pitkään rästissä. Tämän jälkeen saan opiskella fysiikkaa, mielellään opetusvideoita katsellen. Ruokaakin olisi hyvä laittaa.
Mukavaa uutta viikkoa! :)
Kummalliseen blogin nimeeni olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Sain päätettyä sen sillä perusteella, miltä se näyttäisi monien bloginimen muodostamassa listassa, ja pidin siitä, miltä se näyttää. Elämäni on juuri nyt vähän e-mollissa, mutta toisaalta subjektiivinen mielipiteeni on, että luonnollinen molli jakaa doorisen asteikon kanssa ykkössijan maailman parhaiden moodien palkintopallilla. Ja onhan näitä Itä-Euroopan maita, joissa on runsain mitoin iloista musiikkia mollissa ihan hääsävelmiä myöten eikä se ole kenestäkään mitenkään omituista. Mollissa soittelu on siis ihan hyvä asia!
Nimimerkkini kanssa käyn vielä pientä taistelua. Huoh, olisi ollut niin mukava saada tämä blogiasia kaikin puolin valmiiksi... Näillä ADD-aivoilla kun käy helposti niin, että kaikki muu ajattelu häiriintyy tavallistakin pahemmin siksi pitkäksi aikaa että mieltä vaivaava epäkohta on saatu hoidettua, oli se epäkohta kuinka pieni tahansa. Helposti myös menee ylianalysoinniksi. Jos siellä näyttöjen toisella puolella joku palaa halusta auttaa minua jotenkin, niin keksi ihmeessä minulle joku hemmetin hyvä nimimerkki! Lyhyttä ja ytimekästä kaipaisin, mutta käy pidempikin, joku sopivan kuvaileva. Olisinko vain "punatukkainen tyttö"? Jospa ottaisinkin joka kuukausi tai vaikka joka viikko uuden nimimerkin, ja päätän sitten loppuvuodesta. Tehdäänpä niin! Hankaloittaa vaan vähän muihin blogeihin kommentointia. Ja tuo punatukkainen tyttö alkoi kyllä kuulostaa nyt niin omalta kuin vain voi. Sillä nimellä varmaan vaan kirjoittaa jo sata muutakin. Haittaako se? Entä liittyykö nimeen jotain mielikuvia kirjoista, musiikista tai elokuvista, mihin en haluaisi itseäni liitettävän?
Mulla on pahoja ongelmia minkäänlaisessa suunnitelmallisessa toiminnassa. Tällä viikolla ajattelin kuitenkin yrittää laittaa itselleni tehtäviä, joita suorittaa. Metodina on MIT (most important tasks) eli nimeän "tärkeimmät tehtävät". Oikeasti niitä saisi olla vain kolme, mutta tässä tulee neljä. Ne ovat tärkeysjärjestyksessä. Eihän sitä nyt muiden asettamissa säännöissä voi pysyä, on keksittävä omat systeemit ja sitten virheiden kautta opittava!
Maanantai. On 1) laitettava sähköpostia fysiikanopettajalle, 2) valittava ja pakattava pyykit, jotka pesen anoppilassa, kun meille ei nyt juuri satu tulemaan vettä, 3) otettava pari valokuvaa kunhan kameran akku on latautunut ja 4) kirjoitettava kirje, jonka raapustaminen on ollut todella pitkään rästissä. Tämän jälkeen saan opiskella fysiikkaa, mielellään opetusvideoita katsellen. Ruokaakin olisi hyvä laittaa.
Mukavaa uutta viikkoa! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)