Rutiineista X: Tärkeä askel

Tänään tunnen ensimmäistä kertaa olevani valmis tärkeämpien rutiinien opetteluun. Odotukset ovat korkealla, sillä tänään on niin hyvä fiilis! Huomisen tunteista ihmispolo harvemmin mitään tietää, mutta toivossa on hyvä elää.

Ensimmäisenä selätän sähköpostin tehtävälistan. Joka ikinen päivä tästä hetkestä eteenpäin hoidan listalta kaksi asiaa.

Hitot vesikannurutiineistä ja muista, isot asiat ne on hoidettava, nyt riitti kiertely ja kaartelu!

Rutiinit ovat kuin eilen mainitsemani säilytysjärjestelmät. Määrä ei mitenkään korvaa toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Jos niitä on liikaa, ei jää tilaa tärkeälle: itse elämiselle. Turhat pois, ja priorisointia kehiin!

Käytännössä yritän saada tehtäviä hoidettua heti ensimmäisenä aamulla "päivän tärkeimmät tehtävät" -periaatteen mukaan. Netissä tuon tavan nimi on "most important tasks" eli MIT. Ideana on saada loppupäivä stressittömäksi ja soljuvaksi hoitamalla pääasiat heti alkuun.

Pahin ongelmakohta on tunnepuoli: kun asian ajattelu aiheuttaa kauhistusta ja häpeää, on siihen vaikeaa tarttua. Niinpä hämäys lienee paikallaan. Eilen hämäsin tunteitani roikkumalla Facebookissa samalla, kun kirjoitin sähköposteja. FB oli auki selaimessa silloinkin, kun en sitä käyttänyt, ja sain siitä paljon voimaa. Ihan kummallista! Muita hämäyksiä voisivat olla, että juttelisi ikävää hommaa tehdessään jonkun kivan ihmisen kanssa puhelimessa, söisi herkullista ruokaa tms. Ylipäätään se, ettei joudu keskittymään työhön liikaa, voisi auttaa. Kuin puolet aivoista olisi turrutettu nukuksiin. Kun leikkii olevansa tekemässä ihan muuta, tulee homma tehtyä huomaamatta.

Ainakin näin toivon ja näin luulen juuri nyt. Ainakin juuri nyt kuvittelen, että kirjoitan viatonta blogipostausta enkä suinkaan ole lupaamassa jotakin näin hirvittävän vaikeaa siinä sivussa. Miten tämä voikin olla näin iso askel? Miten kerrankin tuntuu, että lupaukseni on pidettävä ja jo lupaaminen on melkein yhtä vaikeaa kuin toteuttamiseen ryhtyminen?

Apuvaa. Haluan jo onnistua viimein, näiden kaikkien vuosien jälkeen! En jaksa enää epäonnistua. Haluan, että elämä rullailis sopivasti eteenpäin ilman jatkuvia pullonkauloja ja töksähtelyitä!

Rutiiniraportti VII, palkkiot kokeiluun

Meneillään on pahimman luokan välttely. Tänään pitäisi saada koulutehtäviä palautettua ennen töihin lähtöä enkä ole aloittanutkaan. Töihin pitää lähteä kahdelta, ja lupasin itselleni, että tehtävät on tehty puoleenpäivään mennessä. Rutiinien rakentamisessa olen keskittynyt epäolennaiseen pipertämiseen. Nyt tarvittaisiin jotain, millä pureutua itse ongelmaan!

En koe pystyväni tapoihin, joissa kerran päivässä laitetaan saapuneet laskut ja kirjoitetut kuitit kansioon tai joka päivä lasketaan yksi fysiikan tehtävä. Yritän siis lähteä toisesta päästä liikkeelle - palkinnoista. En ole koskaan onnistunut ottamaan palkkiojärjestelmääkään käyttöön, mutta toisaalta en ole kunnolla yrittänytkään.

Palkkio tehtävien tekemisestä, tai mikä nyt milloinkin on tärkeintä ja onnellisuuttani edistävintä, on blogiin kirjoittaminen. Minipostaussarjassaani koittaa "palkkiovaihe" eikä uutta raportointia siis seuraa ennen kuin olen saavuttanut jotain.

Rutiineista VI, lista

Nimeän rutiinit, jotta voin paremmin seurata niissä pysymistä. Mukana aloituspäivät. Epäonnistuneet rutiinit eivät päässeet listaan, mutta jos on ollut vain pientä horjuntaa, pääsi rutiini mukaan.

Kannuntäyttö 7.5.16
Netinkäytön rajoittaminen 7.5.16
Raportointi 7.5.2016
Nukkumaanmeno ajoissa 10.5.16
Iltatoimien keskittäminen 10.5.16
Aamutoimien keskittäminen 10.5.16
Laskujen ja kuittien valokuvaaminen 12.5.16

Uudet:
Aamu-unet. Klo 12 jälkeen ei nukuta yöunia, vaikka uni olisi tullut vasta aamulla seitsemältä. Päiväunet tietysti saa ottaa. 14.5.16

Rutiineista V

Muutamiin ongelmakohtiin kaipaan hyviä rutiineja erityisen kipeästi. Eilen mainitsemani kirjanpito tuottaa jatkuvasti päänvaivaa. Kokeilen siis aloittaa näin alv-ilmoituksen jälkeisenä päivänä uuden tavan: jos huomasin ilmoitusta tehdessäni kirjanpidoasani viilattavaa enkä ehdi asiaa hoitaa, palaan korjaamaan tilanteen heti seuraavana päivänä eli touko-, elo-, marras- ja helmikuun 13. päivänä. Mikäli tämä ei onnistu, on homma hoidettava ehsottomasti heti 14. päivän aamuna, ja asiasta tehtävä kalenterimerkintä sekä laitettava muistutus ja pyydettävä läheistä valvomaan, että hoidan asian.

Eilinen päivä oli muuten melko onnistunut monelta kantilta. Siivoilin vinttiäkin ja ties mitä, virtaa riitti, kiitos ADD-lääkkeen. Paras tekoni koko päivänä oli antaa älypuhelin avomiehelleni ja pyytää piilottamaan se. Kokeillaanpa rakentuisiko siitäkin uusi tapa! :)

Lyhyesti rutiineista IV

Tämän aamun heräteostoksena latasin sovelluksen, jolla voin kuvata ja tallentaa kaikki yritykseni kuitit. Ehkä tärkein uusi rutiini alkanee tästä.

Kun saan käsiini paperisen laskun itselleni tai kun käsissäni on asiakkaalle lähtevä lasku, kuvaan sen välittömästi ja kirjoitan sovellukseen ainakin muutaman kirjanpidon kannalta olennaisimman tiedon. Näin kirjanpito on helppo hoitaa sitten myöhemmin. Jos kuva jää ottamatta, palaan asiaan aina ennen kuin julkaisen uuden blogikirjoituksen.

Sattuipa sopivasti, tänään on nimittäin taas alv-ilmoituksen jättöpäivä.

Muut rutiinit ovat pitäneet, ainakin suunnilleen...

Minipostaus minirutiineista III

Lisää tylsää rutiinien luettelointia. Näen tämän seurannan olevan ainoa tapa, jolla voin parantaa tapani.

Vesikannurutiini toimii edelleen.

Nettirutiini on pitänyt tiettyjen sivujen liiallisen lueskelun kurissa. Viimeinen sivun avaaminen klo 13.15 on ollut hyvä. "Hälytyksenä" on tunnin numeron muuttuminen kolmeksitoista, ehdin sen jälkeen sopeutua ajatukseen ja viimeistään klo 13.45 olen jättänyt ne sivut, joilla aikasyöppöjä vaaranpaikkoja piilee.

Olen saanut tehtyä tätä seurantaa, mutta se pitäisi ankkuroida paremmin johonkin tiettyyn toimintoon. Unille en saanut sitä paritettua.

Päiväunien kanssa on vähän niin ja näin. Pitää petrata!

Yöunien suhteen aloitan uuden rutiinin. Nukkumaan on mentävä heti kun väsyttää, vaikka jäisi TV-sarjan jakso kesken tai muuta mielenkiintoista olisi vielä tehtävänä. Muuten tulee kokonaan valvottu yö.

Iltatoimien suhteen pitää olla tarkkana. Olen kuin pikkulapsi, aina tulee noustua vielä kerran pissalle/juomaan vettä/syömään jotakin/pesemään hampaat, koska aiemmin unohdin. Eli kaikki nuo kerralla kuntoon, jos jostain syystä nousen sängystä illalla.

Aamulla sama. Olen päättänyt syödä marjoja, jogurttia ja erilaisia siemeniä aina aamupalaksi kera omega 3- ja omega 6-valmisteen sekä magnesiumin. Aamutoimissa tiivistämistä vaatii hiusten selvittely, joka kylläkin usein jää kokonaan tekemättä... Siispä edessä on hiustenleikkuu, 20 - 30 senttiä saisi lähteä.

Minirutiiniraportti II

Minipostaussarjan toinen kirjoitus, tällä kertaa myös lyhyt.

Rutiinit ovat pitäneet, mutta lääkkeen jatkamisen vuoksi päiväunille ei ole ollut tarvetta, ja tämä raportointi näköjään siirtyy yöunien yhteyteen.

Huomenna kehittänen uusia rutiineja, jee!

Hyvää yötä! :)

Minipostausten sarja rutiineista

Aloitan minipostausten sarjan, sillä lääkitys ADD:hen toimii nyt vähän paremmin, ja koen pystyväni opettelemaan uusia rutiineja ja raportoimaan niistä. Tämä voi jopa johtaa johonkin! Tällä viikolla olen jo aloittanut uusia minirutiineja ja tehnyt niihin liittyen pienet lupaukset, ja tänään koitan pitää niistä kiinni, vaikka onkin lääkkeestä välipäivä.

Meidän kraanasta ei tule juomakelpoista vettä, joten lupaan arjen yksinkertaistamiseksi seuraavaa:

Kun kaadan itselleni juomavettä, kaadan sitä suoraan viiden litran astiasta mukiini. Samalla täytän kannun, josta muut ihmiset mieluummin kaatavat vetensä. Näin säästyy voimavaroja päätöksentekoon ja tilanteen arviointiin tärkeämmissä asioissa kuin siinä, onko kannua taas täytettävä vai ei. Ei tarvitse hermostua siitä, että kannua pitää taas täyttää, kun sen tekee rutiininomaisesti aina. Santsikupin saa kaataa kannusta.
Jos erehdyn toimimaan toisin, paikkaan tilanteen täyttämällä kannun vedellä heti virheen tajuttuani.

Olen usein uupunut. Lääke helpottaa tilannetta, mutta tarvitsen silti paljon lepoa.

Kun väsähdän iltapäivällä, menen levolle puoleksi tunniksi. Jo vartin lepo tehostaa tutkitusti seuraavan tunnin tai jopa kolmen tunnin työtehoa. Samalla kokeilen yhden kerran päivässä meditointia. Lepoon voi liittää nettihetken, esimerkiksi tämän minipostaussarjan kirjoittamisen ja musiikin kuuntelun, jotka pidentävät vaakatasossa vietetyn ajan enintään tuntiin. Jos levolle meno viivästyy, toteutan sen myöhemmin mutten kuitenkaan kello kuuden jälkeen. Jos nukun kuuden jälkeen, kannattaa päiväunet jatkaa yöuniksi mikäli mahdollista.

Nettiriippuvuus nostaa välillä päätään, joten opettelen seuraavaa:

Kun huomaan koukuttuneeni tiettyyn nettisivuun, rajoitan sen käytön aamuihin. Klo 13.15 saa viimeisen kerran mennä kyseiselle sivulle ja korkeintaan puoleksi tunniksi. Jos lipsun, suljen selaimen ja piilotan nettilaitteet vaatekaappiin seuraavasta tasatunnista lähtien.

Rutiinien järjestelmällinen opettelu katkeaa aina johonkin. Siispä:

Kun olen menossa päiväunille, tarkistan ja raportoin blogiin rutiinien sujumisesta. Jos en jaksa tai unohdan, teen niin seuraavana päivänä.

Jospa tämä tästä! :)

Sukkakuume ynnä muita opiskelua haittaavia asioita

Lähtihän se siitä! Sain katsottua opetusvideoita noin kolme tuntia. Kaupankäynti ei kuitenkaan sujunut ihanteellisesti. Ensin olin netissä ihan liikaa, mutta tilanne parani loppua kohden.

Opiskelun aikataulu ei ole pitänyt sitten yhtään. Lipsun vain pahemmin ja pahemmin. Urakka näyttää epätoivoiselta. Minulla on enää muutama päivä aikaa kertauskurssin kokeeseen. Sitä jo lykättiin kertaalleen. Ihan hulluahan sinne on mennä, kun en ole edes käynyt kaikkia kursseja. Pään yllä roikkuva häpeänuhka on kuitenkin parhaiten motivoiva asia, jonka tiedän. Sain aamulla katsottua pari videoklippiä, minkä jälkeen lähti menemään alamäkeen. Sen pidemmälle ei häpeänuhka ole tänään vielä riittänyt.

Muistini on todella lyhyt. Tänään en enää edes muistanut, että minulla oli joku kaupankäyntikikka ollut eilen. Tosielämän kaupankäynti sentään sujuu vähän paremmin: sain Huutiksessa myytyä pari tuotetta. Ekat myyntini ikinä!

Jouduin eilen sukkakuumeen valtaan, mikä osaltaan vaikeutti opiskelua. En voinut ajatella mitään muuta kuin villasukkamalleja, eikä sopivaa tuntunut millään löytyvän. Tänään sekin ratkesi ja sain viimein päätettyä mallin vaaleanpunaiselle sukkalangalle, jota loppuvuonna ostin! Muistini ei ihan tämänkään asian suhteen pelannut: huomasin nimittäin tallentaneeni FB:ssä ohjeen hienoon villasukan varteen jo aikaa sitten. Miksi muistini pitää olla niin toivottoman huono?! Miksi pyörä pitää keksiä aina uudelleen?!

Tällaista ajatuksenvirtaa. Yritän aloittaa opiskelun jälleen, kauppaa käyden.

Kaupankäyntiä

Olen ollut viime aikoina todella jumissa.

Viime kirjoituksessani linkkaamani ADHD-kyselyn sain tehtyä, mutta oikeastihan minun olisi pitänyt sekin aika opiskella. Nytkin minun pitäisi opiskella, ja ahkerasti pitäisikin! Sen sijaan olen vain selaillut netistä villasukkamalleja ja ties mitä muuta.

Aamulla kuitenkin sain ehkä puoli tuntia aherrettua. Otan sen merkkinä, että toivoa on. Loppuillan elämänhallintakikka onkin siis kokeilu nimeltään "kaupankäynti".

Vartin nettiaikaa saa kolmella vartilla opintoja. Useimpina päivinä tällainen ei toimisi, mutta tänään voisi toimiakin. Kerron sitten, kuinka kävi. Jos tämä onnistuu, voisin melkein teipata seinälle "hinnaston", jossa näkyy, mitä voi tienata milläkin aherruksella.

Onkohan siellä näyttöjen toisella puolella ketään muuta, joka olisi kokeillut vastaavaa?

Lykkääminen kuriin palastelulla

Kakku on liian iso purtavaksi, jos ei se mahdu suuhun. Tehtävä on liian iso tehtäväksi, jollei siitä saa ajatuksillaan kiinni.

Tästä aiheesta olen lukenut paljon, silti se kaikessa timanttisuudessaan kiteytyi minulle vasta nyt. Jos on joku asia, mikä ei millään tunnu hoituvan, sen ensimmäisessä työvaiheessa on jotain mätää. Yleensä vika on siinä, että ensimmäiseksi vaiheeksi onkin erehdyksessä nimetty kahden, kolmen tai jopa useamman vaiheen rypäs. Pahimmassa tapauksessa todellinen ensimmäinen vaihe saattaa puuttua kokonaan eli kaikki prosessiin kuuluvia vaiheita ei ole tullut hahmotettua.

Otetaanpa esimerkiksi puhelu. Kun tehtävälistalla lukee 1) ota puhelin käteen, 2) avaa näppäinlukko, 3) valitse numero ja 4) soita, luulisi tehtävän hoituvan keneltä tahansa vaiheesta toiseen etenemällä. Jos ei asia kuitenkaan hoidu, sisältää se selvästikin jonkun piilevän ongelman. Viime aikoina olen lykännyt puhelinsoittoja ainakin siksi, ettei oma mielipiteeni puhelun aiheesta ole ollut selkeä enkä siksi ole ollut varma, mitä puhelimessa sanoisin. Olen myös saattanut pelätä vastapuolen reaktiota johonkin sanomiseeni, minkä vuoksi soitto on jäänyt tekemättä.

Hankalan tehtävän paloittelussa olisikin syytä laittaa itselleen ensimmäiseksi kohdaksi pieni analysointitehtävä: Mikä tämän asian tekemisessä on ongelmana? Seuraava vaihe voisi olla pohdinnan kirjoittaminen paperille. Minua se auttaa suuresti, ja myös kirjoittaminen tänne blogiin. (Miksiköhän sekin pitää aina oivaltaa uudelleen ja uudelleen? Oi, muistini, miksi aina petät minut?)

Listoistani usein puuttuu myös selviytymissuunnitelma. Sellaisen voisi tehdä vaikka miellekarttana, tai ihan vain listaksi paperille. "Jos puhelimeen vastannut henkilö raivoistuu, sanon/teen..." "Jos hän torjuu ehdotukseni..."

Kaikki tämä analysointi on vaivan takana, mutta vielä suurempaa ajanhukkaa on roikuttaa tehtävää listalla stressiä lisäämässä.

Sähköpostin osalta olen huomannut hyödylliseksi ajatusmallin, jossa uskottelen itselleni ettei pelottavan tehtävän ensimmäisen työvaiheen tekeminen vielä oikeasti ole asian tekemistä. Maanittelen ajatuksiani viestin pariin lepertelemällä, että eihän kukaan edes saa tietää minun kirjoittaneen luonnoksen. Viestin voi aivan hyvin kirjoittaa valmiiksi asti sen vastaanottajan tietämättä. Lähetä-napin painaminen on asia erikseen eikä painikkeen näpäyttämisen pelko ole syy jättää viestiä kirjoittamatta. Sitä paitsi kirjoittaessa omat ajatukset selkeytyvät, ja saattaa käydä ilmi jotakin olennaista, mikä ehkä auttaa viestin lähettämisessä tai jopa lieventää pelkoa.

Samaa mallia voi soveltaa myös päätöksentekoon. Moniin päätöksiin sisältyy pienempiä osa-alueita, joiden suhteen pitää ensin muodostaa mielipide voidakseen olla jotakin mieltä isommasta kokonaisuudesta. Päättämisenkin voi ihan hyvin tehdä kynän ja paperin avulla, haastattelemalla itseään haluistaan, tarpeistaan ja arvoistaan. Aikeissani muuten on työstää uusi ultimaattinen päättämisapuri vanhasta päättämisen avuksi kehittelemästäni lomakkeesta, jota olen pariin otteeseen käyttänyt niin pienempiä kuin suurempiakin päätöksiä tehdessäni.

Mallin lisäksi kannattaa harjoitella tunnekestävyyttä. Yritän pitää mielessä, etten viimeksikään kuollut, kun häpesin huonosti hoitamaani puhelua tai tuli melkein paniikki autooni liittyviä asioita hoitaessani. Tunteet ovat vahvoja, mutta niitä ei kannata pelätä ja vältellä. Pilkkominen auttaa tietämään, mitä tehdä seuraavaksi, mutta se on lisäksi hyvä keino tunteen päihittämiseen näyttäessään, mihin osa-alueeseen ikävät tunteet tarkalleen liittyvät ja paljastaessaan ne. Tunteet kertovat meille suhteestamme yhteiskuntaan sekä omista ja yhteiskunnan hiljaisista kirjoittamattomista arvoista ja säännöistä. Kun tunnistamme, minkä säännön ja arvon rajoja koettelemme, voimme varsin hyvin koetella niitä tietoisesti ja selvittää itsellemme vahvat perusteet toimillemme.

Saamattomuus jatkuu

Lääkkeet eivät pahemmin vaikuttaneet. Ei tullut janoa eikä sen puoleen äkkikuolemakaan iskenyt. Aluksi kuvittelin nenän limakalvojen kuivuneen, mutta se meni ohi. Tänään huomasin minua pyörryttävän, jos kumarran pääni sydäntä alemmas. Kovin usein ei tarvitse kyllä pää alaspäin kotona olla että en pidä tuota kovin suurena haittana vaikka se hieman pahenisikin. Nyt 6,5 tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen tuntuu syke nousseen.

Sellainen yllättävä positiivinen vaikutus lääkkeellä oli, että heräsin monta kertaa jo ennen auringonnousua, koska olin niin innoissani siitä, että saan pian ottaa sen. Ja vaikkei lääke vaikuttaisikaan, jokainen päivä ja aamu vie lähemmäs sitä hetkeä, kun oikea lääke ja annostus on viimein löytynyt ja pystyn johonkin järjelliseen toimintaan.

Tahtoisin heti nostaa annostusta, mutta kiltisti syön kuitenkin tiistaihin asti, jolloin lääkäri soittaa ja saan kai nostaa annostusta. Nämä ovat vaikutukseltaan 8-10 tuntia eli kun eivät ole kahtena päivänä vaikuttaneet niin ei huomisellekaan ole odotettavissa ihmettä. Tekisi vain mieli nostaa annostusta jo aiemmin, mutta en tällaisena tottelevaisena kilttinä tyttönä tee niin omin päin siltikään, vaikka tiedän näitä olevan turvallista syödä enemmänkin. Jos vain kehtaisin häiritä lääkäriä ja tietäisin, miten se asianmukaisimmin tehdään - puhelimitse vai sähköpostilla - niin kysyisin huomenna, saanko lisätä annostusta.

Pikkuasiat ovat tänään sujuneet ja olen tiskannut astioita ja lämmittänyt taloa. Ihan kaikki tärkeät asiat kuitenkin junnaavat paikallaan. Fysiikanopiskelu on retuperällä. Kirjoituksiin on aikaa kahdeksan viikkoa, ja mulla on edelleen aivan kokonaan opiskelematta viis kurssia. Ne kolme kurssia, jotka olen joskus käynyt, olen aika hyvin unohtanut. Hämmentävää kyllä, olen saanut tehtyä aikataulun! Laskin, että pysyisin mukana, jos opiskelisin kolme kappaletta päivässä. "Tällä hänen kapasiteetillaan" tuohon periaatteessa pitäisi pystyä, mutta kun keskittymiskyky on ihan nollassa niin aika mahdottomalta tuntuu. Siihen kolmeen kappaleeseenkin liityy kymmeniä laskuja laskettavaksi ja lukuisia sivuja luettavaa. Katsoisin videoita, mutta avomieheni on poissa kotoa ja sen tähden minulla ei ole riittävän nopeaa nettiä videoiden katseluun.

Yritän kuitenkin. Tälle päivälle olisi suunnitelmissa opiskella jäykän kappaleen mekaniikkaa. Tarkoitus olisi kehitellä niin hyvät muistisäännöt asiasisältöön, ettei tarvitsisi lukea niitä teoriaosuuksia enää ikinä uudelleen.

Sellaista. Tsemppiä myös sinne näyttöjen toiselle puolelle, minkä asian kanssa kamppailettekaan!

Totuttelua

Uuteen blogiin tottuminen käy vähän hitaasti... Olen jatkuvasti vähällä kirjoittaa sellaisia ilmaisuja kuin "kuten aiemmin sanoin" ja "niin kuin tiedätte", kunnes muistan etten ole enää vanhassa blogissani. Pahoittelut siis uusille lukijoille, varmaan tulen viitanneeksi vanhan blogini sisältöön vahingossa tai tahallaankin.

Kummalliseen blogin nimeeni olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Sain päätettyä sen sillä perusteella, miltä se näyttäisi monien bloginimen muodostamassa listassa, ja pidin siitä, miltä se näyttää. Elämäni on juuri nyt vähän e-mollissa, mutta toisaalta subjektiivinen mielipiteeni on, että luonnollinen molli jakaa doorisen asteikon kanssa ykkössijan maailman parhaiden moodien palkintopallilla. Ja onhan näitä Itä-Euroopan maita, joissa on runsain mitoin iloista musiikkia mollissa ihan hääsävelmiä myöten eikä se ole kenestäkään mitenkään omituista. Mollissa soittelu on siis ihan hyvä asia!

Nimimerkkini kanssa käyn vielä pientä taistelua. Huoh, olisi ollut niin mukava saada tämä blogiasia kaikin puolin valmiiksi... Näillä ADD-aivoilla kun käy helposti niin, että kaikki muu ajattelu häiriintyy tavallistakin pahemmin siksi pitkäksi aikaa että mieltä vaivaava epäkohta on saatu hoidettua, oli se epäkohta kuinka pieni tahansa. Helposti myös menee ylianalysoinniksi. Jos siellä näyttöjen toisella puolella joku palaa halusta auttaa minua jotenkin, niin keksi ihmeessä minulle joku hemmetin hyvä nimimerkki! Lyhyttä ja ytimekästä kaipaisin, mutta käy pidempikin, joku sopivan kuvaileva. Olisinko vain "punatukkainen tyttö"? Jospa ottaisinkin joka kuukausi tai vaikka joka viikko uuden nimimerkin, ja päätän sitten loppuvuodesta. Tehdäänpä niin! Hankaloittaa vaan vähän muihin blogeihin kommentointia. Ja tuo punatukkainen tyttö alkoi kyllä kuulostaa nyt niin omalta kuin vain voi. Sillä nimellä varmaan vaan kirjoittaa jo sata muutakin. Haittaako se? Entä liittyykö nimeen jotain mielikuvia kirjoista, musiikista tai elokuvista, mihin en haluaisi itseäni liitettävän?

Mulla on pahoja ongelmia minkäänlaisessa suunnitelmallisessa toiminnassa. Tällä viikolla ajattelin kuitenkin yrittää laittaa itselleni tehtäviä, joita suorittaa. Metodina on MIT (most important tasks) eli nimeän "tärkeimmät tehtävät". Oikeasti niitä saisi olla vain kolme, mutta tässä tulee neljä. Ne ovat tärkeysjärjestyksessä. Eihän sitä nyt muiden asettamissa säännöissä voi pysyä, on keksittävä omat systeemit ja sitten virheiden kautta opittava!

Maanantai. On 1) laitettava sähköpostia fysiikanopettajalle, 2) valittava ja pakattava pyykit, jotka pesen anoppilassa, kun meille ei nyt juuri satu tulemaan vettä, 3) otettava pari valokuvaa kunhan kameran akku on latautunut ja 4) kirjoitettava kirje, jonka raapustaminen on ollut todella pitkään rästissä. Tämän jälkeen saan opiskella fysiikkaa, mielellään opetusvideoita katsellen. Ruokaakin olisi hyvä laittaa.

Mukavaa uutta viikkoa! :)