Niin! Miettikää sitä!
Saamattomuutta taitaakin aiheuttaa yllättävän usein syyllisyys. Yleensä saan aikaiseksi kirjoittaa rästissä kuukausia olleita työviestejä tai työblogikirjoituksia juuri silloin, kun pitäisi olla panostamassa yhteishenkeen jonkin kotihomman parissa. Nytkin minun pitäisi olla pakkaamassa, että päästäisiin aamulla kuudelta lähtemään reissuun suunnitellusti. Pakkaamiselle hyviä yhteishenkisiä vaihtoehtoja olisivat myös kodin tai pihan siivous. Niin tässä sitten kävi, että syyllisyys vei voiton ja jätin työkirjoitukseni kesken. Tulin blogiin, eikä minulla tästä ole yhtään syyllinen olo, vaikka tämäkin on reissuun valmistautumisesta pois. Kumma homma! Harmittelen tietysti hieman, että tässä yksin vain koneella nyhvään kun toinenkin olisi huoneessa ja sille voisi jutella, mutta ei, niin vaikeaa jaksaa muuttaa omaa toimintaansa ja olla läsnä.
Ehkä tämä tästä vielä joskus. Mutta miten?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikaansaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikaansaaminen. Näytä kaikki tekstit
perjantai 2. kesäkuuta 2017
sunnuntai 28. toukokuuta 2017
Tekemättömien tehtävien jaottelusta
Eilen kirjoitin tehtävänhallinnan kompastuskivistä.
Kohtana 7) mulla luki, että usein vaan ei raksuta enkä vaan tajua. Kohta 6) oli tunteet, jonka alla mainitsin priorisoinnin vaikeudet.
Priorisointia ja tuota raksuttamistakin tukevat rakenteet. Niin elämää ja ajanhallintaa muutenkin. Rakenteita en oikein rutiineista ja suunnittelusta saa, mutta tehtävien jaottelusta eri otsikoiden alle saan edes vähän rakennetta.
Näihin ongelmiin vaan niin vahvasti linkittyy se, etten osaa jaotella. Kun ei raksuta, ja kun tunteet sanovat että tämä asia tuntuu siltikin kuuluvan tuon toisen otsakkeen alle.
Otsakkeina, teemoina, mulla tällä hetkellä on yksinkertaisesti koti, opiskelu, minä ja työ. Aikoinaan jaottelin tehtäviä vaikka miten monin eri tavoin: oli kaverisuhteet, perhe, itsensä kehittäminen, terveys, arkirutiinit, kuukausittaiset tehtävät jne. Yksinkertaisuus on kuitenkin kaunista, ja noiden neljän otsakkeen alle olen pyrkinyt saamaan kaikki muut. Mikä tahansa omaan hyvinvointiini liittyvä asia on kategoriaa "minä", siis esimerkiksi piirtely, terveydenhuolto, peseytyminen, perheenjäsenteni luona vierailu. Myös kavereiden onnittelu heidän syntymäpäivinään on minä-kategoriaa, sillä linkitän senkin mielessäni minuun, omiin ihmissuhteisiini. Avomiehen auttelu ja muut yhteiset jutut sen sijaan kuuluvat kodin alle. Näiden neljän kategorian alla sitten saatan jaotella asioita eri tavoin ainakin mielessäni, systeemi on vasta kehittymässä.
Tähän väliin huomautan, että turha nyt urputtaa että miksen vaan tee. Että miksi pitää aina olla kehittämässä jotain systeemejä ja ylianalysoida kaikki. No siksi, että kaikki mahdolliset tehtävänhallintaohjeet ja esimerkiksi GTD-metodin parhaat vinkit perustuvat siihen, että osaa jotenkin jäsentää tietoa. Ilman niitä en voi tarkistaa järjestelmällisesti, olenko unohtanut jotain.
Kokeilen, ja yrityksen ja erehdyksen kautta vähitellen kehityn. Näin ainakin toivon. Aikaahan olen tähän kaikkeen kehittymiseen polttanut nelisen vuotta, vanhassa blogissa ja tässä uudessa, sietäis jo alkaa näkyä jossain!
Rakenteet minulla jatkuvasti muuttuvat ilman ulkopuolista apua, joten tuo "apuhenkilöni" on ollut avuksi siinä, että ainakin työasioita tulee hoidettua jonkin tiettyjen rakenteiden sisällä. Koti/opiskelu/minä/työ-jako on ollut siitä selkeä, että se toimii muistikirjassani ja kalenterissani, joihin voin vetää tehtäville sarakkeita tuon jaon mukaan.
Jako on siitä tärkeä asia, että se vaikuttaa ajatteluumme. Täytyisi siis paikantaa, miten itse asiassa näistä asioista ajattelen, jotta voisin jaotella kaikki tehtävät asiat ja muistaakin ne ehkä sitten paremmin, kun ajattelutapa olisi minulle luonteva. Muistiin kirjaamistakin se helpottaisi, kun ei tarvitse miettiä monimutkaisten systeemien kanssa, mihin mikäkin tekemätön tehtävä kuuluu, tai vastaavasti kaikki eivät pursuile samassa listassa.
Mua kiinnostaisi nyt kovasti tietää, jos siellä joku nyt tätä lukee, että miten te jaottelette mielessänne asiat? Onko kymmenen eri kategoriaa kuin suomalaisessa jätteen lajittelussa, vai kenties muutama isompi pääteema? Tipahtaako seulanne läpi joskus asioita systeemistä huolimatta?
Kohtana 7) mulla luki, että usein vaan ei raksuta enkä vaan tajua. Kohta 6) oli tunteet, jonka alla mainitsin priorisoinnin vaikeudet.
Priorisointia ja tuota raksuttamistakin tukevat rakenteet. Niin elämää ja ajanhallintaa muutenkin. Rakenteita en oikein rutiineista ja suunnittelusta saa, mutta tehtävien jaottelusta eri otsikoiden alle saan edes vähän rakennetta.
Näihin ongelmiin vaan niin vahvasti linkittyy se, etten osaa jaotella. Kun ei raksuta, ja kun tunteet sanovat että tämä asia tuntuu siltikin kuuluvan tuon toisen otsakkeen alle.
Otsakkeina, teemoina, mulla tällä hetkellä on yksinkertaisesti koti, opiskelu, minä ja työ. Aikoinaan jaottelin tehtäviä vaikka miten monin eri tavoin: oli kaverisuhteet, perhe, itsensä kehittäminen, terveys, arkirutiinit, kuukausittaiset tehtävät jne. Yksinkertaisuus on kuitenkin kaunista, ja noiden neljän otsakkeen alle olen pyrkinyt saamaan kaikki muut. Mikä tahansa omaan hyvinvointiini liittyvä asia on kategoriaa "minä", siis esimerkiksi piirtely, terveydenhuolto, peseytyminen, perheenjäsenteni luona vierailu. Myös kavereiden onnittelu heidän syntymäpäivinään on minä-kategoriaa, sillä linkitän senkin mielessäni minuun, omiin ihmissuhteisiini. Avomiehen auttelu ja muut yhteiset jutut sen sijaan kuuluvat kodin alle. Näiden neljän kategorian alla sitten saatan jaotella asioita eri tavoin ainakin mielessäni, systeemi on vasta kehittymässä.
Tähän väliin huomautan, että turha nyt urputtaa että miksen vaan tee. Että miksi pitää aina olla kehittämässä jotain systeemejä ja ylianalysoida kaikki. No siksi, että kaikki mahdolliset tehtävänhallintaohjeet ja esimerkiksi GTD-metodin parhaat vinkit perustuvat siihen, että osaa jotenkin jäsentää tietoa. Ilman niitä en voi tarkistaa järjestelmällisesti, olenko unohtanut jotain.
Kokeilen, ja yrityksen ja erehdyksen kautta vähitellen kehityn. Näin ainakin toivon. Aikaahan olen tähän kaikkeen kehittymiseen polttanut nelisen vuotta, vanhassa blogissa ja tässä uudessa, sietäis jo alkaa näkyä jossain!
Rakenteet minulla jatkuvasti muuttuvat ilman ulkopuolista apua, joten tuo "apuhenkilöni" on ollut avuksi siinä, että ainakin työasioita tulee hoidettua jonkin tiettyjen rakenteiden sisällä. Koti/opiskelu/minä/työ-jako on ollut siitä selkeä, että se toimii muistikirjassani ja kalenterissani, joihin voin vetää tehtäville sarakkeita tuon jaon mukaan.
Jako on siitä tärkeä asia, että se vaikuttaa ajatteluumme. Täytyisi siis paikantaa, miten itse asiassa näistä asioista ajattelen, jotta voisin jaotella kaikki tehtävät asiat ja muistaakin ne ehkä sitten paremmin, kun ajattelutapa olisi minulle luonteva. Muistiin kirjaamistakin se helpottaisi, kun ei tarvitse miettiä monimutkaisten systeemien kanssa, mihin mikäkin tekemätön tehtävä kuuluu, tai vastaavasti kaikki eivät pursuile samassa listassa.
Mua kiinnostaisi nyt kovasti tietää, jos siellä joku nyt tätä lukee, että miten te jaottelette mielessänne asiat? Onko kymmenen eri kategoriaa kuin suomalaisessa jätteen lajittelussa, vai kenties muutama isompi pääteema? Tipahtaako seulanne läpi joskus asioita systeemistä huolimatta?
lauantai 27. toukokuuta 2017
Tehtävänhallinnan kompastuskivet
Tehtävänhallinta pyörii mielessäni edelleen paljon. Katselen ties minkälaisia planner-, bullet journal- ja budjetointivideoita inspiraatioksi, välillä ihan päivät pitkät. Voimaa niistä saa, ja ideoita, ja alkaa oma kynäkin sauhuta. Tulee heti olo, että kyllä tämä tästä vielä jonain päivänä.
Tällä hetkellä mulla ihan oikeasti onkin aika hyvä tilanne järjestelmien suhteen. On kalenteri, on tehtävälistoja, joita jopa katsonkin, ja on henkilö, joka käy kotonani katsomassa, että kirjoitan asiakkaille laskut ja teen muut työtehtäväni. Tosin rahaa siihen menee, kun hänelle maksan, mutta onneksi vihdoin viimein on joku.
Varsinaisen aikaansaamisen kanssa taistelen edelleen. Ongelmakohdat aikalailla kiteytyy seuraaviin:
1) Muisti. Kerta kaikkiaan en vaan muista...
...että mulla oli jo tästä aiheesta muistilista
...mihin ihmeeseen viimeksi laitoin tämän aihepiirin ideoita muistiin
...että joka sunnuntai piti tehdä se seuraavan viikon suunnittelu
...että tänään on lauantai eikä sunnuntai
...että kolmen suuren laskun lisäksi tulossa on vielä ne toisetkin kolme (vaikka asia lukee muistilapuilla ja kalenterissakin)
...että juuri päätin tehdä asiaa a) enkä b)
...että ai oho, olinkin kirjoittanut tämän nuotin nuotinnosohjelmalla jo edelliselle oppilaalle, ja näköjään sitä edellisellekin.
Ja niin edelleen.
2) Positiivinen luonteenlaatu.
"Voihan tämän tehdä huomennakin!"
"Ei tämä nyt niin vakavaa ole!"
"Juu, tietysti voin auttaa, ei minulla tässä nyt mitään niin kiireellistä ollut kesken..."
"Ilman muuta onnistuu, ei minulla niin hirveästi vielä ollutkaan mitään huomisella..."
"No mikäpä ei, minä tässä juuri olinkin sellaista hankkimassa, rahaa kyllä piti säästää tuohon kaivon putsaukseen, mutta senhän ehtii ens kuussakin säästää..."
"Noh, näitä sattuu, elämä on. Mieluummin ajattelen sitä kultareunusta!"
Ja niin edelleen. Että ikinä en kyllä pahemmin kärsi ja harmittele, suutu itselleni tms. Mutta kuinka oppia välttämään ikäviä asioita, jos niistä ei koskaan tule todella paha mieli? Kaikki tasoitellaan ja pehmustetaan, joten mistään ei jää vahvaa tunnekokemusta eikä oppimista siten tapahdu. Toisaalta taas tuo jouston jouston jouston jousto aiheuttaa aivan älyttömän stressin. Etenkin, kun aivan mahdottomia tilanteita pääsee syntymään, kun tämän positiivisuuden ja jouston yhdistää noihin huonoon muistiin liittyviin asioihin.
3) Uni.
Minä. Vain. Kerta. Kaikkiaan. En. Herää. Päivän tunnit eivät riitä!
4) Vakuuttavuus.
Kun vihdoin onnistun saamaan apua, karistan sen helposti. Olen nimittäin hemmetin hyvä argumentoimaan, ja silloin kun itsekin uskon sanottavani, menee se helposti läpi. Etenkin kun olen tuolla kuuluisalla positiivisella tuulella, minkä lisäksi en muista, kuinka tärkeää oli sanoa "ei", ja että oikeasti olen jo täyttänyt aikatauluni. Miten monesti mun onkaan pitänyt sanoa läheisille, että mua ei saa uskoa! Ja tuolle apuhenkilölleni. Että älä nyt ihmeessä usko, että tänään teen tuon jutun 5 min sen jälkeen kun olet lähtenyt! Ei niin tule käymään, vaikka lupaushetkellä olisin siitä 100% varma!
5) Ajan hahmottamisen ongelmat, etenkin päällekkäisiin tehtäviin liittyen. Suomeksi sanottuna en tajua, että nyt ihan oikeasti on nyt. Jos en heti tee, niin en myöhemminkään, kun silloin on joku hätätilanne kuitenkin tehtävänä. Vaatii toisen henkilön viereen, että uskon tänään tähän kellonaikaan olevan juuri tämän homman aika. Yksin en onnistu, vaikka kaksin ollessa tekisinkin yksin ja vaikuttaisin itsenäiseltä. Tähän kun yhdistetään tuo positiivisuus ja vakuuttavuus, niin ollaankin jo ongelmissa...
6) Tunteet.
Menen vahvasti tunteella. Kun tuntuu siltä, että uusi muistilista/kalenteri/systeemi on innostava, hyppään siihen ja unohdan vanhan. Tai sompailen sen seitsemän systeemin välillä. Uutuudenviehätys, mikä ihana tunne!
Toisekseen ikävät tunteet eri tehtäviin liittyen ovat kyllä iso juttu. Vaikka olen ihan fiksu niin en kaikista keinoistani huolimatta ole esimerkiksi tänään onnistunut hoitamaan sitä päivän hankalinta hommaa, kun siihen ikävien tunteiden lisäksi liittyy vielä epäselvyyksiä toteutustavoissa. (Siis kyseessä niinkin vaikea asia kuin päättää oppilaalle uusi kappale, tehdä tai etsiä siihen nuotti, ja sitten lähettää se ohjeiden kera sähköpostilla. En vaan hahmota tätä tilannetta nyt yhtään, enkä keksi mikä mättää...)
Kolmanneksi tunteisiin liittyy priorisointi. Aikaansaaminen edellyttää priorisoinnin taitoa. Olen siinä alkeistasolla. Tätäkin on niin vaikea kuvata... Jos siis minulla on 250 lykkääntynyttä projektia, ne yleensä tuntuvat tunnetasolla kaikki yhtä tärkeiltä, mistä syystä en onnistu pysymään päätöksessäni siitä, mitä projekteja tänään / tällä viikolla / tässä kuussa edistän.
Niin, ja sitten tähän tunneasiaan vielä yhdistetään tuo välttelyä vahvistava positiivisuuden kierre, että kyllä lähempänä puoltayötä on ihan yhtä ok tehdä asia kuin nyt. Muistista puhumattakaan, en muista a) parhaita tunteentaklauskikkojani enkä b) mihin olen ne koonnut.
7) Ihan vaan se, ettei yksinkertaisesti raksuta. En pysähdy miettimään. Saati että osaisin miettiä! Täysi mindfulnessin puute. Saman asian voisin kuvata sadalla eri tavalla... Voi olla, että joku asia vain työntyy eteenpäin enkä ollenkaan tajua, että se on tipahtamassa koko päivän rajan yli seuraavan vuorokauden puolelle. En tunnista tilannetta ja hoksaa, että tähän juttuun niitä kuuluisia kikkoja voisi käyttää, että juuri nyt olisi hetkeni kehittyä tehtävieni hallitsijana.
8) Kaaoksen määrä. Tekemättömiä asioita on tässä 30 vuoden varrella kertynyt sellainen määrä, ettei niitä yhdellä "istu alas ja kirjoita muistiin tekemättömät asiat ja sen jälkeen kirjoita kalenteriisi niille aika" -sessiolla edes muisteta saati saada kaapattua.
Siinäpä niitä. Täydennän (4), kun muistan (1) lisää näitä kulmakiviä, joihin kompastelen. Ellen sitten ole niin positiivisella (2) tuulella, että ajattelen muistavani ne ilman kirjoittamistakin. Luultavasti kuitenkin nukun (3) sillä ajalla, jolla päivän hommat kuuluisi tehdä, joten en ehdi (5) missään välissä kirjoittamaan koko blogia. Voi myös olla, että ahdistun näiden eri näkökulmien määrästä (8) enkä osaa jäsentää (7) niitä, jäsentäminenhän on yksi priorisoinnin muoto ja liittyy siihen, mitkä yksityiskohdat meistä tuntuvat (6) kuuluvan yhden sanan alle.
Rentouttavaa viikonloppua! :)
Tällä hetkellä mulla ihan oikeasti onkin aika hyvä tilanne järjestelmien suhteen. On kalenteri, on tehtävälistoja, joita jopa katsonkin, ja on henkilö, joka käy kotonani katsomassa, että kirjoitan asiakkaille laskut ja teen muut työtehtäväni. Tosin rahaa siihen menee, kun hänelle maksan, mutta onneksi vihdoin viimein on joku.
Varsinaisen aikaansaamisen kanssa taistelen edelleen. Ongelmakohdat aikalailla kiteytyy seuraaviin:
1) Muisti. Kerta kaikkiaan en vaan muista...
...että mulla oli jo tästä aiheesta muistilista
...mihin ihmeeseen viimeksi laitoin tämän aihepiirin ideoita muistiin
...että joka sunnuntai piti tehdä se seuraavan viikon suunnittelu
...että tänään on lauantai eikä sunnuntai
...että kolmen suuren laskun lisäksi tulossa on vielä ne toisetkin kolme (vaikka asia lukee muistilapuilla ja kalenterissakin)
...että juuri päätin tehdä asiaa a) enkä b)
...että ai oho, olinkin kirjoittanut tämän nuotin nuotinnosohjelmalla jo edelliselle oppilaalle, ja näköjään sitä edellisellekin.
Ja niin edelleen.
2) Positiivinen luonteenlaatu.
"Voihan tämän tehdä huomennakin!"
"Ei tämä nyt niin vakavaa ole!"
"Juu, tietysti voin auttaa, ei minulla tässä nyt mitään niin kiireellistä ollut kesken..."
"Ilman muuta onnistuu, ei minulla niin hirveästi vielä ollutkaan mitään huomisella..."
"No mikäpä ei, minä tässä juuri olinkin sellaista hankkimassa, rahaa kyllä piti säästää tuohon kaivon putsaukseen, mutta senhän ehtii ens kuussakin säästää..."
"Noh, näitä sattuu, elämä on. Mieluummin ajattelen sitä kultareunusta!"
Ja niin edelleen. Että ikinä en kyllä pahemmin kärsi ja harmittele, suutu itselleni tms. Mutta kuinka oppia välttämään ikäviä asioita, jos niistä ei koskaan tule todella paha mieli? Kaikki tasoitellaan ja pehmustetaan, joten mistään ei jää vahvaa tunnekokemusta eikä oppimista siten tapahdu. Toisaalta taas tuo jouston jouston jouston jousto aiheuttaa aivan älyttömän stressin. Etenkin, kun aivan mahdottomia tilanteita pääsee syntymään, kun tämän positiivisuuden ja jouston yhdistää noihin huonoon muistiin liittyviin asioihin.
3) Uni.
Minä. Vain. Kerta. Kaikkiaan. En. Herää. Päivän tunnit eivät riitä!
4) Vakuuttavuus.
Kun vihdoin onnistun saamaan apua, karistan sen helposti. Olen nimittäin hemmetin hyvä argumentoimaan, ja silloin kun itsekin uskon sanottavani, menee se helposti läpi. Etenkin kun olen tuolla kuuluisalla positiivisella tuulella, minkä lisäksi en muista, kuinka tärkeää oli sanoa "ei", ja että oikeasti olen jo täyttänyt aikatauluni. Miten monesti mun onkaan pitänyt sanoa läheisille, että mua ei saa uskoa! Ja tuolle apuhenkilölleni. Että älä nyt ihmeessä usko, että tänään teen tuon jutun 5 min sen jälkeen kun olet lähtenyt! Ei niin tule käymään, vaikka lupaushetkellä olisin siitä 100% varma!
5) Ajan hahmottamisen ongelmat, etenkin päällekkäisiin tehtäviin liittyen. Suomeksi sanottuna en tajua, että nyt ihan oikeasti on nyt. Jos en heti tee, niin en myöhemminkään, kun silloin on joku hätätilanne kuitenkin tehtävänä. Vaatii toisen henkilön viereen, että uskon tänään tähän kellonaikaan olevan juuri tämän homman aika. Yksin en onnistu, vaikka kaksin ollessa tekisinkin yksin ja vaikuttaisin itsenäiseltä. Tähän kun yhdistetään tuo positiivisuus ja vakuuttavuus, niin ollaankin jo ongelmissa...
6) Tunteet.
Menen vahvasti tunteella. Kun tuntuu siltä, että uusi muistilista/kalenteri/systeemi on innostava, hyppään siihen ja unohdan vanhan. Tai sompailen sen seitsemän systeemin välillä. Uutuudenviehätys, mikä ihana tunne!
Toisekseen ikävät tunteet eri tehtäviin liittyen ovat kyllä iso juttu. Vaikka olen ihan fiksu niin en kaikista keinoistani huolimatta ole esimerkiksi tänään onnistunut hoitamaan sitä päivän hankalinta hommaa, kun siihen ikävien tunteiden lisäksi liittyy vielä epäselvyyksiä toteutustavoissa. (Siis kyseessä niinkin vaikea asia kuin päättää oppilaalle uusi kappale, tehdä tai etsiä siihen nuotti, ja sitten lähettää se ohjeiden kera sähköpostilla. En vaan hahmota tätä tilannetta nyt yhtään, enkä keksi mikä mättää...)
Kolmanneksi tunteisiin liittyy priorisointi. Aikaansaaminen edellyttää priorisoinnin taitoa. Olen siinä alkeistasolla. Tätäkin on niin vaikea kuvata... Jos siis minulla on 250 lykkääntynyttä projektia, ne yleensä tuntuvat tunnetasolla kaikki yhtä tärkeiltä, mistä syystä en onnistu pysymään päätöksessäni siitä, mitä projekteja tänään / tällä viikolla / tässä kuussa edistän.
Niin, ja sitten tähän tunneasiaan vielä yhdistetään tuo välttelyä vahvistava positiivisuuden kierre, että kyllä lähempänä puoltayötä on ihan yhtä ok tehdä asia kuin nyt. Muistista puhumattakaan, en muista a) parhaita tunteentaklauskikkojani enkä b) mihin olen ne koonnut.
7) Ihan vaan se, ettei yksinkertaisesti raksuta. En pysähdy miettimään. Saati että osaisin miettiä! Täysi mindfulnessin puute. Saman asian voisin kuvata sadalla eri tavalla... Voi olla, että joku asia vain työntyy eteenpäin enkä ollenkaan tajua, että se on tipahtamassa koko päivän rajan yli seuraavan vuorokauden puolelle. En tunnista tilannetta ja hoksaa, että tähän juttuun niitä kuuluisia kikkoja voisi käyttää, että juuri nyt olisi hetkeni kehittyä tehtävieni hallitsijana.
8) Kaaoksen määrä. Tekemättömiä asioita on tässä 30 vuoden varrella kertynyt sellainen määrä, ettei niitä yhdellä "istu alas ja kirjoita muistiin tekemättömät asiat ja sen jälkeen kirjoita kalenteriisi niille aika" -sessiolla edes muisteta saati saada kaapattua.
Siinäpä niitä. Täydennän (4), kun muistan (1) lisää näitä kulmakiviä, joihin kompastelen. Ellen sitten ole niin positiivisella (2) tuulella, että ajattelen muistavani ne ilman kirjoittamistakin. Luultavasti kuitenkin nukun (3) sillä ajalla, jolla päivän hommat kuuluisi tehdä, joten en ehdi (5) missään välissä kirjoittamaan koko blogia. Voi myös olla, että ahdistun näiden eri näkökulmien määrästä (8) enkä osaa jäsentää (7) niitä, jäsentäminenhän on yksi priorisoinnin muoto ja liittyy siihen, mitkä yksityiskohdat meistä tuntuvat (6) kuuluvan yhden sanan alle.
Rentouttavaa viikonloppua! :)
lauantai 18. maaliskuuta 2017
Keskittymisestä, lääkkeestä, ajallaan olemisesta, bloggauksesta
Aika paljon mun mielentilasta kertoo, pystynkö kirjottamaan blogitekstin vai en. Tarkemmin sanottuna keskittymisestä.
Jos on oikein vaikea keskittyä, en saa edes aihetta valittua vaihtoehtojen joukosta. Ajatukset pompahtaa seuraavaan heti, kun ensimmäisestä ideasta ei löydykään heti ensimmäisiä sanoja. Ei se mitään tyhjän paperin kammoa ole, se on vaan täydellistä ajatusten hajalleen lävähtämistä, mistään ei kerta kaikkiaan saa kiinni. Usein käy niin, että innoissani kirjaudun sisään aikeissa "kirjoittaa jotain", mutta mitä tuo jotain on, ei vain kiteydy. Ei, vaikka luonnoksissa olisi monta tekstiä aloitettuna eri aiheista. Tänäänkin oli vaikeuksia, mutta näin minä näköjään tässä kirjoitan kuitenkin, ja vieläpä edes jossain määrin rajatusta aiheesta, jes!
Usein tekstejä syntyy impulsiivisesti. Eli ilman keskittymislääkettä kirjoitan useammin, pidemmin, ehkä epäselvemminkin. Nauratti oikein, kun tajusin, että mulla oli ollut tahaton blogitauko. Syynä oli ollut keskittymislääke - en tullut harhautuneeksi kesken muiden hommien Bloggeriin enkä varmaankaan kaivannut elämään samanlaista piristystä vaikeuden hetkellä, kuin mitä blogiin kirjoittaminen minulle on. Toisaalta lääkkeen käyttö haittasi välillä joidenkin sellaisten hommien hoitumista, jotka tavallisesti ilman sitä osaan aloittaa impulsiivisuuden ansiosta, sillä se vähensi impulsiivisuutta. Kummallista. Kuitenkin aloitteettomuus on ongelma, jota lääke paransi silloin, kun on kyse asioista joita ei meinaa huvittaa tehdä tai joissa jaksaminen tuntuu tulevan vastaan jo heti kättelyssä.
Nyt siis olen ilman lääkettä, ja ollut ilman jostain tuolta tammikuulta asti. En muista ihan tarkkaan.
Kirjoitan lääkkeestä nyt, koska oon kärsinyt tavallista suuremmasta voimattomuudesta. Muistin, että tällaistahan se aina ennen oli. Samalla mietin, voiko lääkkeen täydellinen poistuminen kehosta kestää sen yli 2 kk, vai johtuuko tämä jostain muusta. Monesti oon valvonut liikaa tai nukkunut liikaa, kyllähän siitä ihminen rasittuu. Esimerkiksi toissa viikolla äänittelin yötä myöten musiikkeja yhtä projektia varten, ja tälläkin viikolla luin tenttiin yhden yön niin, että nukuin vain kaksi tuntia.
Mulla univelka tuntuu eniten vasta seuraavana päivänä, siis siinä vaiheessa, kun olen jo yhden yön hyvin nukkunut. Edellisten kolmen yön unet ovat menneet kutakuinkin näin: 2 h, 8,5 h ja nyt 12 h. Eilen olin aivan naatti, en meinannut sohvalta päästä ylös. Tänään on olo, että melkein ehkä pystyisinkin johonkin. Että onko syynä valvominen vai aivojen ylirasitus tenttiin lukemisesta, liikunnan puute, hieman epäsäännöllinen syöminen... On niin vaikea tietää! Enkä halua uppoutua ylianalysointiin! Yritän sentään parhaani mukaan liikkua, ja koitan laittaa syömisen ja levon kaiken edelle. En stressaa ruoan hinnasta paljoa, voi olla valmisruokaakin kunhan syön. Tarkoitus on sentään tänään lähteä kävelylle, eilen se jäi vain aikomukseksi. Fysioterapeutin antamia hengästyttäviä harjoituksia olen jo tehnyt tänään.
Vireystila on kyllä todella tärkeä asia. Tärkeimpiä ehkä. Toimintakyky laskee entisestään, jos ei ol voimia tehdä mitään toimia eikä ylläpitää hyvinvointiaan. Yritän jatkuvasti luoda uusia ajatusmalleja, jotta elämänlaatuni ei ainakaan laskisi, oppisin olemaan ajoissa jne.
Tällaisia mielikuvia mulla on tällä hetkellä käytössä, ja ne on hieman auttaneet:
"Saavu ja lähde ajoissa" -korttipeli. Optimisti-minä ajattelisi, että kyllähän minä nyt ehdin kun ajoaika on 45 min ja siihen, kun pitää olla tapaamisessa, on 45 min. No, enpä ehdi. Sillä "ajamisen korttipakasta" ei tule pelkkiä haluamiani pelikortteja, koska pakka sekoitetaan joka välissä ja sieltä tulee kortteja sattumalta. Ajomatkaa sekoittavat ainakin seuraavat ongelmiin liittyvät kortit, jos niitä pakasta tulee: a) keli b) parkkipaikka c) ratsia d) tankkaus e) työpuhelu f) roudaus ja kävely kummassakin päässä g) tuttavat/juttelu h) avomies/ei voi kiirehtiä niin kuin yleensä i) unohdus (jokin esine, syöminen tms.)
Tietysti minä nämä asiat aina olen tiennyt. Mutta kerta kaikkiaan en ole kyennyt ymmärtämään, miten paljon ajallaan olemiseen vaikuttavia asioita elämässä tosiaan on. Vain korttipakkaa ajattelemalla käsitän, kuinka paljon on sattuman varassa ja minun kontrollini ulkopuolella. Ja kuinka paljon on noita minun ominaisuuksieni aiheuttamia myöhästymistä edistäviä juttuja, kuten että täytyy tankata tai ostaa eväitä kesken matkan, koska kerta kaikkiaan en vain ole muistanut sellaisia asioita ennen lähtöä. Tunnepuolella jopa hieman suututtaa tajuta, etten voi selitellä itselleni ehtiväni ajoissa lähtemällä hieman myöhemmin. On vain hyväksyttävä ja tajuttava se, että korttipakasta lähes väistämättä tulee vedettyä joku noista em. asioista. Saatuma on yksi roolihahmo elämässäni, pieni kiusantekijä.
"Aika on musiikkia" -metodi. Kuuntelen autossa musiikkia, jos ajan yksin. Mulla on tällä hetkellä vain yksi levy autossa. Kuuntelen vain muutamaa lempparibiisiäni. Näin opin puoliksi vahingossa, että kotini ja vanhempieni talon välinen matka on 6 x raita kuus tai 3 x raita neljä.
Sama homma kuin edellä. Tietysti minä tiedän, että ajomatka on tietyllä vauhdilla tietyn kestoinen. Määrättömiä ei voi kaahata mutkaisilla teillä, joilla liikkuu lapsia. Turvallisuus ennen kaikkea. Vaikka nämä kylätiet olisivatkin joku rallirata, niin määrättömästi ei siltikään voi kaahata ajamatta tieltä ulos. En ajattele nykyään ollenkaan niin helposti voivani ehkä vielä olla ajoissa, jos lähden 3 min päästä, koska tajuan, että tuo ajomatka on sellainen kiinteä muutaman biisin mittainen palikka, johon ei kovin paljoa vaihtelua saa. Sovelsin samaa myös kaupunkiajossa ja hahmotan nyt paremmin vakioreitilläni, missä kohtaa matkaa on kulunut 1/3 ja missä 2/3 matka-ajasta.
Tällaisia lisää muillekin elämän osa-alueille. Ehkä pitäisi alkaa taas kuunnella musaa vaikka mp3-soittimelta niin kuin ennen vanhaan.
...
Edit. Vielä bloggauksesta: Niin, julkaisuun liittyy ristiriita. Samanaikaisesti tulee olo, että on saanut jotain aikaan ja kohta voi saada ehkä jotain tärkeääkin tehtyä. Toisaalta muistaa, miten paljon on muutaman vuoden aikana viettänyt aikaa netissä blogitekstiä kirjoittaen niin, että se on oikeastaan haitannut muuta elämää. Bloggaus, hyvä vai paha? Ei mitään hajua. Sen vain tiedän, että tarve minulla tähän on. Tai ainakin halu...
Jos on oikein vaikea keskittyä, en saa edes aihetta valittua vaihtoehtojen joukosta. Ajatukset pompahtaa seuraavaan heti, kun ensimmäisestä ideasta ei löydykään heti ensimmäisiä sanoja. Ei se mitään tyhjän paperin kammoa ole, se on vaan täydellistä ajatusten hajalleen lävähtämistä, mistään ei kerta kaikkiaan saa kiinni. Usein käy niin, että innoissani kirjaudun sisään aikeissa "kirjoittaa jotain", mutta mitä tuo jotain on, ei vain kiteydy. Ei, vaikka luonnoksissa olisi monta tekstiä aloitettuna eri aiheista. Tänäänkin oli vaikeuksia, mutta näin minä näköjään tässä kirjoitan kuitenkin, ja vieläpä edes jossain määrin rajatusta aiheesta, jes!
Usein tekstejä syntyy impulsiivisesti. Eli ilman keskittymislääkettä kirjoitan useammin, pidemmin, ehkä epäselvemminkin. Nauratti oikein, kun tajusin, että mulla oli ollut tahaton blogitauko. Syynä oli ollut keskittymislääke - en tullut harhautuneeksi kesken muiden hommien Bloggeriin enkä varmaankaan kaivannut elämään samanlaista piristystä vaikeuden hetkellä, kuin mitä blogiin kirjoittaminen minulle on. Toisaalta lääkkeen käyttö haittasi välillä joidenkin sellaisten hommien hoitumista, jotka tavallisesti ilman sitä osaan aloittaa impulsiivisuuden ansiosta, sillä se vähensi impulsiivisuutta. Kummallista. Kuitenkin aloitteettomuus on ongelma, jota lääke paransi silloin, kun on kyse asioista joita ei meinaa huvittaa tehdä tai joissa jaksaminen tuntuu tulevan vastaan jo heti kättelyssä.
Nyt siis olen ilman lääkettä, ja ollut ilman jostain tuolta tammikuulta asti. En muista ihan tarkkaan.
Kirjoitan lääkkeestä nyt, koska oon kärsinyt tavallista suuremmasta voimattomuudesta. Muistin, että tällaistahan se aina ennen oli. Samalla mietin, voiko lääkkeen täydellinen poistuminen kehosta kestää sen yli 2 kk, vai johtuuko tämä jostain muusta. Monesti oon valvonut liikaa tai nukkunut liikaa, kyllähän siitä ihminen rasittuu. Esimerkiksi toissa viikolla äänittelin yötä myöten musiikkeja yhtä projektia varten, ja tälläkin viikolla luin tenttiin yhden yön niin, että nukuin vain kaksi tuntia.
Mulla univelka tuntuu eniten vasta seuraavana päivänä, siis siinä vaiheessa, kun olen jo yhden yön hyvin nukkunut. Edellisten kolmen yön unet ovat menneet kutakuinkin näin: 2 h, 8,5 h ja nyt 12 h. Eilen olin aivan naatti, en meinannut sohvalta päästä ylös. Tänään on olo, että melkein ehkä pystyisinkin johonkin. Että onko syynä valvominen vai aivojen ylirasitus tenttiin lukemisesta, liikunnan puute, hieman epäsäännöllinen syöminen... On niin vaikea tietää! Enkä halua uppoutua ylianalysointiin! Yritän sentään parhaani mukaan liikkua, ja koitan laittaa syömisen ja levon kaiken edelle. En stressaa ruoan hinnasta paljoa, voi olla valmisruokaakin kunhan syön. Tarkoitus on sentään tänään lähteä kävelylle, eilen se jäi vain aikomukseksi. Fysioterapeutin antamia hengästyttäviä harjoituksia olen jo tehnyt tänään.
Vireystila on kyllä todella tärkeä asia. Tärkeimpiä ehkä. Toimintakyky laskee entisestään, jos ei ol voimia tehdä mitään toimia eikä ylläpitää hyvinvointiaan. Yritän jatkuvasti luoda uusia ajatusmalleja, jotta elämänlaatuni ei ainakaan laskisi, oppisin olemaan ajoissa jne.
Tällaisia mielikuvia mulla on tällä hetkellä käytössä, ja ne on hieman auttaneet:
"Saavu ja lähde ajoissa" -korttipeli. Optimisti-minä ajattelisi, että kyllähän minä nyt ehdin kun ajoaika on 45 min ja siihen, kun pitää olla tapaamisessa, on 45 min. No, enpä ehdi. Sillä "ajamisen korttipakasta" ei tule pelkkiä haluamiani pelikortteja, koska pakka sekoitetaan joka välissä ja sieltä tulee kortteja sattumalta. Ajomatkaa sekoittavat ainakin seuraavat ongelmiin liittyvät kortit, jos niitä pakasta tulee: a) keli b) parkkipaikka c) ratsia d) tankkaus e) työpuhelu f) roudaus ja kävely kummassakin päässä g) tuttavat/juttelu h) avomies/ei voi kiirehtiä niin kuin yleensä i) unohdus (jokin esine, syöminen tms.)
Tietysti minä nämä asiat aina olen tiennyt. Mutta kerta kaikkiaan en ole kyennyt ymmärtämään, miten paljon ajallaan olemiseen vaikuttavia asioita elämässä tosiaan on. Vain korttipakkaa ajattelemalla käsitän, kuinka paljon on sattuman varassa ja minun kontrollini ulkopuolella. Ja kuinka paljon on noita minun ominaisuuksieni aiheuttamia myöhästymistä edistäviä juttuja, kuten että täytyy tankata tai ostaa eväitä kesken matkan, koska kerta kaikkiaan en vain ole muistanut sellaisia asioita ennen lähtöä. Tunnepuolella jopa hieman suututtaa tajuta, etten voi selitellä itselleni ehtiväni ajoissa lähtemällä hieman myöhemmin. On vain hyväksyttävä ja tajuttava se, että korttipakasta lähes väistämättä tulee vedettyä joku noista em. asioista. Saatuma on yksi roolihahmo elämässäni, pieni kiusantekijä.
"Aika on musiikkia" -metodi. Kuuntelen autossa musiikkia, jos ajan yksin. Mulla on tällä hetkellä vain yksi levy autossa. Kuuntelen vain muutamaa lempparibiisiäni. Näin opin puoliksi vahingossa, että kotini ja vanhempieni talon välinen matka on 6 x raita kuus tai 3 x raita neljä.
Sama homma kuin edellä. Tietysti minä tiedän, että ajomatka on tietyllä vauhdilla tietyn kestoinen. Määrättömiä ei voi kaahata mutkaisilla teillä, joilla liikkuu lapsia. Turvallisuus ennen kaikkea. Vaikka nämä kylätiet olisivatkin joku rallirata, niin määrättömästi ei siltikään voi kaahata ajamatta tieltä ulos. En ajattele nykyään ollenkaan niin helposti voivani ehkä vielä olla ajoissa, jos lähden 3 min päästä, koska tajuan, että tuo ajomatka on sellainen kiinteä muutaman biisin mittainen palikka, johon ei kovin paljoa vaihtelua saa. Sovelsin samaa myös kaupunkiajossa ja hahmotan nyt paremmin vakioreitilläni, missä kohtaa matkaa on kulunut 1/3 ja missä 2/3 matka-ajasta.
Tällaisia lisää muillekin elämän osa-alueille. Ehkä pitäisi alkaa taas kuunnella musaa vaikka mp3-soittimelta niin kuin ennen vanhaan.
...
Edit. Vielä bloggauksesta: Niin, julkaisuun liittyy ristiriita. Samanaikaisesti tulee olo, että on saanut jotain aikaan ja kohta voi saada ehkä jotain tärkeääkin tehtyä. Toisaalta muistaa, miten paljon on muutaman vuoden aikana viettänyt aikaa netissä blogitekstiä kirjoittaen niin, että se on oikeastaan haitannut muuta elämää. Bloggaus, hyvä vai paha? Ei mitään hajua. Sen vain tiedän, että tarve minulla tähän on. Tai ainakin halu...
maanantai 6. kesäkuuta 2016
Rutiineista X: Tärkeä askel
Tänään tunnen ensimmäistä kertaa olevani valmis tärkeämpien rutiinien opetteluun. Odotukset ovat korkealla, sillä tänään on niin hyvä fiilis! Huomisen tunteista ihmispolo harvemmin mitään tietää, mutta toivossa on hyvä elää.
Ensimmäisenä selätän sähköpostin tehtävälistan. Joka ikinen päivä tästä hetkestä eteenpäin hoidan listalta kaksi asiaa.
Hitot vesikannurutiineistä ja muista, isot asiat ne on hoidettava, nyt riitti kiertely ja kaartelu!
Rutiinit ovat kuin eilen mainitsemani säilytysjärjestelmät. Määrä ei mitenkään korvaa toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Jos niitä on liikaa, ei jää tilaa tärkeälle: itse elämiselle. Turhat pois, ja priorisointia kehiin!
Käytännössä yritän saada tehtäviä hoidettua heti ensimmäisenä aamulla "päivän tärkeimmät tehtävät" -periaatteen mukaan. Netissä tuon tavan nimi on "most important tasks" eli MIT. Ideana on saada loppupäivä stressittömäksi ja soljuvaksi hoitamalla pääasiat heti alkuun.
Pahin ongelmakohta on tunnepuoli: kun asian ajattelu aiheuttaa kauhistusta ja häpeää, on siihen vaikeaa tarttua. Niinpä hämäys lienee paikallaan. Eilen hämäsin tunteitani roikkumalla Facebookissa samalla, kun kirjoitin sähköposteja. FB oli auki selaimessa silloinkin, kun en sitä käyttänyt, ja sain siitä paljon voimaa. Ihan kummallista! Muita hämäyksiä voisivat olla, että juttelisi ikävää hommaa tehdessään jonkun kivan ihmisen kanssa puhelimessa, söisi herkullista ruokaa tms. Ylipäätään se, ettei joudu keskittymään työhön liikaa, voisi auttaa. Kuin puolet aivoista olisi turrutettu nukuksiin. Kun leikkii olevansa tekemässä ihan muuta, tulee homma tehtyä huomaamatta.
Ainakin näin toivon ja näin luulen juuri nyt. Ainakin juuri nyt kuvittelen, että kirjoitan viatonta blogipostausta enkä suinkaan ole lupaamassa jotakin näin hirvittävän vaikeaa siinä sivussa. Miten tämä voikin olla näin iso askel? Miten kerrankin tuntuu, että lupaukseni on pidettävä ja jo lupaaminen on melkein yhtä vaikeaa kuin toteuttamiseen ryhtyminen?
Apuvaa. Haluan jo onnistua viimein, näiden kaikkien vuosien jälkeen! En jaksa enää epäonnistua. Haluan, että elämä rullailis sopivasti eteenpäin ilman jatkuvia pullonkauloja ja töksähtelyitä!
Ensimmäisenä selätän sähköpostin tehtävälistan. Joka ikinen päivä tästä hetkestä eteenpäin hoidan listalta kaksi asiaa.
Hitot vesikannurutiineistä ja muista, isot asiat ne on hoidettava, nyt riitti kiertely ja kaartelu!
Rutiinit ovat kuin eilen mainitsemani säilytysjärjestelmät. Määrä ei mitenkään korvaa toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Jos niitä on liikaa, ei jää tilaa tärkeälle: itse elämiselle. Turhat pois, ja priorisointia kehiin!
Käytännössä yritän saada tehtäviä hoidettua heti ensimmäisenä aamulla "päivän tärkeimmät tehtävät" -periaatteen mukaan. Netissä tuon tavan nimi on "most important tasks" eli MIT. Ideana on saada loppupäivä stressittömäksi ja soljuvaksi hoitamalla pääasiat heti alkuun.
Pahin ongelmakohta on tunnepuoli: kun asian ajattelu aiheuttaa kauhistusta ja häpeää, on siihen vaikeaa tarttua. Niinpä hämäys lienee paikallaan. Eilen hämäsin tunteitani roikkumalla Facebookissa samalla, kun kirjoitin sähköposteja. FB oli auki selaimessa silloinkin, kun en sitä käyttänyt, ja sain siitä paljon voimaa. Ihan kummallista! Muita hämäyksiä voisivat olla, että juttelisi ikävää hommaa tehdessään jonkun kivan ihmisen kanssa puhelimessa, söisi herkullista ruokaa tms. Ylipäätään se, ettei joudu keskittymään työhön liikaa, voisi auttaa. Kuin puolet aivoista olisi turrutettu nukuksiin. Kun leikkii olevansa tekemässä ihan muuta, tulee homma tehtyä huomaamatta.
Ainakin näin toivon ja näin luulen juuri nyt. Ainakin juuri nyt kuvittelen, että kirjoitan viatonta blogipostausta enkä suinkaan ole lupaamassa jotakin näin hirvittävän vaikeaa siinä sivussa. Miten tämä voikin olla näin iso askel? Miten kerrankin tuntuu, että lupaukseni on pidettävä ja jo lupaaminen on melkein yhtä vaikeaa kuin toteuttamiseen ryhtyminen?
Apuvaa. Haluan jo onnistua viimein, näiden kaikkien vuosien jälkeen! En jaksa enää epäonnistua. Haluan, että elämä rullailis sopivasti eteenpäin ilman jatkuvia pullonkauloja ja töksähtelyitä!
tiistai 17. toukokuuta 2016
Rutiiniraportti VII, palkkiot kokeiluun
Meneillään on pahimman luokan välttely. Tänään pitäisi saada koulutehtäviä palautettua ennen töihin lähtöä enkä ole aloittanutkaan. Töihin pitää lähteä kahdelta, ja lupasin itselleni, että tehtävät on tehty puoleenpäivään mennessä. Rutiinien rakentamisessa olen keskittynyt epäolennaiseen pipertämiseen. Nyt tarvittaisiin jotain, millä pureutua itse ongelmaan!
En koe pystyväni tapoihin, joissa kerran päivässä laitetaan saapuneet laskut ja kirjoitetut kuitit kansioon tai joka päivä lasketaan yksi fysiikan tehtävä. Yritän siis lähteä toisesta päästä liikkeelle - palkinnoista. En ole koskaan onnistunut ottamaan palkkiojärjestelmääkään käyttöön, mutta toisaalta en ole kunnolla yrittänytkään.
Palkkio tehtävien tekemisestä, tai mikä nyt milloinkin on tärkeintä ja onnellisuuttani edistävintä, on blogiin kirjoittaminen. Minipostaussarjassaani koittaa "palkkiovaihe" eikä uutta raportointia siis seuraa ennen kuin olen saavuttanut jotain.
En koe pystyväni tapoihin, joissa kerran päivässä laitetaan saapuneet laskut ja kirjoitetut kuitit kansioon tai joka päivä lasketaan yksi fysiikan tehtävä. Yritän siis lähteä toisesta päästä liikkeelle - palkinnoista. En ole koskaan onnistunut ottamaan palkkiojärjestelmääkään käyttöön, mutta toisaalta en ole kunnolla yrittänytkään.
Palkkio tehtävien tekemisestä, tai mikä nyt milloinkin on tärkeintä ja onnellisuuttani edistävintä, on blogiin kirjoittaminen. Minipostaussarjassaani koittaa "palkkiovaihe" eikä uutta raportointia siis seuraa ennen kuin olen saavuttanut jotain.
sunnuntai 15. toukokuuta 2016
Rutiineista VI, lista
Nimeän rutiinit, jotta voin paremmin seurata niissä pysymistä. Mukana aloituspäivät. Epäonnistuneet rutiinit eivät päässeet listaan, mutta jos on ollut vain pientä horjuntaa, pääsi rutiini mukaan.
Kannuntäyttö 7.5.16
Netinkäytön rajoittaminen 7.5.16
Raportointi 7.5.2016
Nukkumaanmeno ajoissa 10.5.16
Iltatoimien keskittäminen 10.5.16
Aamutoimien keskittäminen 10.5.16
Laskujen ja kuittien valokuvaaminen 12.5.16
Uudet:
Aamu-unet. Klo 12 jälkeen ei nukuta yöunia, vaikka uni olisi tullut vasta aamulla seitsemältä. Päiväunet tietysti saa ottaa. 14.5.16
Kannuntäyttö 7.5.16
Netinkäytön rajoittaminen 7.5.16
Raportointi 7.5.2016
Nukkumaanmeno ajoissa 10.5.16
Iltatoimien keskittäminen 10.5.16
Aamutoimien keskittäminen 10.5.16
Laskujen ja kuittien valokuvaaminen 12.5.16
Uudet:
Aamu-unet. Klo 12 jälkeen ei nukuta yöunia, vaikka uni olisi tullut vasta aamulla seitsemältä. Päiväunet tietysti saa ottaa. 14.5.16
perjantai 13. toukokuuta 2016
Rutiineista V
Muutamiin ongelmakohtiin kaipaan hyviä rutiineja erityisen kipeästi. Eilen mainitsemani kirjanpito tuottaa jatkuvasti päänvaivaa. Kokeilen siis aloittaa näin alv-ilmoituksen jälkeisenä päivänä uuden tavan: jos huomasin ilmoitusta tehdessäni kirjanpidoasani viilattavaa enkä ehdi asiaa hoitaa, palaan korjaamaan tilanteen heti seuraavana päivänä eli touko-, elo-, marras- ja helmikuun 13. päivänä. Mikäli tämä ei onnistu, on homma hoidettava ehsottomasti heti 14. päivän aamuna, ja asiasta tehtävä kalenterimerkintä sekä laitettava muistutus ja pyydettävä läheistä valvomaan, että hoidan asian.
Eilinen päivä oli muuten melko onnistunut monelta kantilta. Siivoilin vinttiäkin ja ties mitä, virtaa riitti, kiitos ADD-lääkkeen. Paras tekoni koko päivänä oli antaa älypuhelin avomiehelleni ja pyytää piilottamaan se. Kokeillaanpa rakentuisiko siitäkin uusi tapa! :)
Eilinen päivä oli muuten melko onnistunut monelta kantilta. Siivoilin vinttiäkin ja ties mitä, virtaa riitti, kiitos ADD-lääkkeen. Paras tekoni koko päivänä oli antaa älypuhelin avomiehelleni ja pyytää piilottamaan se. Kokeillaanpa rakentuisiko siitäkin uusi tapa! :)
torstai 12. toukokuuta 2016
Lyhyesti rutiineista IV
Tämän aamun heräteostoksena latasin sovelluksen, jolla voin kuvata ja tallentaa kaikki yritykseni kuitit. Ehkä tärkein uusi rutiini alkanee tästä.
Kun saan käsiini paperisen laskun itselleni tai kun käsissäni on asiakkaalle lähtevä lasku, kuvaan sen välittömästi ja kirjoitan sovellukseen ainakin muutaman kirjanpidon kannalta olennaisimman tiedon. Näin kirjanpito on helppo hoitaa sitten myöhemmin. Jos kuva jää ottamatta, palaan asiaan aina ennen kuin julkaisen uuden blogikirjoituksen.
Sattuipa sopivasti, tänään on nimittäin taas alv-ilmoituksen jättöpäivä.
Muut rutiinit ovat pitäneet, ainakin suunnilleen...
Kun saan käsiini paperisen laskun itselleni tai kun käsissäni on asiakkaalle lähtevä lasku, kuvaan sen välittömästi ja kirjoitan sovellukseen ainakin muutaman kirjanpidon kannalta olennaisimman tiedon. Näin kirjanpito on helppo hoitaa sitten myöhemmin. Jos kuva jää ottamatta, palaan asiaan aina ennen kuin julkaisen uuden blogikirjoituksen.
Sattuipa sopivasti, tänään on nimittäin taas alv-ilmoituksen jättöpäivä.
Muut rutiinit ovat pitäneet, ainakin suunnilleen...
tiistai 10. toukokuuta 2016
Minipostaus minirutiineista III
Lisää tylsää rutiinien luettelointia. Näen tämän seurannan olevan ainoa tapa, jolla voin parantaa tapani.
Vesikannurutiini toimii edelleen.
Nettirutiini on pitänyt tiettyjen sivujen liiallisen lueskelun kurissa. Viimeinen sivun avaaminen klo 13.15 on ollut hyvä. "Hälytyksenä" on tunnin numeron muuttuminen kolmeksitoista, ehdin sen jälkeen sopeutua ajatukseen ja viimeistään klo 13.45 olen jättänyt ne sivut, joilla aikasyöppöjä vaaranpaikkoja piilee.
Olen saanut tehtyä tätä seurantaa, mutta se pitäisi ankkuroida paremmin johonkin tiettyyn toimintoon. Unille en saanut sitä paritettua.
Päiväunien kanssa on vähän niin ja näin. Pitää petrata!
Yöunien suhteen aloitan uuden rutiinin. Nukkumaan on mentävä heti kun väsyttää, vaikka jäisi TV-sarjan jakso kesken tai muuta mielenkiintoista olisi vielä tehtävänä. Muuten tulee kokonaan valvottu yö.
Iltatoimien suhteen pitää olla tarkkana. Olen kuin pikkulapsi, aina tulee noustua vielä kerran pissalle/juomaan vettä/syömään jotakin/pesemään hampaat, koska aiemmin unohdin. Eli kaikki nuo kerralla kuntoon, jos jostain syystä nousen sängystä illalla.
Aamulla sama. Olen päättänyt syödä marjoja, jogurttia ja erilaisia siemeniä aina aamupalaksi kera omega 3- ja omega 6-valmisteen sekä magnesiumin. Aamutoimissa tiivistämistä vaatii hiusten selvittely, joka kylläkin usein jää kokonaan tekemättä... Siispä edessä on hiustenleikkuu, 20 - 30 senttiä saisi lähteä.
Vesikannurutiini toimii edelleen.
Nettirutiini on pitänyt tiettyjen sivujen liiallisen lueskelun kurissa. Viimeinen sivun avaaminen klo 13.15 on ollut hyvä. "Hälytyksenä" on tunnin numeron muuttuminen kolmeksitoista, ehdin sen jälkeen sopeutua ajatukseen ja viimeistään klo 13.45 olen jättänyt ne sivut, joilla aikasyöppöjä vaaranpaikkoja piilee.
Olen saanut tehtyä tätä seurantaa, mutta se pitäisi ankkuroida paremmin johonkin tiettyyn toimintoon. Unille en saanut sitä paritettua.
Päiväunien kanssa on vähän niin ja näin. Pitää petrata!
Yöunien suhteen aloitan uuden rutiinin. Nukkumaan on mentävä heti kun väsyttää, vaikka jäisi TV-sarjan jakso kesken tai muuta mielenkiintoista olisi vielä tehtävänä. Muuten tulee kokonaan valvottu yö.
Iltatoimien suhteen pitää olla tarkkana. Olen kuin pikkulapsi, aina tulee noustua vielä kerran pissalle/juomaan vettä/syömään jotakin/pesemään hampaat, koska aiemmin unohdin. Eli kaikki nuo kerralla kuntoon, jos jostain syystä nousen sängystä illalla.
Aamulla sama. Olen päättänyt syödä marjoja, jogurttia ja erilaisia siemeniä aina aamupalaksi kera omega 3- ja omega 6-valmisteen sekä magnesiumin. Aamutoimissa tiivistämistä vaatii hiusten selvittely, joka kylläkin usein jää kokonaan tekemättä... Siispä edessä on hiustenleikkuu, 20 - 30 senttiä saisi lähteä.
Minirutiiniraportti II
Minipostaussarjan toinen kirjoitus, tällä kertaa myös lyhyt.
Rutiinit ovat pitäneet, mutta lääkkeen jatkamisen vuoksi päiväunille ei ole ollut tarvetta, ja tämä raportointi näköjään siirtyy yöunien yhteyteen.
Huomenna kehittänen uusia rutiineja, jee!
Hyvää yötä! :)
Rutiinit ovat pitäneet, mutta lääkkeen jatkamisen vuoksi päiväunille ei ole ollut tarvetta, ja tämä raportointi näköjään siirtyy yöunien yhteyteen.
Huomenna kehittänen uusia rutiineja, jee!
Hyvää yötä! :)
lauantai 7. toukokuuta 2016
Minipostausten sarja rutiineista
Aloitan minipostausten sarjan, sillä lääkitys ADD:hen toimii nyt vähän paremmin, ja koen pystyväni opettelemaan uusia rutiineja ja raportoimaan niistä. Tämä voi jopa johtaa johonkin! Tällä viikolla olen jo aloittanut uusia minirutiineja ja tehnyt niihin liittyen pienet lupaukset, ja tänään koitan pitää niistä kiinni, vaikka onkin lääkkeestä välipäivä.
Meidän kraanasta ei tule juomakelpoista vettä, joten lupaan arjen yksinkertaistamiseksi seuraavaa:
Kun kaadan itselleni juomavettä, kaadan sitä suoraan viiden litran astiasta mukiini. Samalla täytän kannun, josta muut ihmiset mieluummin kaatavat vetensä. Näin säästyy voimavaroja päätöksentekoon ja tilanteen arviointiin tärkeämmissä asioissa kuin siinä, onko kannua taas täytettävä vai ei. Ei tarvitse hermostua siitä, että kannua pitää taas täyttää, kun sen tekee rutiininomaisesti aina. Santsikupin saa kaataa kannusta.
Jos erehdyn toimimaan toisin, paikkaan tilanteen täyttämällä kannun vedellä heti virheen tajuttuani.
Olen usein uupunut. Lääke helpottaa tilannetta, mutta tarvitsen silti paljon lepoa.
Kun väsähdän iltapäivällä, menen levolle puoleksi tunniksi. Jo vartin lepo tehostaa tutkitusti seuraavan tunnin tai jopa kolmen tunnin työtehoa. Samalla kokeilen yhden kerran päivässä meditointia. Lepoon voi liittää nettihetken, esimerkiksi tämän minipostaussarjan kirjoittamisen ja musiikin kuuntelun, jotka pidentävät vaakatasossa vietetyn ajan enintään tuntiin. Jos levolle meno viivästyy, toteutan sen myöhemmin mutten kuitenkaan kello kuuden jälkeen. Jos nukun kuuden jälkeen, kannattaa päiväunet jatkaa yöuniksi mikäli mahdollista.
Nettiriippuvuus nostaa välillä päätään, joten opettelen seuraavaa:
Kun huomaan koukuttuneeni tiettyyn nettisivuun, rajoitan sen käytön aamuihin. Klo 13.15 saa viimeisen kerran mennä kyseiselle sivulle ja korkeintaan puoleksi tunniksi. Jos lipsun, suljen selaimen ja piilotan nettilaitteet vaatekaappiin seuraavasta tasatunnista lähtien.
Rutiinien järjestelmällinen opettelu katkeaa aina johonkin. Siispä:
Kun olen menossa päiväunille, tarkistan ja raportoin blogiin rutiinien sujumisesta. Jos en jaksa tai unohdan, teen niin seuraavana päivänä.
Jospa tämä tästä! :)
Meidän kraanasta ei tule juomakelpoista vettä, joten lupaan arjen yksinkertaistamiseksi seuraavaa:
Kun kaadan itselleni juomavettä, kaadan sitä suoraan viiden litran astiasta mukiini. Samalla täytän kannun, josta muut ihmiset mieluummin kaatavat vetensä. Näin säästyy voimavaroja päätöksentekoon ja tilanteen arviointiin tärkeämmissä asioissa kuin siinä, onko kannua taas täytettävä vai ei. Ei tarvitse hermostua siitä, että kannua pitää taas täyttää, kun sen tekee rutiininomaisesti aina. Santsikupin saa kaataa kannusta.
Jos erehdyn toimimaan toisin, paikkaan tilanteen täyttämällä kannun vedellä heti virheen tajuttuani.
Olen usein uupunut. Lääke helpottaa tilannetta, mutta tarvitsen silti paljon lepoa.
Kun väsähdän iltapäivällä, menen levolle puoleksi tunniksi. Jo vartin lepo tehostaa tutkitusti seuraavan tunnin tai jopa kolmen tunnin työtehoa. Samalla kokeilen yhden kerran päivässä meditointia. Lepoon voi liittää nettihetken, esimerkiksi tämän minipostaussarjan kirjoittamisen ja musiikin kuuntelun, jotka pidentävät vaakatasossa vietetyn ajan enintään tuntiin. Jos levolle meno viivästyy, toteutan sen myöhemmin mutten kuitenkaan kello kuuden jälkeen. Jos nukun kuuden jälkeen, kannattaa päiväunet jatkaa yöuniksi mikäli mahdollista.
Nettiriippuvuus nostaa välillä päätään, joten opettelen seuraavaa:
Kun huomaan koukuttuneeni tiettyyn nettisivuun, rajoitan sen käytön aamuihin. Klo 13.15 saa viimeisen kerran mennä kyseiselle sivulle ja korkeintaan puoleksi tunniksi. Jos lipsun, suljen selaimen ja piilotan nettilaitteet vaatekaappiin seuraavasta tasatunnista lähtien.
Rutiinien järjestelmällinen opettelu katkeaa aina johonkin. Siispä:
Kun olen menossa päiväunille, tarkistan ja raportoin blogiin rutiinien sujumisesta. Jos en jaksa tai unohdan, teen niin seuraavana päivänä.
Jospa tämä tästä! :)
perjantai 8. huhtikuuta 2016
Yhteiskunta on epäreilu ihmiselle, jolla on ADHD
ADHD:n myötä olen tajunnut, miten paljon yhteiskunta todella syrjii meitä tarkkaavuushäiriöisiä ja suosii muita. Me emme kerta kaikkiaan sovi tähän systeemiin sitten yhtään mitenkään.
Otetaan nyt vaikka kirjanpito. Eräs tuttuni sanoi, että hänen yrityksensä kirjanpitokulut ovat vuosittain 3000 €. Minä en voi maksaa tuollaisia summia, sillä minulla on ADHD enkä voi tehdä töitä niin paljoa kuin neurologisesti normaalit ihmiset. Minun kannattaa siis tehdä kirjanpitoni itse.
Kuinka on sujunut? Heikosti. Tällä ällillä saa kyllä hommansa hoidettua, mutta aikataulut venyvät ja vanuvat pahemman kerran. Tietyt hommat pitäisi kirjata muistiin kuukausittain, toiset jopa päivittäin. Arvatkaapa vaan onnistuuko! Kuitit ovat sekaisin läjässä, vaikka kuinka olen yrittänyt kerätä niitä yhteen kansioon ja rei'ittää kaiken heti. Turha tulla neuvomaan, miten pitäisi olla vain enemmän itsekuria, laittaa muistutuksia jne. Jos kuvittelee, että sellainen auttaa, ei ole syvällisesti ymmärtänyt, mistä ADHD:ssa on kyse. Toisekseen: silloin kun tuollainen kurinalainen toiminta onnistuu, sillä on ihan liian kova hinta. Henkinen kurinpito on rankkaa puuhaa. Ihminen itse voi uupua aivan täysin siitä, että pitää yrityksensä paperiasiat kunnossa.
Niin, kannattaisiko siitä kirjanpidosta kuitenkin maksaa? Ei, ainakaan minun tapauksessani. Kirjanpitäjän kustantaminen maksaa selvää rahaa, jota varten on tehtävä raakaa työtä, joka taas ajaa siihen samaan piippuun kuin kirjanpidon hoitaminen itse. Sillä erotuksella, että kirjanpitonsa hoitaa lyhyemmässä ajassa kuin tienaa 3000 €.
Mitä tilanteelle sitten voisi tehdä? En tosiaan tiedä. Jonkinlaista joustoa systeemiin olisi ainakin hyvä saada. Esimerkiksi arvonlisäveron ilmoittaminen vuosittain sen sijaan että se pitäisi ilmoittaa neljännesvuosittain tai kuukausittain. Valtio voisi myös kustantaa kirjanpitäjän kaikille yrittäjille. Moni uskaltaisi aloittaa yritystoiminnan, jos joku hoitaisi veloituksetta paperiasiat hänen puolestaan. Verot kulkisivat sutjakkaammin, mätkyiltä vältyttäisiin, stressi vähenisi, sairaslomat vähenisivät. Näin uskon.
Monessa asiassa tuntuu siltä, että meikäläiset vain ovat taakkana tälle yhteiskunnalle. Olemme niitä mattimyöhäisiä, jotka unohtelevat asioita, hukkaavat tavaroita, kolaroivat autoja, tiputtelevat lasiesineitä, puhuvat liikaa ja harkitsemattomasti, nukkuvat 13 h yössä eivätkä siivoa kotona saati tiskaa ja laita ruokaa. (Toki on huomautettava, että meistä on moneksi eivätkä nuo asiat aivan kaikkiin meistä päde.) Kaiken kukkuraksi iso osa vankiloissa istuvasta porukastakin on ADHD:sta kärsiviä, mikä minusta kertoo jostain jotain. Kuitenkin usein hoetaan, miten ADHD voi olla lyömätön etu, sillä se lisää luovuutta, ja lisäksi ADHD-henkilöt toimivat erinomaisesti kriisitilanteissa, sillä silloin heillä vasta alkaa raksuttaa. Monet meistä ovatkin hakeutuneet jännittäviin hommiin, vaikkapa ensihoitajiksi. Minusta tällainen positiivisten puolten hakeminen tuntuu naurettavalta. Omassa elämässäni on tällä hetkellä ADHD-piirteistä selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kaikesta ei voi syyttää vain lakipykäliä. Jopa merkittävämmässä osassa ovat muut ihmiset, jotka tavan takaa syyllistävät ADHD-läheisiään. ADHD:sta on aivan liian vähän tietoa saatavilla, ja hyvin monelta puuttuu diagnoosi kokonaan. Itselleni ei tulisi enää mieleenkään urputtaa kenellekään laiskuudesta tai muusta vastaavasta, kun tiedän toiminnanohjauksen ongelmien olevan niin olennainen osa ADHD:ta. Urputtamisesta ei seuraa se, että kotityöt yhtäkkiä mystisesti hoituvat. Siitä seuraa ainoastaan toisen ihmisen itsetunnon aleneminen, mikä taas voi johtaa epäasialliseen käytökseen ja esimerkiksi kostautua tarkkaavuushäiriöisen henkilön lapsille joskus tulevaisuudessa. Pahoinvointi voi tutkitusti välittyä sukupolvelta toiselle.
Rauhaa, rakkautta ja joustoa - niitä minä toivon lisää tähän maailmaan, vaikka poikkeuksellisen nipo tyyppi olenkin. :)
Otetaan nyt vaikka kirjanpito. Eräs tuttuni sanoi, että hänen yrityksensä kirjanpitokulut ovat vuosittain 3000 €. Minä en voi maksaa tuollaisia summia, sillä minulla on ADHD enkä voi tehdä töitä niin paljoa kuin neurologisesti normaalit ihmiset. Minun kannattaa siis tehdä kirjanpitoni itse.
Kuinka on sujunut? Heikosti. Tällä ällillä saa kyllä hommansa hoidettua, mutta aikataulut venyvät ja vanuvat pahemman kerran. Tietyt hommat pitäisi kirjata muistiin kuukausittain, toiset jopa päivittäin. Arvatkaapa vaan onnistuuko! Kuitit ovat sekaisin läjässä, vaikka kuinka olen yrittänyt kerätä niitä yhteen kansioon ja rei'ittää kaiken heti. Turha tulla neuvomaan, miten pitäisi olla vain enemmän itsekuria, laittaa muistutuksia jne. Jos kuvittelee, että sellainen auttaa, ei ole syvällisesti ymmärtänyt, mistä ADHD:ssa on kyse. Toisekseen: silloin kun tuollainen kurinalainen toiminta onnistuu, sillä on ihan liian kova hinta. Henkinen kurinpito on rankkaa puuhaa. Ihminen itse voi uupua aivan täysin siitä, että pitää yrityksensä paperiasiat kunnossa.
Niin, kannattaisiko siitä kirjanpidosta kuitenkin maksaa? Ei, ainakaan minun tapauksessani. Kirjanpitäjän kustantaminen maksaa selvää rahaa, jota varten on tehtävä raakaa työtä, joka taas ajaa siihen samaan piippuun kuin kirjanpidon hoitaminen itse. Sillä erotuksella, että kirjanpitonsa hoitaa lyhyemmässä ajassa kuin tienaa 3000 €.
Mitä tilanteelle sitten voisi tehdä? En tosiaan tiedä. Jonkinlaista joustoa systeemiin olisi ainakin hyvä saada. Esimerkiksi arvonlisäveron ilmoittaminen vuosittain sen sijaan että se pitäisi ilmoittaa neljännesvuosittain tai kuukausittain. Valtio voisi myös kustantaa kirjanpitäjän kaikille yrittäjille. Moni uskaltaisi aloittaa yritystoiminnan, jos joku hoitaisi veloituksetta paperiasiat hänen puolestaan. Verot kulkisivat sutjakkaammin, mätkyiltä vältyttäisiin, stressi vähenisi, sairaslomat vähenisivät. Näin uskon.
Monessa asiassa tuntuu siltä, että meikäläiset vain ovat taakkana tälle yhteiskunnalle. Olemme niitä mattimyöhäisiä, jotka unohtelevat asioita, hukkaavat tavaroita, kolaroivat autoja, tiputtelevat lasiesineitä, puhuvat liikaa ja harkitsemattomasti, nukkuvat 13 h yössä eivätkä siivoa kotona saati tiskaa ja laita ruokaa. (Toki on huomautettava, että meistä on moneksi eivätkä nuo asiat aivan kaikkiin meistä päde.) Kaiken kukkuraksi iso osa vankiloissa istuvasta porukastakin on ADHD:sta kärsiviä, mikä minusta kertoo jostain jotain. Kuitenkin usein hoetaan, miten ADHD voi olla lyömätön etu, sillä se lisää luovuutta, ja lisäksi ADHD-henkilöt toimivat erinomaisesti kriisitilanteissa, sillä silloin heillä vasta alkaa raksuttaa. Monet meistä ovatkin hakeutuneet jännittäviin hommiin, vaikkapa ensihoitajiksi. Minusta tällainen positiivisten puolten hakeminen tuntuu naurettavalta. Omassa elämässäni on tällä hetkellä ADHD-piirteistä selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kaikesta ei voi syyttää vain lakipykäliä. Jopa merkittävämmässä osassa ovat muut ihmiset, jotka tavan takaa syyllistävät ADHD-läheisiään. ADHD:sta on aivan liian vähän tietoa saatavilla, ja hyvin monelta puuttuu diagnoosi kokonaan. Itselleni ei tulisi enää mieleenkään urputtaa kenellekään laiskuudesta tai muusta vastaavasta, kun tiedän toiminnanohjauksen ongelmien olevan niin olennainen osa ADHD:ta. Urputtamisesta ei seuraa se, että kotityöt yhtäkkiä mystisesti hoituvat. Siitä seuraa ainoastaan toisen ihmisen itsetunnon aleneminen, mikä taas voi johtaa epäasialliseen käytökseen ja esimerkiksi kostautua tarkkaavuushäiriöisen henkilön lapsille joskus tulevaisuudessa. Pahoinvointi voi tutkitusti välittyä sukupolvelta toiselle.
Rauhaa, rakkautta ja joustoa - niitä minä toivon lisää tähän maailmaan, vaikka poikkeuksellisen nipo tyyppi olenkin. :)
lauantai 27. helmikuuta 2016
Kontrollointi ja suorittaminen pannaan
Ajottain luen Leo Babautan kirjoituksia englanninkielisestä Zen Habits -blogistaan. Ne toistavat samaa kaavaa vuodesta toiseen ja kirjoittajalla on oma lehmä ojassa, mutta silloin tällöin löydän jotain uusia ajatuksia herättävääkin kirjoitusten joukosta.
Tänään tässä mummon huoneen nojatuolissa istuessani iski tämä. Miksi yritämme kontrolloida kaikkea, kun kuitenkin vain epäonnistumme yrityksessämme? Miksemme vain yrittäisi olla tietoisemmin läsnä? Muotisana mindful nousee tuolla esiin. Mindful, mindfulness.
Niin, olla tietoisesti läsnä. Minulta se ei ainakaan onnistu. Juuri tänään oli taas puhetta perheenjäsenteni kanssa tästä päänsisäisestä sekasotkustani. Yritin selittää, miten en todellakaan ajattele, mitä olen juuri tekemässä, vaan aina jotain ihan muuta. Pääni on täynnä sanoja: ulospäinsuuntautunutta sisäistä puhetta, mutta myös junnaavia muutaman sanan "korvamatoja" etuperin ja takaperin, joskus musiikkiinkin liittyen tai jollain tietyllä rytmillä toistuen. Ja aina soi päässä joku kappale.
En kiinnitä asiaan paljoa huomiota eikä kyseessä ole sellainen elokuvan taustamusiikin tapainen soiminen, vaan monivivahteisempi kokonaisuus. Melodia voi palata mieleen yhdistyneenä paikannimikylttiin, jonka tekstin näin hetken aiemmin autolla ajaessani. Melodia tai rytmi voi vain soida omana itsenäisenä korvamatonaankin, sillä tavoin kuin korvamadot yleensä soivat. Jos nyt noin voi sanoa... Melodia painuu taka-alalle huomioni ulkopuolelle, kun ajattelen jotain muuta, mutta muistuttaa aina välillä olemassaolostaan.
Korvamadot myös vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Alkuviikosta töihin ajaessani näin auton, jonka rekisteritunnus oli YCM. Päässäni alkoi välittömästi soida YMCA. Samana päivänä mietin, miten selittäisin tätä sanojen väärinpäin kääntymistä jollekin tuttavalle, ja viittä minuuttia myöhemmin tajusin päässäni soivan Nylon Beatin biisin, jossa mainitaan "sanoja väärinpäin latasin yllättäin". Tämä tapahtui aivan täysin tiedostamatta. Pääni sisäinen hakukone toimii automaatiolla. Tänään kaupan parkkipaikalla huomasin ajatusteni jumahtaneen lauseeseen "ehkä vois käydä kävelyllä tänään, näänät ällyleväk ädyäk siov äkhe", sitten ajattelin jotain muuta, ja ajattelin, miten tätäkin jollekin selittäisin, ja tuo lause taas palasi mieleeni korvamatotyyliin, usein sanajärjestys vähän väärin tuossa väärinpäin olevassa osuudessa.
Niin. Miten tällä päällä sitten oikein pitäisi kyetä jotain ajattelemaan? Ajatteluni on joko merkityksetöntä mielessä pyörivien sieltä täältä mukaan tarttuneiden sanojen tarkkailua tai sitten oma ääneni kuivaharjoittelee päässäni keskusteluja milloin kellekin vastapuolelle. En mitenkään rakasta omaa ääntäni ja halua kuunnella sitä koko ajan, mutta siellä se vaan pälpättää. Ja niin ne soivat ne korvamadotkin, pidin niiden kuuntelusta tai en. Koskaan en harrasta sisäistä puhetta itselleni - sisäinen ääneni ei esimerkiksi hauku tai kehu minua koskaan. Pelottavaahan se olisi, jos minuuteni olisi jakautunut niin, että voisin puhua itselleni. Joku mindfulness-harjoittelu taitaisi kyllä olla paikallaan. Mitä teidän päässä pyörii vai onko siellä hiljaista ja rauhallista?
Pointtikin minulla kai oli, kun tätä kirjoitusta aloin nakuttaa... Tunnustan, että pyrin Leon mainitsemaan kontrollointiin. En kuitenkaan paikkaa toiminnanohjausyrityksilläni tunteita, yritän vain saada tehtyä valveillaoloaikana muutakin kuin istuttua tuolilla. Mielestäni en odota paljoa. Haluan elää. Tiedostan, että kontrollointiyritykseni menevät poikkeuksetta pieleen. Havaitsen, että tästä huolimatta sisäinen puheeni heittelee ilmaan passiivissa olevia ehdotuksia, siis ei edelleenkään puhu minulle, mutta laukoo ääneen totuuksia ja muistuttelee asioista: "voisi käydä kävelyllä", "pianoahan voisi soittaa", "niin, joskus tässä viikonloppunahan oli tarkoitus täydentää tehtävälistaa ja tehdä siitä tärkeimpiä asioita".
Ehkä kyseessä ovat enemmänkin sisäiset odotukset kuin kontrollointi. Vaikkei tiedostava läsnäolo (toistaiseksi) ole minulta onnistunut, voin yrittää alentaa odotuksiani. Sen sijaan, että säntäilisin ulos kävelylle vain jostakin sääilmiöstä kuten tuosta kirkkaasta auringonpaisteesta johtuen, voin aivan rauhassa istua juuri tässä. Mummo kuorsaa ja minä nautin laatuajasta kirjoittamisen ääressä. Seuraavaksi hengittelen ja havainnoin ympäristöäni ja yritän jättää omaan arvoonsa ajatukset, jotka vihjaavat, että tänään pitäisi vielä valoisan aikaan kävelyllekin ehtiä. Ei pidä. Minun ei tarvitse kiirehtiä eikä ehtiä yhtään mitään. En ole edes kolmeakymmentä, aurinkoisia helmikuisia talvipäiviä tulee vielä toisia. Matkustin tänne viettääkseni aikaa läheisteni kanssa, ja sen laatuajan saaminen olkoon ainoa vaatimukseni seuraavien päivien aikana. Terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan suorittaminen ei kuulu tähän lomaan yhtään. Vaikka auringonvalo ja lumi tuovat minulle iloa, en aio alistua siihen, että niistäkin nauttimaan lähteminen uhkaa muuttua suorittamiseksi.
Tänään tässä mummon huoneen nojatuolissa istuessani iski tämä. Miksi yritämme kontrolloida kaikkea, kun kuitenkin vain epäonnistumme yrityksessämme? Miksemme vain yrittäisi olla tietoisemmin läsnä? Muotisana mindful nousee tuolla esiin. Mindful, mindfulness.
Niin, olla tietoisesti läsnä. Minulta se ei ainakaan onnistu. Juuri tänään oli taas puhetta perheenjäsenteni kanssa tästä päänsisäisestä sekasotkustani. Yritin selittää, miten en todellakaan ajattele, mitä olen juuri tekemässä, vaan aina jotain ihan muuta. Pääni on täynnä sanoja: ulospäinsuuntautunutta sisäistä puhetta, mutta myös junnaavia muutaman sanan "korvamatoja" etuperin ja takaperin, joskus musiikkiinkin liittyen tai jollain tietyllä rytmillä toistuen. Ja aina soi päässä joku kappale.
En kiinnitä asiaan paljoa huomiota eikä kyseessä ole sellainen elokuvan taustamusiikin tapainen soiminen, vaan monivivahteisempi kokonaisuus. Melodia voi palata mieleen yhdistyneenä paikannimikylttiin, jonka tekstin näin hetken aiemmin autolla ajaessani. Melodia tai rytmi voi vain soida omana itsenäisenä korvamatonaankin, sillä tavoin kuin korvamadot yleensä soivat. Jos nyt noin voi sanoa... Melodia painuu taka-alalle huomioni ulkopuolelle, kun ajattelen jotain muuta, mutta muistuttaa aina välillä olemassaolostaan.
Korvamadot myös vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Alkuviikosta töihin ajaessani näin auton, jonka rekisteritunnus oli YCM. Päässäni alkoi välittömästi soida YMCA. Samana päivänä mietin, miten selittäisin tätä sanojen väärinpäin kääntymistä jollekin tuttavalle, ja viittä minuuttia myöhemmin tajusin päässäni soivan Nylon Beatin biisin, jossa mainitaan "sanoja väärinpäin latasin yllättäin". Tämä tapahtui aivan täysin tiedostamatta. Pääni sisäinen hakukone toimii automaatiolla. Tänään kaupan parkkipaikalla huomasin ajatusteni jumahtaneen lauseeseen "ehkä vois käydä kävelyllä tänään, näänät ällyleväk ädyäk siov äkhe", sitten ajattelin jotain muuta, ja ajattelin, miten tätäkin jollekin selittäisin, ja tuo lause taas palasi mieleeni korvamatotyyliin, usein sanajärjestys vähän väärin tuossa väärinpäin olevassa osuudessa.
Niin. Miten tällä päällä sitten oikein pitäisi kyetä jotain ajattelemaan? Ajatteluni on joko merkityksetöntä mielessä pyörivien sieltä täältä mukaan tarttuneiden sanojen tarkkailua tai sitten oma ääneni kuivaharjoittelee päässäni keskusteluja milloin kellekin vastapuolelle. En mitenkään rakasta omaa ääntäni ja halua kuunnella sitä koko ajan, mutta siellä se vaan pälpättää. Ja niin ne soivat ne korvamadotkin, pidin niiden kuuntelusta tai en. Koskaan en harrasta sisäistä puhetta itselleni - sisäinen ääneni ei esimerkiksi hauku tai kehu minua koskaan. Pelottavaahan se olisi, jos minuuteni olisi jakautunut niin, että voisin puhua itselleni. Joku mindfulness-harjoittelu taitaisi kyllä olla paikallaan. Mitä teidän päässä pyörii vai onko siellä hiljaista ja rauhallista?
Pointtikin minulla kai oli, kun tätä kirjoitusta aloin nakuttaa... Tunnustan, että pyrin Leon mainitsemaan kontrollointiin. En kuitenkaan paikkaa toiminnanohjausyrityksilläni tunteita, yritän vain saada tehtyä valveillaoloaikana muutakin kuin istuttua tuolilla. Mielestäni en odota paljoa. Haluan elää. Tiedostan, että kontrollointiyritykseni menevät poikkeuksetta pieleen. Havaitsen, että tästä huolimatta sisäinen puheeni heittelee ilmaan passiivissa olevia ehdotuksia, siis ei edelleenkään puhu minulle, mutta laukoo ääneen totuuksia ja muistuttelee asioista: "voisi käydä kävelyllä", "pianoahan voisi soittaa", "niin, joskus tässä viikonloppunahan oli tarkoitus täydentää tehtävälistaa ja tehdä siitä tärkeimpiä asioita".
Ehkä kyseessä ovat enemmänkin sisäiset odotukset kuin kontrollointi. Vaikkei tiedostava läsnäolo (toistaiseksi) ole minulta onnistunut, voin yrittää alentaa odotuksiani. Sen sijaan, että säntäilisin ulos kävelylle vain jostakin sääilmiöstä kuten tuosta kirkkaasta auringonpaisteesta johtuen, voin aivan rauhassa istua juuri tässä. Mummo kuorsaa ja minä nautin laatuajasta kirjoittamisen ääressä. Seuraavaksi hengittelen ja havainnoin ympäristöäni ja yritän jättää omaan arvoonsa ajatukset, jotka vihjaavat, että tänään pitäisi vielä valoisan aikaan kävelyllekin ehtiä. Ei pidä. Minun ei tarvitse kiirehtiä eikä ehtiä yhtään mitään. En ole edes kolmeakymmentä, aurinkoisia helmikuisia talvipäiviä tulee vielä toisia. Matkustin tänne viettääkseni aikaa läheisteni kanssa, ja sen laatuajan saaminen olkoon ainoa vaatimukseni seuraavien päivien aikana. Terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan suorittaminen ei kuulu tähän lomaan yhtään. Vaikka auringonvalo ja lumi tuovat minulle iloa, en aio alistua siihen, että niistäkin nauttimaan lähteminen uhkaa muuttua suorittamiseksi.
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Sukkakuume ynnä muita opiskelua haittaavia asioita
Lähtihän se siitä! Sain katsottua opetusvideoita noin kolme tuntia. Kaupankäynti ei kuitenkaan sujunut ihanteellisesti. Ensin olin netissä ihan liikaa, mutta tilanne parani loppua kohden.
Opiskelun aikataulu ei ole pitänyt sitten yhtään. Lipsun vain pahemmin ja pahemmin. Urakka näyttää epätoivoiselta. Minulla on enää muutama päivä aikaa kertauskurssin kokeeseen. Sitä jo lykättiin kertaalleen. Ihan hulluahan sinne on mennä, kun en ole edes käynyt kaikkia kursseja. Pään yllä roikkuva häpeänuhka on kuitenkin parhaiten motivoiva asia, jonka tiedän. Sain aamulla katsottua pari videoklippiä, minkä jälkeen lähti menemään alamäkeen. Sen pidemmälle ei häpeänuhka ole tänään vielä riittänyt.
Muistini on todella lyhyt. Tänään en enää edes muistanut, että minulla oli joku kaupankäyntikikka ollut eilen. Tosielämän kaupankäynti sentään sujuu vähän paremmin: sain Huutiksessa myytyä pari tuotetta. Ekat myyntini ikinä!
Jouduin eilen sukkakuumeen valtaan, mikä osaltaan vaikeutti opiskelua. En voinut ajatella mitään muuta kuin villasukkamalleja, eikä sopivaa tuntunut millään löytyvän. Tänään sekin ratkesi ja sain viimein päätettyä mallin vaaleanpunaiselle sukkalangalle, jota loppuvuonna ostin! Muistini ei ihan tämänkään asian suhteen pelannut: huomasin nimittäin tallentaneeni FB:ssä ohjeen hienoon villasukan varteen jo aikaa sitten. Miksi muistini pitää olla niin toivottoman huono?! Miksi pyörä pitää keksiä aina uudelleen?!
Tällaista ajatuksenvirtaa. Yritän aloittaa opiskelun jälleen, kauppaa käyden.
Opiskelun aikataulu ei ole pitänyt sitten yhtään. Lipsun vain pahemmin ja pahemmin. Urakka näyttää epätoivoiselta. Minulla on enää muutama päivä aikaa kertauskurssin kokeeseen. Sitä jo lykättiin kertaalleen. Ihan hulluahan sinne on mennä, kun en ole edes käynyt kaikkia kursseja. Pään yllä roikkuva häpeänuhka on kuitenkin parhaiten motivoiva asia, jonka tiedän. Sain aamulla katsottua pari videoklippiä, minkä jälkeen lähti menemään alamäkeen. Sen pidemmälle ei häpeänuhka ole tänään vielä riittänyt.
Muistini on todella lyhyt. Tänään en enää edes muistanut, että minulla oli joku kaupankäyntikikka ollut eilen. Tosielämän kaupankäynti sentään sujuu vähän paremmin: sain Huutiksessa myytyä pari tuotetta. Ekat myyntini ikinä!
Jouduin eilen sukkakuumeen valtaan, mikä osaltaan vaikeutti opiskelua. En voinut ajatella mitään muuta kuin villasukkamalleja, eikä sopivaa tuntunut millään löytyvän. Tänään sekin ratkesi ja sain viimein päätettyä mallin vaaleanpunaiselle sukkalangalle, jota loppuvuonna ostin! Muistini ei ihan tämänkään asian suhteen pelannut: huomasin nimittäin tallentaneeni FB:ssä ohjeen hienoon villasukan varteen jo aikaa sitten. Miksi muistini pitää olla niin toivottoman huono?! Miksi pyörä pitää keksiä aina uudelleen?!
Tällaista ajatuksenvirtaa. Yritän aloittaa opiskelun jälleen, kauppaa käyden.
lauantai 20. helmikuuta 2016
Kaupankäyntiä
Olen ollut viime aikoina todella jumissa.
Viime kirjoituksessani linkkaamani ADHD-kyselyn sain tehtyä, mutta oikeastihan minun olisi pitänyt sekin aika opiskella. Nytkin minun pitäisi opiskella, ja ahkerasti pitäisikin! Sen sijaan olen vain selaillut netistä villasukkamalleja ja ties mitä muuta.
Aamulla kuitenkin sain ehkä puoli tuntia aherrettua. Otan sen merkkinä, että toivoa on. Loppuillan elämänhallintakikka onkin siis kokeilu nimeltään "kaupankäynti".
Vartin nettiaikaa saa kolmella vartilla opintoja. Useimpina päivinä tällainen ei toimisi, mutta tänään voisi toimiakin. Kerron sitten, kuinka kävi. Jos tämä onnistuu, voisin melkein teipata seinälle "hinnaston", jossa näkyy, mitä voi tienata milläkin aherruksella.
Onkohan siellä näyttöjen toisella puolella ketään muuta, joka olisi kokeillut vastaavaa?
Viime kirjoituksessani linkkaamani ADHD-kyselyn sain tehtyä, mutta oikeastihan minun olisi pitänyt sekin aika opiskella. Nytkin minun pitäisi opiskella, ja ahkerasti pitäisikin! Sen sijaan olen vain selaillut netistä villasukkamalleja ja ties mitä muuta.
Aamulla kuitenkin sain ehkä puoli tuntia aherrettua. Otan sen merkkinä, että toivoa on. Loppuillan elämänhallintakikka onkin siis kokeilu nimeltään "kaupankäynti".
Vartin nettiaikaa saa kolmella vartilla opintoja. Useimpina päivinä tällainen ei toimisi, mutta tänään voisi toimiakin. Kerron sitten, kuinka kävi. Jos tämä onnistuu, voisin melkein teipata seinälle "hinnaston", jossa näkyy, mitä voi tienata milläkin aherruksella.
Onkohan siellä näyttöjen toisella puolella ketään muuta, joka olisi kokeillut vastaavaa?
lauantai 13. helmikuuta 2016
Miten saada ADHD-puoliso hoitamaan asiansa
Jälleen pikainen käännösartikkeli ADHD:sta.
Alkuperäinen englanninkielinen teksti on tämän linkin takana.
(En saanut selville, mitä on "filing taxes", joten käänsin sen veroilmoituksen tekemiseksi. Sanatarkastihan se on verojen arkistointia tai verojen jättämistä.)
Maaliskuun 25. pv 2015, kirjoittanut Jennie, joka on ADHD-valmentaja.
...
"Jos pähkäilet, miten saisit autettua ADHD-omaistasi pysymään raiteilla, voi tämä teksti auttaa.
On monia syitä sille, ettei ADHD-läheisesi tee asioita, joita hänen sinun mielestään pitäisi olla tekemässä tai ettei hän tee niitä sillä tapaa kuin sinun mielestäsi pitäisi.
Pienen lapsen vanhemman on ymmärrettävää olla huolissaan. Puolison tai ystävän voi olla syytä perääntyä ja tutkiskella, kuinka iso osa tästä "ongelmasta" on yritystä kontrolloida ja kuinka paljon on todella kiinni läheisestä. Jotkin syistä eivät välttämättä ole missään yhteydessä ADHD:hen. Loppujen lopuksi kukaan ei ole vain ADHD:nsa. On luonne, mieltymykset, vahvuudet ja heikkoudet, arvot ja paljon muita tekijöitä, joista henkilön yksilöllisyys koostuu. Unohdetaan ne hetkeksi, ja puhutaan vain ADHD:hen liittyvistä syistä.
Mitä ADHD:hen liittyvät syyt ovat? Se riippuu todella paljon tilanteesta. Esimerkiksi, jos miehelläsi on ADHD, ja hänen vastuullaan on veroilmoituksen tekeminen, mutta hän lykkää sitä viime minuuttiin tai mikä pahempaa, ei koskaan ilmoita niitä, on kyseessä tilanne, joka ensisijaisesti johtuu hänen ADHD:staan, ja joka vaikuttaa suoraan sinuun. Tarkastellaanpa asian eri kulmia. Ellei miehesi ole erityisen kiinnostunut koko valmistelusta ja verojen ilmoittamisesta, tämä on erittäin tyypillinen ADHD-"ongelma". Pääasiassa siksi, että verojen ilmoittaminen on monivaiheinen prosessi. Eli jos tietty "ongelmakohtasi" on samalla monivaiheinen prosessi, jatka lukemista.
AKTIVAATIO NEUROTYYPILLISISSÄ AIVOISSA
sisäinen ajantaju - aloittaminen - tärkeys - pilkkominen/järjestys - aktivaatio
AKTIVAATIO ADHD-AIVOISSA
'nyt' vastaan 'ei nyt' - kiireellisyys - haaste - kiinnostus, uteliaisuus - aktivaatio
Neurotyypillisen ei-ADHD-ihmisen alitajunta tekee automaattisesti paljon asioita hänen puolestaan. AKTIVAATIO on yksi toimeenpanevista toiminnoista, joiden tohtori Thomas Brown (ks. englannin kielinen linkki tästä) on tunnistanut olevan heikentynyt ADHD-oireisilla, ja se on vastuussa toiminnan aloittamisesta, suunnitelusta ja startegian valinnassa. Aivot prosessoivat jaksoa ja järjestystä alitajuisesti, "mitä pitäisi tehdä ensin, mitä seuraavaksi, mitä viimeiseksi vai pitäisikö asia laittaa aakkosjärjestykseen?” Samanaikaisesti ne ottaavat huomioon menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Ajan arviointi käyttää sisäistä ajantajua ja tärkeysjärjestys perustuu tärkeyteen. Huomaa, että aivot eivät toimi näin henkilöllä, jolla on ADHD. En ole täsmälleen samaa mieltä siitä, että kyseessä olisi "vajaatoiminta", mutta myönnän, että ADHD-aivoja ohjaavat alitajuiset prosessit näyttävät olevan kiinnostus, uteliaisuus, haaste ja kiireellisyys, ja ne vaistoavat ajan sen kulumisen sijaan muodossa 'nyt' tai 'ei nyt'.
Miten tämä liittyy aviomieheesi, joka ei tee veroilmoitusta? No, hän ei ole tyhmä, hän tietää verojen olevan tärkeitä. Siinä onkin ensimmäinen vihje... nimittäin, jos ei ole ADHD:ta, jo tärkeys yksistään voi saada sitoutumaan veroihin liittyvään paperityöhön. Jos on ADHD, no, näkeehän sen kaaviosta… tärkeyttä ei ole koko kaaviossa! Hän tietää verojen tärkeyden, mutta tärkeys ei aja häntä sitoutumaan. Itse asiassa se vaatisi kiinnostusta, uteliaisuutta, haastetta tai kiireellisyyttä, mistä syystä niin monet ADHD-ihmiset antavat huomionsa veroille vasta viime hetkellä jos silloinkaan. He ovat antaneet asian kehittyä kriisitilanteeksi, mistä syystä syntyy kiireellisyys. Muista, tämä on vain ja ainoastaan alitajuista! Puolisosi ei tietoisesti kieltäydy veroasioista. Hän vain ei voi automaattisesti paneutua niihin, sillä hän tarvitsee alitajuisten ajurien aktivoitumista.
Mietin tätä pitkään ja hartaasti, kun opiskelin ADHD:ta. Keksin tämän tarkoittavan, etten minä, neurotyypillinen henkilö, ole alitajuisesti uteliaisuuden ajama. Olen utelias eri asioita kohtaan, mutta uteliaisuuteni ei aja minua toimintaan. Esimerkiksi, olen utelias kaikkien muistiinpantujen tapahtumien aikajanasta. Joskus ajattelen, että asia selviäisi googletuksella, mutta välittömästi sen sanottuani ajattelen myös kuutta muuta asiaa, jotka minun pitäisi tehdä. Tärkeitä asioita, joita minun on tehtävä. Näen selvästi, etteivät uteliaisuuteni ja kiinnostukseni ole tärkeitä minulle. Niiden huomioiminen on parhaimmillaan luksusta ja pahimmillaan ajanhukkaa. No, ainakin minulle. Entä sinulle?
Palataanpa suloiseen puolisoosi, joka ei ole vieläkään hoitanut verojaan. Aika kuluu hitaasti mutta varmasti lähemmäs eräpäivää. Siinä toinen vihje... hänen ajantajunsa eroaa sinun ajantajustasi. Viikkoja aikaa on sama kuin 'ei nyt'. ADHD-elämässä on nyt ja ei nyt. Muista, aina on 'ei nyt', jos ei todella ole 'nyt'. En taaskaan tarkoita älyllisesti. Hän älyää, että hänellä on kaksi viikkoa aikaa, mikä minulle vaikuttaa vähältä ajalta ja hänelle vain ajalta, joka on 'ei nyt'. Alat ehkä tajuta, ettei ADHD-aivojen kaapelointi ole suunnitteluun johtavaa. Tuo kaapelointi on kyllä mahtava kriisinhallintaan, sillä siinä yhteydessä on aina 'nyt'!
Vielä yksi iso asia saa alkunsa sen seurauksena, ettei jakson ja järjestyksen huomioon ottaminen ole automaattista. Miten kaikki tulee tehdyksi? Ilman ADHD:ta aivot pilkkovat ja järjestävät asiat automaattisesti pienempiin palasiin ja eri alaotsikoiden alle sekä määrittelevät alun, keskikohdan ja lopun. On mahdollista tietää melkein vaistomaisesti, mitä tehdä ensiksi. Nämä asiat eivät ole itsestäänselviä henkilölle, jolla on ADHD. Tällöin aivot eivät ryhmittele kategorioita automaattisesti eikä ole helppoa ratkaista, minkä asian pitäisi tapahtua ensimmäisenä.
ADHD-henkilö käsittelee tehtävät kokonaisuuksina. Etkö usko? Pyydä läheistäsi kirjoittamaan tehtävälista ja vilkaise sitä. Ensinnäkin siinä on luultavasti miljoona asiaa muutaman sijaan. Jokainen tehtävä lukenee kokonaisuutena, ei vaiheina. Esimerkiksi, "hoida verot" on listalla sen sijaan, että siinä olisi "etsi kuitit", "järjestä kuitit, "järjestä tiliotteet". ADHD-mieli ajattelee kokonaisuutta mieluummin kuin sen palasia. Heille asiat ova usein mustavalkoisia: kaikki tai ei mitään.
Henkilön, jolla on ADHD, on toimittava manuaaliohjauksella, ei automaattivaihteella niin kuin neurotyypillisen ihmisen. Hänen on tietoisesti mietittävä, voiko tehtävän pilkkoa osiin ja mistä hänen kuuluisi aloittaa. Hän voi jopa aloittaa keskeltä, sillä hänelle se ei ole keskikohta vaan paikka muiden joukossa. Kaikkien näiden tietoisten päätösten tekeminen voi olla uuvuttavaa, kun ei ole edes kiinnostusta polttoaineeksi toiminnalle. Kun tähän päälle vielä joutuu rakkaan ihmisen (eli sinun) jatkuvan vinoilun kohteeksi, no... ei ole vaikeaa huomata, kuinka moni ADHD/ei-ADHD -suhde on kovan paineen alla verojen hoitamisen aikaan.
Lakkaa antamasta neurotyypillisiä ratkaisuja ADHD-ongelmiin. Se on paras neuvo, jonka voin antaa. Älä ojenna heille kansiota ja käske heidän ensimmäiseksi mennä etsimään kuittinsa. Kukaan ei pidä käskyttämisestä muutenkaan. Kestävien ratkaisujen luomiseksi ADHD-diagnosoidun on löydettävä oma tapansa, jossa on hänelle järkeä, ja joka sopii yhteen hänen aivojensa toiminnan kanssa. Sitä paitsi, jos he keksivät tavan itse, on sillä enemmän tarttumapintaa.
ADHD-valmentajana opetan kuinka nähdä toinen toisensa parhaiten ja miten keskustella niin, että voisi saada yhdessä aikaan ainutlaatuisia ratkaisuja, jotka toimisivat molemmille. Muistakaa, teidän molempien toimintatapojen sisällyttäminen tasoittaa pelikenttää. Se ei anna etua, se vain asettaa teidät samalle viivalle. Siinä pointti, joka ADHD:sta pitäisi nähdä! Oppikaa ja hyväksykää eroavaisuutenne. Jos haluatte suhteenne parantuvan, teidän on kommunikoitava paremmin, mikä tarkoittaa, että toistenne todellisen tuntemisen on oltava tehokkaammin osana keskustelua. Puhukaa toisillenne ja uskokaa toisianne. Mitä tahansa se vaatiikaan, on samalle viivalle pääseminen päämäärä, ei mikään muu."
...
Näin siis kirjoitti Jennie. Tarkkaavaisuushäiriöisenä minä allekirjoitan täysin nuo huomiot ADHD-aivojen toiminnasta. Kun ei ole 'nyt', ei todellakaan ole 'nyt'! Mitä ajatuksia teille tästä heräsi?
Alkuperäinen englanninkielinen teksti on tämän linkin takana.
(En saanut selville, mitä on "filing taxes", joten käänsin sen veroilmoituksen tekemiseksi. Sanatarkastihan se on verojen arkistointia tai verojen jättämistä.)
Maaliskuun 25. pv 2015, kirjoittanut Jennie, joka on ADHD-valmentaja.
...
"Jos pähkäilet, miten saisit autettua ADHD-omaistasi pysymään raiteilla, voi tämä teksti auttaa.
On monia syitä sille, ettei ADHD-läheisesi tee asioita, joita hänen sinun mielestään pitäisi olla tekemässä tai ettei hän tee niitä sillä tapaa kuin sinun mielestäsi pitäisi.
Pienen lapsen vanhemman on ymmärrettävää olla huolissaan. Puolison tai ystävän voi olla syytä perääntyä ja tutkiskella, kuinka iso osa tästä "ongelmasta" on yritystä kontrolloida ja kuinka paljon on todella kiinni läheisestä. Jotkin syistä eivät välttämättä ole missään yhteydessä ADHD:hen. Loppujen lopuksi kukaan ei ole vain ADHD:nsa. On luonne, mieltymykset, vahvuudet ja heikkoudet, arvot ja paljon muita tekijöitä, joista henkilön yksilöllisyys koostuu. Unohdetaan ne hetkeksi, ja puhutaan vain ADHD:hen liittyvistä syistä.
Mitä ADHD:hen liittyvät syyt ovat? Se riippuu todella paljon tilanteesta. Esimerkiksi, jos miehelläsi on ADHD, ja hänen vastuullaan on veroilmoituksen tekeminen, mutta hän lykkää sitä viime minuuttiin tai mikä pahempaa, ei koskaan ilmoita niitä, on kyseessä tilanne, joka ensisijaisesti johtuu hänen ADHD:staan, ja joka vaikuttaa suoraan sinuun. Tarkastellaanpa asian eri kulmia. Ellei miehesi ole erityisen kiinnostunut koko valmistelusta ja verojen ilmoittamisesta, tämä on erittäin tyypillinen ADHD-"ongelma". Pääasiassa siksi, että verojen ilmoittaminen on monivaiheinen prosessi. Eli jos tietty "ongelmakohtasi" on samalla monivaiheinen prosessi, jatka lukemista.
AKTIVAATIO NEUROTYYPILLISISSÄ AIVOISSA
sisäinen ajantaju - aloittaminen - tärkeys - pilkkominen/järjestys - aktivaatio
AKTIVAATIO ADHD-AIVOISSA
'nyt' vastaan 'ei nyt' - kiireellisyys - haaste - kiinnostus, uteliaisuus - aktivaatio
Neurotyypillisen ei-ADHD-ihmisen alitajunta tekee automaattisesti paljon asioita hänen puolestaan. AKTIVAATIO on yksi toimeenpanevista toiminnoista, joiden tohtori Thomas Brown (ks. englannin kielinen linkki tästä) on tunnistanut olevan heikentynyt ADHD-oireisilla, ja se on vastuussa toiminnan aloittamisesta, suunnitelusta ja startegian valinnassa. Aivot prosessoivat jaksoa ja järjestystä alitajuisesti, "mitä pitäisi tehdä ensin, mitä seuraavaksi, mitä viimeiseksi vai pitäisikö asia laittaa aakkosjärjestykseen?” Samanaikaisesti ne ottaavat huomioon menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Ajan arviointi käyttää sisäistä ajantajua ja tärkeysjärjestys perustuu tärkeyteen. Huomaa, että aivot eivät toimi näin henkilöllä, jolla on ADHD. En ole täsmälleen samaa mieltä siitä, että kyseessä olisi "vajaatoiminta", mutta myönnän, että ADHD-aivoja ohjaavat alitajuiset prosessit näyttävät olevan kiinnostus, uteliaisuus, haaste ja kiireellisyys, ja ne vaistoavat ajan sen kulumisen sijaan muodossa 'nyt' tai 'ei nyt'.
Miten tämä liittyy aviomieheesi, joka ei tee veroilmoitusta? No, hän ei ole tyhmä, hän tietää verojen olevan tärkeitä. Siinä onkin ensimmäinen vihje... nimittäin, jos ei ole ADHD:ta, jo tärkeys yksistään voi saada sitoutumaan veroihin liittyvään paperityöhön. Jos on ADHD, no, näkeehän sen kaaviosta… tärkeyttä ei ole koko kaaviossa! Hän tietää verojen tärkeyden, mutta tärkeys ei aja häntä sitoutumaan. Itse asiassa se vaatisi kiinnostusta, uteliaisuutta, haastetta tai kiireellisyyttä, mistä syystä niin monet ADHD-ihmiset antavat huomionsa veroille vasta viime hetkellä jos silloinkaan. He ovat antaneet asian kehittyä kriisitilanteeksi, mistä syystä syntyy kiireellisyys. Muista, tämä on vain ja ainoastaan alitajuista! Puolisosi ei tietoisesti kieltäydy veroasioista. Hän vain ei voi automaattisesti paneutua niihin, sillä hän tarvitsee alitajuisten ajurien aktivoitumista.
Mietin tätä pitkään ja hartaasti, kun opiskelin ADHD:ta. Keksin tämän tarkoittavan, etten minä, neurotyypillinen henkilö, ole alitajuisesti uteliaisuuden ajama. Olen utelias eri asioita kohtaan, mutta uteliaisuuteni ei aja minua toimintaan. Esimerkiksi, olen utelias kaikkien muistiinpantujen tapahtumien aikajanasta. Joskus ajattelen, että asia selviäisi googletuksella, mutta välittömästi sen sanottuani ajattelen myös kuutta muuta asiaa, jotka minun pitäisi tehdä. Tärkeitä asioita, joita minun on tehtävä. Näen selvästi, etteivät uteliaisuuteni ja kiinnostukseni ole tärkeitä minulle. Niiden huomioiminen on parhaimmillaan luksusta ja pahimmillaan ajanhukkaa. No, ainakin minulle. Entä sinulle?
Palataanpa suloiseen puolisoosi, joka ei ole vieläkään hoitanut verojaan. Aika kuluu hitaasti mutta varmasti lähemmäs eräpäivää. Siinä toinen vihje... hänen ajantajunsa eroaa sinun ajantajustasi. Viikkoja aikaa on sama kuin 'ei nyt'. ADHD-elämässä on nyt ja ei nyt. Muista, aina on 'ei nyt', jos ei todella ole 'nyt'. En taaskaan tarkoita älyllisesti. Hän älyää, että hänellä on kaksi viikkoa aikaa, mikä minulle vaikuttaa vähältä ajalta ja hänelle vain ajalta, joka on 'ei nyt'. Alat ehkä tajuta, ettei ADHD-aivojen kaapelointi ole suunnitteluun johtavaa. Tuo kaapelointi on kyllä mahtava kriisinhallintaan, sillä siinä yhteydessä on aina 'nyt'!
Vielä yksi iso asia saa alkunsa sen seurauksena, ettei jakson ja järjestyksen huomioon ottaminen ole automaattista. Miten kaikki tulee tehdyksi? Ilman ADHD:ta aivot pilkkovat ja järjestävät asiat automaattisesti pienempiin palasiin ja eri alaotsikoiden alle sekä määrittelevät alun, keskikohdan ja lopun. On mahdollista tietää melkein vaistomaisesti, mitä tehdä ensiksi. Nämä asiat eivät ole itsestäänselviä henkilölle, jolla on ADHD. Tällöin aivot eivät ryhmittele kategorioita automaattisesti eikä ole helppoa ratkaista, minkä asian pitäisi tapahtua ensimmäisenä.
ADHD-henkilö käsittelee tehtävät kokonaisuuksina. Etkö usko? Pyydä läheistäsi kirjoittamaan tehtävälista ja vilkaise sitä. Ensinnäkin siinä on luultavasti miljoona asiaa muutaman sijaan. Jokainen tehtävä lukenee kokonaisuutena, ei vaiheina. Esimerkiksi, "hoida verot" on listalla sen sijaan, että siinä olisi "etsi kuitit", "järjestä kuitit, "järjestä tiliotteet". ADHD-mieli ajattelee kokonaisuutta mieluummin kuin sen palasia. Heille asiat ova usein mustavalkoisia: kaikki tai ei mitään.
Henkilön, jolla on ADHD, on toimittava manuaaliohjauksella, ei automaattivaihteella niin kuin neurotyypillisen ihmisen. Hänen on tietoisesti mietittävä, voiko tehtävän pilkkoa osiin ja mistä hänen kuuluisi aloittaa. Hän voi jopa aloittaa keskeltä, sillä hänelle se ei ole keskikohta vaan paikka muiden joukossa. Kaikkien näiden tietoisten päätösten tekeminen voi olla uuvuttavaa, kun ei ole edes kiinnostusta polttoaineeksi toiminnalle. Kun tähän päälle vielä joutuu rakkaan ihmisen (eli sinun) jatkuvan vinoilun kohteeksi, no... ei ole vaikeaa huomata, kuinka moni ADHD/ei-ADHD -suhde on kovan paineen alla verojen hoitamisen aikaan.
Lakkaa antamasta neurotyypillisiä ratkaisuja ADHD-ongelmiin. Se on paras neuvo, jonka voin antaa. Älä ojenna heille kansiota ja käske heidän ensimmäiseksi mennä etsimään kuittinsa. Kukaan ei pidä käskyttämisestä muutenkaan. Kestävien ratkaisujen luomiseksi ADHD-diagnosoidun on löydettävä oma tapansa, jossa on hänelle järkeä, ja joka sopii yhteen hänen aivojensa toiminnan kanssa. Sitä paitsi, jos he keksivät tavan itse, on sillä enemmän tarttumapintaa.
ADHD-valmentajana opetan kuinka nähdä toinen toisensa parhaiten ja miten keskustella niin, että voisi saada yhdessä aikaan ainutlaatuisia ratkaisuja, jotka toimisivat molemmille. Muistakaa, teidän molempien toimintatapojen sisällyttäminen tasoittaa pelikenttää. Se ei anna etua, se vain asettaa teidät samalle viivalle. Siinä pointti, joka ADHD:sta pitäisi nähdä! Oppikaa ja hyväksykää eroavaisuutenne. Jos haluatte suhteenne parantuvan, teidän on kommunikoitava paremmin, mikä tarkoittaa, että toistenne todellisen tuntemisen on oltava tehokkaammin osana keskustelua. Puhukaa toisillenne ja uskokaa toisianne. Mitä tahansa se vaatiikaan, on samalle viivalle pääseminen päämäärä, ei mikään muu."
...
Näin siis kirjoitti Jennie. Tarkkaavaisuushäiriöisenä minä allekirjoitan täysin nuo huomiot ADHD-aivojen toiminnasta. Kun ei ole 'nyt', ei todellakaan ole 'nyt'! Mitä ajatuksia teille tästä heräsi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)