Rutiineista X: Tärkeä askel

Tänään tunnen ensimmäistä kertaa olevani valmis tärkeämpien rutiinien opetteluun. Odotukset ovat korkealla, sillä tänään on niin hyvä fiilis! Huomisen tunteista ihmispolo harvemmin mitään tietää, mutta toivossa on hyvä elää.

Ensimmäisenä selätän sähköpostin tehtävälistan. Joka ikinen päivä tästä hetkestä eteenpäin hoidan listalta kaksi asiaa.

Hitot vesikannurutiineistä ja muista, isot asiat ne on hoidettava, nyt riitti kiertely ja kaartelu!

Rutiinit ovat kuin eilen mainitsemani säilytysjärjestelmät. Määrä ei mitenkään korvaa toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Jos niitä on liikaa, ei jää tilaa tärkeälle: itse elämiselle. Turhat pois, ja priorisointia kehiin!

Käytännössä yritän saada tehtäviä hoidettua heti ensimmäisenä aamulla "päivän tärkeimmät tehtävät" -periaatteen mukaan. Netissä tuon tavan nimi on "most important tasks" eli MIT. Ideana on saada loppupäivä stressittömäksi ja soljuvaksi hoitamalla pääasiat heti alkuun.

Pahin ongelmakohta on tunnepuoli: kun asian ajattelu aiheuttaa kauhistusta ja häpeää, on siihen vaikeaa tarttua. Niinpä hämäys lienee paikallaan. Eilen hämäsin tunteitani roikkumalla Facebookissa samalla, kun kirjoitin sähköposteja. FB oli auki selaimessa silloinkin, kun en sitä käyttänyt, ja sain siitä paljon voimaa. Ihan kummallista! Muita hämäyksiä voisivat olla, että juttelisi ikävää hommaa tehdessään jonkun kivan ihmisen kanssa puhelimessa, söisi herkullista ruokaa tms. Ylipäätään se, ettei joudu keskittymään työhön liikaa, voisi auttaa. Kuin puolet aivoista olisi turrutettu nukuksiin. Kun leikkii olevansa tekemässä ihan muuta, tulee homma tehtyä huomaamatta.

Ainakin näin toivon ja näin luulen juuri nyt. Ainakin juuri nyt kuvittelen, että kirjoitan viatonta blogipostausta enkä suinkaan ole lupaamassa jotakin näin hirvittävän vaikeaa siinä sivussa. Miten tämä voikin olla näin iso askel? Miten kerrankin tuntuu, että lupaukseni on pidettävä ja jo lupaaminen on melkein yhtä vaikeaa kuin toteuttamiseen ryhtyminen?

Apuvaa. Haluan jo onnistua viimein, näiden kaikkien vuosien jälkeen! En jaksa enää epäonnistua. Haluan, että elämä rullailis sopivasti eteenpäin ilman jatkuvia pullonkauloja ja töksähtelyitä!

Rutiinit VIII: Hallintaa elämyksillä?

Pelastusvene vuotaa nyt pahasti.

Kirjoitin tänne viimeksi, että tarvitsen jotain uutta ja mullistavaa, jolla ravistella tilannettani ja saada kunnollinen muutos aikaan.

Julkaisun jälkeen en pysähtynyt mietimään asiaa hetkeksikään. En lukenut blogiani, en muistellut, mikä tavoite nyt on menossa.

Äsken kirjauduin sisään, katsoin vanhojen tekstien otsikoita ja ihmettelin, että jotain palkkioitako olen viimeksi ajatellut, jännittävää!

Olin jo alkanut krijoittaa tekstiä siitä, kuinka en ole päättänyt edes ensimmäistä palkintoa vielä, kunnes muistin. Niin, palkkionihan oli, että saan kirjoittaa blogiin vasta, kun olen "saavuttanut jotain".

Siis oikeasti, kaiken tämän vuosien mittaisen tehtävänhallinnan opiskelun jälkeen olen sitä mieltä, palkkio on sama asia kuin se, etten saa kirjoittaa blogiini sitä määrää kuin ennen ja samoin ehdoin. Täsmällinen, pieniin saavutettavissa oleviin osiin jaettu tavoite on mielestäni "saavuta jotain".

Hitto! Enkö sitten koskaan opi! Asiasisältö on hallussa, mutta toteutus vain kusee ihan joka kerta. Sanat tulevat naputelluiksi ennen kuin ajatus on valmis. Pitääkö nämä blogikirjoituksetkin alkaa kirjoittaa jollain leikkaa ja liimaa -menetelmällä, jotta tuon ominaisuuden saa pois?!

No, ainaki jätin itselleni porsaanreiän. "Saavuttaa jotain" voi periaatteessa tarkoittaa ihan mitä tahansa. Lasketaanko saavutukseksi, että useampikin keikka peräjälkeen on onnistunut paremmin kuin koskaan. Lasketaan, koska haluan kirjoittaa.

Jopa nämä minirutiinit ontuu! Kriittinen paikka on selvästi mikä tahansa tylsästä arjesta poikkeava, tällä kertaa kompastuskivenä oli keikkareissu ja siihen liittyvä kommunikointi sekä muutaman kaverin kanssa juttelu netissä, kun kerran olin sielläpäin liikkeellä. Joko pitää olla tiukempana, tai sitten reissun päälle pitää kehittää parempi säännöstö. Siis vielä selvennys: netin käytön rajoittaminen toimi 12 päivää. Mieletön putki, mutta uusi putki pitäs nyt saada, paremmaksi tuunattu.

Laskujen ja kuittien valokuvaaminen on myös rutiini, joka jo ehti kaatua. Älypuhelimesta ja sen kamerasta huolimatta.

Välillä tekis mieli lyödä ihan läskiksi ja tehdä vain ilahduttavia asioita. Hylätä kaikki velvoitteet, olla vain välittämättä.

Istuin pari tuntia sitten rautatieasemalla inspiksen vallassa ja kirjoitin kännykän muistiinpanoihin, mitä juuri nyt haluaisin olla tekemässä. Jotenkin siinä tajusi taas niin selvästi, kuinka harvoin koskaan missään onnistun toimimaan palon vallassa sellaisten asioiden parissa, joissa oikeasti olen hyvä. Keikkalavalla tietysti, mutta kotona en koskaan. Ilman tätä keskittymislääkettä se onkin kovin vaikeaa, mutta voisiko nyt jo viimein itsensä toteuttaminenkin onnistua? Säveltäminen, piirtäminen, mitä näitä nyt on.

Olisko sittenkin niin, että elämänhallintaa olisi haettava jännityksestä ja elämyksistä, kun niistä me addit kuulemma ammennetaan.

Ja näin, jälleen kerran, uhkaa kirjoitukseni päättyä pohdiskeluun ilman käytännöllisiä suunnitelmia. Jälleen kerran uhkaa myös harhautuminen aiemmin päätetyistä suunnitelmista. Jälleen kerran koen tämän, siis ajattelun, niin kovin raskaaksi ja vaikeaksi. Meinaan sortua ja luistaa ihan just nyt. Mutta ei, mun pitää saada tähän nakuteltua seuraavat toimenpiteet.

1. Vastaa kysymykseen, miten nettirutiinia voisi parantaa.
2. Palauta nettirutiini.
3. Alota kuittien valokuvaus.
4. Ota sähklpostin tehtävälistasta yksi asia päivässä ja hoida se.
5. Soita joka päivä pääinstrumenttia.
6. Kirjoita joka päivä sisaruksille äidille annettavaan lahjaan liittyvistä suunnitelmista.
7. Lopeta tekeminen ajoissa aina, kun huomaat meinaavasi jumittaa yhteen asiaan.
8. Opettele noudattamaan päivän tärkeimpien tehtävien listaa.
9. Noudata listaa, joka kertoo, mitä näennäisesti tärkeitä hommia tänään on ehdottomasti vältettävä.
10. Soita joka päivä siisteimmältä tuntuvaa sivuinstrumenttia.
11. Varmuuskopioi vanhan tietokoneen sisältö uudelle lainakoneelle.
12. Pidä lainakoneen sisältö järjestyksessä luomalla heti aluksi järkevä kansiorakenne.

Ja niin edelleen.

Tässä listassa ei ole mitään järkeä, mutta enpä sentään luovuttanut! Siinä konkreettisia toimenpiteitä, ystävät hyvät, ja huomenna lähtee heti aamulla kohdasta yksi!

Onneton toiminnanohjaus on kyllä asia, joka ansaitsisi ihan oman juhlapäivän ja miksei vaikka kansallisen teemaviikon, vai miksi niitä kutsutaan. Ehkä sitten löytyisi ratkaisukin. En vaan millään haluaisi uskoa, että tämä ihan oikeasti on näin vaikeaa!!!