Uutinen: Fukushiman säteilyn uhri

(Tämä kirjoitus on vain höyryjen päästelyä. Haluan säästää FB-kavereitani, joten jaan mieluummin ajatuksen täällä.)

Yksi Fukushiman voimala-alueen työntekijöistä on nyt kuollut keuhkosyöpään. Häntä sanotaan onnettomuuden ensimmäiseksi säteilyn seurauksena menehtyneeksi uhriksi.

Voimala-alueelta hän sai säteilyä saman verran kuin parin vuoden Pispalassa asumisesta saa. (Tuttavani ilmaus.)

Kukin voi itse päätellä, olisiko säteilyä kuitenkin tarvinnut kertyä jostakin hiukan enemmän keuhkosyövän saamiseksi. Esimerkiksi tupakoivan työkaverin vieressä seisoskelemalla ja muilla arkisilla toimilla.

Ylireagoinnin vuoksi ihmisiä on kuollut, ilmeisesti jopa 2000. Teho-osaston evakuointi koulutiloihin ynnä muu hätävarjelu ei aina ole viisasta.

Säteilyn uhreiksi noita ihmisiä ei kuitenkaan voi väittää. En väittäisi tuota ensimmäiseksi uhriksi mainittuakaan, vaikka Japanin valtio päättikin maksaa kompensaatiota hänen perheelleen.

Todellinen Fukushiman säteilyuhrien määrä pysyy nollassa. Pelon ja paniikin seuraukset olivat vakavammat. Voisikohan turhan lietsomisen viimein lopettaa?

Lisätietoja Forbesin artikkelista tämän linkin takaa.

Peace & love!

Yritys selitellä valoa ahdistukseeni

Ahdistaa! Pieni blogiavautuminen yleensä auttaa.

Linkkailen samalla vanhoihin teksteihini, laiska ei nyt jaksa selittää kaikkea auki uudelleen.

Flow on tänään kaukana. Työpäiväni ovat edelleen ilmavia, mutta silti ahdistaa! Tänään iski olo, että minun pitäisi juuri tällä sekunnilla olla tekemässä kaikkia asioita yhtaikaa. Aikaa ei ole, yhtään, muka. Ei tunnu, että olisi aikaa, koska tuntuu, että ajan vie se joku toinen asia, jota pitäisi olla tekemässä. Lähinnä koti vs. työ, jälleen. Kirjahylly olisi tyhjennettävä ja siirrettävä, mutten saa itseäni edes vintille hakemaan laatikoita kirjoja varten.

Ehkä kohta, sitä kai toivon tältä tekstiltä. Monesti pieni valitus auttaa.

Niin ja minullahan on lähes vapaapäivä, yksi sovittu meno illaksi klo 18. Aika silti tuntuu katoavan. Ihan jo ruoanlaitto ja syöminen vie tunteja päivästä. Tuohon menoon laittautuminen vie aikaa myös, ja ajo sinne ja takaisin.

Niin, ennen mitään kirjahyllyhommia olisi siis syötävä. Muutenhan ei elämässä tule mistään mitään.

Aiemmin viikolla on ollut hyviäkin hetkiä. Hyviä asioitakin ollut riittämiin.

1) Kerran jo melkein kirjoitin tekstin otsikolla "Kirjanpitäjä ja verottaja tekivät sen taas". Nimittäin säästämiäni rahoja arvonlisäveroa varten (1500 €) ei tarkempien laskemien jälkeen tarvitsekaan maksaa, ja alarajahuojennus puolestaan aiheutti palautuksia! 1500 €! Tavoitteeni rahastressittömästä vuodesta 2018 etenee hitaasti, mutta varmasti. Budjetissani oli jokin virhe, jonka takia vuoden -17 lopulla vallinnut positiivinen olo muuttui pian ahdistukseksi. No, tämä kolmen tonnin heitto veroasioissa palautti tilanteen noihin loppuvuoden positiivisiin tunnelmiin raha-asioiden osalta.

2) Olen onnistunut heräämisessä monena aamuna. Se, että olen paska ylös nousemisessa ja päivän käynnistämisessä on eri asia, eikä sen tarvitse antaa himmentää heräämisfaktaa. (Sitä paitsi, muista nyt hyvä ihminen, että eilen oli ihan huippu aamu, niin huippu, että siitä piti erikseen kirjoittaa päiväkirjaan!)

3) Tietynlaisilta "suljetuilta" tehtävälistoiltani olen aina ennen pitkää saanut loputkin asiat tehtyä. Ehkä päiviä myöhemmin kuin piti, mutten sentään viikkoja, kuten ennen vanhaan. Ne ahdistavat rästilistat siis eivät ehkä tästä sentään kasva!

4) Avokki on hoitanut monta asiaa, joista olin ajatellut, että ne jostain syystä olisivat projekteja, jotka minun täytyisi käynnistää. Hyvä, avokki!

5) Apuhenkilö on auttoi minua käymään verikokeissa -> terveysasiat ovat edenneet. Skype-tapaamisetkin on aloitettu. Olen saanut aikaiseksi ottaa myös yhteyttä yhteen tuttavaan, jotta alkaisimme hoitaa asioita yhdessä tiettyinä sovittuina päivinä -> enemmän asioita hoituisi vähemmällä rahalla.

6) Asuntolaina kondiksessa, pankin kanssa paperit allekirjoitettu. (Tästä en nyt sen enempää kirjoittele, on ollut blogissa vähemmällä huomiolla kikkailut asian suhteen.) Tällä hetkellä suunnitelmissa on säästää kallista elinaikaani ja estää itseäni kilpailuttamasta lainaa tulevaisuudessa, koska menetettyyn aikaan nähden hyödyt olisivat liian pieniä. Näillä näkymin asuntolaina olisi kokonaan maksettu pois 10 vuodessa.

7) Kiertävä työlista on nyt luotu avustajan kanssa. Jospa tämä ahdistus hellittäisi sen avulla, kun ei tarvitse pelätä, että jokin tärkeä alue työtehtävistä jää hoitamatta siksi, että olen hoitamassa akuuttia kriisiä toisaalla. Silloin jäisi enemmän kapasiteettia olla tolkuissaan vapaa-ajalla.

(Sori tuo kaikki huutomerkkien määrä. Nyt vaan pitää tsempata itseään.)

En ole käynyt pariin päivään kunnollisella kävelylenkillä. Ehkä tämä olo johtuu siitä. Kunpa kerkiäisi kävelemään ruoanlaitolta, no ehkä illalla sitten... Siihenpä tämä koko homman naurettavuus kiteytyykin. Miten voi olla näin vaikeaa muka?! Ei ole edes töitä tänään (paitsi tuo iltameno), eikä vaikkapa lapsia huolehdittavanaan. Untakin olen saanut riittävästi. Ja siksi ajattelenkin, että pieni kirjoitus auttaa, kun ongelma selvästi on enemmän pääni sisällä kuin todellisuudessa.

Masennusta ja soljuvuuden etsintää

Öinen kirjoitukseni auttoi hetkeksi.

Kuitenkin tänään iski masennus.

Univelka sekoitti ajatukset, vaikea oli tehdä mitään. Suorastaan paniikinomaista sinkoilua ajatuksissani. Pakko kuitenkin oli sinnikkäästi pysyä hereillä aikaisesta herätyksestä huolimatta, pakko yrittää tehdä seuraavia asioita.

Väsyneenä kylläkin on impulsiivisuutta normaalia enemmän, sen voimalla soitin kaksi puhelua ja vastasin kolmanteen.

Tehtävien hoitamisessa vaan on se lannistavuus, etteivät ne katoa listoilta kokonaan kovin helpolla, ne kun ovat yleensä itsessään pieniä projekteja. Järkäleen vieräytys viimeisillä voimilla ei tarkoita, etteikö huomennakin pitäisi vieräyttää samaa järkälettä huomisen viimeisillä voimilla!

Yhteydenotosta asiakkaaseen seuraa suunnittelua, harjoittelua, opetusta, keikkailua, laskutusta.

Kotipihan projektit eivät valmistu kertarysäyksellä, kuten helposti kuvittelisi, vaan esimerkiksi mullan haku peräkärryllä saattaa tapahtua eri päivänä kuin varsinainen penkin teko ja istuttaminen. Viinimarjojen sulattaminen alkaa eri päivänä kuin varsinainen viinin teko on.

Työasioita jarruttaa usein se, että minun pitäisi määritellä oma palkkioni. Olisi huomioitava yleinen palkkiotaso ja se, että asiakkaan kuvitelma palkkiosta on yleensä aivan toinen kuin mikä todellisuudessa olisi asianmukaista. Pätee sekä keikkoihin että opetukseen. Entä kuinka tulisi suhtautua tarjouksiin, joissa palkkion osana on jokin diili, esimerkiksi oikeus käyttää tiloja joskus toiste veloituksetta omaa konserttiaan varten?

Lasten harrastukset eivät nykyään saisi maksaa euroakaan, välillä tuntuu siltä. On niin paljon hyväntekeväisyyttä ja valtion tukia. Ihmiset eivät ymmärrä, ettei ihan kaikki kuitenkaan niiden avulla pyöri. (Onneksi minulla kuitenkin on sellainen maine ja sellaista osaamista, mistä halutaan maksaakin...)

Ahdistaisi paljon vähemmän, jos luottamukseni itseeni ja tehtävänhallintaani olisi suurempi. On vain vaikea luottaa, jos oman luottamuksensa on rikkonut niin monesti. Olo olisi aivan eri, jos tietäisin tänään aloitettujen projektien jatkuvan huomenna, ja jos tietäisin tänään olevan voimaa ja aikaa ja kykyä jatkaa sitä, mikä on eilen aloitettu.

Hopeareunusta kai on pakko etsiä tästäkin.

Masennus hetkellisenä tunteena auttaa ymmärtämään toisia, jotka kokevat niin pitkiä aikoja kerrallaan. Muistaa, ettei toisia auta, vaikka mitä typeriä vinkkejään jakaisi, sillä masennus on puhtaasti fiiliskysymys. Ainakin minulle.

Rohkaisevaa on, että joitakin loogisuutta olen huomaavinani. Että ne ovat nämä muutamat viime päivien lykkääntymiset ja pienet epäonnistumiset, jotka tämän aiheuttivat yhdessä univelan kanssa.

Omilla toimillani voin jonkin verran vaikuttaa.

Ehkä masentunut olo tosiaankin johtui vajaista yöunista ja sen seurauksena vedetyistä kahviövereistä, liian vähäisestä aamupalastakin. Ja väsymyksen aiheuttamasta herkästä mielentilasta, jossa tökerön tuntuinen asiakas puhelimessa saa mielen matalaksi pitkäksi aikaa. Ehkä huonoa oloani lisäsi muutamasta aamutoimesta lipsahtaminen, jotka olivat tähän asti rullanneet hyvin monta päivää.

Vaikka negatiivisiin tunteisiin liittyy kauhun hetkiä ja epävarmuutta (mitä, jos tämä tunne tulee uudelleen juuri sinä ensi kuun täysimpänä työpäivänä tai juuri jonkin merkittävän keikan alla), minä tiedän tämän olevan ohimenevää.

Niin kuin tänäänkin. Vahvin piikki kestää joitakin tunteja, sen perusteella ei voi leimata koko elämäänsä, ei edes viikkoa tai päivää.

Kaiken järjen mukaan minusta ei siis enää huomenna tähän samaan aikaan tunnu tältä samalta. Ehkä ahdistaa ja stressaa, mutta tuskin sentään masentaa!

Tunteitaan kannattaisi seurata samaan tapaan kuin moni seuraa käveltyjä kilometrejä ja kulutustaan. Asiat eivät välttämättä olekaan niin huonosti kuin kuvittelemme. Ehkä ei olekaan "kaikki masentavaa ja menee pieleen", vaan yhtenä päivänä yhdellä viikolla tunnin ajan sellainen tunne.

Monesti vahva negatiivinen tunne kestää vain minuutteja. Sen jälkeen elämä jatkuu.

Pyöritän näitä listasysteemejäni, en päästä asioita valumaan seulasta läpi. Katson tehtävänhallintaan liittyviä videoita, vaikka se lykkäämistä ja asioiden välttelyä samalla onkin. Kikkoja riittää, ja niitä testailen. Jonain päivänä minä vielä voin luottaa asioiden rullaamiseen omalla painollaan.

Plussia siis tähänkin postaukseen:
+ Huonot fiilikseni useimmiten menevät ohi. (Jos eivät mene, niin moniin akuutteihin tilanteisiin minun on mahdollista saada luotettava sijainenkin, ammattitaitoinen siskoni nimittäin. Ei töiden tarvitse jäädä rästiin ja minun harteilleni, joku toinenkin voi ne tehdä tarvittaessa.)
+ Oma pieni joka-aamuinen liikuntarutiinini toimii toistaiseksi. Mikä tahansa muukin rutiini on siis mahdollista rakentaa! Tehtävä-, ideankaappaus- ja muiden listojeni toimintaan voi ehkä jo parin vuoden sisällä alkaa luottaa!

...ja kun jotain teen, on siitä syyllinen olo!

Niin! Miettikää sitä!

Saamattomuutta taitaakin aiheuttaa yllättävän usein syyllisyys. Yleensä saan aikaiseksi kirjoittaa rästissä kuukausia olleita työviestejä tai työblogikirjoituksia juuri silloin, kun pitäisi olla panostamassa yhteishenkeen jonkin kotihomman parissa. Nytkin minun pitäisi olla pakkaamassa, että päästäisiin aamulla kuudelta lähtemään reissuun suunnitellusti. Pakkaamiselle hyviä yhteishenkisiä vaihtoehtoja olisivat myös kodin tai pihan siivous. Niin tässä sitten kävi, että syyllisyys vei voiton ja jätin työkirjoitukseni kesken. Tulin blogiin, eikä minulla tästä ole yhtään syyllinen olo, vaikka tämäkin on reissuun valmistautumisesta pois. Kumma homma!  Harmittelen tietysti hieman, että tässä yksin vain koneella nyhvään kun toinenkin olisi huoneessa ja sille voisi jutella, mutta ei, niin vaikeaa jaksaa muuttaa omaa toimintaansa ja olla läsnä.

Ehkä tämä tästä vielä joskus. Mutta miten?

Rutiineista X: Tärkeä askel

Tänään tunnen ensimmäistä kertaa olevani valmis tärkeämpien rutiinien opetteluun. Odotukset ovat korkealla, sillä tänään on niin hyvä fiilis! Huomisen tunteista ihmispolo harvemmin mitään tietää, mutta toivossa on hyvä elää.

Ensimmäisenä selätän sähköpostin tehtävälistan. Joka ikinen päivä tästä hetkestä eteenpäin hoidan listalta kaksi asiaa.

Hitot vesikannurutiineistä ja muista, isot asiat ne on hoidettava, nyt riitti kiertely ja kaartelu!

Rutiinit ovat kuin eilen mainitsemani säilytysjärjestelmät. Määrä ei mitenkään korvaa toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Jos niitä on liikaa, ei jää tilaa tärkeälle: itse elämiselle. Turhat pois, ja priorisointia kehiin!

Käytännössä yritän saada tehtäviä hoidettua heti ensimmäisenä aamulla "päivän tärkeimmät tehtävät" -periaatteen mukaan. Netissä tuon tavan nimi on "most important tasks" eli MIT. Ideana on saada loppupäivä stressittömäksi ja soljuvaksi hoitamalla pääasiat heti alkuun.

Pahin ongelmakohta on tunnepuoli: kun asian ajattelu aiheuttaa kauhistusta ja häpeää, on siihen vaikeaa tarttua. Niinpä hämäys lienee paikallaan. Eilen hämäsin tunteitani roikkumalla Facebookissa samalla, kun kirjoitin sähköposteja. FB oli auki selaimessa silloinkin, kun en sitä käyttänyt, ja sain siitä paljon voimaa. Ihan kummallista! Muita hämäyksiä voisivat olla, että juttelisi ikävää hommaa tehdessään jonkun kivan ihmisen kanssa puhelimessa, söisi herkullista ruokaa tms. Ylipäätään se, ettei joudu keskittymään työhön liikaa, voisi auttaa. Kuin puolet aivoista olisi turrutettu nukuksiin. Kun leikkii olevansa tekemässä ihan muuta, tulee homma tehtyä huomaamatta.

Ainakin näin toivon ja näin luulen juuri nyt. Ainakin juuri nyt kuvittelen, että kirjoitan viatonta blogipostausta enkä suinkaan ole lupaamassa jotakin näin hirvittävän vaikeaa siinä sivussa. Miten tämä voikin olla näin iso askel? Miten kerrankin tuntuu, että lupaukseni on pidettävä ja jo lupaaminen on melkein yhtä vaikeaa kuin toteuttamiseen ryhtyminen?

Apuvaa. Haluan jo onnistua viimein, näiden kaikkien vuosien jälkeen! En jaksa enää epäonnistua. Haluan, että elämä rullailis sopivasti eteenpäin ilman jatkuvia pullonkauloja ja töksähtelyitä!

Lykkääminen kuriin palastelulla

Kakku on liian iso purtavaksi, jos ei se mahdu suuhun. Tehtävä on liian iso tehtäväksi, jollei siitä saa ajatuksillaan kiinni.

Tästä aiheesta olen lukenut paljon, silti se kaikessa timanttisuudessaan kiteytyi minulle vasta nyt. Jos on joku asia, mikä ei millään tunnu hoituvan, sen ensimmäisessä työvaiheessa on jotain mätää. Yleensä vika on siinä, että ensimmäiseksi vaiheeksi onkin erehdyksessä nimetty kahden, kolmen tai jopa useamman vaiheen rypäs. Pahimmassa tapauksessa todellinen ensimmäinen vaihe saattaa puuttua kokonaan eli kaikki prosessiin kuuluvia vaiheita ei ole tullut hahmotettua.

Otetaanpa esimerkiksi puhelu. Kun tehtävälistalla lukee 1) ota puhelin käteen, 2) avaa näppäinlukko, 3) valitse numero ja 4) soita, luulisi tehtävän hoituvan keneltä tahansa vaiheesta toiseen etenemällä. Jos ei asia kuitenkaan hoidu, sisältää se selvästikin jonkun piilevän ongelman. Viime aikoina olen lykännyt puhelinsoittoja ainakin siksi, ettei oma mielipiteeni puhelun aiheesta ole ollut selkeä enkä siksi ole ollut varma, mitä puhelimessa sanoisin. Olen myös saattanut pelätä vastapuolen reaktiota johonkin sanomiseeni, minkä vuoksi soitto on jäänyt tekemättä.

Hankalan tehtävän paloittelussa olisikin syytä laittaa itselleen ensimmäiseksi kohdaksi pieni analysointitehtävä: Mikä tämän asian tekemisessä on ongelmana? Seuraava vaihe voisi olla pohdinnan kirjoittaminen paperille. Minua se auttaa suuresti, ja myös kirjoittaminen tänne blogiin. (Miksiköhän sekin pitää aina oivaltaa uudelleen ja uudelleen? Oi, muistini, miksi aina petät minut?)

Listoistani usein puuttuu myös selviytymissuunnitelma. Sellaisen voisi tehdä vaikka miellekarttana, tai ihan vain listaksi paperille. "Jos puhelimeen vastannut henkilö raivoistuu, sanon/teen..." "Jos hän torjuu ehdotukseni..."

Kaikki tämä analysointi on vaivan takana, mutta vielä suurempaa ajanhukkaa on roikuttaa tehtävää listalla stressiä lisäämässä.

Sähköpostin osalta olen huomannut hyödylliseksi ajatusmallin, jossa uskottelen itselleni ettei pelottavan tehtävän ensimmäisen työvaiheen tekeminen vielä oikeasti ole asian tekemistä. Maanittelen ajatuksiani viestin pariin lepertelemällä, että eihän kukaan edes saa tietää minun kirjoittaneen luonnoksen. Viestin voi aivan hyvin kirjoittaa valmiiksi asti sen vastaanottajan tietämättä. Lähetä-napin painaminen on asia erikseen eikä painikkeen näpäyttämisen pelko ole syy jättää viestiä kirjoittamatta. Sitä paitsi kirjoittaessa omat ajatukset selkeytyvät, ja saattaa käydä ilmi jotakin olennaista, mikä ehkä auttaa viestin lähettämisessä tai jopa lieventää pelkoa.

Samaa mallia voi soveltaa myös päätöksentekoon. Moniin päätöksiin sisältyy pienempiä osa-alueita, joiden suhteen pitää ensin muodostaa mielipide voidakseen olla jotakin mieltä isommasta kokonaisuudesta. Päättämisenkin voi ihan hyvin tehdä kynän ja paperin avulla, haastattelemalla itseään haluistaan, tarpeistaan ja arvoistaan. Aikeissani muuten on työstää uusi ultimaattinen päättämisapuri vanhasta päättämisen avuksi kehittelemästäni lomakkeesta, jota olen pariin otteeseen käyttänyt niin pienempiä kuin suurempiakin päätöksiä tehdessäni.

Mallin lisäksi kannattaa harjoitella tunnekestävyyttä. Yritän pitää mielessä, etten viimeksikään kuollut, kun häpesin huonosti hoitamaani puhelua tai tuli melkein paniikki autooni liittyviä asioita hoitaessani. Tunteet ovat vahvoja, mutta niitä ei kannata pelätä ja vältellä. Pilkkominen auttaa tietämään, mitä tehdä seuraavaksi, mutta se on lisäksi hyvä keino tunteen päihittämiseen näyttäessään, mihin osa-alueeseen ikävät tunteet tarkalleen liittyvät ja paljastaessaan ne. Tunteet kertovat meille suhteestamme yhteiskuntaan sekä omista ja yhteiskunnan hiljaisista kirjoittamattomista arvoista ja säännöistä. Kun tunnistamme, minkä säännön ja arvon rajoja koettelemme, voimme varsin hyvin koetella niitä tietoisesti ja selvittää itsellemme vahvat perusteet toimillemme.

20 asiaa, jotka muistaa ADD-läheisen kanssa

Pyynnöstä käännän ja tiivistän artikkelin "20 Things to Remember If You Love a Person with ADD".
En ole ammattikääntäjä, pahoittelut ajoittaisesta Iltalehti-tunnelmasta.

(Englannissa termi ADD pitää kai sisällään myös ADHD:n. Jätin termit sellaisiksi kuin ne alkutekstissä olivat. Jätin tekstin myös yhtä siirappiseksi kuin se olikin...)

Lisäys: Unohdin, etten osaa tiivistää, joten tässä koko juttu käännettynä. Lisäksi haluan huomauttaa, että itseeni nämä kaikki asiat eivät täysin päde. ADD ja ADHD esiintyvät erilaisina yhdistelminä, eivätkä kaikki ole yhtä impulsiivisia.

...

20 ASIAA, JOTKA MUISTAA ADD-LÄHEISEN KANSSA


Henkilöä, jolla on ADD, on vaikea rakastaa. Et voi koskaan tietää, mitä on turvallista sanoa. On kuin kävelisit miinakentän halki. Hiivit varpaillasi epävarmana siitä, mikä askel (tai sana) laukaisee räjähdyksen tai tunteen tällä kertaa. Haluat välttää räjähdystä.

ADD/ADHD-henkilöt kärsivät. Elämä on heille vaikeampaa kuin muille ihmisille. Kaikki on voimakkaampaa ja suurempaa. Heidän älykkäät mielensä luovat, suunnittelevat, ajattelevat eivätkä koskaan lepää. Kuvittele, miltä tuntuisi, jos päässäsi pyörisi pysähtymätön karuselli!

Heidän mielensä liikkuu tunteenpurkauksista täysin toisiin ääripäihin: ADD käsittää useita käyttäytymismalleja, jotka voivat olla haitallisia parisuhteelle. ADD on salaperäinen yhdistelmä vastakohtia ja ääripäitä. Esimerkiksi mitä tulee keskittymiseen, ADD-henkilöt eivät voi keskittyä ollessaan tunteen vallassa tai jos heidän ajatuksensa häiriintyvät. Kuitenkin kiinnostuessaan tietystä aiheesta he usein sukeltavat niin syvälle siihen, ettei heitä tahdo saada vedetyksi pois keskittyneestä tilasta. Projektin aloittaminen on haaste, mutta sen keskeyttäminen on vielä suurempi haaste.

Tosirakkaus on ehdotonta, mutta ADD tuo eteen tilanteita, jotka koettelevat rakkauden rajoja. ADD koettelee ihmissuhdetta oli kyseessä lapsesi, poikaystäväsi, tyttöystäväsi, puolisosi tai kihlattusi. Paras tapa tuoda rauha elämiinne on opetella uusi ajatusmalli, jolla käsitellä sitä tunteiden vuoristorataa, jonka ADD tuo mukanaan jokaiseen päivään.

Kun ymmärrät, miltä ADD-henkilöstä tuntuu, voit olla helpommin kärsivällinen, suvaitseva, myötätuntoinen ja rakastava. Suhteenne muuttuu nautittavammaksi ja rauhallisemmaksi. Tällainen on ADD/ADHD-henkilön mieli:

1. Heillä on aktiivinen mieli.
ADD-aivot eivät pysähdy. On/Off-nappulaa ei ole. Ei ole jarruja, jotka pysäyttäisivät. Tämän taakan kanssa pitää vain oppia selviämään.

2. He kuuntelevat, mutta eivät sisäistä sanottua.
ADD-henkilö katsoo, kuulee sanasi ja näkee huultesi liikkuvan, mutta ensimmäisen viiden sanan jälkeen heidän ajatuksensa ovat jo lähteneet vaeltamaan. He kuulevat yhä sanasi, mutta heidän ajatuksensa ovat muissa maailmoissa. He ajattelevat, miten liikkuvia huuliasi ja sojottavaa tukkaasi, eivät sitä, mitä sinä sanot.

3. Heillä on vaikeuksia pysyä tehtävissä.
ADD-henkilöt eivät pidä tarkkaavuutta käsillään olevassa asiassa vaan vaikkapa tuijottavat seinän värejä. He vaihtelevat suuntaa ja yrittävät löytää ulos kuin labyrintissä.

4. He ahdistuvat helposti.
Syvällisinä ajattelijoina he ovat herkkiä kaikelle ympärillään. Äänekkäässä ravintolassa voi kuulostaa samalta kuin Metallican konsertissa eturivistä kuultuna. Masentava pikku-uutinen voi syöstä heidät maailmanlopun tunnelmiin.

5. He eivät voi keskittyä ollessaan tunteen vallassa.
Jos jotain huolestuttavaa on meneillään tai jos ADD-henkilö on poissa tolaltaan, hän ei voi ajatella mitään muuta. Keskittyminen työskentelyyn, keskusteluun ja sosiaalisiin tilanteisiin muuttuu lähes mahdottomaksi.

6. He keskittyvät liian intensiivisesti.
Kun ovet mieleen avautuvat, hyppää ADD-henkilö sinne kuin sukeltaja valtamereen.

7. Heillä on vaikeuksia keskeyttää tehtävä ollessaan "tiloissa"
Ja syvän valtameren alla he pysyvät tunteja. Vaikka happi olisi vähissä, he nauttivat näkymistä eivätkä nouse pintaan ennen kuin happi melkein loppuu.

8. He ovat kykenemättömiä säätelemään tunteitaan.
ADD-henkilön tunteet ravaavat villeinä ja väärissä mittasuhteissa eikä niitä voi hillitä. Sotkeutuneet piuhat heidän loisteliaissa aivoissaan tekevät ajatusten ja tunteiden käsittelyn vaikeaksi. He tarvitsevat lisäaikaa saadakseen systeeminsä toimimaan kunnolla.

9. Heillä on sanallisia purkauksia.
Heidän intensiivisiä tunteitaan on vaikea säädellä. Koska he sanovat impulsiivisesti, mitä ajattelevat, he usein sanovat asioita, joita myöhemmin katuvat. Heille on lähes mahdotonta editoida sanomisiaan ennen lausumista.

10. He jännittävät sosiaalisia tilanteita.
ADD-henkilöt tuntevat olonsa usein epämukavaksi sosiaalisissa tilanteissa, sillä he tietävät olevansa erilaisia. He pelkäävät sanovansa jotain typerää tai reagoivansa sopimattomasti. Vetäytyminen tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta.

11. He ovat hyvin intuitiivisia.
ADD-henkilöt näkevät pintaa syvemmälle, mikä onkin ADD:n nautittavimpia puolia. Tämä inspiroiva piirre saa aikaan luovia neroja: keksijöitä, taiteilijoita, muusikoita, kirjailijoita.

12. He ajattelevat näkökulmista, jotka eivät tule muille mieleen.
ADD aiheuttaa erilaista ajattelua, minkä seurauksena ADD-henkilöiden abstraktit mielet keksivät sellaisia ratkaisuja ongelmiin, joita konkreettiset ajattelijat eivät keksi.

13. He ovat kärsimättömiä ja levottomia.
Ärsyyntyy helposti, haluaa asioiden tapahtuvan välittömästi, räplää alituisesti puhelintaan, pyörittää tukkaansa, heiluttaa jalkaansa: ADD-henkilö tarvitsee jatkuvaa liikettä, sillä se on hänelle rauhoittavaa toimintaa.

14. He ovat fyysisesti herkkiä.
Lyijykynä tuntuu raskaalta heidän kädessään. Kankaan kuidut kutittavat, vaikka tavanomainen ihminen ei niitä huomaisikaan.. Sängyt tuntuvat möykkyisiltä. Eri ruokalajeilla on koostumuksia, joita et voisi kuvitellakaan. He varmaan voisivat tuntea herneen kahdenkymmenen patjan alla, kuin se yksi satuprinsessa.

15. He ovat epäjärjestelmällisiä.
Pinot ovat heidän lempijärjestelymetodinsa. Kun tehtävä on saatu päätökseen, siihen liittyvät paperit laitetaan pinoon, missä niitä säilytetään siihen saakka kunnes pino on liian korkea. Vasta siinä vaiheessa pino on ADD-henkilölle liikaa, jolloin hän turhautuu ja siivoaa. ADD-henkilöiden on varottava, ettei heistä tule tavarahamstereita. ADD-henkilöille on vaikeaa pitää paikat järjestyksessä, sillä heidän aivonsa eivät toimi järjestäytyneesti.

16. He tarvitsevat tilaa liikkua.
Puhuessaan puhelimessa tai osallistuessaan keskusteluun ADD-henkilö ajattelee paremmin, kun on liikkeessä. Liike on rauhoittavaa ja tuo ajatuksiin selkeyttä.

17. He välttelevät tehtäviä.
Päätöksenteko ja tehtävien saattaminen loppuun ajallaan on kamppailua. He eivät ole laiskoja tai vastuuttomia, heidän mielensä vain ovat täynnä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Vain yhden valitseminen niistä kaikista voi olla ongelmallista. On helppoa välttää päätöksentekoa, sillä he ajattelevat liikaa. He vellovat pakonomaisesti omien ajatustensa syvyyksissä.

18. He eivät muista yksinkertaisia tehtäviä.
Eräs ristiriitainen ADD:n oire on muisti. ADD-henkilöt eivät muista hakea vaatteitaan pesulasta, maitoa ruokakaupasta tai muista tapaamisia. Toisaalta he muistavat jokaisen kommentin, sitaatin ja puhelinnumeron, jonka kuulivat päivän aikana. Riippumatta muistilappujen ja muistutusten määrästä heidän ajatuksensa ovat jossain muualla. Visuaaliset asiat on helpompi muistaa - siksi heillä onkin usein sen seitsemän ikkunaa ja välilehteä auki tietokoneen työpöydällä.

19. Heillä on monta asiaa meneillään yhtaikaa.
Mielensä jatkuvasta aktiivisuudesta johtuen seuraavaan tehtävään tulee tartuttua ennen kuin edellinen on kunnolla viimeistelty. Mitä enemmän meneillään kerralla, sen parempi. Multitaskaus on heidän lempiharrastuksiaan.

20. He suhtautuvat intohimoisesti kaikkeen, mitä tekevät.
ADD-henkilön tunteet, ajatukset, sanat ja kosketus ovat voimakkaita. Kaikki on suurempaa, mikä on siunaus oikein kanavoituna. Kun ADD-henkilö tekee, hän tekee sydämellään ja sielullaan. He antavat kaikkensa. He ovat intensiivisiä, tarkkanäköisiä ja syvällisiä, mikä tekee heistä erityisen rakastettavia.

ADD/ADHD-henkilöllä on ongelmia inpulssikontrollin kanssa. Heillä myös on monia mahtavia ominaisuuksia, joista voit nauttia, kunhan ymmärrät, miten he ajattelevat ja tuntevat. Myötätunto, empatia ja kärsivällisyys kantavat sinut vaikeimpien aikojen läpi. On tärkeää pitää hyvää huolta itsestäsi: vietä säännöllisesti aikaa yksin, tee mistä nautit, etsi vertaistukiryhmä, terapeutti tai viisas ystävä, lomaile säännöllisesti, meditoi, etsi harrastuksia ja oma intohimosi. Ennen kaikkea opettele hengittämään.

Monilla suurista keksijöistä, taiteilijoista, muusikoista, yrittäjistä ja kirjailijoista oli ADD/ADHD. He menestyivät, sillä heillä oli rakastettu kuin sinä tukemassa heitä päivittäisten kamppailujensa läpi. Korvaa suuttumuksesi myötätunnolla. Tajua, kuinka paljon he kamppailevat niiden asioiden parissa, jotka ovat sinulle aivan helppoja. Ajattele ADD-aivojen olevan kuin väärin kytkettyjä virtapiirejä. Seuraavan kerran kun ajattelet heidän olevan laiskoja, vastuuttomia, epäjärjestelmällisiä ja vastuunpakoilijoita, yritä muistaa, miten kovasti heidän on työskenneltävä suoriutuakseen yksinkertaisista tehtävistä.

Kyllä, ADD/ADHD-henkilöitä on vaikea rakastaa, mutta kunhan ymmärrät heidän kantamaansa taakkaa, avautuu sydämesi heille. Rakkaus ja myötätunto ottavat vihaisuudelta tilaa. Näet heidän miellyttäviin ja hyviin sieluihinsa.