keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Tunteista, piirtelystä ja tehtävänhallinnasta

Mulle on vahingossa kehittynyt tehtävänhallintasysteemi, jota jopa jossain määrin noudatan.

Tein kirjakaupassa heräteostoksen, ostin kauniin vihkon, joka sisälsi yhtä kauniita muistilappuja monta pinoa. Mukana tuli myös nätti kynä, joka ei ainakaan vähennä kirjoittelunhalua. Ja kun haluaa kirjoittaa, tulee siinä sivussa lukeneeksi, mitä viimeksi kirjoitti. Minin kohdallani tehtävälistojen lukeminen enää niiden tekemisen jälkeen ei nimittäin ole mitenkään itsestäänselvää.

Pystyin jollain tavalla perustelemaan ostosta itselleni muistelemalla, miten joku jossain sanoi tehtävänhallintavinkiksi "käytä inspiroivia työvälineitä". Ehkä taustalla sorruin myös kondoilemaan, ilahduttavan esineen hankkiminen tuntui sallitulta. Ehkä jotenkin alitajuisesti tajusin, että tämän vihkon käyttö tulisi olemaan erilaista, piirtelyä ja tehtävänhallintaa yhdessä, kuin moneen vihkoon kirjoittelua kerralla ilman, että joutuu kääntämään välillä sivua, sillä kaikki vihkot ovat tässä yksien kansien sisässä samalla aukeamalla. Tavallisia päiväkirjoja ja vihkojahan en ole enää pitkiin aikoihin ostanut, sillä aloitan ne aina inspuroituneena, täytän pari sivua ja homma jää kesken. Muutenkin toimistotarvikkeet ovat heikko kohtani, jonka olen oppinut tunnistamaan, tällaiset sortumiset ovat nykyään harvinaisia.

Kauneudesta nauttiminen aivan varmasti parantaa tehtävänhallintaa - onhan keskittymishäiriössä ja sen tuomissa vaikeuksissa kaiken alku ja juuri nimenomaan dopamiinivaje. Lisää kiksejä saan siitä, että piirtäminen on harrastus, joka on minulle tärkeä, mutta jolla ei ole ollut lähes lainkaan jalansijaa elämässäni. Listoja kirjoitellessani piirtelen sivun laitoihin ja koitan käyttää nättiä käsialaa. Toteutan siinä samalla luovuuttani, ja koen, että "saan aikaiseksi", kun kerrankin piirrän tai edes väritän piirtelemiäni ruutuja. Piirtämisessä on tärkeää jo se epämääräisten suttujen raapustelu, ei niiden tarvitse mitään tunnistettavaa esittää tai näyttää muulta kuin pikkulapsen vetämiltä viivoilta, jos ne on tehty minun mielestäni tasapainoisella tavalla. Piirtämistyylini on sellainen, että loppujen lopuksi olen värittänyt mustaksi kaiken piirtämäni eikä paperille jää mitään jälkikäteen ihailtavaksi.

Oikeastaan olin luvannut itselleni, etten enää aloita mitään uutta systeemiä. Systeemit vain menevät aina pieleen, kerta toisensa jälkeen. No, tämä systeemi onkin jonkinlainen "antisysteemi". Noudatan sen suhteen ihan eri lakeja kuin muiden tehtävälistojeni kanssa. Ensinnäkään en pyri täydelliseen hallintaan, jolla kontrolloisin kaikkia elämän osa-alueita. Listassa ei tarvitse lukea kaikkia muistettavia asioita eikä sen tarvitse myöskään olla jonkun tietyn teeman lista. Se nyt vain on ihan viaton lista, kaatopaikka, jonne tyhjennetään ajatuksia välillä, jos tulee sellaisia ajatuksia mieleen, joiden "heittäminen roskiin" tuntuu helpottavan oloa. En siis pyri yhdistämään erilaisia rönsyileviä listoja yhdeksi kaikkien listojen äidiksi, vaan sallin sähköpostiin, tietokoneelle, kännykkään ja vihkpihin eri listoja, ja hyväksyn, etten niitä katso. Yksi asia vähemmän ajateltavaksi siis. Olen tiedostamatta stressannut sitäkin taas pitkään, että eri listat ovat yhdistämättä, mitään tehtäviä en osaa priorisoida jne.

Luottamus. Se on tässä listassa erilaista. Näen päivä päivältä, miten tulen värittäneeksi listastani piiloon isompia ja isompia pinta-aloja. Piiloon värittäminen on siis minun tapani ruksia tehtävä tehdyksi tai vetää se yli. Tiedän, että tästä en lipsu. On niin ihana tunne nähdä kaikki mieltä huolettanut kerralla yhdellä aukeamalla, ja tietää, että siihen saan lisäillä mitä vaan isoja ja pieniä asioita. En osaa kuvailla tätä luottamuksen tunnetta muuten kuin näin epämääräisillä sanoilla. Jotenkin vain tässä eräänä päivänä tajusin, etten oikeastaan luota listoihini, systeemeihini saatikka itseeni, sillä ne eivät ole pitäneet, no, ikinä. Kerran menetetty luottamus on hyvin vaikea saada takaisin, monta kertaa menetetty vielä vaikeampi. Tässä kyseisessä listassa on kuitenkin jotain sellaista herkkyyttä, kai jotenkin valutan siihen itseäni ja haaveitani, kun listaa tehdessä värittelen ja haaveilen, katson jonnekin kauas ja kuitenkin niin lähelle. En vaan voisi tehdä itselleni sitä, että kääntäisin sivua ja jatkaisin listoja kaikki kansien sisältämät muistivihkot täyteen ennen kuin olen tehnyt lappunippujen ensimmäisiltä sivulta kaikki asiat. Mieleni sisällä tiedän, että nämä toiveeni ja odotukseni ovat niin suuria ja hauraita juuri nyt, että en vain kerta kaikkiaan voi pettää niitä. Tehtävät, jotka kirjoitan kauniille muistilapuilleni, myös teen. Liian suuret palat jäävät kuin huomaamatta kirjoittamatta, jokin kummallinen itsesuojelu ohjaa kynääni.

Niin. Kuulostaa ihan hullulta, mutta näin se vain on. Tunteella mennään, hassutellen, ja hyvä niin. Yllättävän hauraaksi hommaksi osoittautui tämä rästihommien käsittely.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kuis sujuu?

Opiskelu

Lintsaten. Kolmen viikon aikana kolme päivää paikalla.

Tätä kirjottaessani muistin, että olis yhden tehtävän deadline parin tunnin päästä. Kaikki jääneet tähän mennessä palauttamatta, mutta tämän yhden raportin kenties voisin yrittää tehdä, on astetta tärkeämpi nimittäin.

Työ

Millon kukakin tulee vastaan ja sanoo: "Kuulin, että sait töitä!" Juu-u, en minä niitä töitä kyllä olis kaivannut ja onhan se nyt ihan mukavaa, että jaksatte iloita siitä, että olen kahleissa joka hiton perjantai niinku joku ehdonalaisvanki.

Koti

Meen kohta kattomaan, miltä siellä näyttää. Avopuoliso vähän järjesteli kun olin poissa yhen yön, ootan mielenkiinnolla. Siis ihan oikeasti mielenkiinnolla ja innoissani (ainaki jos en ois näin väsyny), uus koti alkaa muotoutua omannäköiseksi, jee! :)

ADHD

Ihan jees varmaan, jos onnistuis pysymään kahvilakossaan ja muistas olla syömättä vehnää ja sokeria ja jois aina vettä. Ja heräis, että sais otettua lääkkeen jo ennen ku pitäs olla jo jossain. Välillä luulen, että ilman lääkettäki vois olla, mutta oon eri mieltä siinä vaiheessa ku oon löhöilly kolmen tunnin päivälevon eikä senkään jälkeen oo voimia yhtään mihinkään.

Oli muuten tänään juhlat, joissa paljon sukua paikalla. Aika monta käsilaukkua/kakkulapiota yms. unohtui tai meinas unohtua vierailta, aika moni puhui kovaa, yhtä sai nostella alas puusta ja välillä muualtakin, aika moni ei onnistunu lähtemään pois ihan vielä sillon ku halus tai aiko, ja aika moni ei halunnu tulla ollenkaan tällaseen ihmistentäyteiseen juttuun. Kiva miten piirteet näkyy kaikissa vähän erilailla, useimmilla tietysti vain lievästi...

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Minäkö kaksinaismoralisti?

Palasin juuri Etelä-Amerikasta. Lentämistäni olen kovasti joutunut selittelemään. Paine selittelyyn lähtee useimmiten minusta itsestäni, kun olen lukevinani rivien välistä, että nyt on sanottava tästäkin sananen.

Eräs minulle läheinen ihminen syytti minua tekopyhäksi. Noin vaan hetken mielijohteesta toiselle puolelle maapalloa lentoliput, vaikka se on ihan arvojeni vastaista.

Niin, kyllähän minä maailman tilasta ja ilmastonmuutoksesta paljon puhun. Tajusin syytöksen seurauksena, etteivät kaikki ekoiluarvot sittenkään ole omiani vaan ulkoa lähtöisin. Päästöjen vähentämisestä taidankin puhua vain silloin, kun se liittyy viherpesun paljastamiseen (esim. tuulivoima). Erityisesti oikeudenmukaisuus on minulle arvo, joka jyrää ekologisuuden tai vastaavasti voi saada minut puhumaan ympäristöasioista. Lentämiselle annoin siunaukseni, kun tajusin, että ilmastonmuutos voidaan torjua. En kyennyt välittämään realiteeteista eli siitä, että politiikka sekä ihmisten välinpitämättömyys ja harhakäsitykset haittaavat noiden keinojen käyttöä. Entä, jos eläkeiässä käykin ilmi, että lentämisen välttely oli ihan turhaa ja homma saatiin haltuun ilman sitäkin? Tämä ei ole linjassa tieteellisen tutkimuksen kanssa, mutta niin minulle on aiemmin käynyt niin monessa asiassa. Minulle tuli paha mieli eläkeikäisen itseni puolesta.

Minua suututtaa suunnattomasti roskaaminen, turha maan möyriminen ja metsien, soiden, merien ja muiden pilaaminen. Ihan tavanomaista omakotitalo- ja markettirakentamistakin inhoan, kun ne nyt vaan on yleensä niin ajattelemattomasti toteutettuja projekteja ja kaiken lisäksi turhia, kuvastavat niin vinksahtanutta arvomaailmaa että tulee paha mieli. Kun ei käy ostoskeskuksissa ja valtavissa marketeissakin vain harvoin, on vaikea ymmärtää miksi niitä pitää läntätä joka paikkaan, miksei niiden valomainokset häiritse ketään jne.

Tietysti psyykkaan itseäni aktiivisesti näkemään asioiden hyviä puolia, esimerkiksi kaverin luona kyläillessä yritän nauttia nätistä sisustuksesta tms., vaikka vituttaa että tämänkö takia niitä marketteja pitää joka paikassa katsella. Lähtökohtani on itsekäs: ei minua haittaa toisten ihmisten ajan- ja rahankäyttö vaateshoppailuun, mutta minua hyvin paljon haittaa, että sitä varten on pidettävä valtavaa valikoimaa vaatteita tarjolla, niiden säilyttämiseen tarvitaan neliöitä, ja niiden neliöiden rakentamiseen ja lämmittämiseen menee luonnonvaroja, joudutaan tuottamaan energiaa.

Pointtini on, että muu luonnonsuojelu on aina ollut lähempänä sydäntäni kuin päästöjen vähentäminen, jonka olennaisuutta olen vasta viime aikoina alkanut syvällisesti käsittää, ja koettanut toimia päästöjä vähentäen silti, vaikkei se ole ollut itselleni niin tärkeää tunnesyistä, ainoastaan järkisyistä. Jopa tämä asumismuoto edustaa minulle jotain aivan muuta kuin ekoilua. Itsekkäät syyt tässäkin on takana. Säästän rahaa, säästän aikaa, säästän hermoja, tarvitsee siivota vähemmän, pääsen ulos helposti, elämä on mielekästä parusasioiden parissa puuhaillen.

Yleisesti elämässä olen yrittänyt opetella ottamaan rennosti. Tämän keskittymishäiriön kanssa olen selviytynyt elämässä osittain siksi, että olen joissain asioissa ollut hyvin tinkimätön ja nipo. Mikä on oikein ja mikä on väärin ei kuitenkaan ole mustavalkoista. Erityisesti nämä näennäisesti turhat, mutta elämän sisällön kannalta olevat asiat ovat kinkkisiä kysymyksiä tarkastella. Matkailu ja siihen liittyvä draivi ovat aina olleet minulle asioita, joille on vaikea löytää korvaajaa. Toisekseen maflma ei ole vielä valmis siinä suhteessa, että ihmiset ymmärtäisivät toisiaan. Rauhan voi saada, kun ihmiset eri puolilta maailmaa kohtaavat ja tutustuvat toisiinsa. Sen asian edistyminen voi viedä ekologisia asioita edemmäs kuin arvaammekaan!

Matka oli parhaita ikinä, ja olisin syvästi katunut ellen olisi mennyt (niin kävi viimeksi, kun samaan oli mahdollisuus). Sentään puhuin saastuneella suistoalueella kompostoivan huussin puolesta, ehkäpä sain sillä jotain hyvää aikaan.