keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Tunteista, piirtelystä ja tehtävänhallinnasta

Mulle on vahingossa kehittynyt tehtävänhallintasysteemi, jota jopa jossain määrin noudatan.

Tein kirjakaupassa heräteostoksen, ostin kauniin vihkon, joka sisälsi yhtä kauniita muistilappuja monta pinoa. Mukana tuli myös nätti kynä, joka ei ainakaan vähennä kirjoittelunhalua. Ja kun haluaa kirjoittaa, tulee siinä sivussa lukeneeksi, mitä viimeksi kirjoitti. Minin kohdallani tehtävälistojen lukeminen enää niiden tekemisen jälkeen ei nimittäin ole mitenkään itsestäänselvää.

Pystyin jollain tavalla perustelemaan ostosta itselleni muistelemalla, miten joku jossain sanoi tehtävänhallintavinkiksi "käytä inspiroivia työvälineitä". Ehkä taustalla sorruin myös kondoilemaan, ilahduttavan esineen hankkiminen tuntui sallitulta. Ehkä jotenkin alitajuisesti tajusin, että tämän vihkon käyttö tulisi olemaan erilaista, piirtelyä ja tehtävänhallintaa yhdessä, kuin moneen vihkoon kirjoittelua kerralla ilman, että joutuu kääntämään välillä sivua, sillä kaikki vihkot ovat tässä yksien kansien sisässä samalla aukeamalla. Tavallisia päiväkirjoja ja vihkojahan en ole enää pitkiin aikoihin ostanut, sillä aloitan ne aina inspuroituneena, täytän pari sivua ja homma jää kesken. Muutenkin toimistotarvikkeet ovat heikko kohtani, jonka olen oppinut tunnistamaan, tällaiset sortumiset ovat nykyään harvinaisia.

Kauneudesta nauttiminen aivan varmasti parantaa tehtävänhallintaa - onhan keskittymishäiriössä ja sen tuomissa vaikeuksissa kaiken alku ja juuri nimenomaan dopamiinivaje. Lisää kiksejä saan siitä, että piirtäminen on harrastus, joka on minulle tärkeä, mutta jolla ei ole ollut lähes lainkaan jalansijaa elämässäni. Listoja kirjoitellessani piirtelen sivun laitoihin ja koitan käyttää nättiä käsialaa. Toteutan siinä samalla luovuuttani, ja koen, että "saan aikaiseksi", kun kerrankin piirrän tai edes väritän piirtelemiäni ruutuja. Piirtämisessä on tärkeää jo se epämääräisten suttujen raapustelu, ei niiden tarvitse mitään tunnistettavaa esittää tai näyttää muulta kuin pikkulapsen vetämiltä viivoilta, jos ne on tehty minun mielestäni tasapainoisella tavalla. Piirtämistyylini on sellainen, että loppujen lopuksi olen värittänyt mustaksi kaiken piirtämäni eikä paperille jää mitään jälkikäteen ihailtavaksi.

Oikeastaan olin luvannut itselleni, etten enää aloita mitään uutta systeemiä. Systeemit vain menevät aina pieleen, kerta toisensa jälkeen. No, tämä systeemi onkin jonkinlainen "antisysteemi". Noudatan sen suhteen ihan eri lakeja kuin muiden tehtävälistojeni kanssa. Ensinnäkään en pyri täydelliseen hallintaan, jolla kontrolloisin kaikkia elämän osa-alueita. Listassa ei tarvitse lukea kaikkia muistettavia asioita eikä sen tarvitse myöskään olla jonkun tietyn teeman lista. Se nyt vain on ihan viaton lista, kaatopaikka, jonne tyhjennetään ajatuksia välillä, jos tulee sellaisia ajatuksia mieleen, joiden "heittäminen roskiin" tuntuu helpottavan oloa. En siis pyri yhdistämään erilaisia rönsyileviä listoja yhdeksi kaikkien listojen äidiksi, vaan sallin sähköpostiin, tietokoneelle, kännykkään ja vihkpihin eri listoja, ja hyväksyn, etten niitä katso. Yksi asia vähemmän ajateltavaksi siis. Olen tiedostamatta stressannut sitäkin taas pitkään, että eri listat ovat yhdistämättä, mitään tehtäviä en osaa priorisoida jne.

Luottamus. Se on tässä listassa erilaista. Näen päivä päivältä, miten tulen värittäneeksi listastani piiloon isompia ja isompia pinta-aloja. Piiloon värittäminen on siis minun tapani ruksia tehtävä tehdyksi tai vetää se yli. Tiedän, että tästä en lipsu. On niin ihana tunne nähdä kaikki mieltä huolettanut kerralla yhdellä aukeamalla, ja tietää, että siihen saan lisäillä mitä vaan isoja ja pieniä asioita. En osaa kuvailla tätä luottamuksen tunnetta muuten kuin näin epämääräisillä sanoilla. Jotenkin vain tässä eräänä päivänä tajusin, etten oikeastaan luota listoihini, systeemeihini saatikka itseeni, sillä ne eivät ole pitäneet, no, ikinä. Kerran menetetty luottamus on hyvin vaikea saada takaisin, monta kertaa menetetty vielä vaikeampi. Tässä kyseisessä listassa on kuitenkin jotain sellaista herkkyyttä, kai jotenkin valutan siihen itseäni ja haaveitani, kun listaa tehdessä värittelen ja haaveilen, katson jonnekin kauas ja kuitenkin niin lähelle. En vaan voisi tehdä itselleni sitä, että kääntäisin sivua ja jatkaisin listoja kaikki kansien sisältämät muistivihkot täyteen ennen kuin olen tehnyt lappunippujen ensimmäisiltä sivulta kaikki asiat. Mieleni sisällä tiedän, että nämä toiveeni ja odotukseni ovat niin suuria ja hauraita juuri nyt, että en vain kerta kaikkiaan voi pettää niitä. Tehtävät, jotka kirjoitan kauniille muistilapuilleni, myös teen. Liian suuret palat jäävät kuin huomaamatta kirjoittamatta, jokin kummallinen itsesuojelu ohjaa kynääni.

Niin. Kuulostaa ihan hullulta, mutta näin se vain on. Tunteella mennään, hassutellen, ja hyvä niin. Yllättävän hauraaksi hommaksi osoittautui tämä rästihommien käsittely.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristähän päivääni kommentilla! :)