perjantai 16. kesäkuuta 2017

ADHD sittenkään? No tietysti on!

Näitä keskittymishommia mielessä pyöritellessä toistuu mulla usein sama ajatus:

Entä jos kaikki onkin vain yhtä suurta erehdystä? Mitä jos testeissä kävi virhe? Jospa kaikki epäilijät ovat sittenkin oikeassa eikä minua sittenkään vaivaisi keskittymishäiriö?

ADHD-oireiden kaltaisia oireita voivat käsittääkseni aiheuttaa kilpirauhasvaivat, diabetes, univelka, masennus, alkoholinkäyttö, liika sokeri. Ties vaikka mitä syitä voi löytyä.

Useimmat pahimmista ns. isoista ADHD-sattumuksista (häsläys niin että tulee jokin pieni vamma, unohdukset, harkitsemattomat sanomiset) ovat minulle sattuneet kiireessä, väsyneenä tai verensokerin ollessa alhaalla.

Epäilyksen hetkellä muistan yleensä joitakin asioita näistä kuudesta:

1) Tutkimukset tehnyt neuropsykologi oli varma asiastaan ja sanoi minun olevan päivänselvä tapaus. Ei mitään reunaehtoja, ei lisämääreitä, ei jossitteluja. Nähnyt paljon ihmisiä, tietää mistä puhuu.

2) Herkkyydet kuuluvat tähän hommaan. Mitä sitten, jos yhden tunnin univaje yhdeltä yöltä sotkee koko elämisen, ei se nyt ole normaalia.

3) Ideoiden pulppuaminen on "meikäläisillä" kontrolloimatonta. Näkökulmia tulee toisensa perään, ja jo kertaalleen selvitetyt asiat tulee kyseenalaistettua aina uudelleen ja uudelleen. Tämä taas näyttäytyy ulospäin murehtimisena ja ylianalysointina. Kun ei se muistikaan toimi niin hyvin, että heti muistaisi perustelleensa tämän asian itselleen jo. Kolmesti. Kymmenesti.

4) Ne muut oireet. Että siellä päässä ei koskaan ole hiljaista univelattomana hyvinravittuna täydellisena päivänäkään. Että juna-asemalla on niitä muita univelkaisia, monella varmasti ADHD, ja silti minä, joka mukamas olen enemmän ADD- kuin hyperpiirteinen, olen ainoa, joka kävelee ajatuksissaan laituria ees taas ympyrää tai hytkyy paikallaan! (No, mahdollisuus näplätä älypuhelinta ajaa ehkä nyky-hypereillä muun hytkyilyn yli.) Enkä voi kieltää ettenkö olis ihan kauhea herkkis ja etenkin ennen mulla oli tapana ylireagoida helposti.

5) Geenit. Kuinka monella "normaalilla" on isoäiti, joka puhui niin paljon, että asia jatkui uloshengityksen jälkeen sisäänhengityksellä, ja oli aina myöhässä vaalitilaisuuksistaan eikä varmaankaan siksi päässyt eduskuntaan. Puhumattakaan toisen puolen suvusta, joka on täynnään temperamenttisia, herkkiä ja/tai taiteellisia setiä/tätejä/serkkuja, joilla tunteet kuumenee herkästi, keskustelu yltyy kovaääniseksi ja kärkkääksi alta aikayksikön ja kaikesta innostutaan nollasta sataan kahdessa sekunnissa.

6) Älli. A) Että kyllähän tutkimusten mukaan mulla päättelykyvyt on tasoittaneet tilannetta. Väsyneenä ja kiireessä oireita ei välttämättä pahenna yksin se, että tiedostamattomat ajatukset ja koordinaatio ja huomiokyky toimivat huonommin. Silloin myös muut oireet näkyvät paremmin, kun järjenkäyttö on heikompaa, hitaampaa kuin mulla yleensä. Silloin en minäkään onnistu paikkaamaan ja peittelemään kovin paljoa.

B) Mun vaikeudet elämän- ja tehtävänhallinnassa ja työssäjaksamisessa ja koulunkäynnissä ei vaan selity millään muulla kuin ADHD:lla. Mun muistilla ja päättelytaidoilla kuuluisi pärjätä. Lukiotaso oli vielä helppoa, ja tuo humpuukiammattikorkeakoulu missä vähän piti jotakin käydä välillä soittelemassa. Viime vuonna tenttimistäni lukion fysiikoistakin sai kyllä yhden illan lukemisella kympit olikohan kolmestakin kurssista. Yliopistossa pitäisi olla paikalla, sen lisäksi ajoissa, palauttaa laskareita aikataulussa ja osata vaihtaa ajatukset aiheesta toiseen kesken päivän, kun on ensin kaksi tuntia uppoutunut edellisen luennon aiheeseen. Illalla ei kuuluisi olla ylikierroksilla kaikesta uudesta oppimastaan ja tapaamistaan ihmisistä. Kuuluisi rauhoittua unille, jotta jaksaa saman rumban seuraavana päivänä. Olisi kyettävä meditointiin ja mindfulnessiin, osattava taltuttaa jatkuva ideoiden virta. Tiedän kymmeniä ellen satoja harjoituksia niiden opettelemiseksi, mutta ehei, ei onnistu. Niin, tuntuu mahdottomalta jo ilman, että mainitsen mitään terveellisistä elintavoista ja ihmissuhteista.

Kyllä se vaan niin on, että mulla on ihan hyvä pää, mutta sillä ei vaan ole mahdollista sopia toiselaisille päille tehtyyn systeemiin. En jaksa enää kuunnella vihjauksia siitä, etten vain olisi oppinut hyviä opiskelutapoja tai että ehkä minulle ei vain ole tullut mieleen lähteä kotoa 10 minuuttia aikaisemmin, mennä nukkumaan ajoissa ja hengittää rauhallisesti. Silloin 14 vuotta sitten, kun sain yläasteen päättötodistuksen erinomaisilla arvosanoilla ei mun aivokapasiteetti joutunut olemaan näin lujilla. Asia oli helppoa, kaiken sen vielä pystyin vastaanottamaan sillisalaattina pitkin päivää. Yliopistossa uusi asia on niin paljon isompaa ja raskaampaa, etten kerta kaikkiaan toivu edellisestä päivästä yhden yön aikana. Eikä se sinänsä ole asian vika, en minä yhtään huonommin oppiva ole kuin ennenkään, vaan sen, etten voi noin vain suunnata mun ajatuksia toisaalle sieltä edellisen asian pohtimisen syvistä pohjamudista. Ideoita edellisen luennon aiheista pulppuaa mun päähän seuraavalla luennolla enkä voi sille mitään. Sitten jotenkin siinä välissä pitäisi seurata kelloa, ettei ole tauoilla liian kauan, läikytä maitoa ruokalassa, tiputtele puhelintaan yhtenään ja tallaa toisten varpaille, kun on niin ajatuksissaan. Asioita joille en mitään voi, vaikka yritän, ja yrittämisestä väsähdän vielä enemmän. Että tee siinä illalla sitten vielä läksyt, ja ruokaa.

No niin, eiköhän asia tullut jo selväksi. Taitaa tämän kijoituksen proge-rakenteestakin aikalailla paistaa läpi, että ADHD-karvat ne on tällä koiralla.

Sanotaan nyt vielä lopuksi, kun aihe kerran yliopistoon rönsysi, että kyllä olen ihmeissäni tästä koko kuviosta. Eikö siellä nimenomaan kuuluisi olla henkilöstöä etsimässä meitä erilailla ajattelevia tyyppejä, joilla on lisäksi huimat oppimiskyvyt ja vielä kauppamiehen taitoja, tukea meitä ja valjastaa meidät käyttöön mahdollisimman varhain?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristähän päivääni kommentilla! :)