maanantai 12. kesäkuuta 2017

Rahasta, työstä, elämän lyhyydestä

Entisessä blogissani kirjoitin paljon rahasta. Kirjoitin työstä. Kirjoitin rämpimisestäni tässä elämässä.

Tässä blogissa kirjoittamista rajoittaa, että tiedän tuttujeni väistämättä jonain päivänä lukevan tätä blogia. En ole salaillut. Oppilaitanikin tänne tulee löytämään. Avoimuus on hyvästä, mutta avoimuus tuo minulle syyllisen olon.

Raha pilaa niin helposti kaiken. En halua liittää yhteen antoisaa työtäni, joka teen työn itsensä vuoksi, ja tuntipalkkatietojani. Sijoituskuvioistani olen ylpeä, mutta tapani sijoittaa vuokrakalustoon on kyseenalaisen tuntuinen. Siinäkin kun tasapainottelen auttamisen ja kannattavuuden kanssa. Aikamoista taiteilua.

Suomalaiset vielä ovat niin katkeraa kansaa, että kaikesta varmasti löydettäisiin jotakin sanomista. Kommentteja en sinänsä pelkää, mutta väärinkäsityksiä. Katkerat ovat erinomaisia käsittämään väärin.

Verotus on asia, joka hiertää jatkuvasti omassa ajattelussani. Toistaiseksi kasvatan yritykseni toimintaa niin rankalla kädellä, että verotettavaa tuloa ei juuri jää, poistot kun verotuksessa jakautuvat usealle vuodelle ja ovat vuosi vuodelta suuremmat, kun minulla on vuosi vuodelta varaa sijoittaa enemmän.

Vaikka nostan rahaa elämiseen, jää yritykseeni sitä myös. Yritykseni on ikään kuin minulle velkaa, koska hankin palkallani kalustoa enkä kuluta niin paljoa turhuuksiin. Palkkani ei siis mene itselleni vaan yritykselleni. Mutkikasta, mutta silti niin suoraviivaista!

Tavallisestihan ihminen ottaisi itselleen palkkaa ja huvittelisi sillä. Minun iloni sattuvat olemaan asioissa, joista kaikista keksisin helposti uuden tulonlähteen. Toisekseen minua ei yleensä paljoa muuta huvita hankkiakaan kuin kalustoa yritykselleni. No joo, on minulla pitkä ostoshaavelista Wunderlist-sovelluksessa. Sieltä löytyy niin harrastuksiin kuin kodin laittamiseenkin liittyviä asioita. (Hillitsee muuten ostoksia hyvin tuollaisen listan pito!)

Asiaan! Tarkoitus oli kirjoittaa säästämisestä ja työnteosta.

Minun elämäni on lyhyt, mutta tavoitteeni suuria. Luen inspiroituneena toisten kirjoituksia raha-aiheista ja lasken, koska minulla viimein olisi vuokrattavaa kalustoa kuusinumeroisella summalla. Samaan aikaan minun kuitenkin pitäisi säästää remonttiin. Mietin jopa työni kannalta tärkeästä autosta luopumista, jotta rahaa jäisi enemmän säästöön. Entäpä jos palaisin tavalliseen täysipäiväiseen työelämään ihan vain kuukaudeksi? Tai pariksi? Menisihän siinä samalla vuosikin... tai pari...

Ei-ei-ei! Jarrua, jarrua, ja syvä hengitys!

Päätavoitteeni, mistä kaikki lähti, oli vapaus. Halusin voida olla eläkkeellä nyt enkä vasta vanhana ja raihnaisena! Tiedän, että voin kasvattaa yritykseni omaisuuden huimiin lukemiin, ja melko pian. Eikö jokin kuusinumeroinen luku kuitenkin riittäisi? Muutama vuosi, ja kuukausipalkka, jonka siitä prosenttituottona saa, on jo ihan mukava.

Sitä paitsi, enhän minä edes pysty normaaleihin päivätöihin, kiitos ADHDn, onhan se jo nähty! Pystyn, mutta kaikkien muiden elämän osa-alueiden kustannuksella, esimerkiksi terveyden ja ihmissuhteiden. Jokainen asian kanssa painiskellut tietää, että siihen asiaan ei paljoa voi itse vaikuttaa.

Jos liikaa kasvattaa, joutuu palkkaamaan jonkun asioita hoitamaan, ja sitten vasta väärältä tuntuisikin ansaita, kun toinen tekee kaikki työt!

Tiedän, että jostain saisin lainan, jos vielä aiempiakin suunnitelmiani suuremmat kentät kiinnostaisivat Suomessa ja ulkomailla. Maksaisin sen ajallaan takaisin, ja minusta tulisi rikas. Mutta miksi? Kenelle minun pitää todistaa ja mitä? Katsokaa, olen paras, jee! No entä sitten? Olisinko onnellinen, jos vastuullani olisi valtava yritys työntekijöineen, asiakkaita niin paljon, että henkilökohtaisuus katoaa? En voisi enää allekirjoittaa kaikkea, mitä yrityksessäni tapahtuisi, sillä en tietäisi kaikkea.

Myyminenkin olisi mahdottomuus. Liian monta kertaa on nähty, miten yritys ei enää toimi alkuperäisen omistajan arvojen mukaan, kun se on uuden omistajan ohjauksessa ja ehkäpä pörssissäkin.

Ei, en olisi onnellinen. Minun yritykseni on minun, ja sen tehtävä on pitää minut onnellisena. Vaihtoehtoiskustannuksena menee verorahoja, ja valtiolta upea start-up, jolla brassailla.  Minun ei tarvitse olla priimus yrittämisessä. Olisi typeryyttä unohtaa alkuperäinen oma haaveensa, joka oli pieni mutta kaunis.

Minun on keskityttävä miettimään, millainen tämän päivän on oltava, millainen huomisen, jokaisen päivän. Voinko elää mukavaa, löysää arkea, jos jahtaan numeroita? Ei, en voi. Rahastressittömän elämän saavuttamiseksi ei enää paljoa tarvita. Kun sen olen saavuttanut, tällä hitaalla ja elämästä nautiskelevalla tahdilla, voin alkaa vielä tarkemmin miettiä, miten aikani käytän. Eli haluanko "eläkkeellä" edelleen tehdä opetustyötä, haluanko keikkailla ja tehdä levyjä, vai kutoisko vaan sukkaa ja kirjottas aamuneljältä blogiin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristähän päivääni kommentilla! :)