maanantai 29. tammikuuta 2018

Pieniä ihmeitä ja pieniä ahdistuksia

En puhu nyt lapsista vaan muista elämän ihmeistä.

On nimittäin käynyt niin, että

...onnistuin tuntisuunnittelussa eilen! Olen siis keksinyt toimivia keinoja tähän jatkuvaan ongelmaan! Tuntisuunnittelussa kiteytyvät niin selvästi ajattelun, ideoinnin ja päättämisen ongelmat, samoin kuin ajankäytölliset.

...promokuvien joukossa on helmiä! Edes meikittömyyteni ei pilannut kuvaussession tuloksia!

...heräsin tänään klo 8.39 ilman kelloa! Nukuttuani ei liikaa, ei liian vähän, vaan noin 8 tuntia!

...toissa päivänä kävi vieraita, mutta koti on edelleen melkein vastaanottokuntoinen! (Lue: roinat ja pahimmat lähmät piilotettavissa 5 minuutissa.)

Näin sitä vaan kirjoitellaan positiivisia, vaikka kuinka stressaa. Nimittäin stressistä minun piti kirjoittaa. Pienehköstä, mutta kuitenkin.

Että miksi aina pitää olla niitä joitain viestejä ja paperihommia, jotka vaan lykkääntyvät ja lykkääntyvät? Tarkoitan niitä sosiaalisia, että joku odottaa ilta toisensa perään minulta viestiä, mutta sitä ei koskaan tule, tai ehkä kuukauden päästä.

Koska tämä loppuu, eikö milloinkaan?

Stressin syistä suurimpia on tällä hetkellä seitsemän. (Aluksi kirjoitin kolme, mutta tuli vähän jatkettua listaa...)
1. Kodin ja työn yhteensovittaminen. En osaa. Työ jyrää.
2. Työ: ulkomaankeikkaa varten on haettava apurahoja. En osaa. Kykenen toimiin vasta viime tipassa. Pelottaa, että viime minuutilla huomaan jonkun vakavan puutteen ja koko homma kosahtaa siihen. Eikä edes harmittaisi menetetty mahdollisuus rahan saantiin, vaan kaikki tämä epäammattimaisuus. Kasvojen menetys keikkatilaajan silmissä.
3. Työ: sosiaalisesti vaikea tilanne yhden vuokrakaluston esineen kanssa. Olisi sovittava kuka korjaa ja missä, ja kuka kustantaa. Tai ylipäätään vastattava yhtään mitään asiaa koskevaan viestiin.
4. Ajankäyttö: yleinen "mössö". Apurahan stressaus -> jumi minkään muun aikaansaamisessa -> huomisen opetuksen suunnittelut lykkääntyneet -> poissaolevuus ihmisten seurassa, kun vaan oon kuplassani ja yritän saada aloitetuksi edes jotakin
5. Uni. Juuri kun taas on rytmi tasaantunut, olen lähdössä työreissuun öisillä julkisilla kulkuvälineillä. Sehän tiedetään, mitä siitä seuraa, ei ainakaan mitään hyvää!
6. Ihan vähän hiipii rahastressi. Kaikki on toistaiseksi kaikki on ihan ok, mutta kuitenkin joudun katsomaan pennosteni perään tarkemmin kuin juuri nyt haluaisin.
7. Epäluottamus omiin systeemeihinsä, pelko että ne osoittautuvat lumeeksi. Kuten liikunta. Tunnin kävelyltä palatessani stressi puskee takaisin, ei se mihinkään kävelemällä katoa. Yhtä vaikea on aloittaa tekemistä kävelyn jälkeen kuin sitä ennenkään.

Sellaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristähän päivääni kommentilla! :)