maanantai 21. lokakuuta 2019

Ihan minä itse

Olen aina sanonut, ettei mikään saavutukseni tunnu omalta ja ansaitulta. Kaiken, mitä olen saanut, olen saanut liian helposti ja sattumalta. Toisaalta olen ollut kokonaan ilman montaa asiaa, kun en ole koskaan niitä järjestelmällisesti tavoitellut, tai prosessi on jostain syystä jäänyt kesken, kun on pitänyt mennä sammuttamaan taas jotain uutta tulipaloa. Tai on tullut jokin uusi innostava juttu eteen, joka on jyrännyt kaiken entisen. Ja mitä muita näitä syitä oikein onkaan.

Mutta tiedättekö! Nyt olen saavuttamassa jotain suurta ihan itse! Enkä vain yhtä tai kahta asiaa, vaan montaa kerralla!

Vuosien maanittelu, vuosien taktikointi, vuosien asennemuutos. Sinnikkyys ja typerältä tuntunut päänsä seinään hakkaaminen. Muiden tuomitsevien äänten kuuntelu hankaluuksia kohdatessani, mutta aina oma varmuus nousta ylös ja yrittää vielä kerran.

Mistä puhun, on kuntosali- ja kotitreenirutiini. Ja mitä en ole aina osannut arvostaa, tai olen vaatinut itseltäni liikoja: riittävät päivittäiset kävelymäärät.

Punttiskäynnit ovat vasta alkutekijöissään, mutta aistin voiman taustalla, niin vahvan, että uskallan jo reimuita. En voi sössiä tätä enää tässä vaiheessa. Käyn uuden koulun opiskelukavereiden kanssa, en usko että voin luistaa. Miten tärkeitä tukiverkon olemassaolo ja sopivan kannustava sosiaalinen paine ovatkaan! Kotitreenit taas kumpuavat jostain sisältäni, hauskana omana juttuna.

Minulla on vuosien varrella ollut kaikenlaisia erikoisia minitreenejä ja tapoja itseni houkutteluun liikunnan pariin. Nyt se kantaa hedelmää, ja juuri näin sen kaiken pitikin mennä. Minussa on nyt valmiiksi ihan itse sisäänrakennettu liikuntarutiini, toimivat raamit. Pieniä paloja tekemällä sain aloittamisen kynnyksen matalammaksi, opin tavan. Nyt niihin raameihin on ollut helppoa ujuttaa uusia juttuja, aiemmin ajatuksenakin mahdottomilta tuntuneita juttuja. En ole voinut tehdä enempää kuin mihin olen ollut henkisesti valmis, ja matkan varrella mieleni on kypsynyt. Olen valmis seuraavaan vaiheeseen.

Henkisestä puolesta olisi mukava kirjoittaa lisääkin. Hidas on prosessi ollut, mutta onneksi on ylipäätään ollut.

Onnistumisentunne taitaa olla minulle harvinaisempi kuin luulinkaan, ainakaan näin vahvana. En myönnä mitään huijarisyndroomaa, ei minusta saavutuksilla tarvitse olla yhteyttä "ansaitsemiseen". Mutta myönnän etten koe tietoisilla valinnoillani ja taktiikoillani olleen aiemmin näin vahvaa yhteyttä johonkin saaavutukseeni. Ja mahtava tunne tämä on - minä ihan itse tämän aiheutin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristähän päivääni kommentilla! :)