Törmäsin uuteen tutkimukseen, jonka mukaan ADHD-ihmisten aivot ovat pienemmät kuin muiden, minkä lisäksi tietyt aivoalueet ovat tavisten vastaavia alueita pienemmät. Alkuperäinen juttu löytyy Medical News Today -sivulta, mistä voit käydä etsimässä taustatiedot tutkimuksen tekijöistä ja rahoituksesta yms.
Vapaa tiivistelmä ja suomennos.
Tutkimus on suurin laatuaan. Tutkittavista ihmisistä 1713 oli ADHD-diagnosoituja ja 1529 neurologisesti normaaleja. Iältään tutkittavat olivat 4-63 vuotta.
Osa diagnosoiduista oli käyttänyt lääkkeitä, esim. Ritalinia, mutta sen ei havaittu vaikuttaneen aivojen kokoon ja siten tuloksiin. Tutkimuksessa aivoja mitattiin MRI-skannauksella.
Erot neurologisesti normaaleihin aivoihin ovat hyvin pieniä, mutta ne oli mahdollista havaita, koska tutkittavien joukko oli niin suuri.
Tiedetään, että ADHD vaikuttaa seitsemään aivoalueeseen, joista kahden (pallidum, talamus) kokoon ei lukemassani englanninkielisessä jutussa viitattu.
Viiden aivoalueen kerrottiin olevan pienempiä ADHD-aivoissa kuin muissa: 1) nucleus caudatus eli häntätumake, 2) putamen eli aivokuorukka, 3) nucleus accumbens, 4) amugdala ja 5) hippokampus.
Amygdala vaikuttaa tunteiden kontrollointiin, nucleus accumbens on osa aivojen palkitsemisjärjestelmää, ja hippokampus liittyy motivaatioon ja tunteisiin.
Havaittiin, että ADHD-ihmisten aivot ovat yleisestikin pienemmät kuin muiden.
Näiden tutkijoiden mukaan ADHD:ssa on kyse viivästyneestä kehityksestä tietyissä aivojen osissa. Koko-ero oli nimittäin suurempi lapsilla kuin aikuisilla. On tarvetta tutkimukselle, miten ADHD-aivot voivat muuttuvat iän myötä, sillä sitä ei tässä tutkimuksessa selvitetty.
Tutkimustulokset vahvistavat, että ADHD ei liity huonoon kasvatukseen vaan siinä on kyse aivojen häiriöstä.
...
Edit.: Näköjään tämä olikin jo ihan vanha juttu, Iltalehti ja MTV:kin jo kuukausi pari sitten aiheesta kirjoittivat.
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
lauantai 18. maaliskuuta 2017
Keskittymisestä, lääkkeestä, ajallaan olemisesta, bloggauksesta
Aika paljon mun mielentilasta kertoo, pystynkö kirjottamaan blogitekstin vai en. Tarkemmin sanottuna keskittymisestä.
Jos on oikein vaikea keskittyä, en saa edes aihetta valittua vaihtoehtojen joukosta. Ajatukset pompahtaa seuraavaan heti, kun ensimmäisestä ideasta ei löydykään heti ensimmäisiä sanoja. Ei se mitään tyhjän paperin kammoa ole, se on vaan täydellistä ajatusten hajalleen lävähtämistä, mistään ei kerta kaikkiaan saa kiinni. Usein käy niin, että innoissani kirjaudun sisään aikeissa "kirjoittaa jotain", mutta mitä tuo jotain on, ei vain kiteydy. Ei, vaikka luonnoksissa olisi monta tekstiä aloitettuna eri aiheista. Tänäänkin oli vaikeuksia, mutta näin minä näköjään tässä kirjoitan kuitenkin, ja vieläpä edes jossain määrin rajatusta aiheesta, jes!
Usein tekstejä syntyy impulsiivisesti. Eli ilman keskittymislääkettä kirjoitan useammin, pidemmin, ehkä epäselvemminkin. Nauratti oikein, kun tajusin, että mulla oli ollut tahaton blogitauko. Syynä oli ollut keskittymislääke - en tullut harhautuneeksi kesken muiden hommien Bloggeriin enkä varmaankaan kaivannut elämään samanlaista piristystä vaikeuden hetkellä, kuin mitä blogiin kirjoittaminen minulle on. Toisaalta lääkkeen käyttö haittasi välillä joidenkin sellaisten hommien hoitumista, jotka tavallisesti ilman sitä osaan aloittaa impulsiivisuuden ansiosta, sillä se vähensi impulsiivisuutta. Kummallista. Kuitenkin aloitteettomuus on ongelma, jota lääke paransi silloin, kun on kyse asioista joita ei meinaa huvittaa tehdä tai joissa jaksaminen tuntuu tulevan vastaan jo heti kättelyssä.
Nyt siis olen ilman lääkettä, ja ollut ilman jostain tuolta tammikuulta asti. En muista ihan tarkkaan.
Kirjoitan lääkkeestä nyt, koska oon kärsinyt tavallista suuremmasta voimattomuudesta. Muistin, että tällaistahan se aina ennen oli. Samalla mietin, voiko lääkkeen täydellinen poistuminen kehosta kestää sen yli 2 kk, vai johtuuko tämä jostain muusta. Monesti oon valvonut liikaa tai nukkunut liikaa, kyllähän siitä ihminen rasittuu. Esimerkiksi toissa viikolla äänittelin yötä myöten musiikkeja yhtä projektia varten, ja tälläkin viikolla luin tenttiin yhden yön niin, että nukuin vain kaksi tuntia.
Mulla univelka tuntuu eniten vasta seuraavana päivänä, siis siinä vaiheessa, kun olen jo yhden yön hyvin nukkunut. Edellisten kolmen yön unet ovat menneet kutakuinkin näin: 2 h, 8,5 h ja nyt 12 h. Eilen olin aivan naatti, en meinannut sohvalta päästä ylös. Tänään on olo, että melkein ehkä pystyisinkin johonkin. Että onko syynä valvominen vai aivojen ylirasitus tenttiin lukemisesta, liikunnan puute, hieman epäsäännöllinen syöminen... On niin vaikea tietää! Enkä halua uppoutua ylianalysointiin! Yritän sentään parhaani mukaan liikkua, ja koitan laittaa syömisen ja levon kaiken edelle. En stressaa ruoan hinnasta paljoa, voi olla valmisruokaakin kunhan syön. Tarkoitus on sentään tänään lähteä kävelylle, eilen se jäi vain aikomukseksi. Fysioterapeutin antamia hengästyttäviä harjoituksia olen jo tehnyt tänään.
Vireystila on kyllä todella tärkeä asia. Tärkeimpiä ehkä. Toimintakyky laskee entisestään, jos ei ol voimia tehdä mitään toimia eikä ylläpitää hyvinvointiaan. Yritän jatkuvasti luoda uusia ajatusmalleja, jotta elämänlaatuni ei ainakaan laskisi, oppisin olemaan ajoissa jne.
Tällaisia mielikuvia mulla on tällä hetkellä käytössä, ja ne on hieman auttaneet:
"Saavu ja lähde ajoissa" -korttipeli. Optimisti-minä ajattelisi, että kyllähän minä nyt ehdin kun ajoaika on 45 min ja siihen, kun pitää olla tapaamisessa, on 45 min. No, enpä ehdi. Sillä "ajamisen korttipakasta" ei tule pelkkiä haluamiani pelikortteja, koska pakka sekoitetaan joka välissä ja sieltä tulee kortteja sattumalta. Ajomatkaa sekoittavat ainakin seuraavat ongelmiin liittyvät kortit, jos niitä pakasta tulee: a) keli b) parkkipaikka c) ratsia d) tankkaus e) työpuhelu f) roudaus ja kävely kummassakin päässä g) tuttavat/juttelu h) avomies/ei voi kiirehtiä niin kuin yleensä i) unohdus (jokin esine, syöminen tms.)
Tietysti minä nämä asiat aina olen tiennyt. Mutta kerta kaikkiaan en ole kyennyt ymmärtämään, miten paljon ajallaan olemiseen vaikuttavia asioita elämässä tosiaan on. Vain korttipakkaa ajattelemalla käsitän, kuinka paljon on sattuman varassa ja minun kontrollini ulkopuolella. Ja kuinka paljon on noita minun ominaisuuksieni aiheuttamia myöhästymistä edistäviä juttuja, kuten että täytyy tankata tai ostaa eväitä kesken matkan, koska kerta kaikkiaan en vain ole muistanut sellaisia asioita ennen lähtöä. Tunnepuolella jopa hieman suututtaa tajuta, etten voi selitellä itselleni ehtiväni ajoissa lähtemällä hieman myöhemmin. On vain hyväksyttävä ja tajuttava se, että korttipakasta lähes väistämättä tulee vedettyä joku noista em. asioista. Saatuma on yksi roolihahmo elämässäni, pieni kiusantekijä.
"Aika on musiikkia" -metodi. Kuuntelen autossa musiikkia, jos ajan yksin. Mulla on tällä hetkellä vain yksi levy autossa. Kuuntelen vain muutamaa lempparibiisiäni. Näin opin puoliksi vahingossa, että kotini ja vanhempieni talon välinen matka on 6 x raita kuus tai 3 x raita neljä.
Sama homma kuin edellä. Tietysti minä tiedän, että ajomatka on tietyllä vauhdilla tietyn kestoinen. Määrättömiä ei voi kaahata mutkaisilla teillä, joilla liikkuu lapsia. Turvallisuus ennen kaikkea. Vaikka nämä kylätiet olisivatkin joku rallirata, niin määrättömästi ei siltikään voi kaahata ajamatta tieltä ulos. En ajattele nykyään ollenkaan niin helposti voivani ehkä vielä olla ajoissa, jos lähden 3 min päästä, koska tajuan, että tuo ajomatka on sellainen kiinteä muutaman biisin mittainen palikka, johon ei kovin paljoa vaihtelua saa. Sovelsin samaa myös kaupunkiajossa ja hahmotan nyt paremmin vakioreitilläni, missä kohtaa matkaa on kulunut 1/3 ja missä 2/3 matka-ajasta.
Tällaisia lisää muillekin elämän osa-alueille. Ehkä pitäisi alkaa taas kuunnella musaa vaikka mp3-soittimelta niin kuin ennen vanhaan.
...
Edit. Vielä bloggauksesta: Niin, julkaisuun liittyy ristiriita. Samanaikaisesti tulee olo, että on saanut jotain aikaan ja kohta voi saada ehkä jotain tärkeääkin tehtyä. Toisaalta muistaa, miten paljon on muutaman vuoden aikana viettänyt aikaa netissä blogitekstiä kirjoittaen niin, että se on oikeastaan haitannut muuta elämää. Bloggaus, hyvä vai paha? Ei mitään hajua. Sen vain tiedän, että tarve minulla tähän on. Tai ainakin halu...
Jos on oikein vaikea keskittyä, en saa edes aihetta valittua vaihtoehtojen joukosta. Ajatukset pompahtaa seuraavaan heti, kun ensimmäisestä ideasta ei löydykään heti ensimmäisiä sanoja. Ei se mitään tyhjän paperin kammoa ole, se on vaan täydellistä ajatusten hajalleen lävähtämistä, mistään ei kerta kaikkiaan saa kiinni. Usein käy niin, että innoissani kirjaudun sisään aikeissa "kirjoittaa jotain", mutta mitä tuo jotain on, ei vain kiteydy. Ei, vaikka luonnoksissa olisi monta tekstiä aloitettuna eri aiheista. Tänäänkin oli vaikeuksia, mutta näin minä näköjään tässä kirjoitan kuitenkin, ja vieläpä edes jossain määrin rajatusta aiheesta, jes!
Usein tekstejä syntyy impulsiivisesti. Eli ilman keskittymislääkettä kirjoitan useammin, pidemmin, ehkä epäselvemminkin. Nauratti oikein, kun tajusin, että mulla oli ollut tahaton blogitauko. Syynä oli ollut keskittymislääke - en tullut harhautuneeksi kesken muiden hommien Bloggeriin enkä varmaankaan kaivannut elämään samanlaista piristystä vaikeuden hetkellä, kuin mitä blogiin kirjoittaminen minulle on. Toisaalta lääkkeen käyttö haittasi välillä joidenkin sellaisten hommien hoitumista, jotka tavallisesti ilman sitä osaan aloittaa impulsiivisuuden ansiosta, sillä se vähensi impulsiivisuutta. Kummallista. Kuitenkin aloitteettomuus on ongelma, jota lääke paransi silloin, kun on kyse asioista joita ei meinaa huvittaa tehdä tai joissa jaksaminen tuntuu tulevan vastaan jo heti kättelyssä.
Nyt siis olen ilman lääkettä, ja ollut ilman jostain tuolta tammikuulta asti. En muista ihan tarkkaan.
Kirjoitan lääkkeestä nyt, koska oon kärsinyt tavallista suuremmasta voimattomuudesta. Muistin, että tällaistahan se aina ennen oli. Samalla mietin, voiko lääkkeen täydellinen poistuminen kehosta kestää sen yli 2 kk, vai johtuuko tämä jostain muusta. Monesti oon valvonut liikaa tai nukkunut liikaa, kyllähän siitä ihminen rasittuu. Esimerkiksi toissa viikolla äänittelin yötä myöten musiikkeja yhtä projektia varten, ja tälläkin viikolla luin tenttiin yhden yön niin, että nukuin vain kaksi tuntia.
Mulla univelka tuntuu eniten vasta seuraavana päivänä, siis siinä vaiheessa, kun olen jo yhden yön hyvin nukkunut. Edellisten kolmen yön unet ovat menneet kutakuinkin näin: 2 h, 8,5 h ja nyt 12 h. Eilen olin aivan naatti, en meinannut sohvalta päästä ylös. Tänään on olo, että melkein ehkä pystyisinkin johonkin. Että onko syynä valvominen vai aivojen ylirasitus tenttiin lukemisesta, liikunnan puute, hieman epäsäännöllinen syöminen... On niin vaikea tietää! Enkä halua uppoutua ylianalysointiin! Yritän sentään parhaani mukaan liikkua, ja koitan laittaa syömisen ja levon kaiken edelle. En stressaa ruoan hinnasta paljoa, voi olla valmisruokaakin kunhan syön. Tarkoitus on sentään tänään lähteä kävelylle, eilen se jäi vain aikomukseksi. Fysioterapeutin antamia hengästyttäviä harjoituksia olen jo tehnyt tänään.
Vireystila on kyllä todella tärkeä asia. Tärkeimpiä ehkä. Toimintakyky laskee entisestään, jos ei ol voimia tehdä mitään toimia eikä ylläpitää hyvinvointiaan. Yritän jatkuvasti luoda uusia ajatusmalleja, jotta elämänlaatuni ei ainakaan laskisi, oppisin olemaan ajoissa jne.
Tällaisia mielikuvia mulla on tällä hetkellä käytössä, ja ne on hieman auttaneet:
"Saavu ja lähde ajoissa" -korttipeli. Optimisti-minä ajattelisi, että kyllähän minä nyt ehdin kun ajoaika on 45 min ja siihen, kun pitää olla tapaamisessa, on 45 min. No, enpä ehdi. Sillä "ajamisen korttipakasta" ei tule pelkkiä haluamiani pelikortteja, koska pakka sekoitetaan joka välissä ja sieltä tulee kortteja sattumalta. Ajomatkaa sekoittavat ainakin seuraavat ongelmiin liittyvät kortit, jos niitä pakasta tulee: a) keli b) parkkipaikka c) ratsia d) tankkaus e) työpuhelu f) roudaus ja kävely kummassakin päässä g) tuttavat/juttelu h) avomies/ei voi kiirehtiä niin kuin yleensä i) unohdus (jokin esine, syöminen tms.)
Tietysti minä nämä asiat aina olen tiennyt. Mutta kerta kaikkiaan en ole kyennyt ymmärtämään, miten paljon ajallaan olemiseen vaikuttavia asioita elämässä tosiaan on. Vain korttipakkaa ajattelemalla käsitän, kuinka paljon on sattuman varassa ja minun kontrollini ulkopuolella. Ja kuinka paljon on noita minun ominaisuuksieni aiheuttamia myöhästymistä edistäviä juttuja, kuten että täytyy tankata tai ostaa eväitä kesken matkan, koska kerta kaikkiaan en vain ole muistanut sellaisia asioita ennen lähtöä. Tunnepuolella jopa hieman suututtaa tajuta, etten voi selitellä itselleni ehtiväni ajoissa lähtemällä hieman myöhemmin. On vain hyväksyttävä ja tajuttava se, että korttipakasta lähes väistämättä tulee vedettyä joku noista em. asioista. Saatuma on yksi roolihahmo elämässäni, pieni kiusantekijä.
"Aika on musiikkia" -metodi. Kuuntelen autossa musiikkia, jos ajan yksin. Mulla on tällä hetkellä vain yksi levy autossa. Kuuntelen vain muutamaa lempparibiisiäni. Näin opin puoliksi vahingossa, että kotini ja vanhempieni talon välinen matka on 6 x raita kuus tai 3 x raita neljä.
Sama homma kuin edellä. Tietysti minä tiedän, että ajomatka on tietyllä vauhdilla tietyn kestoinen. Määrättömiä ei voi kaahata mutkaisilla teillä, joilla liikkuu lapsia. Turvallisuus ennen kaikkea. Vaikka nämä kylätiet olisivatkin joku rallirata, niin määrättömästi ei siltikään voi kaahata ajamatta tieltä ulos. En ajattele nykyään ollenkaan niin helposti voivani ehkä vielä olla ajoissa, jos lähden 3 min päästä, koska tajuan, että tuo ajomatka on sellainen kiinteä muutaman biisin mittainen palikka, johon ei kovin paljoa vaihtelua saa. Sovelsin samaa myös kaupunkiajossa ja hahmotan nyt paremmin vakioreitilläni, missä kohtaa matkaa on kulunut 1/3 ja missä 2/3 matka-ajasta.
Tällaisia lisää muillekin elämän osa-alueille. Ehkä pitäisi alkaa taas kuunnella musaa vaikka mp3-soittimelta niin kuin ennen vanhaan.
...
Edit. Vielä bloggauksesta: Niin, julkaisuun liittyy ristiriita. Samanaikaisesti tulee olo, että on saanut jotain aikaan ja kohta voi saada ehkä jotain tärkeääkin tehtyä. Toisaalta muistaa, miten paljon on muutaman vuoden aikana viettänyt aikaa netissä blogitekstiä kirjoittaen niin, että se on oikeastaan haitannut muuta elämää. Bloggaus, hyvä vai paha? Ei mitään hajua. Sen vain tiedän, että tarve minulla tähän on. Tai ainakin halu...
tiistai 14. maaliskuuta 2017
Paperiasioidensa sotkeminen tyylillä, osa 2
Meikäläinen on ollut hetken katkolla ennakkoperintärekisteristä. Tänään sieltä soitettiin, että oltas laitettu sut takas, mutta veroilmoituksesi 2015 ei ole vieläkään saapunut. Sanoin, että on pistetty postilaatikkoon pe-iltana, tulee ennen pitkää. Kuulemma jos menee vielä kovin kauan niin tulee hylky. Kysyin, voinko soittaa takaisin samaan numeroon ja kysyä tilanteesta, jos mitään ratkaisua ei viikkoon pariin kuulu. Kiltti oli, sanoi että voin.
Kysyin, voiko mut merkitä takasin rekisteriin niin ettei aukkoa jää näkymään. Kun tässä väliaikana asiakkaat on kuitenkin maksaneet aiemmin kirjottamiani laskuja enkä haluais heille ongelmia. Lupasi kysyä jostain rekisteröintipuolelta, kuinka mun tapauksessa tehdään. Oli kuitenkin lääkärintodistukset ja kaikkea, ja olin aiemmin jättänyt oikaisuvaatimuksen, ettei mua ollenkaan poistettaisikaan.
Harjottelin samalla turhan anteeksipyytelyn välttämistä enkä kertaakaan pahotellut mitään koko puhelun aikana. Sen sijaan kiitin soitoista ja muutamasta muusta jutusta ja toivotin mukavaa päivänjatkoa. Ja olinpa muuten tyytyväinen, että sain aikaseks vastata puhelimeen vaikka oli vieras numero ja olin auton ratissa ja piti vetää tien sivuun.
Yllättäen parikin yrittäjätuttavaa on sanonut, että "juu ymmärrän niin hyvin miten noin voi käydä"! Yksi sanoi: "Sen oon kyllä tässä huomannu, että kaikki asiat ratkee aina jotenkin. Hyvin tai huonosti, mutta jotenkin."
Tsemiä, kaikki!
Kysyin, voiko mut merkitä takasin rekisteriin niin ettei aukkoa jää näkymään. Kun tässä väliaikana asiakkaat on kuitenkin maksaneet aiemmin kirjottamiani laskuja enkä haluais heille ongelmia. Lupasi kysyä jostain rekisteröintipuolelta, kuinka mun tapauksessa tehdään. Oli kuitenkin lääkärintodistukset ja kaikkea, ja olin aiemmin jättänyt oikaisuvaatimuksen, ettei mua ollenkaan poistettaisikaan.
Harjottelin samalla turhan anteeksipyytelyn välttämistä enkä kertaakaan pahotellut mitään koko puhelun aikana. Sen sijaan kiitin soitoista ja muutamasta muusta jutusta ja toivotin mukavaa päivänjatkoa. Ja olinpa muuten tyytyväinen, että sain aikaseks vastata puhelimeen vaikka oli vieras numero ja olin auton ratissa ja piti vetää tien sivuun.
Yllättäen parikin yrittäjätuttavaa on sanonut, että "juu ymmärrän niin hyvin miten noin voi käydä"! Yksi sanoi: "Sen oon kyllä tässä huomannu, että kaikki asiat ratkee aina jotenkin. Hyvin tai huonosti, mutta jotenkin."
Tsemiä, kaikki!
perjantai 10. maaliskuuta 2017
Paperiasioidensa sotkeminen tyylillä, osa 1
Oon saanut paperini oikeen urakalla solmuun. No, nyt alkaa asiat taas selvitä, joten voin vähän keveämmin mielin kertoa sekoiluista.
Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä, sarjassamme Paperiasioidensa sotkeminen tyylillä ensimmäisenä osana on asunnon ostaminen, eli lainhuuto ja varainsiirtovero.
Niin, meillehän jauhettiin jo kaupantekovaiheessa, että nuo asiat pitää hoitaa kuntoon eräpäivään mennessä tai tulee isoja korkoja ja paljon ongelmia. Aikomuksena olikin hoitaa asia pikimmiten.
Puoli vuotta vierähti kuin siivillä, koitti eräpäivää edeltävä viimeinen arkipäivä.
Niin, minkä eräpäivä?
Luulin tietysti, että varainsiirtoveron maksamisen. Kuulemma läpihuutojuttu, se vero, ensiasunnon ostajan ei sitä tarvitsisi maksaa. Avomieheni maksoi osansa ajallaan. Kaikki lainhuudot ja muut olin jo ihan unohtanutkin.
Mutta hei, asiahan ei ollutkaan niin yksinkertainen! Suomessa onkin lakipykälillä määrätty, millainen ensiasuntosi saa olla. Meillä meni rajojen yli että paukkui, hehtaarit nimittäin. Kai minä olin sen asiankin joskus selvittänyt mutta unohtanut. Ja eräpäivänä sitten rupesin laskeskelemaan ja maksoinkin veron siitä osuudesta kauppahintaa, joka meni rajasta yli. Kaikki lainhuudot ja muut olin jo ihan unohtanutkin.
Niin hetkinen, se todellinen tärkeä juttuhan olikin lainhuuto! Verot nyt aina voi maksaa myöhässä korkojen kera, mutta lainhuuto ei saa myöhästyä.
Eräpäivä osui sunnuntaille, joten siitä vaan äkkiä perjantaina lainhuutoa pyytämään. Avopuoliso selvitti netistä, että asiakirjat voi skannata ja lähettää sähköpostilla. Mutta, vielä oli yksi mutta! Kirsikkana kakun päällä tajusin, papereissa lukevan, että lainhuudon liitteeksi pitää liittää verottajalta lausunto veron suuruudesta ja ensiasunnon ostajan vapautuksesta varainsiirtoverosta. Siis mikä hiton lausunto!!! Vero on joka neuvontasivulla mainittu "oma-aloitteseksi veroksi", suomeksi sanottuna siis menet vaan ja maksat. Ja nyt joku lausunto pitäis pyytää!
Alkoi jo ihan polvet tutista, paljonko tässä loppujen lopuksi joutuu maksamaan. Että kun ollaan täällä kaava-alueen ulkopuolella, mitä jos katsovatkin ettei tuo metsäpala ja peltopala voi kuulua piha-alueeseen eikä siten olisi asunnoksi laskettavan alueen piirissä… Koska osaanhan minä nyt itsekin laskea, mikä veron suuruus on siltä yli menevältä osuudelta, mihin sitä lausuntoa tarvittaisiin jos ei tähän liity jotain kiemuraisempaa?
Sukulainen, joka työskentelee maanmittauslaitoksella, rauhoitteli että lainhuuto jää pöydälle odottamaan kunnes tarvittavat liitteet ovat saapuneet, mutta kun ne on saatu, tulee lainhuutoon päivämääräksi se päivä, joka lainhuuto jätettiin. Ei hätää siis.
Lisäjännitystä toivat yrityssotkuni. Mun asioiden kannalta pitäis näkyä verottajalle, ettei vaan ole mitään verorästejä. No, ennen tuota lausuntoa pelkäsin, että varainsiirtoveroa saattaisi näkyä verorästinä, joten yrityksen paperisotkujen hoitaminen tuntui vaikealta.
Tänään sitten sain käteeni verottajan lausunnon. Tosin se oli ilmeisesti jo saapunut eilen, avomies toi sen tuon loppumatkan. Oli potkukelkkaillut hiekkatietä naapuriin ja löytänyt kuoren lumisesta maasta, keskeltä tietä. Dippadui. Illalla hain postin, minäkin potkukelkkaillen, enkä ilmeisesti oikein pitänyt siitä postista huolta, tippui yksi kuori kyydistä. Avasin kurttuisen ja kostean kuoren, ja siellä se lausunto oli vahingoittumattomana. Leimasta ei olleet edes musteet levinneet, ei tekstistäkään. Hyvää mustetta verottajalla, hyvää paperia.
Lausunnon mukaan varainsiirtoveron suuruus on tismalleen se sama, jonka eräpäivänä maksoinkin. Eli ei enää huolta siitä. Kaiken kukkuraksi me oltiin jo aikaa sitten saatu sähköpostiin päätös lainhuudosta ilman, että edes toimitin koko lausuntoa!
Niin että mikä aadeehoodee, ei mulla vaan… Kaikki ookoo, kaikki jees, homma hoituu, mitään ei huku, mitään ei tuhoudu, kaikki ajallaan, uujea!
Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä, sarjassamme Paperiasioidensa sotkeminen tyylillä ensimmäisenä osana on asunnon ostaminen, eli lainhuuto ja varainsiirtovero.
Niin, meillehän jauhettiin jo kaupantekovaiheessa, että nuo asiat pitää hoitaa kuntoon eräpäivään mennessä tai tulee isoja korkoja ja paljon ongelmia. Aikomuksena olikin hoitaa asia pikimmiten.
Puoli vuotta vierähti kuin siivillä, koitti eräpäivää edeltävä viimeinen arkipäivä.
Niin, minkä eräpäivä?
Luulin tietysti, että varainsiirtoveron maksamisen. Kuulemma läpihuutojuttu, se vero, ensiasunnon ostajan ei sitä tarvitsisi maksaa. Avomieheni maksoi osansa ajallaan. Kaikki lainhuudot ja muut olin jo ihan unohtanutkin.
Mutta hei, asiahan ei ollutkaan niin yksinkertainen! Suomessa onkin lakipykälillä määrätty, millainen ensiasuntosi saa olla. Meillä meni rajojen yli että paukkui, hehtaarit nimittäin. Kai minä olin sen asiankin joskus selvittänyt mutta unohtanut. Ja eräpäivänä sitten rupesin laskeskelemaan ja maksoinkin veron siitä osuudesta kauppahintaa, joka meni rajasta yli. Kaikki lainhuudot ja muut olin jo ihan unohtanutkin.
Niin hetkinen, se todellinen tärkeä juttuhan olikin lainhuuto! Verot nyt aina voi maksaa myöhässä korkojen kera, mutta lainhuuto ei saa myöhästyä.
Eräpäivä osui sunnuntaille, joten siitä vaan äkkiä perjantaina lainhuutoa pyytämään. Avopuoliso selvitti netistä, että asiakirjat voi skannata ja lähettää sähköpostilla. Mutta, vielä oli yksi mutta! Kirsikkana kakun päällä tajusin, papereissa lukevan, että lainhuudon liitteeksi pitää liittää verottajalta lausunto veron suuruudesta ja ensiasunnon ostajan vapautuksesta varainsiirtoverosta. Siis mikä hiton lausunto!!! Vero on joka neuvontasivulla mainittu "oma-aloitteseksi veroksi", suomeksi sanottuna siis menet vaan ja maksat. Ja nyt joku lausunto pitäis pyytää!
Alkoi jo ihan polvet tutista, paljonko tässä loppujen lopuksi joutuu maksamaan. Että kun ollaan täällä kaava-alueen ulkopuolella, mitä jos katsovatkin ettei tuo metsäpala ja peltopala voi kuulua piha-alueeseen eikä siten olisi asunnoksi laskettavan alueen piirissä… Koska osaanhan minä nyt itsekin laskea, mikä veron suuruus on siltä yli menevältä osuudelta, mihin sitä lausuntoa tarvittaisiin jos ei tähän liity jotain kiemuraisempaa?
Sukulainen, joka työskentelee maanmittauslaitoksella, rauhoitteli että lainhuuto jää pöydälle odottamaan kunnes tarvittavat liitteet ovat saapuneet, mutta kun ne on saatu, tulee lainhuutoon päivämääräksi se päivä, joka lainhuuto jätettiin. Ei hätää siis.
Lisäjännitystä toivat yrityssotkuni. Mun asioiden kannalta pitäis näkyä verottajalle, ettei vaan ole mitään verorästejä. No, ennen tuota lausuntoa pelkäsin, että varainsiirtoveroa saattaisi näkyä verorästinä, joten yrityksen paperisotkujen hoitaminen tuntui vaikealta.
Tänään sitten sain käteeni verottajan lausunnon. Tosin se oli ilmeisesti jo saapunut eilen, avomies toi sen tuon loppumatkan. Oli potkukelkkaillut hiekkatietä naapuriin ja löytänyt kuoren lumisesta maasta, keskeltä tietä. Dippadui. Illalla hain postin, minäkin potkukelkkaillen, enkä ilmeisesti oikein pitänyt siitä postista huolta, tippui yksi kuori kyydistä. Avasin kurttuisen ja kostean kuoren, ja siellä se lausunto oli vahingoittumattomana. Leimasta ei olleet edes musteet levinneet, ei tekstistäkään. Hyvää mustetta verottajalla, hyvää paperia.
Lausunnon mukaan varainsiirtoveron suuruus on tismalleen se sama, jonka eräpäivänä maksoinkin. Eli ei enää huolta siitä. Kaiken kukkuraksi me oltiin jo aikaa sitten saatu sähköpostiin päätös lainhuudosta ilman, että edes toimitin koko lausuntoa!
Niin että mikä aadeehoodee, ei mulla vaan… Kaikki ookoo, kaikki jees, homma hoituu, mitään ei huku, mitään ei tuhoudu, kaikki ajallaan, uujea!
lauantai 4. maaliskuuta 2017
Fyssarin vinkit hyvään ryhtiin, osa 1
Mun mielestä keskittymishäiriöisen kuuluu koittaa pitää huolta aivojensa verenkierrosta niin hyvin kuin voi. Aivojen verenkierrolla on hyvin paljon merkitystä ajatteluun ja tunteisiin, eikä tarkkaavuusongelmaisella ole varaa antaa oireidensa pahentua jumien seurauksena.
Kauan tätä ajattelin ennen kuin ryhdyin kunnolla toimeen ja varasin ajan fysioterapeutille (mitä en ois saanut aikaiseksi, mutta opintopsykologin vastaanotolla selvitettiin numero ja soitin puhelun). Puheterapeutilla ja voice massagessa itse asiassa olen jo käynyt vuosi sitten. Kärsin kaameista yskänpuuskista, joiden selitys ilmeisesti oli leukajumi ja väärä puhetekniikka. Pidin siihen aikaan yhtä lauluryhmää, oli epäammattimaista kärsiä yskästä. Tätä lukuunottamatta en ole käynyt edes tavallisella hierojalla kuin kerran elämässäni.
Lisäkannustimena fyssariajan varaamiselle oli toive, että voisi vaikka saada jotain rahallista tukea hieronnoissa käymiseen, kun juuri nyt ei ole muuten varaa. Huomasin papereistani, että mulle oli merkitty sinne sairauskoodiksi tension neck, joten ehkä vois olla mahiksia.
Toisekseen alkoi viedä aika paljon energiaa tämä ylianalysointi, että mistä nyt tämäkin jumi johtuu, kuinka pitäisi seistä ja kuinka pitäisi istua jne. Kerta kaikkiaan hermo menee välillä kun ei osaa pistää stoppia asioiden miettimiselle. Googlailu ei mitään auta, tarvitsen jonkun tarkistamaan asentojani, sanomaan viimeisen sanan ja antamaan siunauksensa. Analysointia pahentaa, että epäilen osan jännityksistä voivan olla psyykkistä perua. Huomaan alkavani jännittää lihaksia täysin tarpeettomasti heti kun huomioni tietyn paikan rentouttamisesta herpaantuu.
Kävin siis tällä viikolla fysioterapeutilla. Menin paikalle 20 min myöhässä, koska a) ei lähdetty kotoa riittävän ajoissa hyvästä yrityksestä huolimatta, b) valitsin tästä huolimatta kaukaisen parkkipaikan, sillä se oli ilmainen. (Ja hyvä niin, sillä suunnitelmat muuttuivat ja olisin tullut maksaneeksi pidemmästä ajasta kuin parkissa olin. Eikä niitä läheisiä maksullisia parkkipaikkoja olisi välttämättä kovin nopeasti edes löytynyt.)
Onpas nyt tänään vaikea päästä pointtiin… Ensimmäinen pointti kai oli, että menkää nyt hyvät ihmiset hierontaan ja venytelkää ja jumpatkaa, että päänne toimii! Viis muusta terveydestä, se ei yleensä mulla riitä motivoimaan vaikka tietysti siinä vaiheessa motivoisi jos terveytensä menettäisi. Arvostus ja motivoituminen on ihan eri asiat! Mutta ajattelu ja toiminnanohjaus, ne on mulle nyt akuutteja teemoja. Ajattelua haluan kehittää kaikin keinoin.
Toinen pointti on fyssarin vinkit omilla tulkinnoillani höystettynä. Myöhästymisestäni huolimatta niitä käytiin läpi 40 min, ja ensi kerralla sitten lisää neuvoja ja testataan myös lihaskuntoa.
1) Istuinluut
Istu sopivan kovalle ja tukevalle penkille. Mielellään keskelle tai etureunalle. Anna koko jalkapohjasi levätä maassa. Tunnetko istuinluidesi osuvan alustaan? Etsi ääriasentoja kallistamalla lantiotasi eteen ja taakse. Asetu suunnilleen keskelle, siihen, missä tunnet istuinluidesi selvimmin ja suorimmin osuvan penkkiin.
2) Alaselkä
Alaselkäsi on pienellä kaarella. Alaselän kaari on ryhdissä hyvin olennainen juttu, joka oikeastaan hakkaa muun. Huomaat alaselän kaarta suoristamalla ja ylikorostamalla, miten joko niskasi joutuu kannattelemaan päätäsi tai toisessa ääriasennossa leukasi on hassussa asennossa ja hengittäminen vaikeutuu. Alaselkä laittaa pään paikalleen.
3) Pää
Sinun pääsi on ilmapallo, joka kohoaa. Istuit tai seisoit, ei pääsi muutu ilmapallosta miksikään. Kuitenkin kehosi on niin painava, että sen raskaus pysyy istuinluiden päällä eikä kohoa pään mukana! Pään kohoamisesta huolimatta jalkapohjasi ankkuroivat sinut rennosti maanpinnalle eikä sinun ole tarve kurkotella yhtään mihinkään. Siinä se pää vaan keikkuu!
Pään paikkaa voit kokeilla seistessä tai istuessa nyökkäyksen ja pyörityksen avulla. Kokeile nyökyttää ja pudistaa päätä siinä, missä sitä yleensä pidät. Tee liike hyvin pienesti, nenäsi liikuu vain muutaman sentin. Kokeile pää taaempana. Kokeile pää edempänä. Missä liike oli helpointa? Pääsi hyvä paikka on siinä, missä liike oli kevyttä ja helppoa.
Ennen tätä harjoitusta en tiennytkään, miten helppoa pään liikuttaminen voi olla! Maallikkotulkitani on myös, etten ole tottunut sihen pää voi vain olla rangan päällä ja heiluskella siinä. Jumieni syynä voi olla osaltaan niskojen, hartioiden ja kaulan pyrkimys pitää pää jämäkästi paikallaan. Samassa hötäkässä kylkeni jähmettyvät niin, että hengitys lukkiutuu hyvin pieneksi. Onko tämä tottumiskysymys vai pään tukilihasten heikkoutta, sitä en vielä tiedä.
4) Varpaat, kantapäät, jalkapohja
Jalkapohjat ovat tukeva perusta seistessä. Painostasi 50 % tulisi olla kantapäillä ja 50 % päkiöillä. Päkiöiden paino jakautuu isovarpaan ja pikkuvarpaan välille. Kokeile taas ääriasentojen avulla! Oma helmasyntini (hehe, "helma"…) on nostaa varpaitani ilmaan seistessäni ja kävellessäni, näköjään myös tässä sängyllä istuessani ja kirjoittaessani.
Varpaat ovat kuin juuret, jalkapohjistasi kaivautuu maahan juuret niin kantapäistä kuin varpaistakin. "Juurikuvitelma" on itse asiassa laulunopettajien keskuudessakin yleinen, mutten ollut koskaan aiemmin kuullut sitä esitettävän näin selkeästi varpaidenkin ajattelemisen kautta, ja siksi viesti meni vasta nyt perille. Huomaan, kuinka koko jalkani alkavat tässä istuessa rentoutua, kun annan varpaideni olla ihan rauhassa.
5) Kasvot
Kasvojen rentouttaminen rentouttaa koko kehoa. Tutkitusti. Sulje silmäsi ja kuvittele, kuinka vesi valuu kasvojasi alaspäin. Itselläni keskittyminen harhautui jo tässä, kuvittelin veden saman tien valuvan niskaani ja hartioitanikin pitkin… No joka tapauksessa, palautetaan huomio veteen. Sen mukana maata kohti valuvat kasvosi. Otsasi suoristuu, kaikki lihakset rentoutuvat. Kuvittele olevasi Diandra (oma lisäykseni), minusta hän näyttää laulaessaan kasvoiltaan hyvin hyvin rennolta, mikä tutkitusti rentouttaa muuhunkin kroppan ja vaikuttaa siten lauluääneen. Jos keskittymisesi harhautuu etkä ole varma, mitä ajatella, ajattele hengittämistä. Sisään, ulos, sisään, ulos. Rento, rento, rento. Olet kuin lapsi turvaistuimessaan, kohta nukahtamassa auton hurinaan ja pää melkein alas repsahtamassa, vaikka vielä tosi hyvässä paikassa rangan päällä, kuin saippuapalan pinnalle asetettuna. Hengitä.
6) Muita juttuja
Muista, että joitain toimia ei vaan kerta kaikkiaan saa ergonomisiksi. On soitto- ja työasentoja, joita ei ole mahdollista saada sellaisiksi, etteivät ne tuottaisi jotain vahinkoa kuitenkin. Siksi tauko ja vaihtelu on aina paikallaan.
…
Edit. 5.3.: Kysyin vielä fyssarilta, mitä voi tehdä jos elämään nyt vaan kuuluu löhöily ihan vaikka vaan siksi, että keskittymishäiriö vie voimat. Vinkkinä oli, että löhöillessäänkin voi ajatella alaselkäänsä, laittaa selän alle vaikka pienen tyynyn. Löhötäkin voi siis epäergonomisesti tai vähän vähemmän epäergonomisesti.
Kauan tätä ajattelin ennen kuin ryhdyin kunnolla toimeen ja varasin ajan fysioterapeutille (mitä en ois saanut aikaiseksi, mutta opintopsykologin vastaanotolla selvitettiin numero ja soitin puhelun). Puheterapeutilla ja voice massagessa itse asiassa olen jo käynyt vuosi sitten. Kärsin kaameista yskänpuuskista, joiden selitys ilmeisesti oli leukajumi ja väärä puhetekniikka. Pidin siihen aikaan yhtä lauluryhmää, oli epäammattimaista kärsiä yskästä. Tätä lukuunottamatta en ole käynyt edes tavallisella hierojalla kuin kerran elämässäni.
Lisäkannustimena fyssariajan varaamiselle oli toive, että voisi vaikka saada jotain rahallista tukea hieronnoissa käymiseen, kun juuri nyt ei ole muuten varaa. Huomasin papereistani, että mulle oli merkitty sinne sairauskoodiksi tension neck, joten ehkä vois olla mahiksia.
Toisekseen alkoi viedä aika paljon energiaa tämä ylianalysointi, että mistä nyt tämäkin jumi johtuu, kuinka pitäisi seistä ja kuinka pitäisi istua jne. Kerta kaikkiaan hermo menee välillä kun ei osaa pistää stoppia asioiden miettimiselle. Googlailu ei mitään auta, tarvitsen jonkun tarkistamaan asentojani, sanomaan viimeisen sanan ja antamaan siunauksensa. Analysointia pahentaa, että epäilen osan jännityksistä voivan olla psyykkistä perua. Huomaan alkavani jännittää lihaksia täysin tarpeettomasti heti kun huomioni tietyn paikan rentouttamisesta herpaantuu.
Kävin siis tällä viikolla fysioterapeutilla. Menin paikalle 20 min myöhässä, koska a) ei lähdetty kotoa riittävän ajoissa hyvästä yrityksestä huolimatta, b) valitsin tästä huolimatta kaukaisen parkkipaikan, sillä se oli ilmainen. (Ja hyvä niin, sillä suunnitelmat muuttuivat ja olisin tullut maksaneeksi pidemmästä ajasta kuin parkissa olin. Eikä niitä läheisiä maksullisia parkkipaikkoja olisi välttämättä kovin nopeasti edes löytynyt.)
Onpas nyt tänään vaikea päästä pointtiin… Ensimmäinen pointti kai oli, että menkää nyt hyvät ihmiset hierontaan ja venytelkää ja jumpatkaa, että päänne toimii! Viis muusta terveydestä, se ei yleensä mulla riitä motivoimaan vaikka tietysti siinä vaiheessa motivoisi jos terveytensä menettäisi. Arvostus ja motivoituminen on ihan eri asiat! Mutta ajattelu ja toiminnanohjaus, ne on mulle nyt akuutteja teemoja. Ajattelua haluan kehittää kaikin keinoin.
Toinen pointti on fyssarin vinkit omilla tulkinnoillani höystettynä. Myöhästymisestäni huolimatta niitä käytiin läpi 40 min, ja ensi kerralla sitten lisää neuvoja ja testataan myös lihaskuntoa.
1) Istuinluut
Istu sopivan kovalle ja tukevalle penkille. Mielellään keskelle tai etureunalle. Anna koko jalkapohjasi levätä maassa. Tunnetko istuinluidesi osuvan alustaan? Etsi ääriasentoja kallistamalla lantiotasi eteen ja taakse. Asetu suunnilleen keskelle, siihen, missä tunnet istuinluidesi selvimmin ja suorimmin osuvan penkkiin.
2) Alaselkä
Alaselkäsi on pienellä kaarella. Alaselän kaari on ryhdissä hyvin olennainen juttu, joka oikeastaan hakkaa muun. Huomaat alaselän kaarta suoristamalla ja ylikorostamalla, miten joko niskasi joutuu kannattelemaan päätäsi tai toisessa ääriasennossa leukasi on hassussa asennossa ja hengittäminen vaikeutuu. Alaselkä laittaa pään paikalleen.
3) Pää
Sinun pääsi on ilmapallo, joka kohoaa. Istuit tai seisoit, ei pääsi muutu ilmapallosta miksikään. Kuitenkin kehosi on niin painava, että sen raskaus pysyy istuinluiden päällä eikä kohoa pään mukana! Pään kohoamisesta huolimatta jalkapohjasi ankkuroivat sinut rennosti maanpinnalle eikä sinun ole tarve kurkotella yhtään mihinkään. Siinä se pää vaan keikkuu!
Pään paikkaa voit kokeilla seistessä tai istuessa nyökkäyksen ja pyörityksen avulla. Kokeile nyökyttää ja pudistaa päätä siinä, missä sitä yleensä pidät. Tee liike hyvin pienesti, nenäsi liikuu vain muutaman sentin. Kokeile pää taaempana. Kokeile pää edempänä. Missä liike oli helpointa? Pääsi hyvä paikka on siinä, missä liike oli kevyttä ja helppoa.
Ennen tätä harjoitusta en tiennytkään, miten helppoa pään liikuttaminen voi olla! Maallikkotulkitani on myös, etten ole tottunut sihen pää voi vain olla rangan päällä ja heiluskella siinä. Jumieni syynä voi olla osaltaan niskojen, hartioiden ja kaulan pyrkimys pitää pää jämäkästi paikallaan. Samassa hötäkässä kylkeni jähmettyvät niin, että hengitys lukkiutuu hyvin pieneksi. Onko tämä tottumiskysymys vai pään tukilihasten heikkoutta, sitä en vielä tiedä.
4) Varpaat, kantapäät, jalkapohja
Jalkapohjat ovat tukeva perusta seistessä. Painostasi 50 % tulisi olla kantapäillä ja 50 % päkiöillä. Päkiöiden paino jakautuu isovarpaan ja pikkuvarpaan välille. Kokeile taas ääriasentojen avulla! Oma helmasyntini (hehe, "helma"…) on nostaa varpaitani ilmaan seistessäni ja kävellessäni, näköjään myös tässä sängyllä istuessani ja kirjoittaessani.
Varpaat ovat kuin juuret, jalkapohjistasi kaivautuu maahan juuret niin kantapäistä kuin varpaistakin. "Juurikuvitelma" on itse asiassa laulunopettajien keskuudessakin yleinen, mutten ollut koskaan aiemmin kuullut sitä esitettävän näin selkeästi varpaidenkin ajattelemisen kautta, ja siksi viesti meni vasta nyt perille. Huomaan, kuinka koko jalkani alkavat tässä istuessa rentoutua, kun annan varpaideni olla ihan rauhassa.
5) Kasvot
Kasvojen rentouttaminen rentouttaa koko kehoa. Tutkitusti. Sulje silmäsi ja kuvittele, kuinka vesi valuu kasvojasi alaspäin. Itselläni keskittyminen harhautui jo tässä, kuvittelin veden saman tien valuvan niskaani ja hartioitanikin pitkin… No joka tapauksessa, palautetaan huomio veteen. Sen mukana maata kohti valuvat kasvosi. Otsasi suoristuu, kaikki lihakset rentoutuvat. Kuvittele olevasi Diandra (oma lisäykseni), minusta hän näyttää laulaessaan kasvoiltaan hyvin hyvin rennolta, mikä tutkitusti rentouttaa muuhunkin kroppan ja vaikuttaa siten lauluääneen. Jos keskittymisesi harhautuu etkä ole varma, mitä ajatella, ajattele hengittämistä. Sisään, ulos, sisään, ulos. Rento, rento, rento. Olet kuin lapsi turvaistuimessaan, kohta nukahtamassa auton hurinaan ja pää melkein alas repsahtamassa, vaikka vielä tosi hyvässä paikassa rangan päällä, kuin saippuapalan pinnalle asetettuna. Hengitä.
6) Muita juttuja
Muista, että joitain toimia ei vaan kerta kaikkiaan saa ergonomisiksi. On soitto- ja työasentoja, joita ei ole mahdollista saada sellaisiksi, etteivät ne tuottaisi jotain vahinkoa kuitenkin. Siksi tauko ja vaihtelu on aina paikallaan.
…
Edit. 5.3.: Kysyin vielä fyssarilta, mitä voi tehdä jos elämään nyt vaan kuuluu löhöily ihan vaikka vaan siksi, että keskittymishäiriö vie voimat. Vinkkinä oli, että löhöillessäänkin voi ajatella alaselkäänsä, laittaa selän alle vaikka pienen tyynyn. Löhötäkin voi siis epäergonomisesti tai vähän vähemmän epäergonomisesti.
tiistai 28. helmikuuta 2017
Kokemuksia bullet journalista ja GTD:stä
Oon jo vuosia yrittänyt saada tehtäviäni jotenkin hallintaan ja stressiä pois harteilta. Projekti ontuu ja yskii samanaikaisesti. Just tälläkin hetkellä mun pitäis olla tossa 1 metrin päässä äänittämässä musiikkeja yhteen projektiin, mutta ei, täällä vain kerään inspiraatiota blogien maailmasta vaikka deadlineen on alle kolme tuntia. Ajattelin sitten, että ehkä vielä pieni lisäkirjoitus aiheesta, ja sitten sen jälkeen ehkä… Tai kunhan olen avannut kotiviinin...
Ensimmäiseksi kokeilin GTD:tä (Getting Things Done), missä koitetaan napata mielen perukoille nakertamaan pyrkivät hommat kiinni verekseltään ennen kuin ne sinne ehtivät. Yritin, kokeilin, mutta ei. Kerta kaikkiaan en vain ole riittävän järjestelmällinen! Ei systeemi ole toimiva, jos systeemi ei valvo minua vaan minun on valvottava systeemiä! En pysty! Ahdistun ajatuksesta, että pitäisi kerran viikossa osata istua aloilleen ja käydä kaikki läpi: mitä sähköposteja on rästissä, mitä hommia tekemättä jne. Tai niin kuvittelin. Sillä tuo kaikkihan on juuri sitä, mitä edelleen yritän tehdä. Ainoa apu, joka voi oikeasti auttaa.
GTD:stä lukiessani törmäsin ekaa kertaa bullet journaleihin. Näin hienon nelkivihkoisen systeemin netissä, ja koitin askarrella itselleni sellaisen ruutuvihkoista ja rautalangasta. Eihän siitä mitään tullut, hyvin epäinspiroivaa… Kerta kaikkiaan vaan liian järjestelmällisen tuntuista sekin!
Nyttemmin, kun olen taas kokeillut BJ:tä, tuntuu, että epäjärjestelmällisyyshän siinä enemmän haittaa. Ettäkö pystyisin elämään päivääni eteenpäin häiriintymättä siitä, että minulla on koko ajan taskussa epämääräinen kirjanen, jossa on listassa kaikki asiat sekaisin. Jossa pitää osata käyttää oikeaa merkintätapaa, ettei mene sekaisin. Jossa pitää jotenkin onnistua siististi kirjoittamaan asiat yhdelle riville juuri kun olisi elämässä jotain jännääkin jännempää meneillään. Ja jaksaa aina laittaa jotkut sivunumerot muistiin…
Mutta. Sitten tajusin, että oikeasti, nämä kaksi voi ihan vaan yksinkertaisesti yhdistää ilman mitään systeemejä! Muutama perusväline ja -teesi tälle omalle järjestelmälleni, joka on kai molempia ja samalla ei kumpaakaan:
1. Hittoon sivunumerot!
a) Kännykän muistiinpanoista löytää haulla sen mitä etsii.
b) Samoin Macin haulla, joka on pelastus, toimii nopeasti kuin unelma! Saa vielä avattuakin pikanäppäimillä, tällä hetkellä mulla on cmd+välilyönti komentona. Siihen vaan nakuttamaan "liikemäärä" ja haku läväyttää näkyviin tiedoston, johon olen kerännyt vuosien varrella oivalluksia ja ajatuksia liikemäärästä. Mikä aivojen jatke! Kyllä mä vielä opin elämässä muistamaan kaiken mitä tarvitsee, jos vaan kirjotan asiat orjallisesti Texturiin ja sitten ongelmatilanteessa koitan nostaa tuon tekstisivun mieleeni. Äsken loin tiedoston nimeltä "vuosi 2020" ja sinne yhden rivin "seura xxx täyttää xxx vuotta". Nyt harkitsen, että perustaisin joka viikkonumerolle oman tiedoston sitä mukaa kun uusia viikkoja alkaa tai jollekin viikolle ilmaantuu sovittuja menoja ja tehtäviä.
c) Muistikirjaan tai paperilapuille voi raapustaa fysiikan kaavoja, jos katsoo tarpeelliseksi. Kannattaa vaan muistaa, että ne jää sitten kotiin pyörimään tielle, mutta niin jäisi se bullet journalkin. Kannattaa mieluummin kirjoittaa asiat kalenteriin.
2. Itse asiassa, hittoon koko bullet journal!
Tarvitset vain a) kalenterin ja b) post it-laput. Et tarvitse mitään hitsin muistiinpanosivuja ja ties mitä kirjasia. Kirjaa kalenteriin tai kännykän muistiinpanoihin kaikki mahdollinen päivän aikana mieleen tuleva, ja pura päivän lopuksi tietokoneen tekstitiedostoihin. Mulla on valtavan kokoisia post it -lappuja, joilla voi peittää melkein koko sivun kalenterista niin että sivu menee täydestä muistiinpanosivuna. Kun lappu täyttyy ja sen sisällön siirtää muualle, voi raapustella taas uudelle post it -lapulle tai vaikka klemmarilla kiinnitetylle lapulle.
Kalenterille mulla on nykyään muutama kriteeri, jotta sitä olis mukava käyttää. Haluan, että kalenterissa näkyy kuukaudet "syvennyksinä" sen ollessa suljettuna, jotta oikea kuukausi on helppo löytää. Toisekseen tarvitsen joka kuukauden alkuun selkeän yhden sivun kuukausinäkymän (joka itse asiassa toimisi paremmin kuukauden lopussa oikeanpuoleisella sivulla, mutta sellaisia kalentereita ei saa). Kolmanneksi tarvitse kokonaisen sivun per päivä, ja sivulla täytyy olla päivän alkaessa runsaasti tilaa, jotta voin raapustella sinne pilvenhattaroita, muistiinpanoja, aikatauluja ja muuta. Ahdistaa, jos sivu on täynnä jo ennen päivän alkamista enkä saa päivän kulkua prosessoitua piirtelemällä kalenteriin omiani.
3. Gmail.
Niin paljon kuin tietoturvattomuutta inhoankin, on Gmail ihan ässä tehtävänhallinnassa. Mulla on siellä kansioita eri asioille, esim. opetus, keikat, tehtävälista, vaihe 2 (eli tehtävälista mutta vähemmän akuutti), ostetut, kaverit, perhe juttelee jne. Gmailin haku saa multa arvostelussa viisi sydäntä, ihana kuin tämä Macin haku konsanaan. Kansioita ei siis tarvittaisi asioiden löytämiseksi, ne on vain siksi ettei omat aivot menis ihan sekaisin. (Macilla ei voi yhtä luontevasti heitellä tekstitiedostoja eri otsikoiden alle säilöön niin olen luopunut järjestely-yrityksistä ja tallennan kaiken mahdollisen samaan valtavaan dokumenttikansioon.) Joskus kirjoitan itselleni sähköpostilla jonkin tehtävän, esim. otsikko "Kirjoita", teksti "Sähköposti J:lle" ja sen jälkeen siirrän sen Tehtävälista-kansioon. Tiedän, että Gmailissa on joku erillinen tehtävälistakin, pitäisi varmaan opetella käyttämään sitä...
4. Avaintavat.
a) Kalenterin muistiinpanot pitää purkaa kännykälle ja tietokoneelle, muuten hukkuu lippulappuihin ja sotkuun.
b) Toinen tapa myös kannattaa opetella: käydä kerran päivässä läpi mitä akuutteja tehtäviä seuraavana päivänä on ehdottomasti tehtävä, jotteivät jää rästiin vuorokautta pidemmäksi aikaa.
c) Kolmas tapa on kerätä ideat lennosta kiinni. Mikään bullet journal tai kalenteri ei ole riittävän pieni tähän. Mukana ois hyvä olla pikkiriikkinen vihko, joka menee helposti taskuun kynän kanssa. Ihanaa ois kun olis joku vihko jonka vois kiinnittää ranteeseen kuin rannekellon… (Mistä näitä ideoita tulee…?) No, oikeastihan tähän on nykyelämässä kätevin tuo kännykkä. Kun vaan osais pitää siellä sen tasan yhden muistilapputiedoston per päivä, ja tyhjentää ja päivittää sitä joka ikinen ilta!
Tämä neljäs kohta nyt ontuu pahiten. Siihen ehkä kiteytyy… noh, kaikki. Tietysti on myös tehtäviä, jotka kasautuvat siksi, että niitä on ikävä hoitaa. Paljon auttaisi, jos osaisin nuo mainitsemani kolme tapaa. Kaappaus, purku, seuraava päivä. Kaappaus, purku, seuraava päivä. Ja niin edelleen. Uskon, että tällä yhdistelmällä saisin rotia elämään.
Voitteko auttaa mua tässä? Voisko joku kiltti pliis kysyä multa kommenttiboksissa joka päivä, olenko tehnyt tämän ainoa läksyn, noudattanut kohtaa neljä?!
Ensimmäiseksi kokeilin GTD:tä (Getting Things Done), missä koitetaan napata mielen perukoille nakertamaan pyrkivät hommat kiinni verekseltään ennen kuin ne sinne ehtivät. Yritin, kokeilin, mutta ei. Kerta kaikkiaan en vain ole riittävän järjestelmällinen! Ei systeemi ole toimiva, jos systeemi ei valvo minua vaan minun on valvottava systeemiä! En pysty! Ahdistun ajatuksesta, että pitäisi kerran viikossa osata istua aloilleen ja käydä kaikki läpi: mitä sähköposteja on rästissä, mitä hommia tekemättä jne. Tai niin kuvittelin. Sillä tuo kaikkihan on juuri sitä, mitä edelleen yritän tehdä. Ainoa apu, joka voi oikeasti auttaa.
GTD:stä lukiessani törmäsin ekaa kertaa bullet journaleihin. Näin hienon nelkivihkoisen systeemin netissä, ja koitin askarrella itselleni sellaisen ruutuvihkoista ja rautalangasta. Eihän siitä mitään tullut, hyvin epäinspiroivaa… Kerta kaikkiaan vaan liian järjestelmällisen tuntuista sekin!
Nyttemmin, kun olen taas kokeillut BJ:tä, tuntuu, että epäjärjestelmällisyyshän siinä enemmän haittaa. Ettäkö pystyisin elämään päivääni eteenpäin häiriintymättä siitä, että minulla on koko ajan taskussa epämääräinen kirjanen, jossa on listassa kaikki asiat sekaisin. Jossa pitää osata käyttää oikeaa merkintätapaa, ettei mene sekaisin. Jossa pitää jotenkin onnistua siististi kirjoittamaan asiat yhdelle riville juuri kun olisi elämässä jotain jännääkin jännempää meneillään. Ja jaksaa aina laittaa jotkut sivunumerot muistiin…
Mutta. Sitten tajusin, että oikeasti, nämä kaksi voi ihan vaan yksinkertaisesti yhdistää ilman mitään systeemejä! Muutama perusväline ja -teesi tälle omalle järjestelmälleni, joka on kai molempia ja samalla ei kumpaakaan:
1. Hittoon sivunumerot!
a) Kännykän muistiinpanoista löytää haulla sen mitä etsii.
b) Samoin Macin haulla, joka on pelastus, toimii nopeasti kuin unelma! Saa vielä avattuakin pikanäppäimillä, tällä hetkellä mulla on cmd+välilyönti komentona. Siihen vaan nakuttamaan "liikemäärä" ja haku läväyttää näkyviin tiedoston, johon olen kerännyt vuosien varrella oivalluksia ja ajatuksia liikemäärästä. Mikä aivojen jatke! Kyllä mä vielä opin elämässä muistamaan kaiken mitä tarvitsee, jos vaan kirjotan asiat orjallisesti Texturiin ja sitten ongelmatilanteessa koitan nostaa tuon tekstisivun mieleeni. Äsken loin tiedoston nimeltä "vuosi 2020" ja sinne yhden rivin "seura xxx täyttää xxx vuotta". Nyt harkitsen, että perustaisin joka viikkonumerolle oman tiedoston sitä mukaa kun uusia viikkoja alkaa tai jollekin viikolle ilmaantuu sovittuja menoja ja tehtäviä.
c) Muistikirjaan tai paperilapuille voi raapustaa fysiikan kaavoja, jos katsoo tarpeelliseksi. Kannattaa vaan muistaa, että ne jää sitten kotiin pyörimään tielle, mutta niin jäisi se bullet journalkin. Kannattaa mieluummin kirjoittaa asiat kalenteriin.
2. Itse asiassa, hittoon koko bullet journal!
Tarvitset vain a) kalenterin ja b) post it-laput. Et tarvitse mitään hitsin muistiinpanosivuja ja ties mitä kirjasia. Kirjaa kalenteriin tai kännykän muistiinpanoihin kaikki mahdollinen päivän aikana mieleen tuleva, ja pura päivän lopuksi tietokoneen tekstitiedostoihin. Mulla on valtavan kokoisia post it -lappuja, joilla voi peittää melkein koko sivun kalenterista niin että sivu menee täydestä muistiinpanosivuna. Kun lappu täyttyy ja sen sisällön siirtää muualle, voi raapustella taas uudelle post it -lapulle tai vaikka klemmarilla kiinnitetylle lapulle.
Kalenterille mulla on nykyään muutama kriteeri, jotta sitä olis mukava käyttää. Haluan, että kalenterissa näkyy kuukaudet "syvennyksinä" sen ollessa suljettuna, jotta oikea kuukausi on helppo löytää. Toisekseen tarvitsen joka kuukauden alkuun selkeän yhden sivun kuukausinäkymän (joka itse asiassa toimisi paremmin kuukauden lopussa oikeanpuoleisella sivulla, mutta sellaisia kalentereita ei saa). Kolmanneksi tarvitse kokonaisen sivun per päivä, ja sivulla täytyy olla päivän alkaessa runsaasti tilaa, jotta voin raapustella sinne pilvenhattaroita, muistiinpanoja, aikatauluja ja muuta. Ahdistaa, jos sivu on täynnä jo ennen päivän alkamista enkä saa päivän kulkua prosessoitua piirtelemällä kalenteriin omiani.
3. Gmail.
Niin paljon kuin tietoturvattomuutta inhoankin, on Gmail ihan ässä tehtävänhallinnassa. Mulla on siellä kansioita eri asioille, esim. opetus, keikat, tehtävälista, vaihe 2 (eli tehtävälista mutta vähemmän akuutti), ostetut, kaverit, perhe juttelee jne. Gmailin haku saa multa arvostelussa viisi sydäntä, ihana kuin tämä Macin haku konsanaan. Kansioita ei siis tarvittaisi asioiden löytämiseksi, ne on vain siksi ettei omat aivot menis ihan sekaisin. (Macilla ei voi yhtä luontevasti heitellä tekstitiedostoja eri otsikoiden alle säilöön niin olen luopunut järjestely-yrityksistä ja tallennan kaiken mahdollisen samaan valtavaan dokumenttikansioon.) Joskus kirjoitan itselleni sähköpostilla jonkin tehtävän, esim. otsikko "Kirjoita", teksti "Sähköposti J:lle" ja sen jälkeen siirrän sen Tehtävälista-kansioon. Tiedän, että Gmailissa on joku erillinen tehtävälistakin, pitäisi varmaan opetella käyttämään sitä...
4. Avaintavat.
a) Kalenterin muistiinpanot pitää purkaa kännykälle ja tietokoneelle, muuten hukkuu lippulappuihin ja sotkuun.
b) Toinen tapa myös kannattaa opetella: käydä kerran päivässä läpi mitä akuutteja tehtäviä seuraavana päivänä on ehdottomasti tehtävä, jotteivät jää rästiin vuorokautta pidemmäksi aikaa.
c) Kolmas tapa on kerätä ideat lennosta kiinni. Mikään bullet journal tai kalenteri ei ole riittävän pieni tähän. Mukana ois hyvä olla pikkiriikkinen vihko, joka menee helposti taskuun kynän kanssa. Ihanaa ois kun olis joku vihko jonka vois kiinnittää ranteeseen kuin rannekellon… (Mistä näitä ideoita tulee…?) No, oikeastihan tähän on nykyelämässä kätevin tuo kännykkä. Kun vaan osais pitää siellä sen tasan yhden muistilapputiedoston per päivä, ja tyhjentää ja päivittää sitä joka ikinen ilta!
Tämä neljäs kohta nyt ontuu pahiten. Siihen ehkä kiteytyy… noh, kaikki. Tietysti on myös tehtäviä, jotka kasautuvat siksi, että niitä on ikävä hoitaa. Paljon auttaisi, jos osaisin nuo mainitsemani kolme tapaa. Kaappaus, purku, seuraava päivä. Kaappaus, purku, seuraava päivä. Ja niin edelleen. Uskon, että tällä yhdistelmällä saisin rotia elämään.
Voitteko auttaa mua tässä? Voisko joku kiltti pliis kysyä multa kommenttiboksissa joka päivä, olenko tehnyt tämän ainoa läksyn, noudattanut kohtaa neljä?!
Ristiriitaisia tunteita sähköposteista
Edelliseen maaliskuun tavoiteisiin liittyvään kirjoitukseeni liittyen halusin vielä kirjoittaa tarkemmin sähköpostista.
Näin toiminnanohjauksen ongelmista kärsivänä sähköpostit, tekstiviestit ja muut ovat kyllä yksi hemmetinmoinen suo! Ääripäiden ihmisenä meikäläisellä on sitten tässäkin vain kaksi ääripäätä olemassa:
A) Mikään ei hoidu: sähköpostit, tekstarit ja FB-viestit rästissä niin ystäville kuin asiakkaillekin. Kommentteihin vastaaminenkin laahaa.
B) Sähköpostit, tekstarit ja muut viestit lentelevät ees taas pitkin päivää, niihin vastataan heti eikä rästiin jää kuin sellaiset jutut, joihin liittyy jonkin asian päättämistä ja miettimistä. Kuitenkin aikaa menee tuhottomasti, kaikki aika kotona tietokoneen takana tai kännykkä kädessä.
Vaihtoehdon A:n toteutuminen on huono juttu, mutta niin on B:nkin! Ajattelin, että tähän asiaan auttaisi ulkopuolinen apu, mutta ei homma vielä ihan aukottomasti rullaa. Mulla itselläni pitäisi olla
1) lista kaikesta, mikä jää rästiin
2) tapa mennä tarkistamaan sähköpostit vain silloin, kun a) niihin on aikaa vastata, b) minulla on voimavaroja pysähtyä miettimään hankaliinkin viesteihin vastaus enkä c) ole ihmisiä välttelevällä tuulella. (Miten tämän voi muistaa?! Kännykällä on niin helppo mennä "vaan äkkiä kurkkaamaan" postit, ei siinä muista mitään miettiä! Ja niin on kyllä tietokoneellakin!)
Lista ja tapa. Lista ja tapa. Lista ja tapa. Uusi mantrani. Vähän niin kuin listi ja tapa!
Kolmaskun tuli vielä mieleeni, ja neljäs:
3) oikeat kysymykset vaikka A4-lomakkeella, joka täytetaan kerran päivässä, jotta selviää, mitä tänään oikein jäi rästiin. Kysymysten täytyy olla niin selkeitä ja jäsenneltyjä ja juuri oikeanlaisia, että saan kaivettua ajatuksistani, mitä tänään oikein rästiin jäi.
4) jonkun, joka pistää minut täyttämään tuon lomakkeen ja ehkä jopa laatii kysymykset.
Jelp! Miten IKINÄ saan pääni ja elämäni pidettyä edes jossakin etäisesti järjestystä muistuttavassa?!
Näin toiminnanohjauksen ongelmista kärsivänä sähköpostit, tekstiviestit ja muut ovat kyllä yksi hemmetinmoinen suo! Ääripäiden ihmisenä meikäläisellä on sitten tässäkin vain kaksi ääripäätä olemassa:
A) Mikään ei hoidu: sähköpostit, tekstarit ja FB-viestit rästissä niin ystäville kuin asiakkaillekin. Kommentteihin vastaaminenkin laahaa.
B) Sähköpostit, tekstarit ja muut viestit lentelevät ees taas pitkin päivää, niihin vastataan heti eikä rästiin jää kuin sellaiset jutut, joihin liittyy jonkin asian päättämistä ja miettimistä. Kuitenkin aikaa menee tuhottomasti, kaikki aika kotona tietokoneen takana tai kännykkä kädessä.
Vaihtoehdon A:n toteutuminen on huono juttu, mutta niin on B:nkin! Ajattelin, että tähän asiaan auttaisi ulkopuolinen apu, mutta ei homma vielä ihan aukottomasti rullaa. Mulla itselläni pitäisi olla
1) lista kaikesta, mikä jää rästiin
2) tapa mennä tarkistamaan sähköpostit vain silloin, kun a) niihin on aikaa vastata, b) minulla on voimavaroja pysähtyä miettimään hankaliinkin viesteihin vastaus enkä c) ole ihmisiä välttelevällä tuulella. (Miten tämän voi muistaa?! Kännykällä on niin helppo mennä "vaan äkkiä kurkkaamaan" postit, ei siinä muista mitään miettiä! Ja niin on kyllä tietokoneellakin!)
Lista ja tapa. Lista ja tapa. Lista ja tapa. Uusi mantrani. Vähän niin kuin listi ja tapa!
Kolmaskun tuli vielä mieleeni, ja neljäs:
3) oikeat kysymykset vaikka A4-lomakkeella, joka täytetaan kerran päivässä, jotta selviää, mitä tänään oikein jäi rästiin. Kysymysten täytyy olla niin selkeitä ja jäsenneltyjä ja juuri oikeanlaisia, että saan kaivettua ajatuksistani, mitä tänään oikein rästiin jäi.
4) jonkun, joka pistää minut täyttämään tuon lomakkeen ja ehkä jopa laatii kysymykset.
Jelp! Miten IKINÄ saan pääni ja elämäni pidettyä edes jossakin etäisesti järjestystä muistuttavassa?!
Tavoitteet 3/17
No niin, juuri pääsin puhumasta tavoitteista ja niiden asettamisen mahdottomuudesta. Selailin tässä kalenteriani ja tajusin helmikuun muistilistasta, että onhan mulla moni juttu mennyt hyvin, ja voin suoraan sanoa tavoitteekseni, että maaliskuussa toivon samojen juttujen pysyvän hyvinä.
Maaliskuussa 2017...
1) … jatkan paperien selvittelyä. Vuorossa on vuoden 2016 aineiston lähettäminen uudelle kirjanpitäjälle.
2) … lyhennän velkoja. Niitä on yllättäen pulpahtanut elämääni, vaikkei minun pitänyt olla velkaa ottava ihminen. Velkaa lyhentävä ihminen voin olla.
3) … pidän kiinni kotiajasta. Olen vähintään saman määrän paikalla ja läsnä kuin helmikuussa.
4) … vierailen mummon luona. Helmikuussa onnistuin tässä paremmin kuin muistelin - onneksi kalenterissa oli seurantaa!
5) … kerään opintopisteitä. Helmikuussa avasin pistetilin. Sitä ei oteta pois mikä on annettu, joten toisin kuin yleensä elämässä, suunta voi olla vain ylöspäin!
6) … muistan olla tyytyväinen stressittömyyteen ja mukavuuksiin niiltä osin kuin kumpaakin elämässäni on. Helmikuussa olen välillä muistanut, usein en.
Lisäksi on paljon pieniä asioita, rutiineja, joihin olen tyytyväinen. Saan laitettua roskat pöydältä roskikseen ilman ongelmia, kotona lajittelu toimii, unirytmini on useimmiten säännöllinen (vaikkakin myöhäinen) jne.
Parannettavaa on
1) … sähköpostien ja tekstiviestien ajatteluun ja kirjoittamiseen käytetyssä ajassa. Aina on jotain vielä rästissä, tai jos ei ole, niin keksin kyllä jonkun keskustelunaiheen, johon minulle vastataan ja sittenpä onkin siihen viestiin vastaaminen rästissä. ZenHabits-blogin sähköpostikokeilu voisi olla paikallaan!
2) … rahatilanteen seuraamisessa. Olen myös erittäin mielelläni velkojensa määrää excelissä seuraava ihminen.
3) … kotiajassa. Liian paljon huitelen poissa kotoa töissä ja opiskelemassa (tai siellä mummolla…). Aikataulukseen voisin kokeilla rakennetta, mutta millaista? Uudenvuodenlupaukseni vähentää "voisi"- ja "pitäisi"-sanojen käyttöä on auttanut jo hieman. "Voisinhan minä tällä viikolla käydä kaupungissa vielä yhtenä lisäpäivänä, helppohan siihen on kylkeen muuta hyödyllistä menoa keksiä", on täysi vale. En "voi". Se on kotiajasta pois. En myöskään voi tehdä töitä kotona näin paljoa kuin nyt, se ei ole kotona läsnä olemista.
4) … mummon ja perheen luona vierailujen säännöllisyydessä. Ehkä kannattaisi pitää joku tietty tahti, vaikkapa 1-2 kertaa viikossa, niin tulisi arkeen sitä rutiinia, mitä kaipaan.
5) … opiskelutavoissa. Onneksi opintotoimistosta luvattiin auttaa ja ohjata mut kädestä pitäen haluamani opiskelutehtävän pariin, kun menen sinne sovittuna ajankohtana. Työntekijältä tuo vie aikaa ehkä 5 min ja minä saan käynnistettyä opintovideot ilman vitkuttelua. Lisäksi lupasin toimittaa itse tehdyn opiskeluaikataulun ensi tapaamisessa. Onneksi hoksasin pyytää tällaista.
6) … perspektiivissä. Kuten mainitsin, voisin useamminkin olla tyytyväinen ja vaikkapa pysähtyä venyttelemään ja mietistkelemään, ottaa aikaa sille, että ehtisin ajatella tyytyväisyyttä!
Entisessä blogissani mulla oli joskus paastohaaste, joka liittyi paastonaikaan vain hyvin löyhästi niin kestoltaan kuin teemaltaankin. Menee varmaan taas kategoriaan "aloitetut ja kesken jätetyt projektit", mutta kyllä minusta on terveellistä edes yrittää jonkinlaista seurantaa. Katsotaan taas kuukauden päästä, mitä hyviä asioita haluan pitää elämässäni mukana.
Maaliskuussa 2017...
1) … jatkan paperien selvittelyä. Vuorossa on vuoden 2016 aineiston lähettäminen uudelle kirjanpitäjälle.
2) … lyhennän velkoja. Niitä on yllättäen pulpahtanut elämääni, vaikkei minun pitänyt olla velkaa ottava ihminen. Velkaa lyhentävä ihminen voin olla.
3) … pidän kiinni kotiajasta. Olen vähintään saman määrän paikalla ja läsnä kuin helmikuussa.
4) … vierailen mummon luona. Helmikuussa onnistuin tässä paremmin kuin muistelin - onneksi kalenterissa oli seurantaa!
5) … kerään opintopisteitä. Helmikuussa avasin pistetilin. Sitä ei oteta pois mikä on annettu, joten toisin kuin yleensä elämässä, suunta voi olla vain ylöspäin!
6) … muistan olla tyytyväinen stressittömyyteen ja mukavuuksiin niiltä osin kuin kumpaakin elämässäni on. Helmikuussa olen välillä muistanut, usein en.
Lisäksi on paljon pieniä asioita, rutiineja, joihin olen tyytyväinen. Saan laitettua roskat pöydältä roskikseen ilman ongelmia, kotona lajittelu toimii, unirytmini on useimmiten säännöllinen (vaikkakin myöhäinen) jne.
Parannettavaa on
1) … sähköpostien ja tekstiviestien ajatteluun ja kirjoittamiseen käytetyssä ajassa. Aina on jotain vielä rästissä, tai jos ei ole, niin keksin kyllä jonkun keskustelunaiheen, johon minulle vastataan ja sittenpä onkin siihen viestiin vastaaminen rästissä. ZenHabits-blogin sähköpostikokeilu voisi olla paikallaan!
2) … rahatilanteen seuraamisessa. Olen myös erittäin mielelläni velkojensa määrää excelissä seuraava ihminen.
3) … kotiajassa. Liian paljon huitelen poissa kotoa töissä ja opiskelemassa (tai siellä mummolla…). Aikataulukseen voisin kokeilla rakennetta, mutta millaista? Uudenvuodenlupaukseni vähentää "voisi"- ja "pitäisi"-sanojen käyttöä on auttanut jo hieman. "Voisinhan minä tällä viikolla käydä kaupungissa vielä yhtenä lisäpäivänä, helppohan siihen on kylkeen muuta hyödyllistä menoa keksiä", on täysi vale. En "voi". Se on kotiajasta pois. En myöskään voi tehdä töitä kotona näin paljoa kuin nyt, se ei ole kotona läsnä olemista.
4) … mummon ja perheen luona vierailujen säännöllisyydessä. Ehkä kannattaisi pitää joku tietty tahti, vaikkapa 1-2 kertaa viikossa, niin tulisi arkeen sitä rutiinia, mitä kaipaan.
5) … opiskelutavoissa. Onneksi opintotoimistosta luvattiin auttaa ja ohjata mut kädestä pitäen haluamani opiskelutehtävän pariin, kun menen sinne sovittuna ajankohtana. Työntekijältä tuo vie aikaa ehkä 5 min ja minä saan käynnistettyä opintovideot ilman vitkuttelua. Lisäksi lupasin toimittaa itse tehdyn opiskeluaikataulun ensi tapaamisessa. Onneksi hoksasin pyytää tällaista.
6) … perspektiivissä. Kuten mainitsin, voisin useamminkin olla tyytyväinen ja vaikkapa pysähtyä venyttelemään ja mietistkelemään, ottaa aikaa sille, että ehtisin ajatella tyytyväisyyttä!
Entisessä blogissani mulla oli joskus paastohaaste, joka liittyi paastonaikaan vain hyvin löyhästi niin kestoltaan kuin teemaltaankin. Menee varmaan taas kategoriaan "aloitetut ja kesken jätetyt projektit", mutta kyllä minusta on terveellistä edes yrittää jonkinlaista seurantaa. Katsotaan taas kuukauden päästä, mitä hyviä asioita haluan pitää elämässäni mukana.
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
Aina voi olla huonommin
Nyt kyllä oikeesti taas **tuttaa. Elämä on pelkkää säätöä! Mikä edes on se päämäärä, jonka vuoksi tätä kaikkea säätöä jatkan ja jaksan? Mitä niin hyvää kaikesta säädöstä seuraa, että se oikeuttaa laiminlyömään ystävät ja perheenjäsenet? Kuinka ison prosentin elinvuosistaan voi laittaa siihen, että selvittelee tilannettaan ja entisiä sotkujaan ja muka rakentaa tulevaa? Millaista tulevaa, sellaistako, missä kaikki aika käytetään sen jälkeen tulevan rakentamiseen? Miksi olla läsnä tässä ja nyt, kun hetkessä eläen huomaisi vain, että hetki on säätöä, edeltävä hetki oli säätöä, ja seuraava hetki tulee olemaan sitä myös?
Mä en jaksa jatkuvaa lässynläätä, että kyllä se siitä ja kohta on kaikki paremmin. En kyllä jaksa sitäkään että meditoihan nyt vähän ja kun laitat silmät kiinni ja hengität niin huomaat, kuinka kaikki onkin tässä ja nyt ihan ookoo. Kun ei ole, ja kun sitä toistakaan ei ole. Ja kun koko kroppa on niin *****nan jumissa ettei osaa edes hengittää oikein!
Sen sijaan jaksan kyllä ajatella, mikä kaikki ei ole paskasti. Tehdäänpä ihan luettelo.
- Valtavat virheet. Vaikka milloin mitäkin typeryyksiä teen ja sanon, niin valtavilta megamokilta oon välttynyt. (Enkä nyt laske megamokiksi esim. mitään paperisotkuja joita mulla on yrityksellä meneillään.) Välillä hakkaan päätäni seinään melkein kirjaimellisesti, mutta srllaisilta megamokilta olen kyllä välttynyt, että olisin pahoittanut toisen mielen selän takana, että minulla olisi valtavia salaisuuksia joita pimittää avopuolisolta tai muilta läheisiltä. Tilanne voi pysyä, kunhan pysyn erossa alkoholista, joka laskee impulssikontrollia entisestään ja saa unohtamaan ajattelun, ja joka tähän asti keräämäni kokemuksen perusteella ei sovi minulle yhtään.
- Liian iso asuntolaina tms. Kunhan pysyn budjetissa, on kaikki raha-asiat ok. Ja kunhan teen sen budjetin enkä kuvittele mielessä viittä eri budjettia, rinnakkaista ja/tai vaihtoehtosta.
- Vois olla, ettei mulla vieläkään ois kirjanpitäjää.
- Vois olla että oisin alottanu yritystoiminnan jo aikaa sitten ja mulla ois plakkarissa vuosikausia enemmän paperikasojen keskellä epätoivosena istumista.
- Vois olla, ettei mulla ois yliopistolla mitään erityisjärjestelyjä ja ihmettelisin vaan miks kaikki muut onnistuu niin helposti osallistumaan ja etenemään aikataulussa.
- Vois olla, että olisin lupaillut vieläkin useammalle ihmiselle asioita, joita en voikaan pitää, kun unohtamani realiteetit tulevat vastaan.
- Vois olla, että provosoitusin huutamaan siskolleni kuten ennen vanhaan. Vois olla, että riitelisin avomiehen kanssa, vois olla että näin 8 vuoden seurustelun jälkeen nalkuttasin jostain. Mutta ei, satunnaisia lipsumisia lukuun ottamatta provosoitumiseni tai kuvitellun provosoinnin kohteeksi joutuminen ei näy useinkaan päälle päin.
- Vois olla että olisin seurustellut 8 vuotta jonkun vitsin hunsvotin kanssa, mutta näin ei ole. ( Sori, kaikki hunsvotit, kyllä mä ymmärrän teitäkin, mutta tässä nyt oli tällanen itsekäs näkökulma. Tekin ootte hienoja ihmisiä ja muistakaa ettei saa liikoja syytellä itseään mistään. Tsemppiä!)
- Suomessa vois olla sota tai akuutti sodan uhka. (Joo tää kortti oli pakko käyttää.) Vois myös olla, että rakas Suomen luonto olis muuttunu syystä tai toisesta tunnistamattomaks tai menny täysin pilalle, mutta on täällä vielä vaikka mitä jäljellä!
- Vois olla että puuttus raajoja, älliä, kuulo, näkö, muuta terveyttä, perheenjäseniä, koti, työ, opiskelupaikka, omalaatuisuus, näkemys tai vaikka oma aika. Kaikkia näitä mulla on.
- Vois olla etten vieläkään ois perustanu ammattiin liittyvää blogia, mutta viimein mulla on myös se! Pian kohta sinne jotain kirjotankin, toivottavasti... Vois olla etten ois kirjottanu mitään aiheita ja ideoita muistiin, mutta olen!
- Vois olla, että joutusin kaikennäkösten viimeaikasten sössimisten seurauksena näjemään nälkää, mutta enpä joudu. Hapankorpun päällä oli niin voita, juustoa, metukkaa kuin vihreääkin, ja leipääkin ois kuhan sulaa. Ja lämmintä ruokaa saa joka päivä, kun vaan tekee.
- Läheiset tuntee mut. Vaikka puuttus hoitotahto ja testamentti, kun en vaan saa niitä aikaan enkä kerkiä, niin eiköhän asiat jotenkin mallilleen järjestyis.
- Vois olla paska itsetunto mutta sen sijaan arvostan vahvuuksiani, kuljen pitkin maaseutua ja kaupunkia ihan ilman meikkiä, uskon itseeni ja ties vaikka mitä!
- Vois olla, että loppus asiat kesken tästä listasta, mutta vaikka mitä tulee jatkuvasti mieleen.
Sallitaan nyt yksi perätön optimismi: Ehkä huhtikuussa kaikki on paremmin. Ehkä riittää yksi kuu, maaliskuu, ja säädöt olisikin säädetty ja tämä tyttö tulisi järkiinsä.
Mä en jaksa jatkuvaa lässynläätä, että kyllä se siitä ja kohta on kaikki paremmin. En kyllä jaksa sitäkään että meditoihan nyt vähän ja kun laitat silmät kiinni ja hengität niin huomaat, kuinka kaikki onkin tässä ja nyt ihan ookoo. Kun ei ole, ja kun sitä toistakaan ei ole. Ja kun koko kroppa on niin *****nan jumissa ettei osaa edes hengittää oikein!
Sen sijaan jaksan kyllä ajatella, mikä kaikki ei ole paskasti. Tehdäänpä ihan luettelo.
- Valtavat virheet. Vaikka milloin mitäkin typeryyksiä teen ja sanon, niin valtavilta megamokilta oon välttynyt. (Enkä nyt laske megamokiksi esim. mitään paperisotkuja joita mulla on yrityksellä meneillään.) Välillä hakkaan päätäni seinään melkein kirjaimellisesti, mutta srllaisilta megamokilta olen kyllä välttynyt, että olisin pahoittanut toisen mielen selän takana, että minulla olisi valtavia salaisuuksia joita pimittää avopuolisolta tai muilta läheisiltä. Tilanne voi pysyä, kunhan pysyn erossa alkoholista, joka laskee impulssikontrollia entisestään ja saa unohtamaan ajattelun, ja joka tähän asti keräämäni kokemuksen perusteella ei sovi minulle yhtään.
- Liian iso asuntolaina tms. Kunhan pysyn budjetissa, on kaikki raha-asiat ok. Ja kunhan teen sen budjetin enkä kuvittele mielessä viittä eri budjettia, rinnakkaista ja/tai vaihtoehtosta.
- Vois olla, ettei mulla vieläkään ois kirjanpitäjää.
- Vois olla että oisin alottanu yritystoiminnan jo aikaa sitten ja mulla ois plakkarissa vuosikausia enemmän paperikasojen keskellä epätoivosena istumista.
- Vois olla, ettei mulla ois yliopistolla mitään erityisjärjestelyjä ja ihmettelisin vaan miks kaikki muut onnistuu niin helposti osallistumaan ja etenemään aikataulussa.
- Vois olla, että olisin lupaillut vieläkin useammalle ihmiselle asioita, joita en voikaan pitää, kun unohtamani realiteetit tulevat vastaan.
- Vois olla, että provosoitusin huutamaan siskolleni kuten ennen vanhaan. Vois olla, että riitelisin avomiehen kanssa, vois olla että näin 8 vuoden seurustelun jälkeen nalkuttasin jostain. Mutta ei, satunnaisia lipsumisia lukuun ottamatta provosoitumiseni tai kuvitellun provosoinnin kohteeksi joutuminen ei näy useinkaan päälle päin.
- Vois olla että olisin seurustellut 8 vuotta jonkun vitsin hunsvotin kanssa, mutta näin ei ole. ( Sori, kaikki hunsvotit, kyllä mä ymmärrän teitäkin, mutta tässä nyt oli tällanen itsekäs näkökulma. Tekin ootte hienoja ihmisiä ja muistakaa ettei saa liikoja syytellä itseään mistään. Tsemppiä!)
- Suomessa vois olla sota tai akuutti sodan uhka. (Joo tää kortti oli pakko käyttää.) Vois myös olla, että rakas Suomen luonto olis muuttunu syystä tai toisesta tunnistamattomaks tai menny täysin pilalle, mutta on täällä vielä vaikka mitä jäljellä!
- Vois olla että puuttus raajoja, älliä, kuulo, näkö, muuta terveyttä, perheenjäseniä, koti, työ, opiskelupaikka, omalaatuisuus, näkemys tai vaikka oma aika. Kaikkia näitä mulla on.
- Vois olla etten vieläkään ois perustanu ammattiin liittyvää blogia, mutta viimein mulla on myös se! Pian kohta sinne jotain kirjotankin, toivottavasti... Vois olla etten ois kirjottanu mitään aiheita ja ideoita muistiin, mutta olen!
- Vois olla, että joutusin kaikennäkösten viimeaikasten sössimisten seurauksena näjemään nälkää, mutta enpä joudu. Hapankorpun päällä oli niin voita, juustoa, metukkaa kuin vihreääkin, ja leipääkin ois kuhan sulaa. Ja lämmintä ruokaa saa joka päivä, kun vaan tekee.
- Läheiset tuntee mut. Vaikka puuttus hoitotahto ja testamentti, kun en vaan saa niitä aikaan enkä kerkiä, niin eiköhän asiat jotenkin mallilleen järjestyis.
- Vois olla paska itsetunto mutta sen sijaan arvostan vahvuuksiani, kuljen pitkin maaseutua ja kaupunkia ihan ilman meikkiä, uskon itseeni ja ties vaikka mitä!
- Vois olla, että loppus asiat kesken tästä listasta, mutta vaikka mitä tulee jatkuvasti mieleen.
Sallitaan nyt yksi perätön optimismi: Ehkä huhtikuussa kaikki on paremmin. Ehkä riittää yksi kuu, maaliskuu, ja säädöt olisikin säädetty ja tämä tyttö tulisi järkiinsä.
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Tavoitteiden syvin olemus
Sanojen merkitys ajattelussa on valtava. En ole halunnut myöntää aiemmin psykologian väittämää kielen ja ajattelun tiiviistä yhteydestä, mutta nyt se on myönnettävä.
Mulla on niin usein ollut ihan toope olo. Pohtiminen on ollut vaikeaa, en tunnu saavan ajatuksista kiinni. No, olen nyt tajunnut, että kysymykset vain ovat olleet aivan vääriä! Olen kysynyt itseltäni asioita käyttäen termejä, joita en syvällisesti ymmärrä. Niin kuin tämä keskittymishäiriö... En vain ollut ikinä riittävän syvällisesti ymmärtänyt, mitä keskittyminen on! Tuon jälkeen päähäni on alkanut putkahdella tavallisia sanoja, mutta tarkempi merkitys mukanaan.
Viimeksi viikko tai pari sitten tajusin, että sana tavoite on ollut ajattelussani aivan väärässä merkityksessä. Ei tavoite ole asia, jonka noin vain voi järkeillä ja päättää, ja sitten alkaa toimia näiden tavoitteiden mukaan. Tavoitteitaan ei voi asettaa, minä en ainakaan voi, vaanne täytyy rehellisesti ja rehdisti tunnistaa. Asettamiani tavoitteita en saavuta, mutta aidot sisältäni kumpuavat tavoitteet saatan voida saavuttaa, kun vain löydän sanan noille tavoitteille.
Esimerkiksi laatuaika perheen kanssa ei ole tavoite eikä jokin tietynlainen parisuhde. Opintojem saattaminen kunnialla seuraavalle tasolle ei myöskään ole tavoite. Todellinen tavoite, kuten minä asian nyt ymmärrän, on jotain paljon syvempää. Tavoite on minulle oikeastaan sama kuin tarve. Minulta pitäisikin tavoitteista kysyessä kysyä niiden sijaan, mihin minulla on palo, missä asemassa haluan yhteiskunnassa olla, mikä ajaa minua eteenpäin. Laatuaika vanhempien ja sisarusten kanssa on väline tietyn tunnetilan saamiseksi, ja tuo tunnetila, kuinka epäitsekäs tai itsekäs onkaan, on se varsinainen tavoite. Välitavoitteina voi myös pitää tietynlaisia tilanteita, siis paikkoja ja vuorovaikutuksia, joihin haluaa päätyä ja joiden haluaa olevan tietynlaisia.
Niin, tämä varmaan kuulostaa todella oudolta, mutta minulla elämänhallinnan ja ajattelun lukkoja näyttävät avaavan nimenomaan tällaiset pienet yksityiskohdat. Ja ties vaikka tästä poikisi apua muillekin, kielellisyydestä elämänhallinnan apuna.
Tähän mennessä en ole kyennyt nimeämään tavoitelistaa, joka ei muuttuisi kysyjän mukaan tai olisi täynnä satoja tavoitteeksi kutsuttuja juttuja. Mitään yläotsikoita en haaveilleni ole osannut laittaa enkä mistään luopua. Olen saattanut käyttää tavallisten tavoitteiksi mainittujen aiheiden rinnalla sellaisia sanoja kuin vaikkapa vapaus, mutta nyt mietin, onko vapauskin tavallaan vain väline. Luonnonsuojelu ja luonnonläheisyys, oikeudenmukaisuuden tavoittelukin, kaikki arvotkin ovat "vain" välineitä.
Mitäkö tavoitteeni sitten ovat?
Tavoitteenani on
1) saada toteuttaa, kehittää ja ilmaista itseäni
2) saada esitellä tietojani ja taitojani, olla myönteisen huomion kohteena
3) olla luotettava ja tuottaa muille hyvää mieltä - olla lupaamatta työssä ja vapaa-ajalla sellaista, mitä en voi pitää
4) saada nautiskella lämmöstä ja turvasta, luonnosta ja elämyksistä, olostani ja ympäristöstäni ylipäätään niin seikkailuissa kuin arkisissa hetkissä.
Löytyisikö näillä elämään punainen lanka? En tiedä, mutta kovasti toivon, sillä tuntuu kuin olisin näine ajatuksineni jonkin aivan uuden äärellä.
Mulla on niin usein ollut ihan toope olo. Pohtiminen on ollut vaikeaa, en tunnu saavan ajatuksista kiinni. No, olen nyt tajunnut, että kysymykset vain ovat olleet aivan vääriä! Olen kysynyt itseltäni asioita käyttäen termejä, joita en syvällisesti ymmärrä. Niin kuin tämä keskittymishäiriö... En vain ollut ikinä riittävän syvällisesti ymmärtänyt, mitä keskittyminen on! Tuon jälkeen päähäni on alkanut putkahdella tavallisia sanoja, mutta tarkempi merkitys mukanaan.
Viimeksi viikko tai pari sitten tajusin, että sana tavoite on ollut ajattelussani aivan väärässä merkityksessä. Ei tavoite ole asia, jonka noin vain voi järkeillä ja päättää, ja sitten alkaa toimia näiden tavoitteiden mukaan. Tavoitteitaan ei voi asettaa, minä en ainakaan voi, vaanne täytyy rehellisesti ja rehdisti tunnistaa. Asettamiani tavoitteita en saavuta, mutta aidot sisältäni kumpuavat tavoitteet saatan voida saavuttaa, kun vain löydän sanan noille tavoitteille.
Esimerkiksi laatuaika perheen kanssa ei ole tavoite eikä jokin tietynlainen parisuhde. Opintojem saattaminen kunnialla seuraavalle tasolle ei myöskään ole tavoite. Todellinen tavoite, kuten minä asian nyt ymmärrän, on jotain paljon syvempää. Tavoite on minulle oikeastaan sama kuin tarve. Minulta pitäisikin tavoitteista kysyessä kysyä niiden sijaan, mihin minulla on palo, missä asemassa haluan yhteiskunnassa olla, mikä ajaa minua eteenpäin. Laatuaika vanhempien ja sisarusten kanssa on väline tietyn tunnetilan saamiseksi, ja tuo tunnetila, kuinka epäitsekäs tai itsekäs onkaan, on se varsinainen tavoite. Välitavoitteina voi myös pitää tietynlaisia tilanteita, siis paikkoja ja vuorovaikutuksia, joihin haluaa päätyä ja joiden haluaa olevan tietynlaisia.
Niin, tämä varmaan kuulostaa todella oudolta, mutta minulla elämänhallinnan ja ajattelun lukkoja näyttävät avaavan nimenomaan tällaiset pienet yksityiskohdat. Ja ties vaikka tästä poikisi apua muillekin, kielellisyydestä elämänhallinnan apuna.
Tähän mennessä en ole kyennyt nimeämään tavoitelistaa, joka ei muuttuisi kysyjän mukaan tai olisi täynnä satoja tavoitteeksi kutsuttuja juttuja. Mitään yläotsikoita en haaveilleni ole osannut laittaa enkä mistään luopua. Olen saattanut käyttää tavallisten tavoitteiksi mainittujen aiheiden rinnalla sellaisia sanoja kuin vaikkapa vapaus, mutta nyt mietin, onko vapauskin tavallaan vain väline. Luonnonsuojelu ja luonnonläheisyys, oikeudenmukaisuuden tavoittelukin, kaikki arvotkin ovat "vain" välineitä.
Mitäkö tavoitteeni sitten ovat?
Tavoitteenani on
1) saada toteuttaa, kehittää ja ilmaista itseäni
2) saada esitellä tietojani ja taitojani, olla myönteisen huomion kohteena
3) olla luotettava ja tuottaa muille hyvää mieltä - olla lupaamatta työssä ja vapaa-ajalla sellaista, mitä en voi pitää
4) saada nautiskella lämmöstä ja turvasta, luonnosta ja elämyksistä, olostani ja ympäristöstäni ylipäätään niin seikkailuissa kuin arkisissa hetkissä.
Löytyisikö näillä elämään punainen lanka? En tiedä, mutta kovasti toivon, sillä tuntuu kuin olisin näine ajatuksineni jonkin aivan uuden äärellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)