sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Miehet, osa I

Huh huh, kun aloinkin kirjoittaa isosta aiheesta!

Nimittäin miehet.

Teksti vain paisui ja paisui. Jokainen uusi mieleen tullut asia tuntui liittyvän edellisiin, joka kohtaan jotakin piti täydentää. Lopulta en enää tiennyt, mikä on oikeasti tärkeintä, en ole enää edes ihan varma, mikä päämotivaationi kirjoittamiselle oli, kun aloitin.

Otetaanpa siis hieman takapakkia, ja kirjoitetaan johdanto. Tai tiivistelmä, miksikä sitä kukakin haluaa kutsua. Tai spoileri. :)

Minusta miesten ja naisten pitäisi opetella toistensa syvimmät eroavaisuudet suurella huolellisuudella. Mielellään luotettavista lähteistä, minulta siis! ;)

Inspiraationa pohdinnoilleni ovat olleet erinäiset viimeaikojen tapahtumat elämässäni ja tuttavapiirissäni. Taustalla on myös paljon pidemmällä aikavälillä oppimaani.

...

Väitän seuraavaa.

Miehet ovat avoimia kirjoja. Miehiä on mahdollista lukea hyvin tarkasti, kun on nopea ja tarkkasilmäinen, erityisesti tilanteissa, joissa mies yrittää piilottaa tunteensa/tavoitteensa.

Miehistä voi muun muassa lukea, miten he jatkuvasti puntaroivat heidän välistään hierarkiaa, joka määrää kaiken. Hierarkia on kuitenkin tarpeen, jotta miehet pystyvät toimimaan maailmassa keskenään. Hierarkian perusteella määritellään, mitä kukakin mies ansaitsee.

Hierarkiassa edetään ahkeruudella, ja miesten on hyvin vaikea asemoitua tilanteissa, joissa ratkaisevatkin synnynnäiset ominaisuudet eivätkä vain vaivannäön määrä. Suo, kuokka ja Jussi on se, minkä perusteella pitäisi saada raha, naiset, status ja kaikkien lajien maailmanmestaruus. Palkkion kuuluu olla suhteessa yrittämisen ja työn määrään.

Ansaitsemisjärjestelmä on hyvin monimutkainen. Pätevyys ei yleensä ole se tekijä, jolla määritellään, kenelle tällä kertaa sallitaan saavutus, esimerkiksi nainen tai paikka johtoryhmässä. Reiluus on kaiken a ja o, ja on reilua, että kukin vuorollaan hyötyy hieman, ja vastapalveluksia tehdään.

Mies myös avioituu sellaisen vaimon kanssa, jonka kokee ansaitsevansa (mikä ei tarkoita, että rakkauden määrä olisi yhtään vähempi). Miehen huomatessa, että joku toinen on saanut rinnalleen naisen, joka on niin upea, että lähestyminen on selvästi rikkonut ansaitsemisen herkkää säännöstöä, miestä kyllä harmittaa ja se näkyy naamasta.

Miehen täytyy saada metsästää, tai hän ei ole tyytyväinen saavuttamaansa asiaan, mutta hän on tarkka siitä, että tähtäimessä on vain asioita, joita hänellä on ansaitsemisen säännöstön mukaan oikeus tavoitella.

Miehet antavat suuremman painoarvon miehen kuin naisen mielipiteelle. On tärkeämpää, miten hän oman tulkintansa mukaan asettuu miesten välisessä hierarkiassa. Naisen on turha mennä sanomaan miehelle, että mies ansaitsisi jotakin hienoa, jos koko miesten hierarkia on tästä eri mieltä. Vain toinen mies voi välittää miehelle tietoa asemastaan hierarkiassa, ja antaa kokemuksen ansaitsemisesta.

Miehen elämässä kaikkein tärkeintä on huolehtia päämäärästä ja etenemisestä. Mies ei voi olla mukana missään isossa tai pienessä projektissa, minkä lopputulosta hän ei ole voinut etukäteen visualisoida, sillä hänen tulee voida kantaa vastuu niin lopputuloksen laadusta kuin sen aikataulusta. On oltava suunnitelma.

Tarvittaessa mies tarinoi itselleen taustaoletuksia ja mahdollisia lopputuloksia, sekä mahdollisuuksia, miksi hän ehkä sittenkin voisi olla ylempänä säännöstössä kuin ensin oli kuvitellut.

Miehet eivät syvällisesti ymmärrä, että mikään edellä kirjoitettu ei päde naisiin.

Miehet eivät syvällisesti ymmärrä, että kaikki edellä kirjoitettu kyllä pätee heihin. Naiset eivät kunnioita/huomaa miesten hierarkiaa, vaikka miehet usein niin luulevat, eivätkä naiset kykene syvällisesti ymmärtämään edellisten kohtien merkitystä.

Paljon ongelmia voitaisiin ratkaista, jos miehet saisivat jatkaa kuten ennenkin, mutta täsmällisemmin tiedoin naisten ominaisuuksista. Määrätietoisuus ja tavoitteellisuus toimivat, jos tekijät on otettu oikein huomioon. Olisi myös hyvä olla tietoinen ja paremmin kartalla arvoistaan ja ajatusmaailmastaan, juurikin noista reiluus/ansaitsemis-kuvioista. Voisi olla menemättä sivu suun jatkuvasti todella upeita naisia.

Sillä, että miehiä on lapsena kehuttu toiminnastaan ja naisia ominaisuuksistaan, on hyvin kauaskantoiset ja monilonkeroiset seuraukset. Se ei kuitenkaan yksin selitä eroavaisuuksia, jotka ovat todella isoja. Naisten maailmassa ansaitsemisen ja ahkeruuden säännöstöt menevät eri painotuksin ja sävyin. Elämänmittaisissa kuin pienemmissäkin projekteissa naiset voivat helpommin tehdä asioita matkan kuin päämäärän vuoksi.

...

Noin, eiköhän siinä ollut provosointia näin alkajaisiksi! Pidätän oikeuden mielen- ja tekstimuutoksiin. Väänsin kuitenkin todella yksinkertaisiksi nämä jutut, kaikki suurimmat "oivallukset" ja selitykset jäivät ulkopuolelle.

Ja taas kirjoitin yön tunteina!

On myös sanottava, että entinen miesystäväni ei sovi näihin kaikkiin kohtiin, vaan inspiraatio on pääasiassa muualta. Kaikki nämä kohdat silti näkyvät hänenkin elämässään. Statusta hänellä ei sinänsä ole (firman johtajuus tms.), mutta huomasin, kuinka hän jostain syystä tuntui keräävän kunnioitusta muilta miehiltä aina vain enemmän, ja sitä enemmän, mitä useampaa säännöstöä ja mitä suuremmin rikkoi. Mielipidejohtaja ja edelläkävijä hän ehkä on, vaikkei useinkaan huomaa vaikutustaan ympäristöönsä.

Tätä tekstiä voi väittää kukuksi, mutta aistin tilanteessa kuin tilanteessa miesten arvioivan itseään muihin miehin peilaten, ja näen miten he asettavat itsensä toisiin nähden. Näen jatkuvasti, miten tuo hierarkiakuvio heihin muutenkin vaikuttaa, yhdistettynä määrätietoisuuteen ja ansaitsemisen taustakuvioihin.

Naisena ihmetyttää eniten, miten paljon niin monien miesten yksityiselämään vaikuttaa nimenomaan miesten "lauman" mielipide eikä esimerkiksi läheisten mielipide.

Koko asiahan muuten tuli mieleen siitä, kun kävin pankissa. Jälkikäteen tajusin, että tietyt jutut johtuivat nimenomaan vain ja ainoastaan siitä, että neuvottelija oli mies ja minä nainen.

Mies-nais-teema tuntuu muutenkin tulevan jatkuvasti vastaan, ihan jo niinkin yksinkertaisissa jutuissa kuin erilainen tekniikka erilaisissa fyysisissä harjoitteissa. Esimerkiksi punnertaessa kämmenieni pitää olla lattiassa eri kulmassa kuin miehillä, ihan vain koska olen nainen ja siihen liittyen joitain rakenteellisia eroja täytyy kunnioittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristähän päivääni kommentilla! :)