sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Työnteosta ja palautumisesta

Tiedättekö, minä en enää mene aivan ylikierroksille työnteon takia. Ennen niin kävi aina, yöunenikin menetin sen takia usein. Tämä havainto on tullut mieleen monesti kuluneen viikon aikana, joten aloin miettiä syitä muutokseen. Bloginihan ei tunnetusti ole mikään vinkkibongarin paratiisi ja pikemminkin tunnettu valittamisesta kuin rohkaisevista sanoista, mutta ehkäpä siinäkin asiassa on mahdollista ottaa uusi suunta!

1) Hengittely ja minihetket vain itseä varten. Minihetki = puoli minuuttia juuri silloin, kun ajattelet ettei puolta minuuttia olisi. Pysähtyminen. Luokasta voi sammuttaa valot, jalat nostaa ylös, sulkea silmät ja laittaa ajastimen pirisemään vaikka 5 min päähän, jos niin pitkä hetki on käytettävissä. Pieniä tilanteita, joista aikaa voi varastaa, alkaa huomaamaan sitä paremmin, mitä enemmän tätä tekee.

Tavoitteena on päivän aikana pitää itsensä rauhallisena, ettei ylikierroksia ole tai tule. Mitään paniikkia päivän aikana ei saisi tulla, aina rauhoitutaan tiukassakin paikassa jollain tavalla, ihan vaikka vain hengitystään ajattelemalla.

Toinen tavoite on tehdä tilaa intuitiolle. Juuri luin, miten asiantuntijan intuitio on työssä eduksi. Intuitiossa aivot käsittelevät suorastaan järkyttävää määrää tietoa kerralla. Se juuri täydellinen seuraava uusi biisi oppilaalle voikin löytyä ilman että pohdit, siinä samalla kun ihan vaan hengittelet.

2) Muistiinpanot ja rutiinit. Aivojen työtaakka keventyy, kun kaikkea ei tarvitse pitää muistissa. Erityisen tärkeää on siis kehittää rutiini muistiinpanojen tekemisestä pikin päivää, esimerkiksi työtehtävän vaihtuessa toiseen. Kirjoita, mitä teit, kirjoita mitä seuraavaksi. Muistiinpanoillekin pitää osata varastaa aikaa välillä sellaisistakin paikoista, joista kuvittelee ettei voisi. Joskus riittää ihan se 15 sekuntiakin. Eli jos oppilaan tunti alkaa myöhässä, saatan silti vielä kirjoittaa edellisen oppitunnin pääkohdat muistiin, koska muuten ne unohtuvat ja pääkoppa kuormittuu silpusta, joka muistuttaa olemassaolostaan pitkin loppupäivää.

3) Lupauksia tulee välttää kaikin keinoin. Siten muistilistatkin ovat ennemminkin palauttavaa raportointia eivätkä tehtävälistojen jatkeita. Sanattomia lupauksia itselleenkin kannattaa välttää.

4) Yleistä tavoitteesi, selkeytä mitä "valmis" tarkoittaa. On vaan helpompi saada illalla unta,jos ei päässä surraa kaikenlaiset aikeet sekaisin ja jatkuva arviointi, miten nyt meni. Voisin kai sanoa, että minulle riittävä tavoite on joskus ihan vaan, että tunti sujui hymyilevissä merkeissä, ja että sekä minä että oppilas tunnutaan olevan tyytyväisiä siihen, mitä on työn alla.

5) Veri kiertämään niin ajatus kulkee. Keppijumppa aamuisin on tainnut muuttaa elämääni enemmän kuin ikinä uskoin mahdolliseksi. Myös päivän aikana kannattaa vähän liikkua.

6) Terveellinen eläminen yleisesti ottaen: Nuku paljon, syö riittävästi ja usein, juo vettä ja huolehdi kahvinsaannista. Kiinnitä huomiota siihen, milaiset eväät tuovat sinulle voimaa ja keskittymistä, millaiset eivät. Erityisesti uni on tärkeää!!!

7) Niputa rutiineja, jotta niiden muistelu ei vie aivokapasiteettia! (Esim. aamutoimet. Tai kaupassa vähennä valintoja ostamalla aina samat eväät.)

8) Värvää kaveri apuun, jos et osaa yksin rakentaa ja ylläpitää rutiineja ja terveellisiä elintapoja.

9) Minimoi muut asiat päivältä, siis jos elämäntilanteesi mitenkään mahdollistaa tämän. Ei siis koko vaatevaraston uusintaa samalle päivälle tai viittä lääkäriaikaa. Muutenkin kunnioita tuntemustasi, kestääkö kapasiteetti muiden asioiden hoitoa samana päivänä. Myös tauot on ok käyttää työhön - tutkitusti mieluisan kevyen työtehtävän tekeminen tai muuten ajatusten pitäminen asiassa tauollakin on lataavampaa kuin sometus, joka lähinnä lisää stressiä.

Yksinkertaista, mutta toimivaa. Joskus saavutan suorastaan flown ja olen päivän päättyessä jopa pirteämpi kuin sen alkaessa, jopa voimaantunut! Kumma juttu. Saapa nähdä, mitä pimeneminen tekee ololle, ja mitä myöhemmin ajattelen näistä vinkeistäni.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Vapaaillan hetki

Oon paahtanut tukka putkella päivätolkulla. Ensin hoidin isoäitiä, sitten tuli työputki (itse asiassa ajauduin opettamaan yläasteelaisia, mikä on aina intensiivistä, ja vieläpä oli reissutyötä siellä välissä) ja nyt viimein istun iltaa viettämässä kotona.

Jotenkin tämä blogin kirjoitus tuntuu juuri syysiltaan sopivalta puuhalta. Ymmärrän hyvin, miksi ihmiset jakavat kuvia teehetkistään, syksyn sateesta, lehdistä ja hämärästä. Viltin ja peiton alla on hyvä hymyillä.

Niin se vaan kuitenkin on, että keskittymishäiriö haittaa tätäkin nautiskelua. Ilta on kulunut huomaamatta, pimenikin jo. Koneella olen ollut useamman tunnin. Mitähän seuraavaksi? Jotakin, missä voisin olla enemmän läsnä tässä omassa hetkessäni. Yksin kotona siis olen. Ehkä vain etsin jonkin syksyisen englantilaisen rikossarjan areenasta, tai katson jotain muuta hömppää. Kyllä, niin taidan tehdä. Ja sytyttää pari kynttilää.

Hyvä mieli tulee tästä blogiin kirjoittamisestakin. Keskittymisvaikeuden takia en ole saanut mitään kirjoitettua, vaikka olen kovasti yrittänyt. Monesti olen kirjautunut sisään Bloggeriin, eikä mitään vain synny, ajatukseni eivät pysy kasassa. (Vaikka toinen ääripää on sitten se impulsiivinen kirjoittaminen, että hetken mielijohteesta tykitetään päivitystä toisensa perään.) Olen niin iloinen, että tänään sain sanoja paperille, edes vähän. Vielä iloisempi olen siitä, että tänään osasin nauttia vapaaillasta hyvällä omatunnolla. Vapaailta ei nimittäin läheskään aina ole tunnetasolla vapaaillan tuntuinen.

Tunnelmallista syyskuista iltaa teille!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Oppituntien suunnittelun vaikeudesta

Haen täältä tänään voimaa oppituntien suunnitteluun.

Voi että, kun vain ajatus kulkisi! Ideoita ei tule, tai sitten ne vain eivät mitenkään sovi tilanteeseen, johon ideoita tarvitsisin.

Minusta koulutuksessani oli aivan riittämätöntä tuo kaikki sopivien materiaalien valintaan ohjaus. Kaiken joudun keksimään itse, tai siltä ainakin tuntuu.

Olen jopa jäänyt työelämästä kerran pois, osasyynä väsyminen siihen, että aina tämä sama ongelma vain on ja pysyy. Vannoin, etten palaa, ennen kuin minulla on kunnolliset salkut materiaalia mietittynä, strategiat tiedostoihin kirjoitettuina jne. Noihin aikoihin en vain ollut oppinut järjestelmällisyyttä, projekti unohtui arjen jalkoihin. Jouduin palaamaan työelämään ilman kaipaamaani selviytymispakkausta.

Ei ole mitään standardeja, jotka olisivat yleisesti pääsoittimeni opettajien tiedossa. Voi olla opettajien omia kikkoja, jotka kiertävät huhupuheina, opettajien itsensä tekemiä oppikirjoja mielikuvineen ja rentousharjoituksineen, mutta ei mitään tutkittua ja niin sanottuja varmoja lääkkeitä.

Yksityistunteihin on jossain määrin mahdollista luoda tiettyjä kaavoja. Esimerkiksi hahmotettuani oppilaan lähtötason, siis missä ovat vahvuudet ja kiinnostukset juuri tällä henkilöllä, voin kerralla keksiä useampiakin sävelmiä, joita soittaa hänen kanssaan. Ryhmä tuo kuitenkin omat haasteensa. Uskontokuntiin kuuluminen rajoittaa ohjelmistoa, mieltymykset, toisten oppilaiden levottomuus... Taitotasot vaihtelevat, opettajalla pitäisi olla kaikille sopivat osuudet heti mietittynä. Määrättömän moniin ryhmiin ei voi soittajia jakaa, rajat on vedettävä johonkin. Eri ikäisiä ja eritasoisia soittajia on ryhmissä aina. Tunnista vie myös aina aikaa soitinten huolto ja/tai viritys tai muu vastaava, ja se on minun tehtävä. Samaan aikaan kuitenkin oppilaiden innon olisi pysyttävä yllä (puhun siis nyt lapsista) ja käytöksen jonakin muuna kuin villinä juoksemisena ympäriinsä. Ei ole assistenttia, joka toimisi siinä kaitsijana, sihteerinä, hammashoitajana, mitä näitä nyt on. Kaikki narut minulla.

Näihin ongelmiin sitten seuraavaksi rutiineja rakentamaan. Aamurutiinini ovat jossain määrin alkaneet pyöriä, ainakin toistaiseksi kun minulla ovat aamupäivät vapaata ja on mahdollista tehdä rutiinit omaan tahtiin. Tuntisuunnitteluun ei vain ole samanlaisia selkeitä asioita joita tehdä kuin aamuisin on. Suunnitteluun kuuluu tekemistensä ja valintojensa jatkuvaa arviointia, ja on osattava miettiä etukäteen ratkaisuja tilanteisiin, joita ei ehkä edes arvaisi tunnilla tulevan vastaan.

Lisäksi painaa vastuu. Moni lapsi haaveilee tulevaisuuden hienoista soittotaidoista ja ehkä salaa urastakin musiikin parissa. Sellaiseen ei vain voi opettaa taitoja yhden ryhmätunnin puitteissa kerran viikossa. Vielä kaiken opetuksen ja muun lisäksi olisi siis osattava luoda oikea kuva harrastuksesta ja siitä, mitä juuri minä voin tehdä, ettei sitten tulisi pettymyksiä aikuisille ja lapsille siinä vaiheessa, kun harrastusta on jatkunut jo useampi vuosi. Helppohan näistä olisi kertoa, jos vain tunnin puitteissa tai ennen tai jälkeen olisi aikaa vielä sillekin. Tai jos ei olisi jo muutenkin sataa asiaa, joista vanhempia tiedottaa.

Huoh. Näin vaan täällä stressaan. Ja tunnen syyllisyyttä jokaisesta oppilaasta, jolla ei enää syksyllä riittänyt into harrastuksen aloittamiseen. Mietin, mitähän keväällä mahtoi olla vikana ryhmädynamiikassa tai mikä meni pieleen, vai onko kyseessä vain kesätauon seuraus. Vai unohdinko moikata lasta kaupassa, enkö tunnistanut häntä kylän yhteisessä kesätapahtumassa, ja se vei fiilikset? Helposti saan pahan mielen kuvitelmistani, ja valitettavasti joskus todellisuus myös on kuvitelmieni kaltainen. Ei onneksi aina! Ja tähänkin pätee nimenomaan tuo ryhmäopetuksen vaikeus. Vuorotellen pidän itseäni hyvänä ja huonona opettajana. Se niin riippuu päivästä. Ja yksityisopettajanahan olen suorastaan tunnettu siitä, että oppilaani eivät lopeta... niin miten sitä samaa saisi ryhmätunteihin?

Välissä on ollut parempia päiviä, mutta tänään taas tällaisia mietteitä.