maanantai 29. tammikuuta 2018

Pieniä ihmeitä ja pieniä ahdistuksia

En puhu nyt lapsista vaan muista elämän ihmeistä.

On nimittäin käynyt niin, että

...onnistuin tuntisuunnittelussa eilen! Olen siis keksinyt toimivia keinoja tähän jatkuvaan ongelmaan! Tuntisuunnittelussa kiteytyvät niin selvästi ajattelun, ideoinnin ja päättämisen ongelmat, samoin kuin ajankäytölliset.

...promokuvien joukossa on helmiä! Edes meikittömyyteni ei pilannut kuvaussession tuloksia!

...heräsin tänään klo 8.39 ilman kelloa! Nukuttuani ei liikaa, ei liian vähän, vaan noin 8 tuntia!

...toissa päivänä kävi vieraita, mutta koti on edelleen melkein vastaanottokuntoinen! (Lue: roinat ja pahimmat lähmät piilotettavissa 5 minuutissa.)

Näin sitä vaan kirjoitellaan positiivisia, vaikka kuinka stressaa. Nimittäin stressistä minun piti kirjoittaa. Pienehköstä, mutta kuitenkin.

Että miksi aina pitää olla niitä joitain viestejä ja paperihommia, jotka vaan lykkääntyvät ja lykkääntyvät? Tarkoitan niitä sosiaalisia, että joku odottaa ilta toisensa perään minulta viestiä, mutta sitä ei koskaan tule, tai ehkä kuukauden päästä.

Koska tämä loppuu, eikö milloinkaan?

Stressin syistä suurimpia on tällä hetkellä seitsemän. (Aluksi kirjoitin kolme, mutta tuli vähän jatkettua listaa...)
1. Kodin ja työn yhteensovittaminen. En osaa. Työ jyrää.
2. Työ: ulkomaankeikkaa varten on haettava apurahoja. En osaa. Kykenen toimiin vasta viime tipassa. Pelottaa, että viime minuutilla huomaan jonkun vakavan puutteen ja koko homma kosahtaa siihen. Eikä edes harmittaisi menetetty mahdollisuus rahan saantiin, vaan kaikki tämä epäammattimaisuus. Kasvojen menetys keikkatilaajan silmissä.
3. Työ: sosiaalisesti vaikea tilanne yhden vuokrakaluston esineen kanssa. Olisi sovittava kuka korjaa ja missä, ja kuka kustantaa. Tai ylipäätään vastattava yhtään mitään asiaa koskevaan viestiin.
4. Ajankäyttö: yleinen "mössö". Apurahan stressaus -> jumi minkään muun aikaansaamisessa -> huomisen opetuksen suunnittelut lykkääntyneet -> poissaolevuus ihmisten seurassa, kun vaan oon kuplassani ja yritän saada aloitetuksi edes jotakin
5. Uni. Juuri kun taas on rytmi tasaantunut, olen lähdössä työreissuun öisillä julkisilla kulkuvälineillä. Sehän tiedetään, mitä siitä seuraa, ei ainakaan mitään hyvää!
6. Ihan vähän hiipii rahastressi. Kaikki on toistaiseksi kaikki on ihan ok, mutta kuitenkin joudun katsomaan pennosteni perään tarkemmin kuin juuri nyt haluaisin.
7. Epäluottamus omiin systeemeihinsä, pelko että ne osoittautuvat lumeeksi. Kuten liikunta. Tunnin kävelyltä palatessani stressi puskee takaisin, ei se mihinkään kävelemällä katoa. Yhtä vaikea on aloittaa tekemistä kävelyn jälkeen kuin sitä ennenkään.

Sellaista.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Herääminen rahatilanteeseen

Heräsin siihen, että en kerryttänyt säästöjäni lähes ollenkaan viime vuonna. Päin vastoin myin alkuvuodesta ostamaani omaisuutta saadakseni rahaa loppuvuodeksi! Vuoden lopussa tileilläni oli useampikin tonni rahaa, mutta tajusin, että yrityksen kulut helmikuussa rohmuavat rahasta lähes kaiken. Budjettitaulukossani oli se vika, että kattoi vain ajan vuoden loppuun.

Mistä tämä johtuu?

Nykyään maksan kirjanpitäjälle ja avustajalle. Näistä tulee tonneja per vuosi.

Kummastakaan en ole valmis luopumaan. Elämä menee sekaisin ilman heitä.

Halvempi avustaja puolelle kerroista -> säästö 850 € / vuosi.

Yritän lisäksi saada jotakin tukea Kelalta avustajalle maksamiseksi, mutta tuen saamisesta ei ole mitään takeita.

Julkisilla kulkeminen. Syksyllä menin monesti kalliimmalla mukavasti, kun kuljin työn puolesta. Oli varaa, ja laitoin nukkumisen edelle. Tänä keväänä saa luvassa olla kärsimystä halvoissa yöbusseissa ja unettomia öitä. Tai nukutut yöt, mutta enemmän matkapäiviä per reissu, jotta voin kulkea päiväbusseilla.
-> Säästö vähintään 1218 € / vuosi.

Avokki lisää omia palkkatulojaan, ainakin sen ajan kun ei ole remontin seuraava vaihe menossa -> vuosisäästöä vaikea arvioida, satasia ainakin.

Yrityslaina 5 vuodeksi. Että voisin olla varma, että edes 5 vuoden päästä tuloni olisivat suuremmat.

Paikallisen harrastustoiminnan ylläpitäminen. Opetustunteja hitusen enemmän kuin viime vuonna. -> lisätulo 1200 €.

Muistettava on, että kuitenkin olen kieltäytynyt ottamasta enempää sijaisuuksia lähikouluun -> menetys tonneja vuodessa, mutta ehkä parempi unirytmi ja jaksaminen.

Vähemmän taidetarvikkeiden ostelua -> säästö 300 € viime vuoteen nähden.

Siinäpä keinoja alkajaisiksi.

tiistai 23. tammikuuta 2018

Flowsta

Löydänköhän sanoja, tänäänkään?

Yritetään.

Tahtoisin kertoa, että eilen ja tänään minulla on ollut hauska flow-olo. Työnteosta on hyvä mieli.

Tämä olo... tänään on tuntunut kuin olisin ollut huipuissa bileissä, vaikka olen ollut töissä!

Fiilikseni kiteytynee kahteen asiaan.

1. Downshiftaamiseni on edennyt siihen pisteeseen, että tunnen olevani itseni pomo. Yrittäjyyteni on sopivan kepeää, päiväni ovat ilmavia.

Voin sanoa tehneeni työtä, mutta se on ollut mukavaa apuhenkilön kanssa kirjastossa istumista ja kallioilla valokuvattavana keikkumista. Ei koulun käytävien juoksemista minuuttiaikataulun kera.

2. Tiedän tehneeni oikeita asioita, vaikka olen saanut aikaan vain vähän. Mieleni on rauhallinen, sillä juuri ne asiat etenevät, joiden nyt pitää.

Monet asiat eivät etene, mutta nyt ei olekaan niiden hetki.

Mitäkö olen tehnyt?

Ensinnäkin kirjoittanut hyvin kehuvan kuvauksen itsestäni Islannin-keikkajärjestäjälle. Best sitä, first tätä ja tietysti palkittu ja kokenut. Sitähän minä! :D Kirjoitettu ja lähetetty luvattua myöhemmin, mutta kuitenkin, tehty!

Ehkä myös tulee olo, että on saavuttanut jotain elämässään ja urallaan, kun tuollaisia varten selaa CV:tään.

Toisekseen olin promokuvauksessa. Jännittää, mitä niistä tuli, sillä adhd-tyyliin unohdin meikit kotiin, enpä kyllä ois osannut meikatakaan. Eipä yleisö pety, kun keikoillekaan en ole aina meikannut... Suuremmaksi ongelmaksi sitä paitsi muodostui nenä, joka kovasti punoitti pakkasessa! Sellaista ei niin helposti peitetä meikilläkään. Toisekseen päälläni olevat jotkut ikivanhat vaatteet, vaikkakin kivat.

Mutta tiedättekö mitä, nyt on olo, että tämäkin asia voi vielä joskus muuttua! Kun olen kerran saanut aikaiseksi järjestää kuvauksen, saan kyllä jonain päivänä opeteltua meikkaamaankin, ja uusimaan vaatevarastoni säännöllisesti.

Minusta kuvauksessa olin mukavalla asenteella. Että nyt ollaan hoitamassa hommia alta pois, nyt ei ole aika olla täydellinen. Kuvat ovat ammattimuusikolle kulutustavaraa, olen asennoitunut maksamaan vuoden päästä uusista kuvista.

Tällä samalla asenteella tulen tämän kevään aikana saamaan itselleni myös nettisivut, ja jotakin soolomusiikkia äänitettyä. Sanokaa minun sanoneen. Ellen jopa musiikkivideon, mutta se nyt ehkä olisi jo vähän hurjaa.

Näiden kaikkien asioiden hoitamisen olin suunnitellut vuodelle 2019. Näinhän se aina menee - kun olen antanut itselleni luvan luistaa, alkavat asiat hoitua.

Parannettavaa löytyy läsnäolosta kotona. Työnteolla on aina hintansa, minulla tuo hinta on poissaolevuus. Sitä hintaa en haluaisi maksaa, mutta näköjään teen niin kuitenkin.

Mikä tähän johti?

En tiedä.

Ehkä muistikirjani (minulla on taas uusi systeemi...). Sen avulla voin hieman selkeämmin ajatella.

Ehkä olen oppinut muistamaan huonomuistisuuteni ja kirjoittanut paremmin akuutteja asioita muistiin kännykän "akuutit"-listaani. Priorisointikin on onnistunut luulemaani paremmin, juuri esimerkiksi kieltäydyin joistain koulusijaisuuksista. Luotan myös apuun: kun jotain kerta kaikkiaan on saatava hoidetuksi, sovin ajan apuhenkilöni kanssa, ja teemme sen yhdessä.

Kuukausien lykkäämisen jälkeen olen huomenna pääsemässä verikokeisiin. Apuhenkilöni sai minut varaamaan ajan, ja kaiken lisäksi ajaa minut huomenna sinne ja takaisin.

Yllätän tällä kirjoituksella itsenikin. Oikeastaan olisin voinut valittaa, että taas olen kahtena yönä nukkunut liian vähän, mummin kanssa seurustelu jäi tänään vain teepöydässä käännähtämiseksi, kotona on taas kaaos ja tiskejä, olen taas voimaton enkä mitään jaksaisi, kun söin eilen liian vähän.

Mutta ei minun tarvise tuollaisista valittaa. Tiedän, että kaikki on työn alla, ainakin jollain tasolla. Olen koko alkuvuoden tiskannut 2-3 krt viikossa, väsähtäneisyys selvästi liittyy edeltävän päivän ruokailuihin joten voin tehdäkin sille jotain, mummin luona käynti oli sentään mummin luona käynti, vaikken ihan läsnä ollutkaan. Kuunka monena päivänä tänä vuonna olenkaan jo jaksanut käydä kävelyllä, ja saanut ihan hyvin valmistettua ja syötyä kaikki päivän ateriat.

Kyllä tämä tästä, vielä minä täältä nousen!

lauantai 6. tammikuuta 2018

Tuottaisiko rahani tarpeeksi osakkeissa ja rahastoissa?

Perustin joulukuussa Nordnet-tilin.

Mikähän olisi realistinen tuotto-odotus osakesijoittamisessa?

Luin tässä muiden blogeja, ja linja tuntuu olevan, että satojen tuhansien sijotuksilla saa kuussa satasia, kymppitonnien sijoituksilla kymppejä kuussa.

Päätelmäni pitää paikkansa, että tällä hetkellä rahani kyllä tuottaa paremmin yrityksen kalustossa, jota on monella kymppitonnilla ja käteen jää kuussa tonnin kieppeillä oleva summa.

Tonnilla saa muuten paljon paremmin korkoa korolle kuin muutamalla kympillä.

Että perustuuko osakesijoittamisen järkevyys kuitenkin enemmän osakkeiden arvonnousuun, ja että niitä vastaan saa otettua lainaa?

Minun yritykseni kaluston arvo lähinnä pysyy samana tai laskee. Jos jaksaisi kikkailla, saattaisi kalustoa säännöllisesti päivittämällä saada kuitenkin omansa suunnilleen takaisin ja tilalle uudempaa kalustoa, jonka arvo taas hetken pysyy.

Passiivisuus on myös eri tasolla. Joudun toki pistämään työaikaa vuokraamiseen. On kaikennäköistä huoltoa, säätöä, sopimusten kirjoittamista, laskutusta, lähetystä. Tänään lähettelin sähköposteja ja tein paperihommia 1,5 h. Mutta käyttäisinkö osakesijoittajana vielä lisäksi saman ajan päivässä osakkeiden vertailuun ja pörssikurssien murehtimiseen?

Hulluinta on, että kuvittelen olevani pahimman luokan downshiftari. Naapurikin juuri kysyi, saanko työkkäristä rahaa vai millä pärjään, kun opetan niin vähän. Tämä siis teettää vain hyvin vähän sellaista työtä, mikä näkyy muille. Työ on kuitenkin mielessä myös silloin, kun sitä ei tee. Joten rentoutta kaipaavan leppoistajan elämää tämä minun työni ei ainakaan vielä ole.

Vaikka osakesijoittaminen on passiivisempaa ja turvaisi rahantulon, vaikka makaisin koomassa sairaalassa, taidan kuitenkin pysyä lestissäni. Olen "kaikki tänne heti nyt" -luonne, ja pidän nykytilanteestani, joka lyhyellä tähtäimellä on juuri minun tietotaidollani osakesijoittamista kannattavampaa, ja jonka markkinan ymmärrän.

torstai 4. tammikuuta 2018

Musiikki ja passiivinen tulo

Islannin-keikka sovittu!
Kerrankos sitä nyt pääsee matkalle ilman, että tarttee ite maksaa ja jää vielä plussalle!
Saa nähdä, millainen katastrofi tästä vielä tulee!
No, onneks vaan sellainen pikkutapahtuma kyseessä.

Jeps, tosi ammattimainen asenne... Juuri luin Itkosen kirjan, jossa ammattimuusikko ei muuta tehnytkään kuin reissasi, ja se tuhosi ja heikensi ihmissuhteita.

Täältä noustaan, ammattimaisuutta ja ihmissuhteidensa tuhoamista päin!

Tulipa siitä mieleeni, että voisi olla hyvä ottaa reissuun mukaan jotain myytävää, lisätienestiksi.

Minullahan ei ole pahemmin myytävää. Siis onhan soittoani varmaan 10 CD-levyllä, mutta ei niistä mikään sisällä soolomusaani, jota toivottavasti pääsen tällä tulevalla keikalla soittamaan mahdollisimman vapaasti oman makuni mukaan.

Sitten mullahan on jemmassa se yksi ilmainen äänityspäivä ja sopimus, että julkaisevat musiikkiani (netissä). Yksi palkinto oli tämä, parin vuoden takaa. Koska lienee vanhenee...

Että JOS sais harjoiteltua ja JOS sais äänitettyä... niin sais rahaa! Ei paljoa, mutta vähäsen. Jatkossa tämä olisi passiivista tuloa.

Harvemmin sijoitusblogeissa tuota ajatellaan, mutta musiikissa on oikeasti ihan hyvät mahdollisuudet pienemmillekin nimille "ilmaisen" rahan tekemiseen.

Vaikka radiosoittoa olisi vain ihan vähän, levymyyntiäkin vain pienesti, niin kyllä sieltä aina jotain tulee.

Joskushan voi myös käydä mäihä. Avokkini soitti yhden biisin taustoja, äänitti kotonaan tapaamatta ikinä koko nimekästä artistia, musa miksattiin sinne muun sekaan. Nyt tuota levyä on myyty 10 000 kpl, ja radiosoittoa harvakseltaan. Biisiä myös esitetään artistin keikoilla (joilla tällainen pienet täydennyssävyt yhteen biisiin soittanut muusikko ei tietysti ole mukana, eikä hänen osuutta varmasti keikkaversioilla mistään taustanauhalta edes kuulu), siitäkin tulee pientä korvausta äänitteellä soittaneille.

Miljonääriksi sillä _ei_ päästä, taustalla kun olet yhdellä raidalla. Mutta kyllä se pari satasta vuodessa tekee passiivista tuloa. Ja kun katsoo, minkä vaivan moni näkee osakesijoittamisen eteen, alkaa musanteko tuntuakin ihan järkevältä vaihtoehdolta.

Minä eikä avokki kumpikaan lähdetä rahan perässä kikkailemaan kuitenkaan. Ne on ihan muut tyypit, jotka tekee sadoittain lyhyitä biisejä samalla yksinkertaisella sointukierrolla Spotifyhin ja onnistuvat huijaamaan ihmiset kuuntelemaan niitä erikoisten nimien perusteella. Onnistuvat sitten niistä soitoista saamaan kymppitonnien korvaukset vuosittain. Ilman kummempaa taitoa, ihan vaan hassun nimen perusteella, jolla ihmiset hakevat, eikä kukaan muukaan ole sillä nimellä biisiä vielä tehnyt.

Pistäkää korvan taa! Kyllä kuka vaan osaa painaa rec-nappulaa.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Uudenvuodenlupaukset vs todellisuus, tapaus Islanti

Oli näitä kaikennäköisiä aikeita.

Stressitöntä elämää, keikkataukoa.

Keikkataukoa, koska en osaa harjoitella läksyjä.

Saati tehdä päätöksiä.

Vähän niinku stressaa samana aamuna alkaa miettiä settilistaa ja kokeilla, mitä nyt tähän hätään sais räävittyä kokoon ja mitä ei.

Puhumattakaan niistä edellisistä päivistä ja viikoista, kun pitäis, pitäis, pitäis.

Keikkavaatteet likasena.

Keikkavaatteet hukassa.

Lähtöpaniikki.

Melkein myöhästyy omalta keikaltaan.

No, mut halutaan keikalle Islantiin ( ! ).

Että mitäs tässä nyt sitte.

Avokki sanoi, että tuohan on just sitä aikaa vuodesta, kun jatkuis remontti. Hip hei, taas pitää valita ihan suoraan, suostuuko jyräämään työelämällä ja hauskuudella kodin, stressittömyyden, osittain omat arvonsakin.

Ja että mulla ois ne puhtaat keikkavaatteet, harjoteltu ohjelmisto ja oisin ajoissa kentällä, tarttisin apua. Niin että siihenhän se palkka keikasta sitten hupeneekin, kun värvään apureita pitämään huolta, että hoidan homman kunnialla kotiin.

Ja sit kuitenki on kauhee koti-ikävä ja miettii, että vois just tälläkin hetkellä olla kotona löhöömässä viltin alla teekupin ja päiväkirjan kanssa. Tai pihalla aurinkotuolissa (silloin on nimittäin juuri kesä tulollaan).

Perseen perse!

Sit on vielä se, että saatoin nuolasta ennen ku tipahti. Palkkion olemassaolosta ja suuruudesta ei vielä ollut puhetta. Pyytäjät ovat ammattimuusikoita, ymmärtänevät ettei näin kaukaa ilmaiseksi lähdetä.

Ainakin olen otettu. Viimeksi, kun nähtiin, sanoivat olevansa faneja. Mukavaa nähdä, että on voinut vaikuttaa joihinkin ihmisiin niin, että se aiheuttaa heissä tällaisia käytännön toimia. Että eivät ole unohtaneet minua heti.

Sitten toisaalta, olenhan jo joutunut myöntämään itselleni musanteon olevan useinkin mielessä, vaikkei se sinänsä minulle sovikaan. On se vaan niin kiinni minussa, osa identiteettiä.

Toivottavasti teidän lupaukset kestää pidempään ku kaks päivää!

Hyvää uutta vuotta!