lauantai 27. helmikuuta 2016

Kontrollointi ja suorittaminen pannaan

Ajottain luen Leo Babautan kirjoituksia englanninkielisestä Zen Habits -blogistaan. Ne toistavat samaa kaavaa vuodesta toiseen ja kirjoittajalla on oma lehmä ojassa, mutta silloin tällöin löydän jotain uusia ajatuksia herättävääkin kirjoitusten joukosta.

Tänään tässä mummon huoneen nojatuolissa istuessani iski tämä. Miksi yritämme kontrolloida kaikkea, kun kuitenkin vain epäonnistumme yrityksessämme? Miksemme vain yrittäisi olla tietoisemmin läsnä? Muotisana mindful nousee tuolla esiin. Mindful, mindfulness.

Niin, olla tietoisesti läsnä. Minulta se ei ainakaan onnistu. Juuri tänään oli taas puhetta perheenjäsenteni kanssa tästä päänsisäisestä sekasotkustani. Yritin selittää, miten en todellakaan ajattele, mitä olen juuri tekemässä, vaan aina jotain ihan muuta. Pääni on täynnä sanoja: ulospäinsuuntautunutta sisäistä puhetta, mutta myös junnaavia muutaman sanan "korvamatoja" etuperin ja takaperin, joskus musiikkiinkin liittyen tai jollain tietyllä rytmillä toistuen. Ja aina soi päässä joku kappale.

En kiinnitä asiaan paljoa huomiota eikä kyseessä ole sellainen elokuvan taustamusiikin tapainen soiminen, vaan monivivahteisempi kokonaisuus. Melodia voi palata mieleen yhdistyneenä paikannimikylttiin, jonka tekstin näin hetken aiemmin autolla ajaessani. Melodia tai rytmi voi vain soida omana itsenäisenä korvamatonaankin, sillä tavoin kuin korvamadot yleensä soivat. Jos nyt noin voi sanoa... Melodia painuu taka-alalle huomioni ulkopuolelle, kun ajattelen jotain muuta, mutta muistuttaa aina välillä olemassaolostaan.

Korvamadot myös vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Alkuviikosta töihin ajaessani näin auton, jonka rekisteritunnus oli YCM. Päässäni alkoi välittömästi soida YMCA. Samana päivänä mietin, miten selittäisin tätä sanojen väärinpäin kääntymistä jollekin tuttavalle, ja viittä minuuttia myöhemmin tajusin päässäni soivan Nylon Beatin biisin, jossa mainitaan "sanoja väärinpäin latasin yllättäin". Tämä tapahtui aivan täysin tiedostamatta. Pääni sisäinen hakukone toimii automaatiolla. Tänään kaupan parkkipaikalla huomasin ajatusteni jumahtaneen lauseeseen "ehkä vois käydä kävelyllä tänään, näänät ällyleväk ädyäk siov äkhe", sitten ajattelin jotain muuta, ja ajattelin, miten tätäkin jollekin selittäisin, ja tuo lause taas palasi mieleeni korvamatotyyliin, usein sanajärjestys vähän väärin tuossa väärinpäin olevassa osuudessa.

Niin. Miten tällä päällä sitten oikein pitäisi kyetä jotain ajattelemaan? Ajatteluni on joko merkityksetöntä mielessä pyörivien sieltä täältä mukaan tarttuneiden sanojen tarkkailua tai sitten oma ääneni kuivaharjoittelee päässäni keskusteluja milloin kellekin vastapuolelle. En mitenkään rakasta omaa ääntäni ja halua kuunnella sitä koko ajan, mutta siellä se vaan pälpättää. Ja niin ne soivat ne korvamadotkin, pidin niiden kuuntelusta tai en. Koskaan en harrasta sisäistä puhetta itselleni - sisäinen ääneni ei esimerkiksi hauku tai kehu minua koskaan. Pelottavaahan se olisi, jos minuuteni olisi jakautunut niin, että voisin puhua itselleni. Joku mindfulness-harjoittelu taitaisi kyllä olla paikallaan. Mitä teidän päässä pyörii vai onko siellä hiljaista ja rauhallista?

Pointtikin minulla kai oli, kun tätä kirjoitusta aloin nakuttaa... Tunnustan, että pyrin Leon mainitsemaan kontrollointiin. En kuitenkaan paikkaa toiminnanohjausyrityksilläni tunteita, yritän vain saada tehtyä valveillaoloaikana muutakin kuin istuttua tuolilla. Mielestäni en odota paljoa. Haluan elää. Tiedostan, että kontrollointiyritykseni menevät poikkeuksetta pieleen. Havaitsen, että tästä huolimatta sisäinen puheeni heittelee ilmaan passiivissa olevia ehdotuksia, siis ei edelleenkään puhu minulle, mutta laukoo ääneen totuuksia ja muistuttelee asioista: "voisi käydä kävelyllä", "pianoahan voisi soittaa", "niin, joskus tässä viikonloppunahan oli tarkoitus täydentää tehtävälistaa ja tehdä siitä tärkeimpiä asioita".

Ehkä kyseessä ovat enemmänkin sisäiset odotukset kuin kontrollointi. Vaikkei tiedostava läsnäolo (toistaiseksi) ole minulta onnistunut, voin yrittää alentaa odotuksiani. Sen sijaan, että säntäilisin ulos kävelylle vain jostakin sääilmiöstä kuten tuosta kirkkaasta auringonpaisteesta johtuen, voin aivan rauhassa istua juuri tässä. Mummo kuorsaa ja minä nautin laatuajasta kirjoittamisen ääressä. Seuraavaksi hengittelen ja havainnoin ympäristöäni ja yritän jättää omaan arvoonsa ajatukset, jotka vihjaavat, että tänään pitäisi vielä valoisan aikaan kävelyllekin ehtiä. Ei pidä. Minun ei tarvitse kiirehtiä eikä ehtiä yhtään mitään. En ole edes kolmeakymmentä, aurinkoisia helmikuisia talvipäiviä tulee vielä toisia. Matkustin tänne viettääkseni aikaa läheisteni kanssa, ja sen laatuajan saaminen olkoon ainoa vaatimukseni seuraavien päivien aikana. Terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan suorittaminen ei kuulu tähän lomaan yhtään. Vaikka auringonvalo ja lumi tuovat minulle iloa, en aio alistua siihen, että niistäkin nauttimaan lähteminen uhkaa muuttua suorittamiseksi.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Sukkakuume ynnä muita opiskelua haittaavia asioita

Lähtihän se siitä! Sain katsottua opetusvideoita noin kolme tuntia. Kaupankäynti ei kuitenkaan sujunut ihanteellisesti. Ensin olin netissä ihan liikaa, mutta tilanne parani loppua kohden.

Opiskelun aikataulu ei ole pitänyt sitten yhtään. Lipsun vain pahemmin ja pahemmin. Urakka näyttää epätoivoiselta. Minulla on enää muutama päivä aikaa kertauskurssin kokeeseen. Sitä jo lykättiin kertaalleen. Ihan hulluahan sinne on mennä, kun en ole edes käynyt kaikkia kursseja. Pään yllä roikkuva häpeänuhka on kuitenkin parhaiten motivoiva asia, jonka tiedän. Sain aamulla katsottua pari videoklippiä, minkä jälkeen lähti menemään alamäkeen. Sen pidemmälle ei häpeänuhka ole tänään vielä riittänyt.

Muistini on todella lyhyt. Tänään en enää edes muistanut, että minulla oli joku kaupankäyntikikka ollut eilen. Tosielämän kaupankäynti sentään sujuu vähän paremmin: sain Huutiksessa myytyä pari tuotetta. Ekat myyntini ikinä!

Jouduin eilen sukkakuumeen valtaan, mikä osaltaan vaikeutti opiskelua. En voinut ajatella mitään muuta kuin villasukkamalleja, eikä sopivaa tuntunut millään löytyvän. Tänään sekin ratkesi ja sain viimein päätettyä mallin vaaleanpunaiselle sukkalangalle, jota loppuvuonna ostin! Muistini ei ihan tämänkään asian suhteen pelannut: huomasin nimittäin tallentaneeni FB:ssä ohjeen hienoon villasukan varteen jo aikaa sitten. Miksi muistini pitää olla niin toivottoman huono?! Miksi pyörä pitää keksiä aina uudelleen?!

Tällaista ajatuksenvirtaa. Yritän aloittaa opiskelun jälleen, kauppaa käyden.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Kaupankäyntiä

Olen ollut viime aikoina todella jumissa.

Viime kirjoituksessani linkkaamani ADHD-kyselyn sain tehtyä, mutta oikeastihan minun olisi pitänyt sekin aika opiskella. Nytkin minun pitäisi opiskella, ja ahkerasti pitäisikin! Sen sijaan olen vain selaillut netistä villasukkamalleja ja ties mitä muuta.

Aamulla kuitenkin sain ehkä puoli tuntia aherrettua. Otan sen merkkinä, että toivoa on. Loppuillan elämänhallintakikka onkin siis kokeilu nimeltään "kaupankäynti".

Vartin nettiaikaa saa kolmella vartilla opintoja. Useimpina päivinä tällainen ei toimisi, mutta tänään voisi toimiakin. Kerron sitten, kuinka kävi. Jos tämä onnistuu, voisin melkein teipata seinälle "hinnaston", jossa näkyy, mitä voi tienata milläkin aherruksella.

Onkohan siellä näyttöjen toisella puolella ketään muuta, joka olisi kokeillut vastaavaa?

Vastaa ADHD-kyselyyn

Onko sinulla ADHD tai ADD? Haluaisitko auttaa kaltaisiasi?

Mikäli vastasit kyllä, vastaa toki myös tähän kyselyyn. Sen tarkoituksena on selvittää ADHD:n ja ADD:n hoitoon liittyviä asioita. Se on suunnattu aikuisille ja nuorille, mutta vanhempi voi kyllä käydä vastaamassa lapsensa puolesta.

Kuinka helppoa oli saada diagnoosi? Etkö vieläkään ole saanut diagnoosia yrityksistä huolimatta? Jos olet kokeillut lääkkeitä, millainen oli niiden vaikutus elämääsi? Oletko saanut muita tukitoimia ja auttoivatko ne? Mitä terveisiä haluaisit lähettää "nenteille" eli neurologisesti normaaleille? Entäpä lääkäreille?

Kysely ei ole osa mitään virallista tutkimusta, vaan tein sen ex tempore kerätäkseni tietoa ja auttaakseni siten muita. Vastauksia on tullut joitakin kymmeniä, mutta lisää tarvitaan.

Kyselyyn pääset klikkaamalla tätä linkkiä:

ADHD, lääkitys ja tuki

lauantai 13. helmikuuta 2016

Ikuinen nimimerkkiongelma

Olin taas aikeissa huudella täältä apua nimimerkkiongelmaan. Pähkäilin, millä ihmeellä keksin itselleni toimivan nimimerkin.

Oon yrittänyt tuijottaa tota blogini ensimmäistä kirjoitusta, kertoisiko se ratkaisun kun kerran kertoo minusta.

Hyvän nimimerkin tunnistaa vain ja ainoastaan tunteesta. Jos se tuntuu omalta, se on oikea.

Jos toisen ihmisen blogiin kommentointi jää kesken, koska tajuat ettet halua kommentoida juuri tällä nimimerkillä, on se silloin väärä.

Käyttämäni nimimerkin ongelma taitaa sittenkin olla sen henkilökohtaisuus - kyseessä on lempinimi lapsuudesta.


Aiemmin vitsailin, että voisin vaikka vaihtaa nimimerkkiä kerran kuussa niin kauan, että löydän sen oikean. No, siltä tämä nyt kovasti näyttää... Miellyin kovasti ajatukseen olla 'Punatukkainen tyttö', mutta toimisiko se kuitenkaan? Voisinko käyttää sitä vuosikymmeniä? Voiko viisikymppinen kirjoittaja olla Punatukkainen tyttö? Nelivitonen? Seiskavitonen? Kolmekymppinen? Minähän nimittäin olen kohta kolmekymppinen...

No, harkitsen vielä. Mielessäni pyörii myös yksi muu nimi, ihan oikea suomalainen naisen nimi, joka on yksi minun etunimistäni.

Tekee mieli pyytää apua tähän ongelmaan, mutta kuka muu tämän muka voisi ratkaista kuin minä itse?

Että ärsyttääkin, miten näin pienestä asiasta voikin kehittyä näin häiritsevä ongelma!

Älykkyydestä ja sen sanallisesta kuvauksesta

Taannoin pohdin neuropsykologin kirjoittaman raportin tuloksia. Mitä tarkoittaa, jos joku asia on keskitasoista, hieman keskitasoa heikompaa tai vaikkapa erittäin lahjakkaiden tasoa? Viimein onnistuin löytämään vastauksen!

Täydellistä selitystä tämä linkki ei anna, mutta jotain osviittaa (klikkaa tästä pdf-tiedostoon). Sanaa lahjakas ei siellä ole selitetty. Sehän ei ole sama asia kuin älykäs.


Vanha tautiluokitus:


Sanallinen kuvaus vanha tautiluokitus


Lausunnoissa on käytettävä sanallisia kuvauksia toiminnoista:


Sanalliset kuvaukset ja erityyppisten skaalojen pisterajat.


Älykkyysosamäärään vaikuttaa aina valittu asteikko. Käytännossä ÄO 130 tarkoittaa "keskiarvo + kaksi hajontaa" eli yksi hajonta saa arvon 15. Luku 145 puolestaan on kolme hajontaa lisättynä keskiarvoon. Joskus tulee luettua hyvin korkeista 200 ylittävistä osamääristä, mutta niissä on kai eri hajonta. Viralliset testit eivät kai ylitä 160:tä. Testejä ilman aikarajaa voi tehdä täällä. Tein tuolta ensimmäisen testin. Oli ihan mukava, mutta aikaa upposi.

Muistaakseni kognitiivisista taidoista vain puolet voidaan selittää geeneillä. Jos älykkyyden kehittäminen kiinnostaa, niin haasta itsesi lukemaan, pohtimaan ja laajentamaan näkökulmiasi. Myös erilaisten harjoitusten avulla voi parantaa älykkyystesteissä pärjäämistä. Itse olen tykännyt tästä sivustosta, joka kyllä joskus toimii vähän hitaanlaisesti: http://www.cambridgebrainsciences.com/

Älykkyys on myös eri asia kuin viisaus. Älykäs ihminen voi siis olla hyvinkin tyhmä! Viisauttakin voi onneksi harjoitella.

Miten saada ADHD-puoliso hoitamaan asiansa

Jälleen pikainen käännösartikkeli ADHD:sta.

Alkuperäinen englanninkielinen teksti on tämän linkin takana.

(En saanut selville, mitä on "filing taxes", joten käänsin sen veroilmoituksen tekemiseksi. Sanatarkastihan se on verojen arkistointia tai verojen jättämistä.)

Maaliskuun 25. pv 2015, kirjoittanut Jennie, joka on ADHD-valmentaja.


...

"Jos pähkäilet, miten saisit autettua ADHD-omaistasi pysymään raiteilla, voi tämä teksti auttaa.

On monia syitä sille, ettei ADHD-läheisesi tee asioita, joita hänen sinun mielestään pitäisi olla tekemässä tai ettei hän tee niitä sillä tapaa kuin sinun mielestäsi pitäisi.


Pienen lapsen vanhemman on ymmärrettävää olla huolissaan. Puolison tai ystävän voi olla syytä perääntyä ja tutkiskella, kuinka iso osa tästä "ongelmasta" on yritystä kontrolloida ja kuinka paljon on todella kiinni läheisestä. Jotkin syistä eivät välttämättä ole missään yhteydessä ADHD:hen. Loppujen lopuksi kukaan ei ole vain ADHD:nsa. On luonne, mieltymykset, vahvuudet ja heikkoudet, arvot ja paljon muita tekijöitä, joista henkilön yksilöllisyys koostuu. Unohdetaan ne hetkeksi, ja puhutaan vain ADHD:hen liittyvistä syistä.

Mitä ADHD:hen liittyvät syyt ovat? Se riippuu todella paljon tilanteesta. Esimerkiksi, jos miehelläsi on ADHD, ja hänen vastuullaan on veroilmoituksen tekeminen, mutta hän lykkää sitä viime minuuttiin tai mikä pahempaa, ei koskaan ilmoita niitä, on kyseessä tilanne, joka ensisijaisesti johtuu hänen ADHD:staan, ja joka vaikuttaa suoraan sinuun. Tarkastellaanpa asian eri kulmia. Ellei miehesi ole erityisen kiinnostunut koko valmistelusta ja verojen ilmoittamisesta, tämä on erittäin tyypillinen ADHD-"ongelma". Pääasiassa siksi, että verojen ilmoittaminen on monivaiheinen prosessi. Eli jos tietty "ongelmakohtasi" on samalla monivaiheinen prosessi, jatka lukemista.




AKTIVAATIO NEUROTYYPILLISISSÄ AIVOISSA



sisäinen ajantaju - aloittaminen - tärkeys - pilkkominen/järjestys - aktivaatio



AKTIVAATIO ADHD-AIVOISSA


'nyt' vastaan 'ei nyt' - kiireellisyys - haaste - kiinnostus, uteliaisuus - aktivaatio



Neurotyypillisen ei-ADHD-ihmisen alitajunta tekee automaattisesti paljon asioita hänen puolestaan. AKTIVAATIO on yksi toimeenpanevista toiminnoista, joiden tohtori Thomas Brown (ks. englannin kielinen linkki tästä) on tunnistanut olevan heikentynyt ADHD-oireisilla, ja se on vastuussa toiminnan aloittamisesta, suunnitelusta ja startegian valinnassa. Aivot prosessoivat jaksoa ja järjestystä alitajuisesti, "mitä pitäisi tehdä ensin, mitä seuraavaksi, mitä viimeiseksi vai pitäisikö asia laittaa aakkosjärjestykseen?” Samanaikaisesti ne ottaavat huomioon menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Ajan arviointi käyttää sisäistä ajantajua ja tärkeysjärjestys perustuu tärkeyteen. Huomaa, että aivot eivät toimi näin henkilöllä, jolla on ADHD. En ole täsmälleen samaa mieltä siitä, että kyseessä olisi "vajaatoiminta", mutta myönnän, että ADHD-aivoja ohjaavat alitajuiset prosessit näyttävät olevan kiinnostus, uteliaisuus, haaste ja kiireellisyys, ja ne vaistoavat ajan sen kulumisen sijaan muodossa 'nyt' tai 'ei nyt'.

Miten tämä liittyy aviomieheesi, joka ei tee veroilmoitusta? No, hän ei ole tyhmä, hän tietää verojen olevan tärkeitä. Siinä onkin ensimmäinen vihje... nimittäin, jos ei ole ADHD:ta, jo tärkeys yksistään voi saada sitoutumaan veroihin liittyvään paperityöhön. Jos on ADHD, no, näkeehän sen kaaviosta… tärkeyttä ei ole koko kaaviossa! Hän tietää verojen tärkeyden, mutta tärkeys ei aja häntä sitoutumaan. Itse asiassa se vaatisi kiinnostusta, uteliaisuutta, haastetta tai kiireellisyyttä, mistä syystä niin monet ADHD-ihmiset antavat huomionsa veroille vasta viime hetkellä jos silloinkaan. He ovat antaneet asian kehittyä kriisitilanteeksi, mistä syystä syntyy kiireellisyys. Muista, tämä on vain ja ainoastaan alitajuista! Puolisosi ei tietoisesti kieltäydy veroasioista. Hän vain ei voi automaattisesti paneutua niihin, sillä hän tarvitsee alitajuisten ajurien aktivoitumista.

Mietin tätä pitkään ja hartaasti, kun opiskelin ADHD:ta. Keksin tämän tarkoittavan, etten minä, neurotyypillinen henkilö, ole alitajuisesti uteliaisuuden ajama. Olen utelias eri asioita kohtaan, mutta uteliaisuuteni ei aja minua toimintaan. Esimerkiksi, olen utelias kaikkien muistiinpantujen tapahtumien aikajanasta. Joskus ajattelen, että asia selviäisi googletuksella, mutta välittömästi sen sanottuani ajattelen myös kuutta muuta asiaa, jotka minun pitäisi tehdä. Tärkeitä asioita, joita minun on tehtävä. Näen selvästi, etteivät uteliaisuuteni ja kiinnostukseni ole tärkeitä minulle. Niiden huomioiminen on parhaimmillaan luksusta ja pahimmillaan ajanhukkaa. No, ainakin minulle. Entä sinulle?

Palataanpa suloiseen puolisoosi, joka ei ole vieläkään hoitanut verojaan. Aika kuluu hitaasti mutta varmasti lähemmäs eräpäivää. Siinä toinen vihje... hänen ajantajunsa eroaa sinun ajantajustasi. Viikkoja aikaa on sama kuin 'ei nyt'. ADHD-elämässä on nyt ja ei nyt. Muista, aina on 'ei nyt', jos ei todella ole 'nyt'. En taaskaan tarkoita älyllisesti. Hän älyää, että hänellä on kaksi viikkoa aikaa, mikä minulle vaikuttaa vähältä ajalta ja hänelle vain ajalta, joka on 'ei nyt'. Alat ehkä tajuta, ettei ADHD-aivojen kaapelointi ole suunnitteluun johtavaa. Tuo kaapelointi on kyllä mahtava kriisinhallintaan, sillä siinä yhteydessä on aina 'nyt'!

Vielä yksi iso asia saa alkunsa sen seurauksena, ettei jakson ja järjestyksen huomioon ottaminen ole automaattista. Miten kaikki tulee tehdyksi? Ilman ADHD:ta aivot pilkkovat ja järjestävät asiat automaattisesti pienempiin palasiin ja eri alaotsikoiden alle sekä määrittelevät alun, keskikohdan ja lopun. On mahdollista tietää melkein vaistomaisesti, mitä tehdä ensiksi. Nämä asiat eivät ole itsestäänselviä henkilölle, jolla on ADHD. Tällöin aivot eivät ryhmittele kategorioita automaattisesti eikä ole helppoa ratkaista, minkä asian pitäisi tapahtua ensimmäisenä.
 

ADHD-henkilö käsittelee tehtävät kokonaisuuksina. Etkö usko? Pyydä läheistäsi kirjoittamaan tehtävälista ja vilkaise sitä. Ensinnäkin siinä on luultavasti miljoona asiaa muutaman sijaan. Jokainen tehtävä lukenee kokonaisuutena, ei vaiheina. Esimerkiksi, "hoida verot" on listalla sen sijaan, että siinä olisi "etsi kuitit", "järjestä kuitit, "järjestä tiliotteet". ADHD-mieli ajattelee kokonaisuutta mieluummin kuin sen palasia. Heille asiat ova usein mustavalkoisia: kaikki tai ei mitään.

Henkilön, jolla on ADHD, on toimittava manuaaliohjauksella, ei automaattivaihteella niin kuin neurotyypillisen ihmisen. Hänen on tietoisesti mietittävä, voiko tehtävän pilkkoa osiin ja mistä hänen kuuluisi aloittaa. Hän voi jopa aloittaa keskeltä, sillä hänelle se ei ole keskikohta vaan paikka muiden joukossa. Kaikkien näiden tietoisten päätösten tekeminen voi olla uuvuttavaa, kun ei ole edes kiinnostusta polttoaineeksi toiminnalle. Kun tähän päälle vielä joutuu rakkaan ihmisen (eli sinun) jatkuvan vinoilun kohteeksi, no... ei ole vaikeaa huomata, kuinka moni ADHD/ei-ADHD -suhde on kovan paineen alla verojen hoitamisen aikaan.


Lakkaa antamasta neurotyypillisiä ratkaisuja ADHD-ongelmiin. Se on paras neuvo, jonka voin antaa. Älä ojenna heille kansiota ja käske heidän ensimmäiseksi mennä etsimään kuittinsa. Kukaan ei pidä käskyttämisestä muutenkaan. Kestävien ratkaisujen luomiseksi ADHD-diagnosoidun on löydettävä oma tapansa, jossa on hänelle järkeä, ja joka sopii yhteen hänen aivojensa toiminnan kanssa. Sitä paitsi, jos he keksivät tavan itse, on sillä enemmän tarttumapintaa.

ADHD-valmentajana opetan kuinka nähdä toinen toisensa parhaiten ja miten keskustella niin, että voisi saada yhdessä aikaan ainutlaatuisia ratkaisuja, jotka toimisivat molemmille. Muistakaa, teidän molempien toimintatapojen sisällyttäminen tasoittaa pelikenttää. Se ei anna etua, se vain asettaa teidät samalle viivalle. Siinä pointti, joka ADHD:sta pitäisi nähdä! Oppikaa ja hyväksykää eroavaisuutenne. Jos haluatte suhteenne parantuvan, teidän on kommunikoitava paremmin, mikä tarkoittaa, että toistenne todellisen tuntemisen on oltava tehokkaammin osana keskustelua. Puhukaa toisillenne ja uskokaa toisianne. Mitä tahansa se vaatiikaan, on samalle viivalle pääseminen päämäärä, ei mikään muu."


...

Näin siis kirjoitti Jennie. Tarkkaavaisuushäiriöisenä minä allekirjoitan täysin nuo huomiot ADHD-aivojen toiminnasta. Kun ei ole 'nyt', ei todellakaan ole 'nyt'! Mitä ajatuksia teille tästä heräsi?

torstai 11. helmikuuta 2016

Pahat henget vs. sormikkaat

Näköjään en inspiroidu käsitöihin, mutta inspiroidun käsitöistä, kirjoittamaan nimittäin.

Siivosin maanantaina ja löysin yllätyksen:



Rannu-sormikkaat. Äidiltä, tuliainen Virosta. Kun äidistäni on kyse, on mukana tietysti pala kulttuurisivistystä, kieliä ja tönäisy taitojensa kehittämiseen.

Pakettiin kuuluivat yksityiskohtaiset ohjeet viroksi ja englanniksi. Tässä siis oiva tilaisuus opetella aihepiirin sanastoa noilla kielillä! Kumpikin kieli multa taittuu, viro tökkivämmin.

Pläjäys historiaa oli myös mukana:

Varhaisimmat virolaiset neulomukset ovat 1300-luvulta. Neulotut sormikkaat nousivat suosioon 1700-luvun lopussa, jolloin niitä alettiin valmistaa kirjoneulelapasten rinnalla. Käsineillä oli tärkeä rooli kansanperinteessä ja uskomuksissa.

Käsineiden uskottiin karkottavan pahoja henkiä ja vihamielisiä ihmisiä, joten kesälläkin pidettiin käsineitä mukana. Kosio- ja häämenoissa käsineillä oli tärkeä rooli, sillä niiden kauneus ja kuvioiden runsaus määrittivät neidon arvon. Kullakin alueella on leimalliset kuvionsa ja omat vuosisataiset perinteensä.

Johan selkis! Pakkomielteeni hermostuttavan monimutkaisiin kuvioihinhan juontaakin juurensa halusta olla arvokas morsio. Neidon arvonhan ei onneksi mainita määräytyvän valmistuneiden käsitöiden mukaan, mikä onnekas porsaanreikä! On myös onni, että minulla on aina kylmä: tulee käytettyä kintaita ja sormikkaita siinä määrin, että pysyy vihamiehet ja myös ne pahat henget loitolla! Jos vielä saisin nämä maagiset virolaiset sormikkaat puikoille, siunaantuisi elämääni hyviä hengettäriä ja rakastavia ihmisiä toisensa perään. Siirappiseksi menisi elämä, en ehkä uskalla aloittaa näitä lainkaan.

Näyttävimmät ja monimutkaisimmat kuviot tehtiin Länsi-Viron rannikolla ja saarissa, kuten Kihnussa, Hiiumaalla, Muhumaalla, Saarenmaalla mutta myös idässä Mulgimaalla. Nämä sormikkaat ovat Rannu-nimisen paikan mallia, eivät rannikolta.

Kämppikseni Virossa vaihto-oppilasaikoinani opiskeli perinnekäsitöitä. Muotisuunnittelijaksi hän halusi, mutta perinteet oli opeteltava ensiksi, ja pilkuntarkkaan. Siltä opiskelupohjalta Virossa onkin syntynyt paljon innovatiivisia käsityötuotteita, mm. kansallispuvun kankaita muodikkaissa kävelykengissä jne. Kämppikseni kävi opintojen ohella lähitehtaassa töissä euron tuntipalkalla. Hänestä se oli parempi vaihtoehto kuin istua kotona katsomassa TV:tä. No, yrittäjähengellä ja tällaisia turistituotteita kehittelemällä hän olisi varmasti saanut paremmat rahat.

Lopuksi haluan viilata pilkkua ja tähdentää, että Viro on suomeksi Viro, ei Eesti.

Katsotaanpa, saisiko sitä seuraavaksi kirjoitettua muustakin kuin käsitöistä...

perjantai 5. helmikuuta 2016

Pitsinen tuubihuivi eli villapaita nro 0

Tämä postaus on omistettu syvästi inhoamalleni vaatekappaleiden ulkokuvaukselle, joka muiden blogeissa nähtynä aiheuttaa minussa hätää ja kärsimystä enkä voi sen tarkoitusta mitenkään ymmärtää.

Kuvaus on toteutettu kävelemällä ovesta ulos, heittelemällä kuvauskohdetta johonkin tonne päin yläviistoon missä vois näyttää kivalta ja ottamalla sen jälkeen äkkiä kuva ennen kuin se tippuu. Jos se on jo tippunut esimerkiksi kuusta alas niin otetaan sitten kuva siitä, mihin se jäi.





Viisi tai kuusi vuotta sitten sain avomieheltäni syntymäpäivälahjaksi liukuvärjättyä akryylilankaa, jonka valinnassa hänen äitinsä oli puhelimitse neuvonut. Ehkä oli osallistunutkin lahjaan, sitä en enää tarkemmin muista. Lankojen määrä oli laskettu riittämään villapaitaan tai vaikkapa pitkään tunikaan, sillä olin valitellut vaatetilannettani ja erityisesti sitä, että kaikki paidat ovat liian lyhyitä. Oletettavasti olin myös puhunut villapaitojen kutomisesta. Muistaakseni poikaystäväni kysyi, mitä haluaisin lahjaksi, kerroin kolme vaihtoehtoa, joista kaikki olisivat hyviä, mutta sain ne kaikki. Lanka oli yksi näistä. Muut lahjat ovat jo painuneet unholaan, olisinkohan toivonut kirjastonkirjaa ja saanut vironkielisen Hercule Poirotin, jota ehdin lukea puoliväliin ennen kuin se piti palauttaa. Kolmas lahja varmaankin oli suklaata, sillä mitä muuta muka olisin ikinä voinut lankojen ja kirjastonkirjan lisäksi keksiä toivoa?


Etsi villapaita, ei, kun kaulahuivi. Taustalla järvi. Eikö muuten olekin miellyttävän luonnonmukaista tuo akryyli?
 
Tämä oli aikaa ennen kuin aloin karttaa muovisia lankoja ja erityisesti akryylistä tehtyjä vaatteita. En myöskään ollut toitottanut kovaan ääneen, ettei liukuvärjätyillä lankoilla saa haluamaani lopputulosta aikaan, ja että ne rajoittavat luovaa vapautta. Muutenkin yhtä huijausta! Viattomat tietämättömät kehuvat värivalintoja ja raidoitusta eivätkä ymmärrä, että se kaikki tuli valmiina tehdasasetuksilla.

 
Tämä ihan vain muistutuksena siitä, mitä minun oikeasti pitäisi juuri nyt olla tekemässä. Myönnetään: tässä villapaitaa kaulahuivia on hieman siirretty heiton jälkeisestä asemasta, sillä ensin se oli vasemmalla eikä asetelma ollut visuaalisesti miellyttävä ja esteettisesti tasapainoinen.

Designissani kritiikkiä aiheutti valitsemani ja itse keksimäni pitsikuvio (josta minulla ei ole mitään muistiinpanoja paperilla, joten turha kysyä, miten kuviota tein). Avomieheni ymmärrys ei riittänyt siihen, miksi lämpimäksi tarkoitettuun villapaitaan laitetaan jo valmiiksi reikiä ennen kuin se on koita nähnytkään. Totta puhuen oma ymmärryksenikään ei riitä tuohon enää - olin varmaan ennen fiksumpi.


Kesäisin kalanperkaukseen käytetty pöytä käy talvisin vallan hyvin muotikuvaukseen.

Kuten yllä näkyy tein pyöröpuikoilla ympyrää ja ilmeisesti ole kaventanut jossain vaiheessa. Tarkoituksenani oli tehdä pitkä tunika, ja tuo kavennuskohta oli lanteilla, olisin kaventanut vyötäröä kohti. Noilla main muistaakseni iski epätoivo, koska tämän tekeminen oli hidasta. Halusin työn pois puikoilta sovitusta varten. Sovituksen lopputulemana päättelin tehneeni hyvin paljon turhaa työtä, sillä ympärysmitasta olisi voinut helposti vähentää kolmanneksen ja se olisi silti ollut löysä. Joku fiksumpi kuin mitä minä olin viisi vuotta sitten - vaikka olinkin silloin aika fiksu, ainakin fiksumpi kuin nyt - olisi varmaan tarkistanut leveyden jo kauan ennen vyötäröä.


Tässä lähikuva mielipiteitä jakaneesta valmiiksi reikiintyneestä tekstuurista.

Työ ei päässyt koskaan takaisin puikoille. Luovutin ja päätin alkaa käyttää sitä tilapäisesti tuubihuivina, sillä se ylettyy juuri sopivasti kaksi kertaa kaulan ympärille ja jää vielä mukavan muhkeasti. Villapaita nro 0 tämä on siksi, että se on nollantena tehtävälistalla, tai siis ei ole sillä ollenkaan. Kerran kaulaliina, aina kaulaliina, ja parempi onnistunut huivi kuin epäonnistunut paita.

Yhtään vaatekappaletta ei vahingoitettu, hyljätty tai unohdettu luontoon tämän kuvaussession aikana. Kaikki takertunut lumi kuivattiin huolella pois sisätiloissa. Tuotantotiimi vakuuttaa, että lojuilu yksin ulkona ilman valvontaa tai edes valvonnan alaisena ei kuulu millään muotoa tämän villapaidan tuubihuivin elämään.

Kirjovirkkaus ja Korsnäs-pipo tupsuttomana

Sarjassamme lahjaksi saadut langat:

Sain äidiltäni kaksi vuotta sitten joululahjaksi neljä kerää ohutta norjalaista villalankaa sekä ruotsinkielisen ohjeen Korsnäs-pipon tekemiseen. Äitini ujuttaa lahjoihinsa mukaan sivistävää kulttuuria ja tönäisyjä sellaisten asioiden suuntaan, mihin minun ja kaikkien muidenkin suomalaisten hänen mielestään pitäisi tutustua yleissivistyksen nimissä. Tällä kertaa hän onnistui, ja rupesinkin heti lahjan saatuani puuhiin. Pipoja valmistui nopealla tahdilla kaksi.

Ruotsinkielinen ohje tuotti päänvaivaa, sillä osaan neulonta- ja virkkaussanastoa hädin tuskin suomeksikaan. Olen kuitenkin hyvä arvaamaan, ja hyvä tuli. Aina pitää kuitenkin vähän kapinoida: jätin tupsun pois. Näin jälkikäteen ajateltuna tupsullisen pipon käyttäminen ei kuulostakaan enää kamalalta ja tätimäiseltä, joten pipo saattaa saada tupsunsa jonain päivänä. Ohjetta en jaa, sillä se rahalla ostettu. Ei olisi laillista jakaa.

Langat riittivät kahteen pipoon. Jos olisin tehnyt tupsun, olisi näistä langoista varmaankin saanut vain yhden pipon.

Kuvassa oikealla ensimmäisenä tehty pipo, vasemmalla jälkimmäisenä valmistunut.


 

Isompi pipo valuu jatkuvasti silmille ja roikkuu omituisesti takaraivolla - pitäisi olla rastat tilaa täyttämään. Noudatin ohjetta tarkasti, mutta kirjovirkatusta reunuksesta tuli tiukempi kuin muusta piposta, minkä tähden pipo on kurtulla. En myöskään pidä noista kahdesta valkoisesta nauhamaisesta kavennuskohdasta, jotka johtavat päälaelle. Voisi toimia, jos nuo väliin jääneet kavennuskohdat olisivat samanlaiset. Ehkä tulkitsin ohjetta väärin.

Pienempi pipo kiristää liikaa. Siinä on silmukoita yhden tanssivan tytön verran vähemmän.

Olen kuitenkin ylpeä lopputuloksesta! Mieltä lämmitti erityisesti, kun äitini juorusi isäni kehuneen pipoa. Toisaalta ei olisi pitänyt yllättyä, hänhän käyttää juuri tämän tyylisiä pipoja, oman äitinsä neulekoneella tekemiä, tupsullisia ja hillitymmän värisiä. Isäni on puna-vihersokea, joten en voi tietää, millaisena hän tämän näki.

Minulta hän kysyi tekemiseen kuluneesta ajasta, eikä meinannut millään uskoa, että suoriuduin piposta alle 30 tunnin. En muista tekoaikaa, mutta kyllä siihen 15 - 20 tuntia varmaankin hurahti. Kärsivällisyyteni ei meinannut riittää, ja hermoja todella koeteltiin.

Näitä kuvia varten pipoja ei todellakaan ole silitetty. En prässännyt näitä valmistumisen jälkeen.


Aloitin virkkauksesta edeten tyttöjen jaloista päätä kohti. Yksityiskohtaiset ohjeet kirjovirkkaukseen tämän linkin takana. Nostin silmukat alalaidasta, käänsin työn ja jatkoin neuloen päälakea kohti.

Näin kertoo kirjovirkkauksesta Villavirta-sivu: Kirjovirkkaaminen on virkkaamista kiinteillä silmukoilla ja vähintään kahdella erivärisellä langalla. Kuvion vaatimia värejä ko. kerroksella kuljetetaan koko ajan mukana. Muut värit virkataan kiinteiden silmukoiden sisään, jolloin työn taakse ei saa jäädä lankajuoksuja. Kirjovirkkaamiseen sopivat kaikki ohuet villalangat. Virkkuukoukuksi valitaan langan vaatima koko.



Tuohon taitoskohtaan kannattaa jollakin kikalla tehdä sellaista jälkeä, että pipon reuna kääntyisi helposti oikeaan asentoon. Neuloen sen osaisin tehdä, virkatessa seurasin vain ohjetta. Reuna meinaa kääntyä aina väärästä kohdasta ja sitä saa asetella pukemisen yhteydessä. Vai liekö syynä vain prässäämisen skippaus? Taittuvaa reunaa ei ole pakko tehdä, eli tyttöjen jalkojen juuresta jatkamisen sijaan voi alkaa kutoa suoraan tyttöjen päiden yläpuolelta pipon lakea kohti, kuten tämän linkin takana on tehty.

Tässä tanssivat tytöt lähikuvassa, eli jungfrudans-boordi:



Olen tykästynyt kirjovirkkaukseen, koska sitä ei kovin moni tee. Paljastan, että aloin jopa suunnitella omaa tuotetta, joka olisi tehty tällä Korsnäs-vaatteiden idealla. Värit vain olisivan maanläheisemmät, ja itse suunniteltu kuvio tietysti. Myös mallit voisivat olla nykyaikaisempia. Yllätys, yllätys, en saanut aikaan! Kilpailu oli ja meni enkä ideoinut yhtäkään tuotetta.

Pipon kirjovirkattu kuvio on alun perin Korsnäströjäna tunnetun paidan olka-, hiha- ja lantiokuviosta. Paita oli miesten juhlavaate. Morsian saattoi valmistaa paidan nuorelle miehelle, ja varakkaissa taloissa teetettiin rippikouluikäisille pojille paitoja. Kylätansseissa kilpailtiin, kenellä oli eniten tanssivia tyttöjä paidanhelmassa. Nuo Korsnäs-paidat ovat komean näköisiä! Haaveilen sellaisen tekemisestä. En kopioi tähän kuvaa, sillä toisen ottaman kuvan käyttäminen ilman kysyttyä ja saatua lupaa on laitonta. Hakukoneen antamia hienoja kuvia paidoista on tämän linkin takana, suosittelen todella lämpimästi vilkaisemaan!

Paitaa tehtiin perinteisesti kolmen naisen voimin, mistä on kuva tämän seuraavan linkin takana. Siellä myös vinkataan kirja, josta voi etsiä ohjeen: http://korsnas.hembygd.fi/suomeksi/korsnasin_villapaita/

Lähikuvia kuvioista ja muuta tietoa: http://www.avoinmuseo.fi/craftmuseum/kasityonurkka/korsnasin_paidat.php

Tänä viikonloppuna tuskin teen käsitöitä, mutta takataskussa on idea vielä ainakin yhteen käsityöaiheiseen kirjoitukseen. Hyvää viikonloppua! :)


Villapaita nro 2

Tässä kuva villapaidasta numero 2.





Kuvaa ottaessani tiputin kamarin lukulampun lattialle, seurauksena lasinsirpaleita pitkin lattiaa. Eli enpä sitten ihan periaatteesta käyttänyt salamaa kun en kerran saanut sitä valaistusta, minkä olisin halunnut!

Langat ovat Novitan 7 veljestä -lankaa, ja nyt seuraa kootut selitykset, miksi käytin sitä. Langat ovat...

1. Jämälankoja ajalta, jolloin en vielä ollut niin periaatteellinen ja olin siskoni kanssa ostanut Novitaa tehdäkseni siitä isälleni kaulaliinan. Oli muuten huono veto, sehän kutittaa kaulalla! Samasta langasta olen muulloinkin tehnyt kaulaliinoja enkä tätä ymmärtänyt. Oli muuten yläasteen käsityön tunneilla huono opetuksen taso näiltä osin, tuohan olisi pitänyt oppia siellä. Tai ehkä en vain kuunnellut, kun tosiaan on jälkikäteen tullut ilmi näitä keskittymisongelmia...
2. Syntymäpäivälahjaksi saatuja lankoja serkultanivuodelta parin tai kolmen vuoden takaa. Valitsin joitakin tähän työhön sopivia lankoja siitä riittoisasta paperipussillisesta.
3. Vuosi sitten joululahjaksi saatuja lankoja isältäni. Valitsin muovipussillisesta lankaa sellaiset kerät, jotka mielestäni sopivat tähän työhön.

Ajattelin, että nämä langat eivät ehkä nyppääntyisi villapaidassa niin paljon kuin villasukissa. Paita tulee varmaan kutittamaan, mutta eihän sitä ole tarkoitus paljaalla iholla pitää. Eli pitää muistaa kaulusta tehdessä jättää kaulan ympärille tilaa. Niin, villapaitaahan ei tosiaan ole suunniteltu yhtään sen pidemmälle kuin sitä on tehty. Idea kuvioon tuli lapasista, jotka näin kotona käydessäni, siis vanhempieni luona. Varmaan siksi sen tekeminen tyssäsikin: tuli tenkkapoo. Olen näköjään aloittanut toista hihaa siinä vaiheessa kun olisi pitänyt päättää, millaiset kainalot paitaan tulee...

Runsaasta lankamäärästä huolimatta värivalintojen kanssa oli vaikeuksia. Olisin toivonut vaalean taustan sijaan tummaa johonkin kohtaan, mutta vaaleita värejä oli enemmän, joten vaalea oli valittava taustaksi. Tarjolla oli noin yksi kerä kutakin väriä, joten väistämättä lopputulokseen tulee melkoinen värikirjo. Näkyvissä olevat värit loppunevat toisen hihan jälkeen, joten yläosaan pitäisi keksiä joku muu väri ja taktiikka.

Tämäkin näkyy olevan tiukkaa käsialaa, mutta eiköhän se tuosta silittämällä parane. Muistaakseni mulla on ollut tietoinen valinta, että mieluummin teen näin kuin että olisi liian löysää.

Villapaita on ollut puikoilla noin vuoden, ehkä. Ei voi muistaa ja ei jaksa tarkistaa. Työhön en ole koskenutkaan sitten viime kevään. Muistaakseni. Kai senkin voisi jostain tarkistaa. En jaksa. Sanotaan nyt vaikka niin että ei ole tullut neulottua mitään naismuistiin.

torstai 4. helmikuuta 2016

Lykkääminen kuriin palastelulla

Kakku on liian iso purtavaksi, jos ei se mahdu suuhun. Tehtävä on liian iso tehtäväksi, jollei siitä saa ajatuksillaan kiinni.

Tästä aiheesta olen lukenut paljon, silti se kaikessa timanttisuudessaan kiteytyi minulle vasta nyt. Jos on joku asia, mikä ei millään tunnu hoituvan, sen ensimmäisessä työvaiheessa on jotain mätää. Yleensä vika on siinä, että ensimmäiseksi vaiheeksi onkin erehdyksessä nimetty kahden, kolmen tai jopa useamman vaiheen rypäs. Pahimmassa tapauksessa todellinen ensimmäinen vaihe saattaa puuttua kokonaan eli kaikki prosessiin kuuluvia vaiheita ei ole tullut hahmotettua.

Otetaanpa esimerkiksi puhelu. Kun tehtävälistalla lukee 1) ota puhelin käteen, 2) avaa näppäinlukko, 3) valitse numero ja 4) soita, luulisi tehtävän hoituvan keneltä tahansa vaiheesta toiseen etenemällä. Jos ei asia kuitenkaan hoidu, sisältää se selvästikin jonkun piilevän ongelman. Viime aikoina olen lykännyt puhelinsoittoja ainakin siksi, ettei oma mielipiteeni puhelun aiheesta ole ollut selkeä enkä siksi ole ollut varma, mitä puhelimessa sanoisin. Olen myös saattanut pelätä vastapuolen reaktiota johonkin sanomiseeni, minkä vuoksi soitto on jäänyt tekemättä.

Hankalan tehtävän paloittelussa olisikin syytä laittaa itselleen ensimmäiseksi kohdaksi pieni analysointitehtävä: Mikä tämän asian tekemisessä on ongelmana? Seuraava vaihe voisi olla pohdinnan kirjoittaminen paperille. Minua se auttaa suuresti, ja myös kirjoittaminen tänne blogiin. (Miksiköhän sekin pitää aina oivaltaa uudelleen ja uudelleen? Oi, muistini, miksi aina petät minut?)

Listoistani usein puuttuu myös selviytymissuunnitelma. Sellaisen voisi tehdä vaikka miellekarttana, tai ihan vain listaksi paperille. "Jos puhelimeen vastannut henkilö raivoistuu, sanon/teen..." "Jos hän torjuu ehdotukseni..."

Kaikki tämä analysointi on vaivan takana, mutta vielä suurempaa ajanhukkaa on roikuttaa tehtävää listalla stressiä lisäämässä.

Sähköpostin osalta olen huomannut hyödylliseksi ajatusmallin, jossa uskottelen itselleni ettei pelottavan tehtävän ensimmäisen työvaiheen tekeminen vielä oikeasti ole asian tekemistä. Maanittelen ajatuksiani viestin pariin lepertelemällä, että eihän kukaan edes saa tietää minun kirjoittaneen luonnoksen. Viestin voi aivan hyvin kirjoittaa valmiiksi asti sen vastaanottajan tietämättä. Lähetä-napin painaminen on asia erikseen eikä painikkeen näpäyttämisen pelko ole syy jättää viestiä kirjoittamatta. Sitä paitsi kirjoittaessa omat ajatukset selkeytyvät, ja saattaa käydä ilmi jotakin olennaista, mikä ehkä auttaa viestin lähettämisessä tai jopa lieventää pelkoa.

Samaa mallia voi soveltaa myös päätöksentekoon. Moniin päätöksiin sisältyy pienempiä osa-alueita, joiden suhteen pitää ensin muodostaa mielipide voidakseen olla jotakin mieltä isommasta kokonaisuudesta. Päättämisenkin voi ihan hyvin tehdä kynän ja paperin avulla, haastattelemalla itseään haluistaan, tarpeistaan ja arvoistaan. Aikeissani muuten on työstää uusi ultimaattinen päättämisapuri vanhasta päättämisen avuksi kehittelemästäni lomakkeesta, jota olen pariin otteeseen käyttänyt niin pienempiä kuin suurempiakin päätöksiä tehdessäni.

Mallin lisäksi kannattaa harjoitella tunnekestävyyttä. Yritän pitää mielessä, etten viimeksikään kuollut, kun häpesin huonosti hoitamaani puhelua tai tuli melkein paniikki autooni liittyviä asioita hoitaessani. Tunteet ovat vahvoja, mutta niitä ei kannata pelätä ja vältellä. Pilkkominen auttaa tietämään, mitä tehdä seuraavaksi, mutta se on lisäksi hyvä keino tunteen päihittämiseen näyttäessään, mihin osa-alueeseen ikävät tunteet tarkalleen liittyvät ja paljastaessaan ne. Tunteet kertovat meille suhteestamme yhteiskuntaan sekä omista ja yhteiskunnan hiljaisista kirjoittamattomista arvoista ja säännöistä. Kun tunnistamme, minkä säännön ja arvon rajoja koettelemme, voimme varsin hyvin koetella niitä tietoisesti ja selvittää itsellemme vahvat perusteet toimillemme.

Saamattomuus jatkuu

Lääkkeet eivät pahemmin vaikuttaneet. Ei tullut janoa eikä sen puoleen äkkikuolemakaan iskenyt. Aluksi kuvittelin nenän limakalvojen kuivuneen, mutta se meni ohi. Tänään huomasin minua pyörryttävän, jos kumarran pääni sydäntä alemmas. Kovin usein ei tarvitse kyllä pää alaspäin kotona olla että en pidä tuota kovin suurena haittana vaikka se hieman pahenisikin. Nyt 6,5 tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen tuntuu syke nousseen.

Sellainen yllättävä positiivinen vaikutus lääkkeellä oli, että heräsin monta kertaa jo ennen auringonnousua, koska olin niin innoissani siitä, että saan pian ottaa sen. Ja vaikkei lääke vaikuttaisikaan, jokainen päivä ja aamu vie lähemmäs sitä hetkeä, kun oikea lääke ja annostus on viimein löytynyt ja pystyn johonkin järjelliseen toimintaan.

Tahtoisin heti nostaa annostusta, mutta kiltisti syön kuitenkin tiistaihin asti, jolloin lääkäri soittaa ja saan kai nostaa annostusta. Nämä ovat vaikutukseltaan 8-10 tuntia eli kun eivät ole kahtena päivänä vaikuttaneet niin ei huomisellekaan ole odotettavissa ihmettä. Tekisi vain mieli nostaa annostusta jo aiemmin, mutta en tällaisena tottelevaisena kilttinä tyttönä tee niin omin päin siltikään, vaikka tiedän näitä olevan turvallista syödä enemmänkin. Jos vain kehtaisin häiritä lääkäriä ja tietäisin, miten se asianmukaisimmin tehdään - puhelimitse vai sähköpostilla - niin kysyisin huomenna, saanko lisätä annostusta.

Pikkuasiat ovat tänään sujuneet ja olen tiskannut astioita ja lämmittänyt taloa. Ihan kaikki tärkeät asiat kuitenkin junnaavat paikallaan. Fysiikanopiskelu on retuperällä. Kirjoituksiin on aikaa kahdeksan viikkoa, ja mulla on edelleen aivan kokonaan opiskelematta viis kurssia. Ne kolme kurssia, jotka olen joskus käynyt, olen aika hyvin unohtanut. Hämmentävää kyllä, olen saanut tehtyä aikataulun! Laskin, että pysyisin mukana, jos opiskelisin kolme kappaletta päivässä. "Tällä hänen kapasiteetillaan" tuohon periaatteessa pitäisi pystyä, mutta kun keskittymiskyky on ihan nollassa niin aika mahdottomalta tuntuu. Siihen kolmeen kappaleeseenkin liityy kymmeniä laskuja laskettavaksi ja lukuisia sivuja luettavaa. Katsoisin videoita, mutta avomieheni on poissa kotoa ja sen tähden minulla ei ole riittävän nopeaa nettiä videoiden katseluun.

Yritän kuitenkin. Tälle päivälle olisi suunnitelmissa opiskella jäykän kappaleen mekaniikkaa. Tarkoitus olisi kehitellä niin hyvät muistisäännöt asiasisältöön, ettei tarvitsisi lukea niitä teoriaosuuksia enää ikinä uudelleen.

Sellaista. Tsemppiä myös sinne näyttöjen toiselle puolelle, minkä asian kanssa kamppailettekaan!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Aivojen rautatason ja ADHD:n yhteydestä

Vapaa, osin tiivistetty ja mukaeltu käännökseni ADHD-aivojen ja rautatasojen yhteydestä. Olennaisin on tummennettu.

Alkuperäinen juttu: MUSC scientists studies potential iron levels in brain and ADHD

...

Joseph Helpern kollegoineen Medical University of South Carolinasta (MUSC) on tehnyt merkittävää ADHD-tutkimusta aivojen kuvaamiseen perustuvalla MRI-prosessilla. Silti hän väittää, että monia asioita ADHD:sta ei tiedetä. Helpern toivoo, että MRI-testaus olisi tulevaisuudessa ADHD-diagnosoinnin apuna.

Helpern ja hänen kollegansa Jens Jensen keksivät kaksi potentiaalista MRI-tekniikkaa, jotka osoittavat mahdollisen yhteyden aivojen rautatason ja ADHD:n välillä.

Helpern toivoo, että joskus tulevaisuudessa ADHD-epäiltyjen lasten aivoja kuvaamalla saataisin tietoa rauta-arvoista. Mikäli arvot olisivat normaalit, ei stimulanttilääkitystä aloitettaisi turhaan niille, jotka eivät sitä tarvitse.

Ei ole keinoa, jolla kliinisesti diagnosoida ADHD. Jotkut teeskentelevät oireita saadakseen mahdollisesti riippuvuutta aiheuttavan lääkityksen. ADHD:sta on tullut yksi yleisimmistä lasten häiriöistä, ja diagnosoitujen määrä jatkaa kasvuaan niin lasten kuin aikuistenkin joukossa.

Vuoden 2011 kansallisessa tutkimuksessa kävi ilmi, että 15,7 prosenttia Etelä-Carolinan lapsista oli ADHD-diagnosoituja, ja näistä lapsista 80 prosentilla on stimulanttilääkitys.

Helpern sanoo, että kuusi prosenttia Yhdysvaltain kaikista lapsista on ADHD-lääkityksellä. Jotain outoa tilanteessa hänen mukaansa on, vaikka hän toteaakin, että tämä määrä lääkitystä voi olla välttämätöntäkin.

ADHD on mielipiteitä jakava häiriö juurikin sen hoidon takia. Laajimmin käytettyjä ADHD-lääkkeitä ovat reseptillä saatavat stimulantit kuten Adderall, Ritalin and Vyvanse. Nämä ovat II-tasin huumeita, joita viranomaiset pitävät vaarallisina mainitsevat suuren mahdollisuuden väärinkäytöksille. Kokaiini, metamfetamiini, Vicodin ja OxyContin ovat myös II-luokiteltuja huumeita.

Helpern on nähnyt työssään yliopistolla, miten tuhoisia sekä itse ADHD että sen lääkitys voivat olla henkilön elämälle. Hän on omistautunut ADHD-tutkimukselle.

Myös hänen ohjaamansa jatkotutkimusta tekevä Vitria Adisetiyo aloitti työnsä ADHD:n parissa autettuaan köyhiä lapsia ja teinejä, jotka kärsivät kehityshäiriöistä kuten ADHD:sta. Adisetiyo halusi ymmärtää, mitä näiden nuorten aivoissa tapahtuu, ja miten heitä voisi auttaa paremmin.

Helpernin mukaan tiedeyhteisössä on pitkään yritetty löytää yhteys ADHD:n ja rautatasojen välille. Rautaa tarvitaan dopamiinin tuottamiseen ja dopamiinivajeen on epäilty aiheuttavan ADHD-oireet. Veren rautapitoisuuksia tutkimalla ei ole selvinnyt mitään, mutta rautaa aivoissa ei voi verrata rautaan verenkierrossa.

Eräs Helpernin tutkimuksista osoitti MRI-kuvien kautta, että ADHD-potilailla on normaalia matalampi rautataso aivoissaan ja stimulantit auttavat nostamaan raudan määrän normaalille tasolle.

Toisessa tutkimuksessa hänen tuloksensa osoittavat, että aivojen mikrorakenteet kehittyvät eri aikaan ADHD-potilailla kuin muilla, mikä myös voi olla yhteydessä aivojen rautavajeeseen.

Kuitenkaan ei voi varmuudella vetää yhteyttä raudan ja ADHD:n välille, mutta tutkimukset osoittavat tämän yhteyden mahdolliseksi.

“Hyvä uutinen on, että olemme kehittämässä työkaluja, joilla saada tietoa,” hän toteaa. “Huono uutinen on, ettemme tiedä vielä, mitä se tarkoittaa.”

Enemmän tutkimusta tarvitaan, rahoitus vain on kiven alla.

Helpernin oppilas Adisetiyo hakee rajoitusta Donor’s Cure:lta heidän ADHD-tutkimustaan varten. Hän haluaa selvittää, mitä stimulanttilääkitys tekee aivoille, erityisesti kun niitä käytetään esimerkiksi työsuoritusten parantamiseen ei-ADHD-käyttäjillä.

Heidän löydöksensä osoittavat, että stimulantit voivat toimia sen tähden, että ne nostavat ADHD-aivojen rautatasot normaaleiksi, mutta nämä tutkimukset myös aiheuttavat lisäkysymyksiä lääkkeistä.

Vuonna 2014 Yhdysvaltojen terveysviranomaisten tekemässä tutkimuksessa osoitettiin noin miljoonan amerikkalaisen käyttävän psykostimulantteja ei-lääkinnällisiin tai laittomiin tarkoituksiin.



(Kuvassa vasemmalla normaalit aivot, keskellä lääkityt ADHD-aivot ja oikealla lääkitsemättömät ADHD-aivot.)

Adisetiyon mukaan tiedetään lääkkeiden vaikutukset käytökseen, mutta ei niiden vaikutuksia aivoihin pitkällä aikavälillä. Tutkimustuloksilla nostettaisiin tietoisuutta riskeistä, joita sisältyy stimulanttien ottamiseen ilman kunnollista diagnoosia. Hän haluaa selvittää, muuttuvatko ei-ADHD-aivot epänormaaleiksi stimulanttilääkityksen vuoksi.