torstai 26. huhtikuuta 2018

Tuulivoima ei ole eettinen sijoituskohde

Tämä on kommentti Jasmin Hamidin kirjoitukseen.

Olen jo pääsemässä yli voimakkaista reaktioistani tuulivoima-aiheisiin keskusteluihin. Nyt kuitenkin jostain syystä tartuin aiheeseen.

Entisen kotini lähialueille suunniteltiin teollisuusaluetta tuulivoimaloiden pystyttämistä varten. Keskelle suota. Projekti keikautti turvallisuudentunnetta sisimmässäni siinä määrin, etten ole vieläkään täysin toipunut. Sisimmästäni kumpusi erittäin uupunut teksti tänne blogiini vuonna 2016.

Ajatukseni tuulivoimasta kokosin samana päivänä myös faktatekstiksi:

Ekologinen tuulivoima ja rakkauteni syyt top 5

Kaikenlaista tuolta puuttuu, mutta eivätköhän rakkauteni syyt käy tuolta ilmi riittävän selvästi.

En tiedä, mikä on pahinta: yksilöiden oikeuksien polkeminen vai tuulivoiman haitat luonnolle, jotka tunnutaan sivuuttavan täysin.

Kaivostoimintaa (turhaa sellaista) vastustan, ja tällanen buumi rakentaa jättimäisiä laitoksia ei suinkaan vähennä kaivosten tarvetta. Päästötöntä energiaa kun saisi ydinvoimaloistakin, hyvin paljon vähemmällä rakentamisella ja vähemmällä pinta-alalla luonnolta pois. "Uusilla" tekniikoilla joka vanhojen voimaloiden tuottamasta jätteestä - ei tarvetta kaivoksille edes uraanin takia!

On myös harvoja aiheita, joissa näin selvästi raha on pois suomalaisten muusta hyvinvoinnista. Puhutaan vanhuksista ja lapsista, mutta rahat valitaan laittaa sellaiseen energiantuotantomuotoon, joka pärjäisi ilman tukea ja lisäksi pahentaa ilmastonmuutosta välillisesti.

Tuulilaskurin mukaan viime viikolla annettiin tuulivoimayhtiöille yhteensä 1 832 455 euroa. Koko alkuvuonna yhteensä 67,5 miljoonaa euroa tähän kirjoituspäivään ja -kellonaikaan mennessä.

Muusikkona pidän jopa joitakin kulttuurin tukia hölmöinä, mutta tuo se vasta on hölmöyden huippu!

Laitoin Jasminille äsken sähköpostia, koska anonyyminä ei ollut mahdollista kommentoida, ja tämä blogini on ainakin osittain anonyymi.

Epäeettisyyden lisäksi tuulivoimayhtiölle lainaaminen on riski. Nythän tuulivoimatuotanto on (tarpeettomasti) tukien piirissä, mikä takaa tuoton. Tuen päätyttyä yhtiö voi haluta omistuksistaan eroon ja myydä toiselle yhtiölle -> ei samoja tuottoja kun ei enää tukea -> ei lainanmaksua takaisin.

En ole tutustunut Lumituuli Oy -yhtiöön tarkemmin, eikä tätä tule ottaa minään hyökkäyksenä yhtiötä vastaan, vaan mielipiteenäni tuulivoimasta yleisesti.

P.S. Tässä myös se tunnepitoinen teksti.

P.P.S. Jasminin blogissa on nätti pieni kuva tuulipuiston pystyttämisestä. Tältä se oikeasti näyttää (ihan viihdyttävä time lapse) :
https://www.youtube.com/watch?v=84BeVq2Jm88

P.P.P.S. Kommentoi toki, mutta mihinkään väittelyyn mukaan tuskin lähden. Kuitenkin olen jo kirjoittanut yhden YVA-kommentin, josta tuli ELY-keskukseltakin kiitosta ( ! ). (Yhdessä avokin kanssa, joten kaikkea kiitosta en voi itselleni ottaa.) Siitä on pari vuotta, mutta ydinasia ei ole miksikään muuttunut ja tiedonlähteet silloin erittäin huolella tarkistin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristähän päivääni kommentilla! :)