Paluu?

Moikka, kaikki!

Anteeksi, UNOHDIN teidät! Unohdin henkireikäni, blogini! Tarkoittaako tämä, että joku on muuttunut parempaan? En tiedä.

Miten ihanaa onkaan, että tänne oli poissaolon aikana ilmaantunut pari kommenttiakin! <3

Mistä aloittaa kuulumisten kanssa - en tiedä sitäkään! :D Koitanpa lyhyesti:

 

RAHA

Työskentelen tilapäisesti normaaleissa töissä, jotta vaikuttaisin kunnolliselta ja paperilla näkyisi normaali palkkatulo, jotta saisin kalustohankintoihin lisää lainaa 150 000 - 250 000 euroa. Sain takaukset järjestettyä, mutta homma junnaa paikallaan.

Tarkemmin jos ajattelen, niin en varmaan itsekään antaisi itselleni lainaa, jos olisin pankkivirkailija, koska kaikki mitä teen, vaikuttaa vaan ihan pimeältä. Ja on jo valmiiksi asunto-, opinto- ja laajennuslainaa 135 000 heille, plus kaikki omituiset kuviot tuttavieni kanssa. Onpa tuota omaisuuttakin sitä vastaan sitten kyllä niin, että kaiken saisi tarvittaessa nollille kalustoa myymällä.

Palkasta tulee tilille verojen jälkeen 2040 €/kk. Yritys taitaa tuoda 1500 €/kk, ja siitä sitten menee yrityksen menot eli tuo ei ole varsinaisesti palkkani.

Muutin työn takia tilapäisesti toiselle paikkakunnalle. Asumiskustannukset ovat 350 € lainanlyhennys tyhjillään olevasta talostani, 307 € vuokra, satunnaiset muut kulut nuohouksista, sähköstä ja muista. Edellisen laajennuslainan lyhennys on 250 €/kk. Muut kulut ovat tavallista autoa, ruokaa, vakuutusta, kirjanpitäjää, arvonlisäveroa. Ei mitään ihmeellistä, paitsi siis sitten kaikki "projektit". Yritykseen tuleva raha kuitenkin kattaa kaikki menoni aikalailla +/-0, eli pystyisin helposti lyhentämään jättilainaa.

Ensi kuussa on exälle viimeisen 7000 € erän maksu, sen jälkeen vielä korot. Hänhän silloin "palautti" minulle rahat jotka maksoin hänelle talonpuolikkaasta, ja sijoitin ne yritykseni kalustoon. Ex on tässä välissä perustanut perheen ja saanut lapsen, ja heillä on velaton pikkuinen mökki, missä keskenään syrjäytyvät.

Sijoitin hiukan Trinen kautta, ja nyt olen ottanut niitä vähitellen takaisin. En ole vieläkään tehnyt ensimmäistäkään indeksirahastohankintaa, nyt saisi kyllä tulla loppu tälle lykkäämiselle! Mieli vaan sanoo, että asia kerrallaan: uusi laina kuntoon ensin.

 

ADHD & OLO & TOIMINNANOHJAUS

Byrokratia on edelleen hankalaa: kaikki mahdollinen tekemättä ja jäljessä! Mutta tässä se rinnalla suttaantuu joten kuten niin kuin aina ennenkin. Se, mitä en tee, vaan jää tekemättä, ja siitä seuraa korkeintaan rahallinen menetys mulle ja hankalia tunteita asiakkaalle, ei maailmanloppua.

Notion, päiväkirjat ja bullet journal ovat pääasiallinen tehtävänhallintatyökaluni nykyään. Suurin edistysaskel ammattimaisempaan suuntaan yrittäjänä on ollut saada kunnollinen asiakasluettelo viimein kokoon. Notionissa sitä on tosi kätevää pitää yllä, hyödynnän tietokannan kaikkia ominaisuuksia mitä vaan keksin, tägäilen menemään.

Muuten workflowsta: viimein kuuntelin David Allenin Getting Things Done äänikirjana. Koitan nojautua sen oppeihin niin paljon kuin voin.

Arki on hyvää. Olisi hyvät olosuhteet saada asiat paremmiksi, jos vain henkisesti olisin riittävän vahva. Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus "pelastaa tilannetta" ja "tehdä edes jotain", mutta mietityttää kyllä, miten tässä taas käy. Täytyisi lähettää tietoja kirjanpitäjälle, ja lisäksi karhuta ja laskuttaa.

Ylipäätään on tosi vaikeaa olla tekemässä sitä mitä pitää, silloin kun pitää. En koe varsinaista keskittymistä ja ajattelun pätkimistä ylittämättömäksi ongelmaksi, vaan pelot ja muut tunteet. On vaikeaa kohdata hankalia asioita ellei ole ihan pakko ja viimeinen hetki, jolloin kaikki on paljon pahempaa, kuin jos olisin heti vienyt ne asiat huolella loppuun.

Erakkoutta ja sosiaalisuutta on välillä vaikeaa yhdistää, mutta ehkä tasapaino joskus löytyy rauhallisen olemisen ja menevän energisyyden välille. Korona-ajat on tehneet tosi hyvää hyvinvoinnilleni monellakin tavalla. Nykyinen tilanne, missä käyn normaaleissa töissä, ei tee hyvää hyvinvoinnilleni, vaikka töissä onkin ihan mukavaa ja sujuu. Stressaan kohtuuttoman paljon aamuisin ennen iltapäivällä alkavia työpäiviä, ja jännitykseltä on vaikeaa saada syötyä, joten kikkailen mitä kummallisimmin tavoin saadakseni itseni pidettyä ravittuna. Takerrun kuvitelmaan siitä, että tämä on ehkä elämäni viimeisin vuosi ikinä, kun teen normaalia työtä. Sehän ei varmaankaan ole totta: jos ja kun valmistun fyysikoksi, saatan sitä työtä tehdäkin hetken.

YRITTÄJYYS, MUUSIKKOUS, FYYSIKKOUS

Teetin yritykselleni nettisivut. Äänitytin albumillisen biisejä levyäni varten. Kumpikin erittäin rahaavieviä projekteja, levytys tulee minun luonteellani vieläkin kalliimmaksi kuin se muuten olisi. Keikkamatkoja teen pari pikkuruista vuodessa.

Hengailin kansanopistossa tekemässä musaa, sitten tuli korona. Palasin hengailemaan mökkiini ja tein sieltä käsin korona-aikana fysiikanopintojani minimaalisesti eteenpäin. Korona ei vaikuttanut yritystoimintaani.

Kaaosta, säätöä, rahanmenoa. Koen olevani maailmankaikkeuden pahin poukkoileva lusmu, vaikkei se olekaan koko totuus. Menenhän päättäväisesti valitsemaani suuntaan, joka ei ole varsinaisesti muuttunut vuosiin.

 

MINÄ & IHMISET

Uutena tulokkaana elämääni ovat saapuneet skandaalit: syksyllä möläytin töissä pienille lapsille liian pelottavia juttuja, kerran lipsahdin käyttämään vaarallisia työvälineitä ilman turvallisuussuunnitelmaa, ja tänä keväänä kohahdutin uudella työpaikalla tekemällä lastensuojeluilmoituksia "pikkujutuista" ja kommunikoimalla niistä koteihin paskasti. Mitä, miksi, mistä tämä tuli?! Kaikkihan menee mulla paremmin kuin ennen, niin itsehillintä kuin kommunikaatiokin. Miksen aiheuttanut skandaaleja 10 vuotta sitten?

Uusi tulokas on myös uusi poikaystävä, jonka kanssa olen kohta ollut 2 v. Suhde on etäsuhde, välissä on useita satoja kilometrejä. Tosi omituista seurustella jonkun "normaalin" kanssa. :D En osaa kommentoida suhteen tulevaisuutta mitenkään, jos yhtään koitan miettiä ja päättää jotain, niin ajattelen itseni ihan solmuun ja alkaa ahdistaa. Juuri nyt on näin ja elämä on hyvää.

Siinä "lyhyesti".

Mitäs sulle kuuluu? Kerro kommenteissa! Ja hauskaa viikonloppua! :)

Ihan minä itse

Olen aina sanonut, ettei mikään saavutukseni tunnu omalta ja ansaitulta. Kaiken, mitä olen saanut, olen saanut liian helposti ja sattumalta. Toisaalta olen ollut kokonaan ilman montaa asiaa, kun en ole koskaan niitä järjestelmällisesti tavoitellut, tai prosessi on jostain syystä jäänyt kesken, kun on pitänyt mennä sammuttamaan taas jotain uutta tulipaloa. Tai on tullut jokin uusi innostava juttu eteen, joka on jyrännyt kaiken entisen. Ja mitä muita näitä syitä oikein onkaan.

Mutta tiedättekö! Nyt olen saavuttamassa jotain suurta ihan itse! Enkä vain yhtä tai kahta asiaa, vaan montaa kerralla!

Vuosien maanittelu, vuosien taktikointi, vuosien asennemuutos. Sinnikkyys ja typerältä tuntunut päänsä seinään hakkaaminen. Muiden tuomitsevien äänten kuuntelu hankaluuksia kohdatessani, mutta aina oma varmuus nousta ylös ja yrittää vielä kerran.

Mistä puhun, on kuntosali- ja kotitreenirutiini. Ja mitä en ole aina osannut arvostaa, tai olen vaatinut itseltäni liikoja: riittävät päivittäiset kävelymäärät.

Punttiskäynnit ovat vasta alkutekijöissään, mutta aistin voiman taustalla, niin vahvan, että uskallan jo reimuita. En voi sössiä tätä enää tässä vaiheessa. Käyn uuden koulun opiskelukavereiden kanssa, en usko että voin luistaa. Miten tärkeitä tukiverkon olemassaolo ja sopivan kannustava sosiaalinen paine ovatkaan! Kotitreenit taas kumpuavat jostain sisältäni, hauskana omana juttuna.

Minulla on vuosien varrella ollut kaikenlaisia erikoisia minitreenejä ja tapoja itseni houkutteluun liikunnan pariin. Nyt se kantaa hedelmää, ja juuri näin sen kaiken pitikin mennä. Minussa on nyt valmiiksi ihan itse sisäänrakennettu liikuntarutiini, toimivat raamit. Pieniä paloja tekemällä sain aloittamisen kynnyksen matalammaksi, opin tavan. Nyt niihin raameihin on ollut helppoa ujuttaa uusia juttuja, aiemmin ajatuksenakin mahdottomilta tuntuneita juttuja. En ole voinut tehdä enempää kuin mihin olen ollut henkisesti valmis, ja matkan varrella mieleni on kypsynyt. Olen valmis seuraavaan vaiheeseen.

Henkisestä puolesta olisi mukava kirjoittaa lisääkin. Hidas on prosessi ollut, mutta onneksi on ylipäätään ollut.

Onnistumisentunne taitaa olla minulle harvinaisempi kuin luulinkaan, ainakaan näin vahvana. En myönnä mitään huijarisyndroomaa, ei minusta saavutuksilla tarvitse olla yhteyttä "ansaitsemiseen". Mutta myönnän etten koe tietoisilla valinnoillani ja taktiikoillani olleen aiemmin näin vahvaa yhteyttä johonkin saaavutukseeni. Ja mahtava tunne tämä on - minä ihan itse tämän aiheutin!

Hyvä vai huono - syysanalyysi

Mietin viimeksi, miksi tämä syksy olisi yhtään erilainen. Näin arvelin (suluissa, kuinka kävi):

Suurimmat esteet:
- Töiden ja opintojen yhdistäminen (juu, ongelma, työn alla)
- Miesasiat (ei lainkaan ongelma, ansaitsisin suorastaan ansiomerkin säilyneestä toimintakyvystäni ja miesten ja asioiden aisoissa pitämisestä, haha)
- Priorisointi opintojen sisällä (ei ongelma - skippasin hetkeksi koko yliopiston, ja valikoin uudesta koulusta vain olennaisimmat jutut työn alle.)

Suuria toiveita nostattavat seikat:
- Unirytmi, vireydensäätely, ruokarytmi (toimii, mutta työtä vähennettävä, jotta unirytmi toimisi vielä paremmin)
- Työn jaksotus (juu, mutta 0,5 - 1,5 työpäivää viikossa on liikaa, ainakin nykyisellä tavalla toteutettuna)
- Kodin ympäristö tuttua (en ole asunut yliopistokaupungissa enää. Mutta uusia opintoja on auttanut, että uusi paikkakunta tuli nopeaan tutuksi.)
- Virastoasioiden hoito vs. koulupäivät (väärin, edelleen menee sinne tänne juoksemiseen aikaa opinnoilta)
- Exän asioiden miettimisen väheneminen (juu, koitan luottaa että uusi tyttöystävä olisi hyvä tyyppi ja hoitelisi miettimiset. Mutta olen autellut muutoissaan edelleen. Ja vähän huolettaa, miten pärjäävät raskauden ja keväällä syntyvän vauvan kanssa, mutta koitan luottaa enemmän ja huolehtia vähemmän.)
- Realistisemmin omiin voimavaroihini mitoitetut suunnitelmat (juu, mutta vähennettävää on)
- Määrätietoisuus tehtävien palautuksissa (en ole ollut yliopistolla)
- Kilpailuhenki (ei, mutta toisten yllättämis- ja järkyttämishalut ovat kovat, tahtoo tehdä vaikutuksen!)
- Rajat (kyllä, ja lisää luon, vähentäminen kunniaan!)
- Parempi rakenne -> ilmavuutta ja aikaa päiviin (kyllä)
- Omegat, oluthiivat, omat aivokemiat (noh, usein jollakin väärällä asunnolla, eri paikassa kuin minä...)
- Tekniikka ja välineet ovat ja toimivat (yrittänyt olen, mutta aina jotain hajoaa ja entisiä vielä korjaamatta ja hankkimatta ja huoltamatta)

Lisäisin listaan uusia juttuja, jotka vaikuttavat plus- tai miinussuuntaan:
- Työt ylipäätään (haittaavat suuresti ajatusten keskittämistä opiskeluun)
- Esineistä huolehtiminen (kaikenlaista huollettavaa ja korjattavaa ja hankittavaa on ihan koko ajan!)
- Auttelu (vähennettävä, etenkin toisten muutoissa auttelua. Toisaalta uuden koulun yhteisössä auttelu on ollut antoisaa ja tuonut joukkoon kuulumisen tunnetta.)
- Joon sanominen (muistettava kieltäytyä enemmän - uutta ei voi ottaa ellei vanhasta vähennä)
- Syysflunssa (haitannut vähän kaikkea)
- Huomaamatta rakentunut liikunta- ja kuntoilurutiini (käyn salilla ja teen kotitreenejä - oho!)

Entä jatko?
- Ansaitsen nauttia elämästä, ansaitsen keskittyä itseni kehittämiseen. -> Tein päätöksen lopettaa opetustyöt kokonaan.
Sivutuotteena toivon syntyvän stressittömän, palkitsevan elämän. Vapaana, arvojensa mukaisesti. Univelattomana, kun julkisissa kulkuvälineissä nukutut yöt vähenevät. Ajatukset itselleni tärkeissä asioissa, tai yhteisölleni.
- Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen - muistutan itseäni minimalismista, joka on minua ennenkin auttanut, mutta sittemmin johonkin unohtunut.

Voimia syksyyn! <3

Miksi tämä syksy olisi yhtään erilainen?

Niin, pessimistin vai optimistin puheenvuoro, kumman kirjoittaisin?

Puhun opinnoistani.

Olen kyllästynyt perustelemaan, miksi kaikki on nyt niin eri tavoin kuin ennen. En taida enää luottaa omaan sanaani. Se kai tässä eniten mättääkin.

Perusteita parempaan alkuun kerrankin olisi. Ennusmerkkejä kapuloista rattaissa kyllä myöskin.

Suurimmat esteet:
- En pysty täysin jättämään entistä työtäni, koska en halua. Haluan tehdä musiikkia, vaikka opiskelenkin fysiikkaa. Siksi aloitan uusia musiikkiopintoja fysiikan rinnalle, mikä kuulostaa fysiikan kannalta vähintäänkin huolestuttavalta.
- Yhtään mikään miesasioihin liittyvä. En onnistu pitämään ajatuksiani laskemisessa, jos olen sitä mieltä, että on akuutimpia, isompia ratkottavia asioita meneillään. En, vaikka kuinka yritän. Vahva itsenäinen aikuinen nainen ei saisi näin kirjoittaa, mutta niin se vaan on.
- Epävarmuus tärkeysjärjestyksestä. Korottaako vanhoja arvosanoja, suorittaa rästikursseja vai mennä niille kursseille, mille muutkin? Kuinka pitää motivaatio juuri niissä kursseissa, jotka valitsen, eikä poukkoilla toisiin aihepiireihin?

Suuria toiveita nostattavat seikat:
- En usko missaavani luentoja jatkuvan pommiin nukkumisen vuoksi, kuten keväällä. Unirytmini on kunnossa, vireydensäätely toiminee muutenkin joten kuten ainakin alkusyksyn. Olen oppinut viimein kunnioittamaan tiettyä ruokarytmiä myös, joten siinäkään ei ole uneen ja siten opintoihin vaikuttavaa ongelmaa.
- Työn jaksotus. Tietyt yksityistunnit ihmisten kodeissa lakkasivat kokonaan, ja yhteistyöt eri laitosten ja muiden kanssa rajasin tarkasti, ja ne menevät jossakin määrin jaksojen mukaan. Joinain viikkoina työhön menee puolitoista päivää, joinakin vain puoli.
- Ympäristöt alkavat olla tuttuja. Hahmotan, miten asunnoltani kannattaa kulkea yliopistolle, missä ovat vakiokauppani jne.
- Ei mene koulupäiviä hukkaan turhaan virastoissa juoksemiseen, ja ties missä, kun ei tarvitse selvitellä asuntoasioita ynnä muita.
- Eksäni muutti toisaalle ja vaikuttaa sen verran hyvinvoivalta ja on uudessa suhteessa ja aloittelee uusia opintoja, että tuskin menee hirveästi energiaa hänen asioidensa miettimiseen missään muussa kuin positiivisessa mielessä.
- Suunnitelmani ovat realistisempia. Ymmärrän, etten voi koittaa suorittaa kerralla kovin paljoa, mutta riittävästi tehtävää kuitenkin täytyy olla.
- Yleisesti ottaen olen määrätietoisempi. Uskon palauttavani tehtäviäni jämptimmin kuin aiemmin.
- Vanha kilpailuhenkeni on herännyt.
- Pidän rajani paremmin.
- Siitä huolimatta, että uusia juttuja on tullut mukaan, on minulla mielestäni enemmän ilmavuutta ja aikaa päivissäni, sillä parempi rakenne tuo henkistä vapautta. En niin stressaa, että pitäisi olla tekemässä muuta juuri sillä hetkellä.
- Useisiin edellä mainittuihin liittyen vielä se, että viimein on omegat ja oluthiivat kohdillaan, ja sekin auttaa ajattelemista ja tekemistä aikalailla! Lisäksi vielä se, että olen liikkeellä ihan "omilla aivokemioilla" eli luotan, että olen palautunut hoksottimien käytössä takaisin parempaan päin.
- Tekniikka pelaa, ja muut välineet. Minulla luultavasti tulee olemaan opiskeluvälineet mukana, toisin kuin viime syksynä, jolloin puuttui läppäristä ja laskimesta lähtien kaikki. Ensinnäkin ne nyt ylipäätään ovat, ja toisekseen ei mene aikaa ja energiaa niiden hankkimiseen.

Aika olennaisiakin juttuja iso osa noista. Katsotaanpa, kuinka minun tänä lukuvuonna käy!

Änkyröintiä ja käänteistä ajattelua, osa 1

Jaa-a, ja taas mennään, pohdintojen pariin nimittäin. Tai jos tarkkoja ollaan, niin suoraan lopputulemien äärelle.

Sanotaan, että tavoitteensa on hyvä konkretisoida ja vaikka sanoa ääneen, jotta ne toteutuisivat.
- Olen kuitenkin oppinut netistä ja käytännöstä, ettei tavoitteitaan saa sanoa ääneen, sillä muuten sosiaalisen palkinnon saa jo ennenaikaisesti. Unelmakartat ja muut hömppäsignaalit alitajunnalleen kuitenkin ovat ihan hyvä juttu, samoin salaiset omat motivaatiolistat muistutukseksi puuhien syistä, vaikkapa piiloon vaatekaapin oven sisäpinnalle kiinnitettyinä. Erityisesti minun kaaoksentäyteisessä elämässäni olisi tärkeää olla liikoja puhumatta, kun tulee niin helposti teilatuksi ajoittaisen häsellyksen, lykkäämisten ynnä muiden vuoksi.
- Esimerkki: fysiikan alalla mulla on niin huikeita haaveita, ettei niitä vaan voi sanoa ääneen. Ainoa mitä sanon, on ”sanokaa minun sanoneen, että jotain suurta tapahtuu vielä”.

Sanotaan, että ei ne suuret tulot vaan pienet menot.
- Minun elämässäni suuremmat menot näyttävät aiheuttavan motivaation nostaa tulojani.
- ”Törsäysmielialassa” ostelen herkemmin työvälineitä, palveluja ja materiaaleja, joiden avulla saan parannettua rahavirtojanikin.
- Huomion suuntaaminen isomman mittakaavan asioihin tuo minulle paremmin tuloja. Kituuttaminen vie voimia ja tappaa luovuuden. Aika on rahaa - hetki, jonka ajattelin pikkusummissa säästämistä, on poissa ajasta, jolla olisin voinut olla ajattelemassa suurten summien houkuttelemista.

Sanotaan, ettei miehissä ja naisissa nyt niin paljon eroa ole.
- Minä sanon, että miehet ovat eksakteja ja haluavat tavoitteenasettelussaan selkeän päämäärän. Naisten päämäärät ja toimintatavat ovat ennemminkin tilastollisten tieteiden parista. (Ainakin minun.) Siinä on iso ero. Kyllä, väitän näin ihan vaan koska ajatus kerran pälkähti päähäni enkä enää saa sitä pois. Ei mitään tieteellistä taustaa. Miehiä on ollut paljon helpompi ymmärtää sen jälkeen, kun aloin ajatella miehen olevan erityistapaus naisesta. :D Siis tietynlaiseen hormoonihuuruun/-huuruttomuuteen jumahtanut nainen, ikään kuin. No joo, ehkäpä joskus tulen siivoilemaan sanojani...

Muistikirjani ja kalenterini ovat kuulemma ihan hyvä harrastus ”kunhan niihin ei mene liikaa aikaa”.
- Minun väitteeni on, että tehokkuuteen pyrkiminen lopulta luo suurinta tehottomuutta. Mieluummin koko elinaika tehokkaasti kuin yksi asia! Minulle ison mittakaavan tehokkuus ei lopulta ole sitä, että tietty asia hoitui nopeasti. Tehokkuus on sitä, että yksi aikayksikkö tuo mukanaan mahdollisimman paljon oppia ja merkitystä. Siis yhtä elämääni kohden mahdollisimman monta haluamani kaltaista elämystä ja saavutusta mahdutettuna, niin paljon ”kaupanpäällisiä” kuin irti lähtee! Asiat, joita tehdessä väliin ei onnistu limittämään myös muita asioita siten, että kokonaisuus rullaa, eivät mahdu menoon mukaan. Ei mitään käkiä tähän pesään, kiitos! Tämä oli oikeastaan aika tärkeä oivallus, ja tuli mieleen tuossa samalla lauseita kirjoittaessani. Niinhän se on. Tällä hetkellä etsin tapaa opiskella ja tehdä työtä siten, etteivät opinnot tai työ olisi se käenpoika, joka työntää kaikki muut elämän osa-alueet pesästä ulos.
- Tietysti voi olla vaikeaa käsittää, että tehokkuuttani eniten parantava työväline samalla onkin aikasyöppö. Tällaista se vain on, kun toimii poikki tieteiden ja taiteiden alojen, ja ottaa jämätkin asioistaan ja ajatuksistaan hyötykäyttöön. Siinä on alitajunnalle paljon prosessoimista, enkä usko että pystyisin tietoisella järjellä pitämään tätä kaikkea hanskassa. Nimenomaan ideoiden ja tunteiden nappaaminen muistiin pitkin päivää on minusta erittäin olennaista. Siellä joukossa tulee esiin paljon ”seuraavia askelia”, joita en olisi muuten hoksannut. Itsensä kuunteluun on tietysti paljon eri keinoja, tämä on minun. En olisi lapsen seurassa kuuntelematta häntä ainakin välillä aktiivisesti - miksi olisin itseni seurassa kuuntelematta itseäni aktiivisesti, erikseen asialle aikaa ottaen, moneen kertaan pitkin päivää?

Sellaista jälleen yön tunteina. Lisäyksenä vielä, että yhä useammin mieleeni on tullut nettipresenssini siivoilu, myös puolianonyymin. Sekavia ex tempore -höpötyksiä ja raha-asioidensa levittelyä - viisas ihminen pitäisi molemmat yksityisinä asioinaan. Tarkoittaa, että tässä blogissa vähintään sisällön siivoilu on ohjelmassa seuraavan vuoden aikana.

Pankkikäynti, ja mitä sitten tapahtui

Minä en ole mikään viisas ihminen. Sanon sen nyt ihan suoraan. Fiksuus ei tuo viisautta.

Sen sijaan olen aika kipakka täti. (Sitä ikää odotellessa, kun voin mäiskiä ohikulkevia kolttostentekijöitä sateenvarjollani, haha.) Lesoilu ja uhoaminen vielä kaupan päälle, vailla sen suurempaa näyttöä.

Viime aikoina pankkineuvottelut ovat alkaneet vaikuttaa paikoilta, joita kannattaisi edellä mainituista syistä välttää.

Nimittäin hävettää! Etenkin, jos olen jo käynyt saman ihmisen pakeilla kaksi vuotta aiemmin eikä sen jälkeen ole tapahtunut mitään uutta.

Olen vieläpä maailman surkein neuvottelija. Lähestymistapani pankkiasiakkuuksiin on kuin nykyisin miesasioihin - parasta koittaa napata mut lennosta ennen kuin muut kerkiää! :D En minä jää vertailemaan ja pyörittelemään, se on siinä tai sitten ei. Johtamisen oppaissakin tämä on mainittu , tee ratkaisu, etene, uuden tilanteen vaatiessa tee uusi ratkaisu, etene.

En hae maailman parasta korkoa ja viilaa ehtoja. Haen ihmistä, joka hoitaa asian. Eli minulle lainan. Valmiiksi. Nyt.

Kävi sitten niin, että kirjoitin kirjoittamiseni tutulle virkailijalle sähköpostiin ennen tapaamista. Melkein olisi voinut hävettää, mutta toisaalta en väittänyt liikoja, kerroin vain mitä omistan ja mitä minulle sillä tulee vuosittain. Kerroin, että takaajani mielestä toisesta pankista saadussa tarjouksessa oli täyden takauksen huomioon ottaen aivan liian suuri korko, vaikka olisi hän sen kelpuuttanut. Kerroin, että minulla on toisessa pankissa ollut jo kaksi yritystä hoitaa asia loppuun, ja takaaja kummallakin kerralla jo varmuuden vuoksi mukana. Että jo on kumma, kun asia ei siltikään valmistu!! Ja mitä nämä kaikki osuus/jäsenyys-jutut on olevinaan, ja kokonaisasiakkuuden siirtoakin haluaisivat, että miettisin. Mikä siinä asian hoitamisessa loppuun on niin vaikeaa?!

Toki ilmaisin asiani hieman diplomaattisemmin. Sitä en tainnut kirjoittaa, että otti päähän ne sen seitsemän eri virkailijaa, että yksi hoitaa yritysasioita, toinen yksityisasioita, ja joku eri henkilö ilmeisesti vielä arvo-osuustiliä perustamaan, plus että heidän vaatimaansa minua epäkiinnostavaa jäsenyyttä ei voi siinä naamatusten tehdä, mutta ei myöskään kassalla, joka on vaan pari tuntia auki, en edes muista että missä ja miten se sitten olisi pitänyt tehdä.

Sen jätin mainitsematta, että oma vikani oli ettei minulla ollut mukana passiani, olisi sujuvoittanut edes hieman.

Menin pankkiin, ja tapahtui seuraavaa:

Saavuin 5 min myöhässä, koska ajomatkalla puhelimeeni tuli pyytämättä kesätyötarjous, johon ajattelin että on kohteliasta heti vastata. Kerroin tämän.

Istuimme alas ja aloimme tarkastella tilannetta. Möläytin salaisuuteni, kuten sen, että eksäni antaa minun sijoittaa asuntokaupasta saamansa rahat pariksi vuodeksi miten haluan, ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä.

Lainoja tarkastellessamme virkailija ei sanonut kertaakaan sanaa ”euribor” eikä minun tarvinnut vääntää mistään asiasta eikä perustella mitään. Halusin turvallisuussyistä kiinteän koron, sillä maailman tilanne kun on mitä on niin kuka nyt mitään muuta harkitsisikaan. Niin sinulla on ollut tasalyhennys, minulle todettiin, eikä se ollut mikään ongelma ja mikä tärkeintä, asiasta ei tarvinnut keskustella puolikastakaan lausetta enempää. Tiedän, mitä haluan, ja todella arvostan kun sen pankista saan, erityisesti aikaani tuhlaamatta!

Lipsautin kritiikkiä kilpailevaa pankkia kohtaan. ”Paljonko ne kuvittelevat aikani arvon olevan”, mesosin, ”kaksi visiittiä jo, plus ajo sinne, ajo takaisin, yhteydenotot, kahdeksan tuntia siinä jo yhden lainan takia, puhumattakaan kaikesta pohdinnasta ja miettimisestä, mikä syö kapasiteettiani eikä tällä menolla ikinä lopu!” ”Ja kaikki se pikkuasioiden jauhaminen”, jatkoin, ”ei näillä summilla kilpailuttaminen kannata, menetän työajan mukana rahaa enemmän siinä kuin paremman koron saamalla saisin!” (Ainakaan minua ei voida syyttää itsekeskeisyyden puutteesta tai oman aikani aliarvostamisesta.)

Minulle ehdotettiin samaa lainamäärää samalla takauksella kuin kilpailevasta pankista, mutta 5-7 vuoden sijaan 20 vuotta, virkailijan mitenkään jarruttelematta haluamaani summaa. Kilpailevassa pankissa olin sitäkin joutunut väkisin hilaamaan ylöspäin, vielä jopa takaajan läsnä ollessa, minun ja takaajan yhdessä ääneen todetessa että eihän se pienempi summa riitä yhtään mihinkään. Kilpailevan pankin virkailijalla oli lieviä vaikeuksia sitäkään käsittää. Kumma kun ei pankille raha kelpaa! En tajua. Joku pankin yleinen ohjeistus varmaan.

Tarina jatkuu.

Asuntolainani marginaali nousi, koska halusin vaihtaa kiinteään. Mielessäni on naapurin kertomukset lama-ajan päätähuimaavista kaksinumeroisista koroista, en aio ottaa mitään riskejä. Mun riskikäsitys on keskimääräistä realistisempi, en tajua miksen luottanut tähän vaistoon jo silloin aiemmin.

Yllättäen asuntolainan todellisessa vuosikorossa ei ollut paljoakaan eroa euriborin ja kiinteän välillä! Tarkoitan, että prosentuaalinen ero jäi pienemmäksi kuin pelkkien marginaalien vertailussa. Ainakin, jos pankin laskuri toimi, en ole nyt omilla aivoilla ajatellut tätä tänään kovin pitkälle.

Muun käyttötarkoituksen lainaan pankista numero 2 tarjotaan jo kättelyssä alle puolet pienempää marginaalia kuin ensimmäisestä pankista!

Kokonaistilanteeni ymmärrettiin täysin. Neuvottelija kysyi minulta oma-aloitteisesti, haluanko asuntolainaani 2 v lyhennysvapaata, jotta voin käynnistää yritystoimintani laajentamisen kunnolla. Sanoin, ”kyllä kiitos”, ymmärtäen myös mitä se kokonaissumman kannalta tarkoittaa.

Tässä pankissa asiointiani ehkä helpotti, että asiaa olin pohjustanut jo pari vuotta aiemmin. Virkailija oli tuttu. On aina hyvä lähtökohta puhua pankissa, jolle on jo näyttänyt hoitavansa lyhennykset säännöllisesti.

Lopputuloksena lyhennän seuraavat kaksi vuotta 200 € / kk lainaa, jonka suuruus on vanha asuntolaina+uusi asuntolaina+remonttilaina+sijoituslaina yhteensä 115 000. Sen jälkeen 500 € kieppeillä yhteensä kaikkien lainojeni lyhentäminen, paitsi opintolainan lyhennykset eivät ala vielä silloin.

Minun tilanteessani ratkaisee nimenomaan kuukausilyhennyksen suuruus. Tuottavuuden kannalta on merkityksellistä, että saan entistä pienemmällä ”kuukausihinnalla” (305 -> 200) muhkeasti isomman potin käyttöön (115 000:sta kun vähentää, mitä minulla nyt on kiinni asunnossa, jää minulle silti sijoitettavaksi 87 000 €.)

Eli sijoitettavaksi tarkoitetun rahan lisäksi sain menonkevennyksen. Ainakin täytyy todeta, että pankissa ymmärrettiin, miten tätä asiakasta miellytetään, ja se onkin tärkeintä heti sen jälkeen, että asiat hoidetaan. Ensimmäisessä pankissa ei osattu kumpaakaan.

Tällaisia me naiset ollaan. On saatava juuri se, mitä halutaan. Jos halutaan pinkkiä ja kimallusta, niin niitä myös sitten pitää olla eikä joku vähän sinne päin kelpaa, ainakaan mikään ”järkevä”, ainakaan jos se ei edes ole oikeasti järkevää. Pitää saada se, mitä haluaa, ja se jo itsessään on arvo, josta kannattaa maksaa.

*Tästä välistä poistettu lisämöläyttelyjä, yksityiskohtia ja disclaimereita.*

Palasin takaisin pankkireissulta. Kuuma, ihana päivä. Pihalla käyskennellessäni soitin pankkiin nro 1 ja ilmoitin, ettei tarvitse vaivautua miettimään loppuun laina-asioitani, en ole enää kiinnostunut. Toisesta pankista tuli niin hyvä tarjous, ettei huvita alkaa edes harkita kilpailuttamista.

Puhelinpalvelija tuntui yllättyvän, että ylipäätään näin ystävällisesti viitsin toimia, että sellaista ilmoitan. (No, kai siitä nyt sellaisessa pankissa yllätytäänkin, missä toisten ajan tuhlaaminen tuntuu olevan kiinteä osa liiketoimintaa.)

Pyysi palautetta. Yllätettynä olin jonkin aikaa vähän pasmat sekaisin, mutta sain jotain kakistettua ulos, ja sitten vähän lisää. Paljon muutakin kuin tähän tekstiin kirjoitin. Luonteelleni en mitään voi, kovasti koitin kiitelläkin asiakaspalvelijoita ja toistelin, etten kyllä ole mikään ihan tavallinen asiakas ja ymmärrän, että joihinkin tilanteisiin minun olisi itse pitänyt valmistautua paremmin.

Minua nauratti, kun puhelimesta sanottiin: ”Siis kiitos, näin kattavaa, yksityiskohtaista ja selkeää palautetta harvoin saa! Laitan tämän organisaatiossa ylöspäin. Siis en tähän konttoriin/haaraan, missä asioit, vaan ihan kunnolla ylöspäin, tästä on kyllä hyötyä meidän koko maan kattavassa organisaatiossa! Huh, onpa pankeilla eroja, itse vain täällä yhdessä olen työskennellyt ja muista tiedän sen, mitä nettisivuiltaan olen vilkuillut.” Toivoteltiin hyvät kesäpäivät.

Siinä +26-29 asteen helteessä takapihalla hikoillessani tulin katsoneeksi valkoisia minishortsejani ja vaaleansinisiä pitsirintaliivejäni. Kai sitä yleensä ollaan jotenkin vähän eri tavalla pukeutuneita, kun lähetetään vahingossa rivien välissä maan suurimpiin kuuluvan pankin huipulle terveiset, että teidän pankkinne on muuten jähmeä ja hukkuu omaan isouteensa, muutenkin hieman turvattoman ja epäluotettavan tuntuinen, ja että minä kyllä tietäisin, miten sitä teidän pankkianne paremmin johdetaan. Ens kerralla solmio.

Johtoryhmäkutsua odotellessa. :)

Ken itselleen kuoppaa kaivaa, se sijoitukset ulkoistaa

Blogistani on saattanut käydä ilmi, että olen kaiken muun lisäksi melkoinen downshiftari.

Änkyrä, vastarannankiiski, oman tiensä kulkija.

Tuttavapiirissäni on muutama samanmoinen.

Joukkoon mahtuu rikkaitakin, joista erään luona olin käymässä. Puheltiin ohimennen asioista, sivuttiin hänen osakevarallisuuttaan (7-numeroinen luku), joka keskittyy pariin pörssiyhtiöön.

”Oikeastaanhan minun kannattaisi ottaa lainaa loppujakin osakkeita vastaan ja sijoittaa ne rahat”, hän sanoi, ”mutta en mä jaksa.” Jaaha, sopii kyllä tämän tyypin luonteenkuvaan. ”Sen sijaan menen kaivamaan tuota kuoppaa tuolla!” Naurahdin ja sanoin: ”Niin, tätähän tämä elämä on. Minäkin käyttänyt tolkuttomat määrät aikaa mansikanrönsyjen siirtämiseen ja istutteluun viime aikoina. Jotain pientä projektia aina olla pitää!”

Yhdessä todettiin, että siinä kai se juju onkin. Saa olla välittämättä paskan vertaa, saa möyriä pihalla jos huvittaa.

Kuinka olemme tilanteisiimme päätyneet? No tietysti tekemällä just sitä, mitä huvittaa. Luottamalla omaan tiehen. Omalla kohdallani se ei ole käynyt mitenkään sattumalta, vaan olen pitänyt kirkkaana mielessä kerran saamani elämänohjeen, jonka mukaan kannattaa valita elämän risteyksissä aina mielekkäin suunta.

Kumpikin olimme tyytyväisiä tilanteisiimme, vaikka koimme kyllä paineen siitä, kuinka ”kuuluisi” asiat tehdä. Enemmän on enemmän, huutaa joukko. Kuitenkin siinä hetkessä meille kummallekin riitti se, mitä juuri nyt on. Enemmän voi tavoitella, mutta sillä on rajansa, kuinka paljon möyrimis- ja kuopankaivamisaikaa kannattaa raha-asioiden järjestämisen vuoksi menettää!

Koska minua suuresti huvittaa sijoitella tuttavien rahoja omieni lisäksi, sanoin: ”Kyllä minä voin sinulle sijoitussuunnitelman tehdä, indeksirahastoja ja ootas, täytyy tutkailla blogeista ja muistiinpanoista kuinka tämä kannattikaan tehdä. Toteutat sitten jos haluat.” ”Siitä vaan,” sanoi hän, ”ja summahan voi olla mikä vaan.” Minä: ”Miten niin mikä vaan? Eihän se nyt ihan mikä vaan voi olla!” ”No ei, mutta tee vaikka tuhannella ja skaalataan myöhemmin sen mukaan, mitä on käytettävissä.” ”Ok, no minäpä teen, mutta en nyt ihan heti, täytyy lukea tenttiin ja on kaikenlaista muuta mietittävää. Ja kesä!” ”Juu, ei kiirettä!” totesi hän, ja lähti kaivamaan kuoppaansa.

...

P.S. Erittäin hankala tämä kuopankaivamissymboliikka tässä nyt! :D

Miehet, osa I

Huh huh, kun aloinkin kirjoittaa isosta aiheesta!

Nimittäin miehet.

Teksti vain paisui ja paisui. Jokainen uusi mieleen tullut asia tuntui liittyvän edellisiin, joka kohtaan jotakin piti täydentää. Lopulta en enää tiennyt, mikä on oikeasti tärkeintä, en ole enää edes ihan varma, mikä päämotivaationi kirjoittamiselle oli, kun aloitin.

Otetaanpa siis hieman takapakkia, ja kirjoitetaan johdanto. Tai tiivistelmä, miksikä sitä kukakin haluaa kutsua. Tai spoileri. :)

Minusta miesten ja naisten pitäisi opetella toistensa syvimmät eroavaisuudet suurella huolellisuudella. Mielellään luotettavista lähteistä, minulta siis! ;)

Inspiraationa pohdinnoilleni ovat olleet erinäiset viimeaikojen tapahtumat elämässäni ja tuttavapiirissäni. Taustalla on myös paljon pidemmällä aikavälillä oppimaani.

...

Väitän seuraavaa.

Miehet ovat avoimia kirjoja. Miehiä on mahdollista lukea hyvin tarkasti, kun on nopea ja tarkkasilmäinen, erityisesti tilanteissa, joissa mies yrittää piilottaa tunteensa/tavoitteensa.

Miehistä voi muun muassa lukea, miten he jatkuvasti puntaroivat heidän välistään hierarkiaa, joka määrää kaiken. Hierarkia on kuitenkin tarpeen, jotta miehet pystyvät toimimaan maailmassa keskenään. Hierarkian perusteella määritellään, mitä kukakin mies ansaitsee.

Hierarkiassa edetään ahkeruudella, ja miesten on hyvin vaikea asemoitua tilanteissa, joissa ratkaisevatkin synnynnäiset ominaisuudet eivätkä vain vaivannäön määrä. Suo, kuokka ja Jussi on se, minkä perusteella pitäisi saada raha, naiset, status ja kaikkien lajien maailmanmestaruus. Palkkion kuuluu olla suhteessa yrittämisen ja työn määrään.

Ansaitsemisjärjestelmä on hyvin monimutkainen. Pätevyys ei yleensä ole se tekijä, jolla määritellään, kenelle tällä kertaa sallitaan saavutus, esimerkiksi nainen tai paikka johtoryhmässä. Reiluus on kaiken a ja o, ja on reilua, että kukin vuorollaan hyötyy hieman, ja vastapalveluksia tehdään.

Mies myös avioituu sellaisen vaimon kanssa, jonka kokee ansaitsevansa (mikä ei tarkoita, että rakkauden määrä olisi yhtään vähempi). Miehen huomatessa, että joku toinen on saanut rinnalleen naisen, joka on niin upea, että lähestyminen on selvästi rikkonut ansaitsemisen herkkää säännöstöä, miestä kyllä harmittaa ja se näkyy naamasta.

Miehen täytyy saada metsästää, tai hän ei ole tyytyväinen saavuttamaansa asiaan, mutta hän on tarkka siitä, että tähtäimessä on vain asioita, joita hänellä on ansaitsemisen säännöstön mukaan oikeus tavoitella.

Miehet antavat suuremman painoarvon miehen kuin naisen mielipiteelle. On tärkeämpää, miten hän oman tulkintansa mukaan asettuu miesten välisessä hierarkiassa. Naisen on turha mennä sanomaan miehelle, että mies ansaitsisi jotakin hienoa, jos koko miesten hierarkia on tästä eri mieltä. Vain toinen mies voi välittää miehelle tietoa asemastaan hierarkiassa, ja antaa kokemuksen ansaitsemisesta.

Miehen elämässä kaikkein tärkeintä on huolehtia päämäärästä ja etenemisestä. Mies ei voi olla mukana missään isossa tai pienessä projektissa, minkä lopputulosta hän ei ole voinut etukäteen visualisoida, sillä hänen tulee voida kantaa vastuu niin lopputuloksen laadusta kuin sen aikataulusta. On oltava suunnitelma.

Tarvittaessa mies tarinoi itselleen taustaoletuksia ja mahdollisia lopputuloksia, sekä mahdollisuuksia, miksi hän ehkä sittenkin voisi olla ylempänä säännöstössä kuin ensin oli kuvitellut.

Miehet eivät syvällisesti ymmärrä, että mikään edellä kirjoitettu ei päde naisiin.

Miehet eivät syvällisesti ymmärrä, että kaikki edellä kirjoitettu kyllä pätee heihin. Naiset eivät kunnioita/huomaa miesten hierarkiaa, vaikka miehet usein niin luulevat, eivätkä naiset kykene syvällisesti ymmärtämään edellisten kohtien merkitystä.

Paljon ongelmia voitaisiin ratkaista, jos miehet saisivat jatkaa kuten ennenkin, mutta täsmällisemmin tiedoin naisten ominaisuuksista. Määrätietoisuus ja tavoitteellisuus toimivat, jos tekijät on otettu oikein huomioon. Olisi myös hyvä olla tietoinen ja paremmin kartalla arvoistaan ja ajatusmaailmastaan, juurikin noista reiluus/ansaitsemis-kuvioista. Voisi olla menemättä sivu suun jatkuvasti todella upeita naisia.

Sillä, että miehiä on lapsena kehuttu toiminnastaan ja naisia ominaisuuksistaan, on hyvin kauaskantoiset ja monilonkeroiset seuraukset. Se ei kuitenkaan yksin selitä eroavaisuuksia, jotka ovat todella isoja. Naisten maailmassa ansaitsemisen ja ahkeruuden säännöstöt menevät eri painotuksin ja sävyin. Elämänmittaisissa kuin pienemmissäkin projekteissa naiset voivat helpommin tehdä asioita matkan kuin päämäärän vuoksi.

...

Noin, eiköhän siinä ollut provosointia näin alkajaisiksi! Pidätän oikeuden mielen- ja tekstimuutoksiin. Väänsin kuitenkin todella yksinkertaisiksi nämä jutut, kaikki suurimmat "oivallukset" ja selitykset jäivät ulkopuolelle.

Ja taas kirjoitin yön tunteina!

On myös sanottava, että entinen miesystäväni ei sovi näihin kaikkiin kohtiin, vaan inspiraatio on pääasiassa muualta. Kaikki nämä kohdat silti näkyvät hänenkin elämässään. Statusta hänellä ei sinänsä ole (firman johtajuus tms.), mutta huomasin, kuinka hän jostain syystä tuntui keräävän kunnioitusta muilta miehiltä aina vain enemmän, ja sitä enemmän, mitä useampaa säännöstöä ja mitä suuremmin rikkoi. Mielipidejohtaja ja edelläkävijä hän ehkä on, vaikkei useinkaan huomaa vaikutustaan ympäristöönsä.

Tätä tekstiä voi väittää kukuksi, mutta aistin tilanteessa kuin tilanteessa miesten arvioivan itseään muihin miehin peilaten, ja näen miten he asettavat itsensä toisiin nähden. Näen jatkuvasti, miten tuo hierarkiakuvio heihin muutenkin vaikuttaa, yhdistettynä määrätietoisuuteen ja ansaitsemisen taustakuvioihin.

Naisena ihmetyttää eniten, miten paljon niin monien miesten yksityiselämään vaikuttaa nimenomaan miesten "lauman" mielipide eikä esimerkiksi läheisten mielipide.

Koko asiahan muuten tuli mieleen siitä, kun kävin pankissa. Jälkikäteen tajusin, että tietyt jutut johtuivat nimenomaan vain ja ainoastaan siitä, että neuvottelija oli mies ja minä nainen.

Mies-nais-teema tuntuu muutenkin tulevan jatkuvasti vastaan, ihan jo niinkin yksinkertaisissa jutuissa kuin erilainen tekniikka erilaisissa fyysisissä harjoitteissa. Esimerkiksi punnertaessa kämmenieni pitää olla lattiassa eri kulmassa kuin miehillä, ihan vain koska olen nainen ja siihen liittyen joitain rakenteellisia eroja täytyy kunnioittaa.

Pohdintaa puolisoiden yhteisen ajan määrästä ja laadusta

Mietityttää.

Ajattelen, että olen hemmoteltu tyttöystävä.

Ajattelen, että avopuolisoni oli hemmoteltu poikaystävä.

Kanssakäymisessämme oli tietysti myös vikansa. Mutta silti. Hemmottelun kokemukseen liittyy monta sivuhaaraa, ehkä aineksia sarjaksikin, jossa hemmottelu esiintyisi perinteisemmässäkin merkityksessä kuin tässä kirjoituksessa.

Mutta asiaan. Viime aikoina olen pohtinut tätä:

Miten voisin tottua elämään ihmisen kanssa, joka kävisi täyttä päivää kodin ulkopuolella töissä? Mitä elämästä jää, mitä yhteistä on sellaisessa meiningissä, missä toisen seurassa ollaan läsnä vain tunti tai pari päivässä? Mitä ideaa on ”seurustella”, jos ei ole toisen ”seurassa”? Jos vain aamuin illoin lyhyesti ”tapaa”, eikö kyseessä ole ”tapailu”?

Minun täytyy saada mennä ja tulla kuinka haluan - työni on minulle tärkeää, tavoitteeni. Toisenkin on hyvä käydä joskus kotoa jossain itsensä vuoksi, mutta myös siksi, että oma aikakin on minulle tärkeää.

Silti. Romanttisissa kuvitelmissani teen jotain vierekkäin toisen ihmisen kanssa. Samaa asiaa, stereona. Ei samaa yhteenkuuluvuudentunnetta ole, jos vierekkäin työskentelee ja kummallakin on oma erillinen projektinsa.

Maininnanarvoista siksi, etten yleisesti ottaen ole taipuvainen romanttisiin kuvitelmiin. Käsitykseni romantiikasta tuntuu myös poikkeavan valtavirrasta jonkin verran. (Tosin ehkä on ihan ymmärrettävää että jos paikallaan istuminen on tuskaa ja lähinnä haluaisi lähinnä keikkua tuolilla koko ravintolaillallisen ajan, ja vaikkapa auringonlaskua katsoessa käy aika tylsäksi ja lähinnä tulee kylmä, ei oikein voi ymmärtää, mikä vastaavissa tilanteissa kenenkään mielestä voi liittyä mihinkään romanttiseen.) Mutta siis: jos romanttinen kuvitelma päähäni pälkähtää, sen on saatava ansaitsemansa huomio, ehkä painoarvokin.

Eihän tässä ole mitään järkeä - minusta tuntuu, etten voisi sitoutua mieheen, joka ei jaa kanssani työpaikkaa ja työtehtäviä, tai viihdy kanssani muuten samoissa puuhissa merkittävää osaa arjestaan, merkittävämpää kuin työssäkäyvän ihmisen on mahdollista ajastaan lohkaista.

Jotenkin huolestuttaa omasta puolestani. En ole ennen ollut tällainen. Nuorempana minulle riitti (henkisestä puolesta puhuttaessa) että mies on juttukaverina. Ei välttämättä edes juttukaverina, mutta lähellä, aistittavissa, omana itsenään. Mistä tämä puuhailu nyt oikein tuli?! Toiminnanohjauksen ongelmani ovat ehkä vaikuttaneet: minun on ollut ajoittain hyvin vaikea tehdä mitään toisten kanssa yhdessä. Onko tässä merkki siitä, että minulla menee nyt paremmin toiminnan suhteen ylipäätään?

Toisaalta, mitä olen vanhoilta ihmisiltä kuullut, tässä voi olla perää. Eräskin iäkäs rouva kertoi, kuinka elämän parasta aikaa oli nimenomaan työelämä yhdessä miehensä kanssa. He kasvattivat juureksia ja myivät niitä lähikaupungin torilla. Aina yhdessä siis. Avioliitto oli onnellinen. Tutkimuksissakin havaittu, että yhtenä yksikkönä liikkuvat parit ovat onnellisempia ja pysyvät todennäköisemmin yhdessä kuin parit, joilla on erilliset ystäväpiirit ja menemiset.

Paljonko sitten olisi sopiva määrä erilläänoloa mielestäni?

Ei mitään hajua! Ajattelenhan myös, että haluaisin minulla olevan aina joku oma pakopaikka, minne tarvittaessa mennä yksin olemaan ja yöpymään, yksin mökille.

Ongelmana on sekin, että ihminen muuttuu. Tässähän juuri kuvailin, kuinka olen itse muuttunut. Olisihan jännittävää löytää/rakentaa elämä, jossa kuin ihmeen kaupalla saisi kiinnostuksenkohteet synkronoitua niin, että päivittäin löytyisi yhteistä molempia kiinnostavaa tekemistä, mikä kuitenkin vaihtelisi juuri molemmille sopivalla aikavälillä.

Mitä tästä kaikesta kuuluisi ajatella? Miten otan itsestäni selkoa?

Jännittäviä käänteitä raha-asioissa!

Polkaisin pyörät kunnolla pyörimään: kolmet pankkineuvottelut tiedossa reilun viikon sisään, 2-3 yksityistä sijoittajaa mukana lähipiiristä.

Hankintoja on suunniteltu viisinumeroisella lukemalla, joka tietysti minun mielestäni ei riitä vielä yhtään mihinkään, mutta on se jo alku. Omalla pääomalla ja ensimmäisellä sijoittajalla uskaltauduin jo tekemään 9 000 euron tilauksen, ja toinen samanmoinen odottaa seuraavien kahden sijoittajan päätöksiä. Tarjosin mojovan koron, ja mahdollisuuden vetäytyä ja saada omansa pois vuoden kuluttua, mikäli kokevat olonsa epämukavaksi. Tuskin kokevat, haha, harvalla on epämukavaa kun satasia tippuu tilille!

Minulla oli jo kerran diili toisen siskoni kanssa, joka edelleenkin epäilee, olenko maksanut hänelle erehdyksessä jotain liikaa, kun rahaa tuli niin paljon aina puolivuosittain. Ei, en ole.

Pankkineuvottelujen jälkeen voinen sijoittaa joitakin kymppitonneja lisää, mutta se on jo toinen stoori. Eikä sekään kyllä vielä riitä mihinkään.

Tiedättekö, en edes halua lähteä noihin joskus miettimiini vertauslainapyörittelyihin. Olen ehkä jopa sitä mieltä, etten halua mukaan ulkopuolisia, puolituttuja tai muita yllätyssijoittajia (ellei aleta puhua kunnollisista riittävästi nollia sisältävistä summista, hehe).

Kaikki on niin mukavaa tuttujen kesken! Mitä nyt ylipäätään raha ei ole hyväksi ihmissuhteissa, mutta kuitenkin. Iloni on auttaa eikä ystävien ja sukulaisten kohdalla niin haittaa, että hyötyvät tekemättä yhtään mitään, niin kauan kun minullekin jää mahdollisuus siivuun, jolla tuoda itsellenikin reippaasti korkoa korolle. Liiketoimintamallini ja muut liikesalaisuudet pidän mielelläni vain pienessä piirissä! Ulkopuolisille joutuisi myös raportoimaan aivan erilailla kuin tuttavapiirissä, vaikka tietysti olen luvannut kvartaaliraportteja toimistani heillekin.

Vapaus ja luottamus, ilman niitä kahta ei minun elämässä suju mikään. Byrokratia tarkoittaa kapuloita rattaisiin, ei sille vaan mitään voi! Raportoin mieluiten euroilla tileille. Kirjanpidosta on sitten jäljitettävissä, jos erikseen haluaa jotakin tarkistaa.

Haluaisin muutenkin pitää matalaa profiilia. Toiminnassani on paljon hyväntekeväisyysmäisiäkin piirteitä, enkä aiemmin ole voinut hyötyä tällä mittakaavalla.

Korkoa korolle aion ottaa jonkin aikaa, etenkin kun sen voi näillä alhaisilla summilla vielä tulkita jonkinlaiseksi tuntipalkaksi. Tai miten nyt haluaakaan totuutta mielessään kiertää. Haluaisin vielä hetken olla se pieni aloittava yrittäjä, mikä on ollut olennainen osa henkilöbrändiäni tähän asti.

Kauaa näin ei tule jatkumaan, ja mun on päätettävä, miten saisin toimintani ja ihmisten mielikuvan toiminnastani linjaan. Hinnat ovat kohtuulliset, mutta silti koen, että niitä täytyisi laskea kun varaa olisi - jatkuvaa taistoa sisäisen bisnesnaisen ja sisäisen auttamishaluisen tyttösen välillä!

Tilannetta helpottaa, että tiedän summien todellisuudessa olevan suhteellisen pieniä - menoni eivät ole hirmuiset, siksi tämä kaikki on mahdollista.

Jänskättää, riittääkö voimat saattaa asioita kunnolla loppuun tälläkään kertaa. Oon aloittanut niin monta kertaa!

Vaikein paikka on huomenna, kun olisi viimeisteltävä laskelmat paperille. Hankintasuunnitelmien kirjoittaminen pankkia varten on vaikeustasoltaan samaa luokkaa kuin laatisi pankkia varten suunnitelman, mitä ruoka-aineita aikoo tulevan vuoden aikana ostaa, missä kuussa mitäkin kasvista ja juuresta, ja mikä on tulevan vuoden ruokalista. Jota ei sitten tarvitse edes noudattaa, mutta sellainen kuitenkin pitää esittää! Yhtä motivoivaakin. Oikeasti, kaikki vaan on niin itsestäänselvää, omassa päässä, aivan selvästi nähtävissä, triviaalia, byrokratia on niin typerää! Kyllä, yritän rauhoittua ylihuomiseksi, jolloin on ensimmäiset kohtaamiset. Täytyy muistaa, että tätä kutsutaan asiantuntijan intuitioksi, ja on vaan hyvä että se on minun päässäni ja lähinnä juurikin vain minun.

P.S. Eksä lupasi, että voidaan tehdä talokaupat hyvin epäsovinnaisesti. Esitin hänelle niin pätevän sijoitussuunnitelman talorahoille, että hän jopa lämpeni!! Elikkä otan asuntolainaa, maksan hänelle, minkä jälkeen hoidan hänen varallisuuttaan korkoa korolle hankkien. Kahden vuoden jälkeen hän valmistuu tänä syksynä alkavista opinnoistaan, ja tuolloin katsotaan paljonko olen rikastuttanut häntä valmistujaislahjaksi, ja itseäni tuntuvan provision muodossa. Peukut pystyyn, että hän antaisi homman jatkua vielä pidempään, esim. seuraaviin pyöreisiin syntymäpäiviinsä asti. Kirjanpitäjäni mukaan tässä ei ole mitään ongelmaa, yksityishenkilö saa tehdä saamillaan rahoillaan mitä huvittaa.

Ei saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta juuri nuolaisin!