sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Työnteosta ja palautumisesta

Tiedättekö, minä en enää mene aivan ylikierroksille työnteon takia. Ennen niin kävi aina, yöunenikin menetin sen takia usein. Tämä havainto on tullut mieleen monesti kuluneen viikon aikana, joten aloin miettiä syitä muutokseen. Bloginihan ei tunnetusti ole mikään vinkkibongarin paratiisi ja pikemminkin tunnettu valittamisesta kuin rohkaisevista sanoista, mutta ehkäpä siinäkin asiassa on mahdollista ottaa uusi suunta!

1) Hengittely ja minihetket vain itseä varten. Minihetki = puoli minuuttia juuri silloin, kun ajattelet ettei puolta minuuttia olisi. Pysähtyminen. Luokasta voi sammuttaa valot, jalat nostaa ylös, sulkea silmät ja laittaa ajastimen pirisemään vaikka 5 min päähän, jos niin pitkä hetki on käytettävissä. Pieniä tilanteita, joista aikaa voi varastaa, alkaa huomaamaan sitä paremmin, mitä enemmän tätä tekee.

Tavoitteena on päivän aikana pitää itsensä rauhallisena, ettei ylikierroksia ole tai tule. Mitään paniikkia päivän aikana ei saisi tulla, aina rauhoitutaan tiukassakin paikassa jollain tavalla, ihan vaikka vain hengitystään ajattelemalla.

Toinen tavoite on tehdä tilaa intuitiolle. Juuri luin, miten asiantuntijan intuitio on työssä eduksi. Intuitiossa aivot käsittelevät suorastaan järkyttävää määrää tietoa kerralla. Se juuri täydellinen seuraava uusi biisi oppilaalle voikin löytyä ilman että pohdit, siinä samalla kun ihan vaan hengittelet.

2) Muistiinpanot ja rutiinit. Aivojen työtaakka keventyy, kun kaikkea ei tarvitse pitää muistissa. Erityisen tärkeää on siis kehittää rutiini muistiinpanojen tekemisestä pikin päivää, esimerkiksi työtehtävän vaihtuessa toiseen. Kirjoita, mitä teit, kirjoita mitä seuraavaksi. Muistiinpanoillekin pitää osata varastaa aikaa välillä sellaisistakin paikoista, joista kuvittelee ettei voisi. Joskus riittää ihan se 15 sekuntiakin. Eli jos oppilaan tunti alkaa myöhässä, saatan silti vielä kirjoittaa edellisen oppitunnin pääkohdat muistiin, koska muuten ne unohtuvat ja pääkoppa kuormittuu silpusta, joka muistuttaa olemassaolostaan pitkin loppupäivää.

3) Lupauksia tulee välttää kaikin keinoin. Siten muistilistatkin ovat ennemminkin palauttavaa raportointia eivätkä tehtävälistojen jatkeita. Sanattomia lupauksia itselleenkin kannattaa välttää.

4) Yleistä tavoitteesi, selkeytä mitä "valmis" tarkoittaa. On vaan helpompi saada illalla unta,jos ei päässä surraa kaikenlaiset aikeet sekaisin ja jatkuva arviointi, miten nyt meni. Voisin kai sanoa, että minulle riittävä tavoite on joskus ihan vaan, että tunti sujui hymyilevissä merkeissä, ja että sekä minä että oppilas tunnutaan olevan tyytyväisiä siihen, mitä on työn alla.

5) Veri kiertämään niin ajatus kulkee. Keppijumppa aamuisin on tainnut muuttaa elämääni enemmän kuin ikinä uskoin mahdolliseksi. Myös päivän aikana kannattaa vähän liikkua.

6) Terveellinen eläminen yleisesti ottaen: Nuku paljon, syö riittävästi ja usein, juo vettä ja huolehdi kahvinsaannista. Kiinnitä huomiota siihen, milaiset eväät tuovat sinulle voimaa ja keskittymistä, millaiset eivät. Erityisesti uni on tärkeää!!!

7) Niputa rutiineja, jotta niiden muistelu ei vie aivokapasiteettia! (Esim. aamutoimet. Tai kaupassa vähennä valintoja ostamalla aina samat eväät.)

8) Värvää kaveri apuun, jos et osaa yksin rakentaa ja ylläpitää rutiineja ja terveellisiä elintapoja.

9) Minimoi muut asiat päivältä, siis jos elämäntilanteesi mitenkään mahdollistaa tämän. Ei siis koko vaatevaraston uusintaa samalle päivälle tai viittä lääkäriaikaa. Muutenkin kunnioita tuntemustasi, kestääkö kapasiteetti muiden asioiden hoitoa samana päivänä. Myös tauot on ok käyttää työhön - tutkitusti mieluisan kevyen työtehtävän tekeminen tai muuten ajatusten pitäminen asiassa tauollakin on lataavampaa kuin sometus, joka lähinnä lisää stressiä.

Yksinkertaista, mutta toimivaa. Joskus saavutan suorastaan flown ja olen päivän päättyessä jopa pirteämpi kuin sen alkaessa, jopa voimaantunut! Kumma juttu. Saapa nähdä, mitä pimeneminen tekee ololle, ja mitä myöhemmin ajattelen näistä vinkeistäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristähän päivääni kommentilla! :)