torstai 3. marraskuuta 2016

Nainen meni yliopistoon ja alkoi angstaamaan. Katso, kuinka hän opettelee käymään ruokalassa lasten kuvakorteista.

Voi että nyt oikeesti!!!

Tämä on niin tätä. Että kun se lääke ei vaikuta, niin voin vetää herneen nenään kyllä ihan mistä vaan.

Menin sivulle viitotturakkaus.fi, koska sinne joku kaveri laittoi linkin. Ajattelin, että käynpä minäkin sieltä katsomassa, miten aamutoimet tehdään ja missä järjestyksessä, niin alkaa tämä elämä rullaamaan.

Yksi sana. Asennekasvatus. Onko tämä asennekasvatusta?!

"On tärkeää kuunnella isää, äitiä ja opettajaa ja tehdä mitä he pyytävät. He pitävät minut turvassa ja opin heiltä uusia asioita." (Lainaus kuvasarjasta Aina ei voi tehdä mitä haluaa.)

Jepjeep. Just tänään mä haluan ymmärtää tämän niin, että turva on vastikkeellista. Oppiminen on myös vastikkeellista. Kyllä lapsikin sen voi niin käsittää. Vastuu on sinulla. Tottele. Käyttäydy. Ai et pysty? No, tottele silti. Käyttäydy silti.

Suomeksi: en ymmärrä. Mutta tietysti nämä ohjeet on tehty ammattilaisten toimesta ja testattu käytännössä, turhaan tässä jupisen. En vaan tykkää tuollaisesta uhkailusta, vaikka se kuinka pitäisikin paikkansa että tottelematon kaatuu ja annettu tikkari viedään pois. Tottele siinä sitten dopamiinivajeisena, kun kaikki vähäkin kiva on viety.

Nämä ohjeet ovat monenlaisista eri vaivoista kärsiville. On siis epäreilua arvioida niitä näin vain keskittymishäiriöisen näkökulmasta. Katson oikeudekseni olla kapeakatseinen juuri tänään. Ei tässä ole mitään henkilökohtaista ketään kohtaan.

Sitä paitsi millä hitolla tämä epäreilu yhteiskunta muutetaan, jos jo pienestä pitäen nipistetään kaikki kapina ja syyllistetään?

Yleistäen ympäristön muuttaminen on ainoa toimiva ratkaisu. Nämä tähtäävät käytöksen muuttamiseen. Tietysti käytöstapoja pitää opetella, mutta tänään tämä jotenkin kolahti vähän väärällä tavalla.

Tämä sen sijaan on hyvä, ainakin suihkun omistaville: Osaan käydä suihkussa itse. Kuka tekis mulle kuvasarjan "Osaan käydä aamupalalla itse"?

Entäs se koulun ruokala sitten… (linkki: Koulun ruokailu) Noh, siellä pitää käyttäytyä hyvin, odottaa vuoroaan jonossa ja kuunnella opettajaa. Niinpä niin. Mitäs tähän nyt sanois. On ihan hemmetin vaikeaa pärjätä, jos on noissa kaikissa vielä huonompi ku mä. Oon oppinu kestämään tylsistymisen tuskaa tietenkin, mutta en opi silti hyväksymään typeriä sääntöjä, näköjään. Rakentavammissa, oikeanlaista asenneilmastoa henkivissä ohjeissa olisi lukenut aseta takkisi maahan ja hypi sen päällä tasajalkaa, kun joudut odottamaan vuoroasi ruokajonossa, niin et ehkä tule juosseeksi ympyrää ja suututtaneeksi opettajaa. Ja siis muutenkin, jos ihmiset laitetaan johonkin paikkaan odottamaan ilman mitään tekemistä, niin kai siellä nyt pitäs olla edes jotain hissimusiikkia tai opettaja vetämässä standuppia tai edes vuoronumerot kuin apteekissa, tai jos se on liian vaikeaa niin jako ryhmiin A-G kuin lentokentällä tai ruoan hakeminen pöytäkunnittain niin kuin monissa häissä tehdään.

Mutta tuo kuunnella opettajaa on sellainen sammakko, etten tiedä mitä siihen sanoisin. Miten voi kuunnella, jos ei voi kohdistaa huomiotaan asiaan ja henkilöön, jota pitäisi kuunnella? Kohta varmaan likinäköinenkin näkee kauas ja bonuksena pimeässä.

Ai niin, eihän nämä vielä loppuneet.

Minun täytyy valita ruokani ja istua hiljaa pöydän ääreen. Siis anteeks nyt vaan. En jaksa alkaa mitään hampurilaispalautetta antamaan (siis hyvä-huono-hyvä -rakenteista palautetta), jos nyt edes jollain elämänsä foorumilla sais vaan ihan suoraan sanoa, mitä ajattelee ihan just nyt, tällaisena hölmön tunteen vielämänä ihmisenä.

Ensinnäkin. Minun täytyy valita ruokani. Miten niin täytyy? Eikö olisi ensiarvoisen tärkeä tukikeino tuoda vain yksi vaihtoehto ja vähentää siten kuormitusta? Ohjeessa voisi lukea ehkä sinulle tuodaan ruoka, mutta voit vaihtaa sen toiseen, jos haluat. Siis hitto, sehän siinä aamupalassa mullakin on vikana kun aina jostain tupsahtaa jotain vaihtoehtoja, vaikka kuinka olen yrittänyt yksinkertaistaa.

Toisekseen, miksi kenenkään pitäisi istua hiljaa pöydän ääreen. Mulle ainakaan mitään haittaa ollu siitä, että syön pöydän ääressä vain pakon vaatiessa ja silloinkin mieluiten raahaan nojatuolin tms. mukavamman istuimen pöydän luo. Mikäli se ei ole mahdollista, nostan jalat pelkille ja istun risti-istunnassa tai osittaisessa sellaisessa. Hiljaa olemisesta… No, onhan meillä sanonta ruokarauhasta, ja itsekin kaipaan taukotiloissa täyttä rauhaa, jos sillä tuulella olen, mutta hitto, aika harvassa on ne vapaan kanssakäymisen hetket lapsilla ja nuorilla, ja meillä aikuisillakin. Missä sitä sitten vaihdetaan ideoita ja innostutaan ehkä ääni korottuenkin, ellei juuri ruokalassa?

Mulla on vähän sellainen kutina, että aika paljon resursseja valuu hukkaan kaikenlaisissa yrityksissä ohjailla toisten käytöstä. Aloitettas vaan sieltä yhteiskunnan alimmilta kouluasteilta asti se tasa-arvoinen kohtelu. Muokataan ympäristöjä. Ruokaloihin sohvia, ilmevät samalla ääntä. Minun täytyy syödä ruoka kiltisti ja käyttää haarukkaa tai lusikkaa -asenne romukoppaan nyt heti! Pelastetaan lapset tulevaisuuden elämän tiskivuorilta ja perhekriiseiltä opettamalla heille, mitä kaikkea voikaan ihan (puhtain) käsin syödä, millä tavalla voit ihan hyvin leipäpalalla pyyhkäistä lautasesi, ja mitä kaikkia ravintoaineita saat, vaikkei kukaan kypsentäisi sulle yhtään ainesosaa juuri tälle aterialle. Bonuksena voidaan syödä luonnon helmassa, kai sinne koulun pihalle voi pari pöytää rakentaa jos kerran kaikenlaisia kiipeilytelineitä ja skeittipuistoja. Siten saadaan skipattua myös tympeimmistä tympein minun täytyy siivota paikkani -vaihe.

Ruokailu sujuu hyvin, kun minä käyttäydyn hyvin. Hienoa minä! Kyllä kyllä. Syyllistämistä, syyllistämistä. (Mistähän tämä kumpuaa, ei mua kyllä ole syyllistetty niin että millekään tällaiselle olisin erityisen herkistynyt. Mutta siltä se nyt vaan vaikuttaa, että jos ruokailu ei suju niin eihän vika voinut silloin olla missään muussa kuin tuossa lapsiparassa. Ei itsetuntoa kasvateta noin. Mutta mulla onkin vaan perusopinnot kasvatustieteistä että kuunnelkaa jotain viisaampaa, joka mielellään myös ois jo yli sen kolkyt että ei enää niin kriiseilis.) Ruokailu sujuu hyvin, kun koulu alkaa palvella elämää. Kyllä, myös siellä ruokalan puolella.

Niin. Että mulla niin menee hermo! Joku voi tietty tulkita että meni jo, no jos meni niin olkoon tämä sitten joku multiherppaus. Tältä pohjalta onkin hyvä lähteä huomenna yliopistolle noudattamaan ohjeita, joita saimme asialliseen luentokäyttäytymiseen, tai mikä ikinä sanamuoto käytössä olikaan.

Huoh. Anna mun kaikki kestää. Ja kasvaa aikuiseksi. Ja saada mentyä edes kerran yliopistolla ruokalaan, ohjeet takapuolen siirtämiseen taukotilan sohvalta ruokalaan tuosta vielä puuttuivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristähän päivääni kommentilla! :)