maanantai 13. toukokuuta 2019

Tuottoprosentteja

Näköjään kello kaks yöllä tuntuu aina hyvältä idealta alkaa kirjotella blogipostauksia yksityisasioistaan. :)

Vuoden 2018 tilinpäätöksen silmäilyn, Q1/2019 tietojen sulattelun sekä kaluston kokonaisarvoa käsittelevän tiedoston tutkailun perusteella uskallan sanoa seuraavaa:

Kalusto tuo minulle vuokrauksen kautta takaisin 15,2 % alkuperäisestä hankintahinnastaan vuosittain.

Kaluston arvossa on mukana myös ne työvälineeni, joita en vuokraa, koska tarvitsen niitä itse. Maltillisesti arvioiden todellisuus on lähellä 16,6 %:a, jos ajatellaan sanan kalusto tarkoittavan vain vuokrakalustoa. Sitten on lisäksi tietysti kaikenlaista ilmaiseksi kummin kaimalla olevaa, joten tiedä vaikka pariakymmentä prosenttia hätyyteltäisiin.

Kalusto koostuu kaikenlaisista tuotteista, prosenttia voisi nostaa valitsemalla jatkossa hankintansa paremmin. (Mutta työteliäämmin, joten tuskin niin teen sillä passiivinen maan perii.)

Miksi minusta silti tuntuu, että teen jotain väärin ja että tässä on jotain typerää?

Varmaan siksi koska olen nainen. Olisi feministisesti päihitettävä kaikki miehet, sanoo yhteiskunta. (Pikku typo, kirjoitin vahingossa ensin, että olisi päivitettävä kaikki miehet! Välillä kyllä tuntuu että se olis kyllä tarpeen myös. Sori nyt vaan :D ) On perustettava sellainen yritys, jonka voi myydä, ja sitten voi ostella paratiisisaaria ja lennellä yksityisjumbojetillä ympäri maapalloa kerran joka päivä.

Kuuluisi ostella osakkeita, joiden arvo nousisi nättiä käyrää, jonka heilahteluja seurailla vielä eläkeiässäkin, hörppäillä samalla kahvetta keinutuolin keinahtelun tahtiin.

Kuulostaa kauhean stressaavalta. Enkö saisi vain pitää rahojani jossakin kiinteässä, joka on minun suojeluksessani? Kuulostaa vaan joltakin niin epäilyttävältä jemmaamiselta, kuin vain patja rahojen päältä puuttuisi.

Entä jos kuitenkin valitsen niin? Typeryydelläkin näytän saavan taloudellisen turvan loppuelämäksi. Vuokratuotot kattavat 83,3 % pakollisista menoistani jo nyt. Pakollisista, niin, kuka käskee lisäksi asua eri asunnossa kuin minkä asuntolainaa lyhentää? Kuka käskee ajella koko ajan turhan takia autolla ympäriinsä?

Taitaa olla raha kuitenkin, joka tuo typeryyttä. Raha laiskistaa. Tulee törsättyä. Olenhan nainen, shoppailen! Palveluja, kuten kirjanpitoa. Avustusta. Pärjäisin ihan hyvin ilmankin, mutta vain pärjäisin. Stressaisin itseni hengiltä kuitenkin, tuo ”ihan hyvin” oli liioittelua. Mutta pärjäisin. Kyllä minä asiani hoidan, ainakin aina ennen pitkää. :) Nyt olen ostanut itselleni raamit ja rajat, turvaverkot. Muutakin kyllä, sitä bensaa vaikkapa. Harrastustarvikkeita: kyniä, vihkoja, paperia, loputtomat määrän näitä kaikkia. Opiskelen, siihen sitä rahaa saa menemään erityisesti menetettyinä työtuloina.

Enpä tiedä. Budjetti-taulukkoa katsellessani menot näyttää hurjilta, korkoa korolle en paljoa saa jos en jostain luovu. Mainitut pakolliset menot kun eivät ole kaikki menoni. Mistä luopua, vai luopuako mistään, kun ei oikeasti tarvitse? Työntekoa on tarkoitus vähentää tästä 35 h / kk -tahdista, jota kestää 6-7 kk vuodesta ja loput sitten vähemmän, esim. nyt toukokuussa 15 h / kk, mutta onko sillä nyt niin kiire? Kohta alkaa kuitenkin kesäloma 2-3 kk, en ole ihan vielä päättänyt otanko elokuunkin kokonaan vapaaksi. Plus että vuokraushan saattaa joitain yksittäisiä tunteja silloin tällöin teettää.

Kuulostaa idylliseltä ja liian hyvältä ollakseen totta. Niinhän se onkin, sillä myönnän stressaavani. Enemmän, enemmän, saavuta enemmän, huutaa kuoro pääni sisällä. Taaskaan en käynyt pankissa lisärahoitusta hakemassa, taas menetän niin paljon kun en saa korkoa korolle jo aikaisemmin...

Herää myös kysymys, että mikä se nyt taas olikaan, mikä elämässäni on niin hirveän vaikeaa ja miksi pitää täällä blogosfäärissäkin koko ajan jostain urputtaa, ja olla tarvitsemassa kauheasti tukitoimia milloin miltäkin suunnalta. No, elämässä on muitakin osa-alueita kuin toimeentulo ja raha, liittyi varmaan jotenkin niihin, mutta sitä voin muistella jonain toisena päivänä. Onneksi uhoamisen taidossa minulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa.

Viisauden sanoja on ”joy of missing out”. Niitä yritän nyt elää. Paskat siitä, mitä kukaan ajattelee! Sijoittajana ja suurten pyörien pyörittäjänä ”fear of missing out” olisi jatkuvasti läsnä eikä mikään riittäisi, kun ei näköjään nytkään näytä riittävän. Teen tällä viikolla ne ruhtinaalliset 5 h työtä, jotka ovat jakautuneet kolmelle päivälle, ja lakkaan nurisemasta. Vietän koko viikon ”pidennettyä äitienpäivää” mummon kanssa chillaillen ja otan aurinkoa, jos vaan joku päivä lämpötilat sallii.

Peace & love!

2 kommenttia:

  1. Stressaaminen taitaa olla huolehtivaisuuteen taipuvan ihmisen luontainen perivihollinen. Aina pitäs olla tekemässä enemmän, paremmin ja nopeammin. Mutta kun asiaa miettii toiselta kantilta, 90% ihmisistä olisi valmis myymään toisen munuaisensa saavuttaakseen sinun tilanteesi, siedettävät työmäärät ja passiivinen tulo joka kattaa lähelle kaikki pakolliset menot(lähitulevaisuudessa varmaan jo kaiken?). Eli pieni vanteen hölläys pään ympäriltä ja nokkaunet aurinkotuolissa on ansaittu tapa viettää kevättä/kesää, kyllä ne ajatukset ökyrikastumisesta siitä sitten omaa rataansa selkeytyvät ja tasaantuvat kehityskelpoisiksi suunnitelmiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kommentista, luin jo aiemmin tämän ja tuli niin tarpeeseen!

      Poista

Piristähän päivääni kommentilla! :)