...sano Aku Ankka, kun reissuun lähti. Tai yritti lähteä.
Arvatkaa, oltiinko muuten liikkeellä klo 6. No ei oltu. Pisteet kuitenkin itselleni siitä, että jaksoin vielä illalla pakata ja valmistella lähtöä blogiin valitettuani.
Kun lopulta klo 8 päästiin matkaan, kuumeni jarrut. Oltiin jo edetty hyvän matkaa kotoa ennen kuin tajuttiin. Epätoivo meinas iskeä, missä nyt muka ois viikonloppuna mikään paikka auki! Itsehän tyhmänrohkeana, kiitos univelan väsyttämien adhd-aivojeni, olisin vaan ajellut menemään vastoin parempaa tietoani. Mitäs sitä nyt, muutama sata kilometriä, onhan sitä ennenkin ajeltu puoli Suomea, vaikka vähän vikisee ja kuumottaa! (Kyllä, siis mä olen oikeasti juurikin näin typerä. Eli en oikeasti ole, mutta mun pää nyt vaan usein ei toimi hoksottimien "oikean" tason mukaan.) Onneksi oli viisaampaa seuraa, joka puhui järkeä ja googlaili pikakorjaamoja.
Uskomatonta, löytyi paikka joka oli lauantaisin auki! Kurvattiin pihaan, jätettiin avaimet tiskiin ja mentiin aamupalalle. Sitten kierreltiinkin 2 h ympäri kauppoja, kun odoteltiin automme vuoroa. Minun mielestäni tämä oli mukavaa leppoisaa parisuhdeaikaa. Avokin mielestä kyseessä oli ahdistava shoppailu. Mitään ei ostettu paitsi aamupuurot, yht. 3 €. Kateltiin sentään mulle pihtejä ja kaikkea sellasta hyödyllistä.
Tuomiokin koitti viimein. Se oli, että pitkän matkan ajoa ei missään nimessä suositella, jarrut kuumeni jo huoltamon pihassa pienellä testiajelulla. Nyt tiedetään, mikä osa pitää vaihtaa, ja jos jotain olen eläessä oppinut niin sen, etten enää ikinä aja paloja puhki, sillä siitä tämä kaikki alun perin lähti. Sanoi joku joskus, itsehän en näistä paljoa ymmärrä kun en ole asiasta lukenut tai mitään siihen liittyvää tehnyt. Palat silloin vaihdettiin, mutta vahinko oli jo tapahtunut ja nyt sitten kävi näin. Meikäläinen tosiaan on yleensä niin ylikeskittyneessä kuplassa etten vaan tajua jotain pikku merkkivikinöitä, huomaan ne mutta ei mene tajuntaan, että NYT pitäs tehä asialle jotain eikä vasta kohta. Kiitos-adhd, tästäkin!
Vaan autotonna en voi ajaa, joten en voi ainakaan saada pahempaa tuhoa aikaan lähipäivinä.
Sit piti uskaltaa ajella hissuksiin kotiin se tunnin matka, mikä oli ehditty edetä. Jäi tuntikausien matka lusimatta, yo-lahjaksi aamulla klo 7 kaivetut pienet vaahterat antamatta. Koko ajan vilkuilin, joko jo savu nousee ja palaa koko auto. Kiva, kiva. Kotimatkalla ajoinkin epähuomiossa punaisia päin (nuolivalo, suoraan vaihtui vihreäksi mutta ei mulle). Kotiin saavuttuamme naapuri vihjaisi, että kannattaa ehkä ohitella nuo kuopat tässä hiekkatiellä hitaammin ja paremmin, kun nämä auton osat on nimittäin kuluvia osia ja omalla ajolla voi niihin paljonkin vaikuttaa. Jeepjep. Enpä vissiin tiennykkään.
Toiseksi ja kolmanneksi olen oppinut (monesti, koska aina kun opin, unohdan) että väsyneenä ja/tai nälkäisenä ei ajeta autoa.
Ajotaito muuten kuuluu niihin harvoihin osaamisalueisiini, joista olen avokilta joskus saanut kehuja. Vissiin sitten olen useammin järkevä ja ylifokusoitunut ja tajunnut ajaa lähinnä syöneenä ja nukkuneena.
Huoh.
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois. Kyllä se Strömsökin kävisi. Pääsisköhän sinne peukalokyydillä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristähän päivääni kommentilla! :)